Imatra / Imatran Inkeri

Taas on kulunut aikaa edellisestä päivityksestä, joten julkaistaanpa kuulumisten kera muutama kohde lähiviikkojen aikana. Montaa kohdetta ei ole tulossa, koska aika rauhalliseen tahtiin noita paljastetaan. Lisäksi Willimiehen raudankova kunto on vähän rapistunut ja se estää muutaman kohteen kuvaamisen. Toivottavasti syksymmällä paikallinen Ekhva saa selville millaiset vaivat Willimiehen pumpusta löytyvät ja hoidetaan asiat kuntoon! Jospa sen jälkeen löytyisi vähän innostustakin tähän, kuten moneen muuhunkin juttuun....

Lopputalvi ja kevät vierähtivät nopeasti töiden ja laiskottelun merkeissä. Ihmeellisiä ponnisteluita ei tullut tehtyä ja etenkin toukokuussa tehot putosivat nollaan. Sen jälkeen on sitten saanut juosta tutkimuksissa, kuvauksissa ja verikokeissa säännöllisesti. Itselleni tästä kesästä tuli selkeästi kesä, jonka urotyöt voi kirjata lyhyesti. Toivottavasti motivaatio löytyy takaisin, koska tekemistä kyllä olisi.

No, isoin juttu on saada itseni kuntoon ja keksiä mielekästä tekemistä, kenties vaikka uuden harrastuksen/blogin parissa. Mielessä on pyörinyt "Miehen elämää" kuvaava blogi tai joku Instassa pyörivä stoorisarja. Näkökulma olisi tietenkin 1960-luvulla syntyneen Neanderthalilaisen luolamiehen tuntemuksissa nykymaailman menosta. Todennäköisesti asia jää toteuttamatta, koska todennäköisin seuraus olisi vankila- tai joku muu tuomio! Voisihan tuo toki olla piristäväkin kokemus;)

Riku Tuuhan Imatran Inkeri

Mutta siirrytäänpä kuitenkin asiaan, jotta saan tämänkin kohteen julkaistua katseltavaksenne. Itse olen jo unohtanut, miten sain tiedon tästä kohteesta, mutta eipä sillä väliä. Jos Willimies ja huono muisti liittyvät toisiinsa kiinteästi, niin vielä paremmin tunnetaan Imatra ja Inkeri. Niille jotka eivät tiedä kyseisen parivaljakon historiaa, niin kerrottakoon, että kyseessä on Imatran Nuorkauppakamarin vuosittain elokuussa valitsema naishenkilö, joka on tunnettu imatralainen. Vaatimukset ovat siis tiukat! Pitää olla siis imatralainen ja toiminut Imatran hyväksi jollakin tapaa.

Ensimmäinen Imatran Inkeri valittiin 1970, jolloin valinta osui kirjailija Hilja Valtoseen. Tämän jälkeen valinta on osunut eri alojen edustajiin. Tällä hetkellä Imatran Inkerin tehtävää hoitaa Tarja Valokorpi, mutta jo elokuussa hänen on aika vetäytyä uuden Inkerin tieltä. 

Mistä Imatran Inkeri on saanut alkunsa? Imatran Inkerin nimi tulee Toivo Kärjen säveltämästä ja Reino Helismaan sanoittamasta Imatra-valssista, jossa kerrotaan myyttisestä naishahmosta Vuoksen varrella. Tästä valssista kaikki sai siis alkunsa... Sama mystisyys jatkuu myös Inkerin valinnan jälkeen, koska hän saa tunnuksekseen Imatra-kiven, josta tehdään hänelle riipus. Tietenkin arvaatte, että kivi haetaan Imatrankosken pohjasta! Lisäksi Inkeri käyttää tilaisuuksissa feresiä, joka sisältää rajakarjalalaisia elementtejä.

Tekijä ikuistettuna patsaan jalustaan

Edellä asiaa Imatran Inkeristä ja pitäähän Inkerillä patsaskin olla. Lopultakin sekin haave toteutettiin ja paljastettiin paikallaan toukokuussa 2022. Patsaan teki pronssista paikallinen taiteilija Riku Tuuha ja hankkeen puuhamiehenä toimi Kanta-Imatra seura.

Upea patsas sijaitsee Imatran kosken ja ravintola Kuohun välissä Imatran ydinkeskustassa. PS. Kyseessä ei ole maksettu mainos vaikka ravintola Kuohussa olemme pitäneet kaikki vesijuoksuryhmämme pikkujoulut!

Vierestä löytyy Imatran kuitti naapurikansan vierailijoille. Tätä Willimies arvostaa!!!!!

Lappeenranta / Kaunis Weera

Toiseksi viimeistä kohdetta viedään ja alunperin tarkoitukseni oli myös tähän kohteeseen bloggaaminen tällä erää lopettaakin. Kauniin Weeran ohitse kuitenkin kiilasi viime metreillä eräs toinen kohde, joka saa kunnian kolmen päivän päästä lopettaa nämä väsyneet jorinani. Ehkä tuleva uudelleen aloitus joskus tulevaisuudessa saa innostukseni näkymään myös näissä höpötyksissäni.....

Kaunis Weera katsoo Saimaalle

Ennen kuin aloitan Kauniin Weeran tarinalla, niin pakko vähän avautua omista asioistani. Työrintamalla takana on elämäni rankin syksy työrintamalla. Pakkohan se on tunnustaa, etten ole viettänyt töissä päivääkään ilman ajatusten karkaamista koronahärdelliin. Reilut pari viikkoa takaperin aloin käyttämään töissä visiiriä tai kuten itse sanon, niin hitsarin koppaa. Lienee tuo vielä mahdolliset pöpöt pysäytellyt, koska ainakin vielä olen ollut terveenä. Töitä on siis historian parissa painittu ihan kuin ennenkin, mutta ehkä se suurin innostus on vielä pysytellyt poissa.

Antiikin kauneutta

Siviilipuolella on taas tullut viime viikkoina vietettyä enempi aikaa kotosalla harrastusten jouduttua tauolle. SaiPan pelit ja lupaavasti alkanut kehonrakentajan urani tyssäsivät pelien loppumiseen ja kuntosalin sulkeutumiseen. Ilmeisesti edessä on taas massakausi, jonka aikana painoni nousee yli sadan kilon. No, eipähän tarvitse käydä neuvolassa punnittavana, kuten isot pojat sanovat! Kaiken lisäksi tämän vuoden suuriin muutoksiin kuuluvat ajokaluston uusiminen. Yamaha-prätkäni vaihdoin Kawasakiin ja liki 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde Chrysler-autoihin päättyi nyt joulukuussa. Jatkossa kurvailen Chevroletilla tai "letukalla" kuten nuoruudessani bruukattiin sanoa. Muutosta on siis kuulunut tähän vuoteen! Kaikkien näiden muutosten lisäksi päätin jättää päätösbileet ensi lauantaina pitämättä, ettei vahingossakaan päättäjäisistä tule lopulliset....

Ensi vuodellekin olen asettanut itselleni erilaisia tavoitteita, kuten tiputtaa painoa yli 10 kiloa, ajaa moottoripyörällä aito "rautaperseajo" ja leppoistaa elämääni kaikin tavoin. Jos vaan on mahdollista, niin yritän myös etsiä uusia muistomerkkejä ja kuvata niitä. Niin, en minä lopettaa aio pysyvästi, mutta kun tällä hetkellä ei ole aineistoa esiteltäväksi. Sitten kun olen saanut kasaan 40-50 kohdetta, niin homma jatkuu. Veikkaanpa kyllä, että helppoa se ei tule olemaan. Pitäähän se tuo miljoonan lukijan rajakin saada rikki, kun on niin turkasen lähellä. Tähän mennessä lukijoita on ollut jo yli 917.000, joten aika paljon noita saa vielä tulla ennen miljoonabileitä!!!!

Ryhti kohdillaan

                                  

Miljoonabileiden takia nyt asiaan.....  Lappeenranta sai uuden upean patsaan 7.8.2020 aivan kaupungin näköalapaikalle sataman kupeeseen kulkureitin varrelle. Siinä sitä kelpaa katsella Kaunista Weeraa, joka pronssisena hahmona seisoo Saimaalle tuijottelemassa vesipatjan päällä. Vaan  kuka on tämä salaperäinen Kaunis Weera?  Kaunis Weera on saanut alkuperänsä Tatu Pekkarisen vuonna 1942 säveltämästä Kaunis Veera -kappaleesta sekä ennen kaikkea siitä tehdystä näytelmästä ja elokuvasta. Etenkin elokuva, jonka Ville Salminen ohjasi, teki Weerasta tunnetun. Elokuvahan kertoo sisävesialus Prinsessa Armadasta, joka seilasi Saimaalla ja aina Pietariin saakka vanhaa Saimaan kanavaa pitkin. Veera oli paennut laivalle avioliittoa, johon hänen vanhempansa yrittivät häntä pakottaa. Nyt Weera ja Prinsessa Armada ovat taas yhdessä!

Kauniille Weeralle oli tarkoitus hankkia kaupunkiimme patsas jo viisikymmentä vuotta takaperin, mutta aikeeksihan se jäi. Sitten viitisen vuotta takaperin alkoi tapahtua paikallisen liikemiehen Ossi Wilhun toimesta. Wilhu ilmoitti hankkivansa patsaan omalla kustannuksellaan ja ei ihan pienellä summalla, koska kustannusarvio oli 100.000€. Aluksi patsas, jonka Wilhu halusi tulevan Lappeenrannan "Havis Amandaksi", piti sijoittaa raatihuoneen puistikkoon. No, jokuhan siitä päätti valittaa,ja siitä alkoi melkoinen härdelli. Kuvittelin jo hetken Wilhun luopuvan koko hankkeesta, mutta onneksi hermo piti. 

Weera on komia plikka

Muutenkin loppuvaiheessa tuli viivytyksiä vesialtaan kanssa, mutta lopulta patsas oli valmis paljastettavaksi kaiken kansan nähtäväksi, vaikka viivytystä tulikin. Lisäksi kun vielä tämä koronahärdelli iski päälle, niin oli hetken epäselvää, koska juhlallisuuksia päästäisiin juhlimaan. Lopulta taidemesenaatti Ossi Vilhun ja kuvanveistäjä Markku Hirvelän projekti saatiin päätökseen. Lopulta kuitenkin niin Vilhu, taiteilija ja kansa olivat tyytyväisiä. Se lienee pääasia?

Päivitys 15.9.2025

Mihinkäs Weera olisi muuttunut näin lyhyessä ajassa? 

 

Kouvola / Kimolan delta

Äiteenpäivää pukkaa! Itselläni on tiedossa vähän erilainen äitienpäivä, koska oma äiteeni kuuluu riskiryhmään ja emme tietenkään halua häntä poikieni kanssa sairastuttaa. Pidämme siis etäisyyksiä ja viemme pihamaalle omat eväät nautittavaksi. Tarkoitus olisi vähän kuitenkin "juhlistaa" tätä vuoden 2020 poikkeuksellisten aikojen äiteenpäivää... Äiti, tulossa ollaan!

Muuten tämä korona-arki on menneellä viikolla tuonut uudistuksia. Sain lopultakin John Waynen filmit katseltua ja siirryin toisen itselleni rakkaan harrastuksen pariin. Kaivoin tallista esiin moottoripyöräni ja pari pidempää lenkkiä on sillä jo kurvailtu. Valitettavasti nautintoa on vienyt hivenen polttoaineen seassa pyörivät roskat, jotka tukkivat kaasarin ja eteenpäin meneminen on ollut vähän tukkoista. No, eiköhän tämäkin asia korjaantune ensi viikon aikana. Sitten onkin aika suunnitella pitkää ajoreissua.

Kimolan delta

Talvella sain päähäni ajatuksen reissusta Nordkappiin ja sieltä takaisin kotiin Tromssan ja Kiirunan kautta. Nyt tämä koronan pahalainen pilasi tämän suunnitelman, joten edessä on Suomen tylsillä teillä kurvaamista. Jää virallinen rautaperseajo tekemättä, koska Suomen valtatiet ovat niin tylsiä ajettavia. Niinpä tyydyn omin eväin suoritettuun päivän mittaiseen reissuun. Kohdetta en ole vielä pahemmin miettinyt, mutta Raatteen tie voisi olla mukava paikka piipahtaa ja paluumatkalla voisin käydä vieläpä Suomen keskipisteessä Piippolan pitäjässä. Kai noiden kohteiden takia voisi yhden päivän ja 1000 kilometriä viettää Yamahan satulassa?

Kolme viljanjyvää.....tai mitä lie?

Näillä eväillä alkavaan viikkoon. Niin ja saahan sitä loppuviikosta jo evästä muualtakin, koska opettajana edessä on paluu työpaikalle ja sehän merkitsee kouluruokailua. Sitä onkin ollut jo ikävä! Niin ja ruokalistan mukaan heti torstaina yksi lemppariruokani juustoinen uunikala.... eipähän tarvitse lähteä itse kalastamaan, mikä on tosin ollut mielessäni jo monta kertaa. Voihan sitä ehkä ensi viikolla sinnekin keritä....

Paikalta löytyvä kyltti kertoo, ketkä ovat toimineet sponsoreina

No, siirrytään taas viikon kohteen pariin. Tämän kertainen kohde, Kimolan delta, sijaitsee Kouvolan Jaalasta länteen. Vielä tarkemmin kerrottuna se on keskellä peltoaukeaa, mikä on mielestäni hivenen erikoinen ratkaisu, mutta minä nyt en näistä asioista mitään tiedä, kuten en mistään muustakaan. 

Kimolan delta on kuvanveistäjä Antero Toikan suunnittelema ja se koostuu kolmesta kolmiosta, jotka kuvaavat viljanjyviä. Lisäksi se kuvastaa myös Kimolan alueen ison siltaa ja Kymijoenvarren jokisuistoja. Teos on Kimolan kyläyhdistyksen hankkima ja se paljastettiin paikalla 21.6.2011. 

Lappeenranta / Kehruutyttö

Nyt alkanut kuukausi tulee olemaan itselleni tärkeä ja merkityksellinen. Yli seitsemän vuotta kestänyt matkani muistomerkiltä toiselle kahden valtion alueella on lähestymässä loppuaan. Jäljellä on enää kymmenen kohdetta kotikaupungistani Lappeenrannasta ja sen jälkeen Willimies asettuu hetkeksi laakereileen lepäämään ja miettii uusia juonia. Vaikka aionkin blogia täydentää jatkossakin, kunhan uusia kohteita julkaistaan, niin eihän se riitä itselleni jatkossa. Jotain uutta on kehiteltävä vapaa-ajan täytteeksi, koska enhän minä osaa paikallani olla, vaan kaipaan jotain älyllistä tekemistä jatkossakin!

Kehruutyttö Kehruuhuoneen edustalla kesällä 2017

Kehruutyttö viikko paljastamisen jälkeen kesällä 2017

Iso ongelma on tällä hetkellä se, etten vaan tiedä mitä aion jatkossa vapaa-ajallani tehdä. Työkuviot täyttävät päiväni historiakiintiön, joten jatkossa aion keskittyä sen ulkopuolisiin asioihin. Johtavatko ne johonkin projektiin, sitä en osaa vielä todellakaan sanoa. Ehkä minä vaikenen lopullisesti Internet-maailmassa ja projektini ovat jatkossa henkilökohtaisia, joita en jaa muiden kanssa. Monesti olen ajatellut Willimiehen jäljillä blogin tuovan mielenkiintoisia kumppanuuksia, mutta aika vähiin ovat jääneet ja toisaalta ilmainen työ minua ei erikoisemmin kiinnosta. Tähän blogiin sijoittamani n.10000€ saa riittää minun osaltani.

Kehruutyttö Kehruuhuoneen edustalla kesällä 2019

Meitsien ottajia ei näkynyt

Blogin päätyttyä todennäköisesti keskityn ensin itseni kuntoon laittamiseen, mikä tarkoittaa runsaita kävelykilometrrejä ja muuta liikuntaa, kuten vesijuoksua. Vesijuoksua olenkin jo syksyn ajan harjoitellut, mutta eipä tuo vartalon kiinteytymistä ole saanut aikaan......vielä. Tarkoitukseni olisikin saada elopainoa alaspäin 15 kiloa ja vyötäröä solakammaksi. Pitkään jatkunut massakausi saisi jo vaihtua aktiiviseen liikuntakauteen. Ehkä tämä projekti minua aluksi työllistää eniten ja kenties sen aikana juolahtaa mieleeni, että mitä seuraavaksi? 

Ainoa asia, mikä on tällä hetkellä tulevaisuudesta varmaa, on moottoripyöräily. Tänä syksynä löysin uudelleen innon tähän harrastukseen ja aionkin jatkaa prätkällä huristelua. Yksi haave on hurauttaa prätkällä Lappiin ja jatkaa sieltä matkaa Hammerfestiin ja Tromssaan. Tämän haaveen toteutumisajankohta on ensi kesä. Saanpahan istua prätkän sarvissa ja miettiä ajan kanssa, että mitä haluan tehdä tulevaisuudessa? Tarkoitus olisi että 2020 olisi muutosten vuosi. Mitä muutoksia se tuo tullessaan, niin en tiedä vielä. Katsellaan, mikäs hätä tässä valmiissa maailmassa! Mutta nyt asiaan.....

Kymmenenneksi viimeisenä kohteena Willimiehen jäljillä blogissa esitellään kesäkuussa 2017 Lappeenrannan linnoituksessa Kehruuhuoneen edustalla paljastettu Kehruutyttö-patsas. Aloiteen Kehruutytöstä teki Kehruuhuoneen ravintolaa pyörittänyt Sari Kaasinen, joka halusi paikalle maamerkin, jonka luona ihmiset voisivat näppäillä selfieitä tai meitsieitä, kuten karjalan kielellä asia ilmaistaan. Koska Kaasinen on suuri ITE-taiteen ystävä, hän päätti kysäistä savitaipalelaiselta Perttti Kuorttiselta, olisiko hänestä sellaisen tekijäksi? Kuorttinen lupasi harkita asiaa ja katsella, että syntyisikö jotain paikan historiaa ilmentävää. No, Kehruutyttöhän siitä syntyi.

Punahonkainen Kehruutyttö vankityössä

Paikan historiaanhan liittyy Kehruuhuoneen toimiminen vankilana. Vangit olivat naisvankeja ja heidän tehtävänsä oli kehrätä lankaa. Tuo aikansa vankilatyö on nyt näkyvissä myös Kuorttisen teoksessa. Siinä vanhasta punahongasta veistetty kehräävätyttö polkee rukkia, missä on symbolisesti 12 pienaa, joista hän laskee ajankulua. Lisäksi teoksen tyttö on ruostumattomasta teräksestä tehdyn ympyrän sisällä, joka kuvaa vankilanseiniä, jotka suojaavat tyttöä. 

ITE-taiteilijan signeeraus

Teos on säänkestävä. Sen kansi on tehty niin, että vedet valuvat siitä pois ja kuivuvat, eikä naru lahoa. Niinpä teoksen alkuperäinen idea teoksen pitkäikäisyydestä toteutunee.....

Päivitys 12.7.2026

Liki kymmenen vuotta säiden armoilla on saanut kehruutytön pysymään paikallaan, mutta valitettavasti vuodet eivät ole kohdelleet kehruutyttöä kunnioittavasti. Värit ovat haalistuneet ja kadonneet jopa kokonaan. No,eipä nuo vuodet vankilassakaan menisi jälkiä jättämättä

  

Ruokolahti / Ruokolahden leijona

Willimies on viime vuosina nähnyt maanteillä ja metsissä erilaisia eläimiä karhuista supikoiriin, mutta leijonaan en ole koskaan törmännyt. Ainakin kaukaisessa menneisyydessä minulle opetettiin, että niitä on enimmäkseen Afrikka nimisessä paikassa. Silti tällainenkin karvatassu on ihan kotikaupunkini läheisyydessä Ruokolahdella havaittu. Siitä tosin on jo vierähtänyt jonnin verran aikaa....

