torstai 11. huhtikuuta 2019

Miehikkälä / Jermula

Välirauhan aikana Miehikkälässä, kuten muillakin itä-Suomen alueilla valmistauduttiin uuteen sotaan. Keskeistä oli Salpalinjan rakentaminen ja siihen uhrattiin talvisodasta viisastuneina melkoinen määrä markkoja, hikeä ja kyyneliä. Tällainen paikka oli myös nykyisin Rintamamiesten perinneyhdistyksen ylläpitämä Jermula, jonka ympäristöön työryhmä 216 rakensi lukuisia kantalinnoitteita.
Olet saapunut Jermulaan


Uskaltauduimme menemään tämän ohitse...

Nykyisin Jermula toimii Salpavaeltajien tauko- ja majoituspaikkana, mihin alue onkin onnen omiaan. Leirinuotion ympärillä kohoavat kalliot paljastavat lähemmin tarkasteltuina, että niistä on louhittu irti panssariestekiviä, joita onkin Jermulan ympäristössä paljon. Lisäksi lähimaastosta löytyvät korsu nro 309 ja nro 310. Niihin me emme tutustuneet, mutta ne ovat kuulemma näkemisen arvoisia.
Jermulan tupa


Alueella on laavu

Noista kallioista on kilkuteltu irti kivi poikineen....

Nuotiopaikalle on pystytetty patsas, joka koostuu Jermusta, Lempistä ja Halli-koirasta. He vartioivat että työt sujuvat tällä työryhmä 216:n alueella sekä matkalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa. Valitettavasti patsaan tekijöistä en löytänyt mistään tietoa.
Halli-koira, Jermu ja Lempi vahtivat


Lopuksi linkki blogin karttaan, joka tosin löytyy blogistakin ja ihan googlaamallakin. Karttaa saa linkittää eteenpäin, tietenkin!

2 kommenttia:

  1. Patsaiden tekijäksi veikkaisin Sylvi Hauhiaa joka on Hauhian myllyn viereen tehnyt vastaavia patsaita (vinkki 1), lisäksi paikasta tuli mieleen Salpalinjan rakentajien sauna ja majoitustilat Muhikossa (vinkki 2)

    VastaaPoista
  2. Olet mahdollisesti oikeassa tekijän suhteen, mutta koska täyttä varmuutta ei ole, niin jätän vielä päivittämättä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita