Taipalsaari / Ilkonsaaren skiitat

Tämän sunnuntain kohde on sellainen, missä Willimies on käynyt viimeksi kaiketi kolmisenkymmentä vuotta takaperin. Varmaan olisi tullut tässä blogivuosina käytyä, jos omistaisin veneen, mutta kun en omista. Niinpä taas kerran piti käyttää hyväkseni kolmea henkilöä, joista kaksi on työkavereitani ja kolmas parhaan kaverini poika. Hienoa, että päätitte käydä tänäkin syksynä Ilkon saaressa. Heidän kuvistaan sain siten koostettua hyvät kuvat tähän kirjoitukseen. Kiitos siis vielä kerran Niko Pylkkänen, Marko Karttunen ja Catharina Moisio. Julkaisen nimenne näin, koska en enää muista kuka teistä lähetti minkäkin kuvan.....

Kukapa uskoisi, että Lappeenrannan naapurikunnan Taipalsaaren alueelta löytyy kokonainen saari täynnä ortodoksien skiittoja, jotka käsittääkseni ovat isompien luostareiden "sivukonttoreita". Voin toki olla pahasti väärässäkin, koska nämä uskonasiat eivät ole olleet elämässäni ihan päällimmäisenä tähän asti.  

Ilkon saari on Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistama saari Taipalsaarella. Saari on muuttunut huimasti niistä ajoista, jolloin saari oli vähän erilaisten virkistysviikonloppujen kohteena. Nykyisin pitkällä vuokrasopimuksella säätiölle siirtynyt saari on täynnä skiittoja, tsasounia ja kappeleita, joissa kävijä voi hiljentyä. Aiemminhan paikalla keskityttiin enempi metelöintiin....

Nykyisin Ilkonsaari on "skiittasaari". Siellä sijaitsee  kolme tsasounaa ja kaksi pientä kirkkoa. Saaren pohjoisimpaan osaan on pystytetty tsasounat Petsamon luostarin, Konevitsan luostarin ja Valamon luostarin "skiitoiksi". Skiittojen alkuperäinen ajatus idän kirkon piirissä oli, että niihin pystyi menemään hiljentymään ja monissa niissä asuikin erakkomunkki. Useasti ne myös laajenivat suosion myötä itsenäisiksi luostareiksi.

Mistä sitten sai alkunsa Ilkonsaaren muuttaminen skiittasaareksi? Tietysti siihen tarvittiin Saimaan taikaa ja visio, jota Athos-vuoren Pyhän Andreaksen luostarin johtaja, arkkimandriitta Efraim innostuneesti kannatti Valamon kansanopiston entisen lehtorin, teologian tohtori Hannu Pöyhönen esittäessä visionsa risteilyllä Ilkonselällä toukokuussa 2006. Efrain rohkaisi ryhtymään sanoista tekoihin ja kehittämään edelleen ajatusta Skiittasaaresta.  Lopulta Ilkonsaari vihittiin Skiittasaareksi 25.5.2009.

Ilkonsaaren siunaamisen Skiittasaareksi toimitti arkkimandriitta Efraim kreikkalaisen seurueensa ja oman papistomme avustamana. Tilaisuudessa oli läsnä runsaasti kutsuvieraita, yhdistyksen jäseniä sekä median edustajia. Arkkimandriitta Efraim myös siunasi pyhitetyllä vedellä kolmen ensimmäisen tsasounan rakennuspaikat.

Jokainen skiitta on kopio jostain luostarista, tosin pienoiskoossa. Ne ovat kaikille avoimet, joka vain pääsee saarelle. 

Staraja Ladoga Suurmarttyyri Georgioksen kappeli

Sisäkuva petsamolaisesta tsasounasta

Valitettavasti tämän skiitan ulkokuva puuttuu

Kohteena tämä Skiittasaari on enemmän kuin mielenkiintoinen ja pitäneepä itsekin piipahtaa tuolla vaikkapa omalla kanootilla ensi suvena. Jos kiinnostuit paikasta, niin kannattaa lukaista tarkemmin paikasta täältä.

Taipalsaari / Korento

Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pakko sanoa, että aika on kulkenut kuin siivillä. Perinteiseen tapaan töissä on pitänyt kiirettä ja lisäksi olen ahkeroinut punttisalilla sekä uima-altaassa melkoisesti. Urheiluhulluna olen nyt myös pari kertaa käynyt oman kotiseudun miesten jumpassa hikoilemassa. Pakko sanoa, että kyllä on saakelin kovia kasikymppisiä samassa remmissä. Tässä porukassa on selvinnyt, että meikäläisellä on vielä pientä parantamisen varaa kuntopuolessa.

Betonijalustaan kiinnitetty rautainen korento on Taipalsaaren 450v muistomerkki

Kuntoilussani on toki rutkasti varaa parantaa, etenkin ravintopuolella. Vaikka paino onkin tippunut ihan kohtuullisesti, niin vielä on rutkasti matkaa itselleni asettamaani tavoitteeseen. Ilmeisesti seuraavat suuret muutokset pitääkin tehdä ravintopuolella ja saunaoluistakin lienee syytä luopua, koska meillä lämpiää sauna liian usein! Ehkä näillä muutoksilla saan painonpudottamisen nopeutumaan. Kaiken lisäksi noista punttitreeneistä on tullut ihan ihqu juttu, mistä en halua luopua. Itse asiassa määriä pitäisi nostaa ja tehoakin saisi tulla harjoitteluun lisää. Olenkin miettinyt pyytää Valkosen Tapelta omaa treeniohjelmaa. Uskoisin vanhan kaverini osaavan auttaa tuossa asiassa?

Korennon siiven reuna kertoo taideteoksen julkistamisen syyn

Pronssilaatta jalustassa kertoo tärkeimmät tiedot

Koska tavoitteeni olisi olla eläväinen ja kepeä, niin kävin hakemassa mallia Lappeenrannan naapurikunnasta Taipalsaarelta. Kirkonkylän keskustaan Kirkon viereen paljastettiin 10.6.2021 Korento, joka on Taipalsaaren Rehulasta kotoisin olevan taideseppä Antti Niemisen työn jälkeä. Mielestäni teos on kepeytensä ja jäljittelemättömän vaatimattomuuden risteytys, missä keskipisteenä on puhtaiden vesistöjen äärellä viihtyvä pysäyttävä kaunotar - korento.

Korennon kepeys näkyy paremmin toiseen suuntaan kuvattuna

Veistos paljastettiin Taipalsaaren 450-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi ja kuvaa mielestäni hyvin Taipalsaaren kuntaa keskellä kauneinta Saimaata. 

Taipalsaari / Hutvanan punaisen hauta

Kesään 2019 mahtui myös hyvässä kelissä tehtyjä reissuja, joista miellyttävin oli oman poikani kanssa tehty kanoottiretki Taipalsaaren Hutvanan saareen. Paljonhan tuo vaati etukäteiskikkailua, jotta reissu onnistuisi. Lainasin Williukilta autoa ja hurautin kotipihalle, missä punnertelin oman kanoottini auton katolle ja köytin napakasti kiinni. Sitten seuraavan päivän aamuna hurautin hakemaan oman poikani messiin ja matka kohti Taipalsaaren Pönniälän rantoja saattoi alkaa. Alue on itselleni tuttu nuoruusvuosilta, koska Kaukas Oy omisti alueella aikoinaan leirintäalueen, missä mekin majailimme joka kesä. Myöhemmin myös teimme kavereitteni kanssa sinne myös polkupyöräreissuja, jotka olivat aivan huippujuttuja.

Edellisenä iltana kanootti odotti lähtöä Suzukin katolla kotipihassa

Nyt edessä oli kuitenkin hidas automatka ja vielä hitaampaa oli perillä Sotniemessä, mistä etsimme paikkaa, mistä laskea kanootti veteen. Helkkari, yksityisalue kylttejä ja puomeja joka paikassa! Oli aika haasteellista tehdä U-käännöksiä kanootti katolla kapeilla metsäteillä. Lopulta onnistuimme pääsemään erään mökin rantaan ja paikalle riensi Huttusen Mirva niminen naishenkilö, joka sanoi, että tottakai saatte laskea kanoottinne meidän rannasta veteen. Lisäksi hän antoi vihjeen, että aiheesta löytyisi tietoa kirjasta nimeltä Kuivasensaaren kylien historiaa. Laitoin nimen visusti mieleeni ja kävin myöhemmin kirjastossa lukaisemassa, mitä tästä kohteesta oli kirjoitettu....

Hutvana edessä

Leiripaikka perustettu ja poika puhelimella

Nyt kuitenkin kanootti vesille ja helvetinmoinen rähinä päälle, jotta neljä kilometriä pitkä kanoottireissu menisi äkkiä. Itselläni oli kova hinku päästä äkkiä Hutvanan saarelle, koska olin jo monta vuotta halunnut käydä paikan päällä. Vihdoinkin se toteutuisi.... Piiskasin siis poikaani vinhaan vauhtiin ja eipä aikaakaan, kun olimme jo pienen Hutvanan saaren rannassa. Kanootti kalliolle ja termarikahvit lärviin ennen saaren muistomerkin etsimistä. En olisi mitenkään malttanut, mutta pitihän se nyt suomalaisena silti aloittaa tutkimusmatka perinteisellä tavalla.

Lopulta sumpit oli juotu ja oli aika lähteä päivän kohteelle. Sen löytäminen ei aiheuttanut suurta ongelmaa, koska Hutvanan saari ei ole kummoinen kooltaan. Koska olin jo monta vuotta tiennyt tästä paikasta, mutta en vaan ollut saanut aikaiseksi lähteä kanotoimaan tänne, niin olihan se jälleen hieno fiilis löytää tämäkin paikka, vaikka onhan tämä vähän karu kohde. Kyseessä on näet kevättalvella 1918 Saimaan jäälle ammutun punaisen hauta. Itse asiassa käyttämäni lähde ei mainitse sanallakaan, että kyseessä olisi ollut punainen, vaan hänestä käytetään neutraalia Jussila-nimitystä sukunimensä mukaan. Sen sijaan Punaisten muistomerkki sivustolla tämä on merkitty punaisen haudaksi. Tehköön jokainen omat johtopäätöksensä!

Jussilan hautakumpu risteineen Hutvanansaaressa

Kesäinen varustus

Surmajuttu alkaa jo syksyllä 1917, jolloin Sulkavalta kotoisin oleva Jussila oli renkinä Kyläniemessä. Työhön kuului kaikkea työtä ja niinpä hän oli hevosmiehenä ajamassa Kyläniemessä olleelta savotalta pölkkyjä laanille. Koska työ oli urakkatyötä, kiinnitti hän huomiota Armas nimiseen mieheen, joka ajoi savotalta vain pieniä pölkkyjä ja latvuksia. Asiasta hän huomautti tätä naapurikylän Armasta, joka muisti tämän kuittailun. Joskus olisi aika tasata välit...

Vanha risti lepää vielä haudalla

Jussilan hauta

Hauta sijaitsee Hutvanan pohjoisrannalla

Sisällissodan alkaminen tarjosi Armakselle tilaisuuden tasata tilit, koska hän keräsi avukseen naapurinsa ja lähikylien miehiä, jotka vastasivat alueen kuljetuksista. Oli aika noutaa Jussila kyytiin ja saattue lähti Mikkelin suuntaan, kunnes eräs ajomiehistä päätti heittää vettä Kettusaaren kupeessa. Silloin Armas päätti tasata tilit ja ampui vihapäissään Jussilaa selkään. 

Aikansa Jussilan ruumis oli Sotniemessä, kunnes maanomistaja Tuoma Tukiainen vaati ruumiin siirtoa pois maaltaan. Ruumis siirrettiinkin jäitä myöten läheiseen Hutvanan saareen, missä Jussila sai päälleen kivikummun. Risti tai paremminkin ristit ilmaantuivat paikalle vasta myöhemmin. Tarkka ajankohta tuskin lienee enää kenenkään tiedossa....

Lopuksi vielä hivenen tutkimustuloksia. Itse en etsinnöistä huolimatta löytänyt Suomen sotasurmat 1914-1922 sivustolta yhtään Jussilaa, joka olisi kuollut Taipalsaarella tai ollut edes Sulkavalta kotoisin. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli lopulta Armaksen kohtalo, mutta ehkä lienee parempi jättää asia hautumaan historiaan. 

Retkeilyeväiden kokkaaminen aluillaan

Joskus näillä kuvausreissuilla on aikaa istuskella

Makaronia, lihapullia ja tomaattipyrettä Trangialla.....parhautta

Edessä oli enää paluumatka, mille lähdimme nautittuamme herkullisen itse kokkaamamme lounaan. Joskus näilläkin reissuilla joutuu tekemään omat pöperönsä, eikä tarjolla ole huoltoasemien lounaspöytiä. Itse asiassa pöperömme maistui paljon paremmalta kuin inhoamani ABC-ketjun pöperöt....