Juhannuksen jälkeisenä tiistaina 23.6.1992 sellainen ihme kuitenkin raportoitiin. Enso -Gutzeitin tuolloinen hankintaesimies ilmoitti poliisille nähneensä leijonan Ruokolahden metsissä. Voitte kuvitella, että paikallisissa metsissä kävi nopeasti melkoinen kuhina, kun paikalliset ja media syöksyivät metsikköön Elviä, kuten leijonaa kutsuttiin, etsimään. Lisää löylyä löi Kaakkois-Suomen rajavartiosto, joka kertoi löytäneensä jälkiä metsästä. Myöskin Immolan varuskunnan vartiomies kertoi nähneensä leijonan. Elvistä tuli paikallinen julkkis viimeistään sen jälkeen, kun Korkeasaaren edustaja tunnisti löytyneen ulostepaakun leijonan ulosteeksi!

Ruokolahden leijona havaittu Eukkoaukiolla!

Elvi kesti koko kesän 1992 uutisten kestoaiheena, mutta enempää näköhavaintoja siitä ei saatu. Mihin lienee karvatassu kadonnut? Kaikesta huolimatta Ruokolahti osasi ottaa Elvistä kaiken irti matkailuvalttina, olihan pitäjä maankuulu ellei peräti maailmankuulu.... Itse en halua ottaa kantaa siihen, että oliko leijona oikeasti Ruokolahden metsissä vai ei? Se on kuitenkin varmaa, että Elvi-leijona on edelleen kuuluisa ja tärkeä juttu Ruokolahdella.

Jalustassa vuosiluvut 1992 ja 2017, mikä juhlistaa 100-vuotista Suomea

Siksi ei olekaan iso ihme, että koska Elviä ei löydetty, niin päätettiin sitten hankkia leijona pitäjään joka tapauksessa. Pistämätön tarjous tuli Joensuusta, missä kaupunki ja paikalliset Lions Clubit perustivat joenvarteen Ruusupuistoa. Yhdeksi koristeeksi tähän komeaan puistoon, Paikalliset leijona-klubilaiset halusivat leijonan! Yksittäisiä leijonia ei ollut markkinoilla tarjolla, joten ostivat sitten kaksi. Toiselle ei ollut puistossa käyttööä, joten sitä tarjottiin Ruokolahden kunnalle. Niinpä se sitten kaupattiin 3500€ hinnasta Ruokolahdelle.

Karvatassu oli ihan kesy kissimirri

Ruokolahti paljasti tämän upean urosleijonan patsaan Eukkotorilla 1.11.2017. Satapäistä yleisöä ei häirinnyt tippaakaan, että Elvi olikin muuttunut naarasleijonasta urosleijonaksi! Ei muuten häiritse minuakaan, koska on melkoisen komea ja massiivinen patsas!

Miehikkälä / Jermula

Välirauhan aikana Miehikkälässä, kuten muillakin itä-Suomen alueilla valmistauduttiin uuteen sotaan. Keskeistä oli Salpalinjan rakentaminen ja siihen uhrattiin talvisodasta viisastuneina melkoinen määrä markkoja, hikeä ja kyyneliä. Tällainen paikka oli myös nykyisin Rintamamiesten perinneyhdistyksen ylläpitämä Jermula, jonka ympäristöön työryhmä 216 rakensi lukuisia kantalinnoitteita.

Olet saapunut Jermulaan

Uskaltauduimme menemään tämän ohitse...

Nykyisin Jermula toimii Salpavaeltajien tauko- ja majoituspaikkana, mihin alue onkin onnen omiaan. Leirinuotion ympärillä kohoavat kalliot paljastavat lähemmin tarkasteltuina, että niistä on louhittu irti panssariestekiviä, joita onkin Jermulan ympäristössä paljon. Lisäksi lähimaastosta löytyvät korsu nro 309 ja nro 310. Niihin me emme tutustuneet, mutta ne ovat kuulemma näkemisen arvoisia.

Jermulan tupa

Alueella on laavu

Noista kallioista on kilkuteltu irti kivi poikineen....

Nuotiopaikalle on pystytetty patsas, joka koostuu Jermusta, Lempistä ja Halli-koirasta. He vartioivat että työt sujuvat tällä työryhmä 216:n alueella sekä matkalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa. Valitettavasti patsaan tekijöistä en löytänyt mistään tietoa.

Halli-koira, Jermu ja Lempi vahtivat

Lopuksi linkki blogin karttaan, joka tosin löytyy blogistakin ja ihan googlaamallakin. Karttaa saa linkittää eteenpäin, tietenkin!

Viipuri / Ritarit ja sydänten lady

Hohhoijaa..... tulipa keksittyä melkoinen nimi veistoksille. Infotalussahan tuo oli kirjoitettu englanniksi nimellä "Knights and the lady of the hearts". No, eihän nimi nyt sentään tätä upeaa taideteosta pilaa! Kyseessä on AO LOECK yrityksen Viipurin kaupungille 725-vuotis juhlavuoden kunniaksi lahjoittamasta teoksesta, joka on uniikki kappale. Toista kopiota tästä taiteilija Timur Sadullaevin teoksesta ei ole otettu ja tuskin otetaankaan...

Lady

Lady katselee ritareita sekä Viipurin kauppahallia

Ritarien pitämästä verkosta on tehty penkin selkänoja

Toinen ritareista

ja toinen ritareista

Viipurihan on vanhan kaupungin osalta edelleen kuin keskiaikainen kaupunki, missä kapeat kujat risteilevät. Ehkä juuri siksi Viipurista on tullut venäläisille tärkeä turistikohde, mikä tarjoaa paljon erilaisia tapahtumia, jotka liittyvät keskiaikaan. Itsekin olen ollut keskellä turnajaisia ja sapelinkalistelua kyseisessä paikassa. Itse ainakin tykkään, että historia tuodaan eläväksi ihmisten keskelle ja siinä venäläiset ovat rutkasti edellämme. Meillä yhä edelleen historiaa joutuu katselemaan pääosin museoiden lasivitriinien läpi... 

Lopuksi linkki blogin karttaan, joka tosin löytyy blogistakin ja ihan googlaamallakin. Karttaa saa linkittää eteenpäin, tietenkin!

Virolahti / Johannes Takasen patsas

Virolahdella on syntynyt yksi Suomen tunnetuimpia kuvanveistäjiä. Hän on Johannes Takanen, jonka elämäntyö ja saavutukset olivat minulle tuiki tuntemattomia, kunnes kävin valokuvaamassa hänen patsaansa Virolahdella kaiketi kesällä 2017. Sen jälkeen luin hänestä muutaman artikkelin, joiden ansiosta sivistyin hivenen lisää....mikä nyt ei minun kohdallani tee vielä ihmeitä! Joka tapauksessa on hienoa, että eri puolilta Suomea on noussut kuuluisuuksia, joiden työtä arvostetaan jopa maamme rajojen ulkopuolella.

Johannes Takasen patsas Johannes Takasen puistossa Virojoella 

Mestari Takanen työssään

Koska Johannes Takanen saavutti urallaan paljon, enkä mitenkään innostu kirjoittamaan hänen elämänuraansa tähän blogikirjoitukseen, koska hänestä on jo kirjoitettu parempi, mitä ikinä pystyisin kirjoittamaan, niin laitan tähän linkin Johannes Takasen elämänkertaan. Suosittelen vilpittömästi siihen perehtymistä.  

Patsaan jalusta kertoo Takasen perusfaktat

Koska itseäni kiinnostaa enemmän Johannes Takasen muistomerkki, niin siitä minä kyllä jaksan kirjoittaa.... Patsashanke sai alkunsa keväällä 1982, jolloin perustettiin työryhmä pohtimaan tulevaa Johannes Takasen muistomerkkiä. Aloitteen asiassa teki Virolahden kulttuurilautakunta ja työryhmän vetäjäksi valikoitui Teijo Kuokka. Hanke eteni ja sille näytettiin vihreää valoa kunnan toimesta, joten asiat lähtivät etenemään perustetun patsastoimikunnan toimesta.

Signeeraus Erkki Kannisto 1985

Patsastoimikunta päätyi näköispatsaaseen ja sen toteuttamiseksi pidettiin kutsukilpailu. Kilpailuun osallistui kolme kuvanveistäjää. He olivat Erkki Kannosto, Taru Mäntynen ja Panu Patomäki, joista kilpailun voitti Erkki Kannosto patsasehdotuksella "Suuri suomalainen kuvanveistäjä". Patsas valmistui ripeästi ja se valmistui kesällä 1985. Paljastustilaisuus pidettiin 4.8.1985.