Taipalsaari / Vitsain/Kannuksen linnavuori*

Huh, juhannus klaarattu lävitte hengissä. Eilinen päivä vaikuttikin todelliselta aktiivilomalta. Tuli kokeiltua melontaa omalla lätäköllä, moottoripyöräiltyä Joutsenon raiteilla ja koukistajalihaksia treenattua ehtoolla. Nyt on mieli virkeä ja voinee kaiketi ottaa rauhallisemmin tänään, koska vettä sataa.....taas! No, pientä puuhastelua lienee luvassa tänäänkin, koska pitäisi kaiketi aloittaa tavaroiden pakkaaminen edessä häämöttävää Venäjän reissua varten. Jotenkin on tällä kertaa innostus melko vähissä, mutta eiköhän tuo tuosta sujune, kunhan päästään tien päälle ajelemaan?

Linnavuorelta on kelpo pudotus Saimaan pinnalle

Joitain matkakuvia ja kenties sepustustakin lienee luvassa tänne blogiin reissun aikana, koska kyllähän tuo Willilady vähän lupaili viime vuotiseen tapaansa päivittää reissukuulumisiamme blogiin. Tällä kertaa lienee syytä olla tarkkana, että millaisia kuvia lähettelen suurelta Venäjän maalta. Luvassa on siis todennäköisesti kirkkoja ja palatseja, sukellusvene lienee siinä rajoilla. Aikahan tuon näyttää...mutta, reissun jälkeen lataan tietenkin reissukuvat Willimiehen jäljillä Facebooksivustolle kaikkien pällisteltäväksi. Siellähän on muuten viime vuotisetkin valokuvat sensuroimattomana nähtävillä. 

Vanhaa muuria alavammalla rinteellä

Vaan nyt asiaan ja Taipalsaarelle. Jokunen viikko takaperin piipahdin Yamahalla Taipalsaarella. Tarkoitus oli käydä Vitsain linnavuorella ja kuvata se kivikautisine kalliomaalauksineen. No vuorelle pääsin, mutta kalliomaalausten kuvaamiseen olisi tarvittu venettä, joten ne jäivät toiseen kertaan. 

Vanhaa muurin perustusta

Linnavuori, joka tunnetaan myös nimellä Kannuksen linnavuori, sijaitsee Taipalsaarella Vitsain tien ääripäässä kesämökkien keskellä, joten oli vähän haasteellista päästä paikan päälle, mutta löytyihän tuolta huipulle johtava polku. Näköalat olivatkin melkoisen hulppeat, joten kyllä nuo esi-isät ovat turvapaikakseen osanneet valita hyvän paikan. Tänne on vainolaisen ollut hankala päästä ja vielä kun paikalta löytyy vanhan kivimuurin jäännökset, niin voi helposti kuvitella, ettei hyökkääjällä ole ollut helppoa!

Komiat maisemat Saimaalle Vitsain linnavuorelta

Valokuvat nyt ovat sitten taas tätä toivotaan toivotaan osastoa, koska nämä hemmetin luontokuvat eivät näytä olevan helppoja. Parhaiten linnavuoren saisikin ikuistettua Saimaan suunnalta, mutta kun ei ole sitä venhoa, millä saapua paikalle vanhan vainolaisen tavoin. Onneksi kivi- ja nuolisadetta niskaan ei enää tänä päivänä olisi luvassa....

Päivitys: Anonyymin lukijamme isoisä on aikoinaan syyllistynyt linnavuorelta kivien alas viskomiseen, joten joitain vuosikymmeniä takaperin lienee linnavuoren muurit olleet vähän korkeammat. Rikos on toki jo vanhentunut, mutta nykyisille lukijoille tiedoksi, että vastaavanlaista toimintaa kannattaa tehdä jossain muualla kuin näillä arvokkailla historiallisilla kohteilla.

Lisäksi sama lukija oikaisi meitä, että kyseisen linnavuoren nimi on oikeasti Kannuksen linnavuori. Kirjoittajana otin vapauden säilyttää otsikossa ja tekstissä alkuperäisen käyttämäni nimen - Vitsain linnavuori. Sitäkin käytetään jossain paikan nimenä.

Taipalsaari / Kuivaketveleen linnavuori

Tänään täräytetään Taipalsaari pakettiin, eli viimeistä lähtee tämänkin kauniin Etelä-Karjalaisen kunnan osalta. Pikkuhiljaa matka etenee kohti blogin syntyjuuria Lappeenrantaa ja jossain kaukaisuudessa jo vähän pilkottaa blogin päättyminenkin...vaan ei vielä moneen kuukauteen. Joten jatketaanpa matkaa vielä kerran tänne Taipalsaaren Kuivaketveleen linnavuorelle, missä piipahdin poikien kanssa näköjään elokuun lopulla 2013.

Hemmetinmoinen kipuaminen alkaa jo  parkkipaikalta

Onneksi palautui tämä kohde mieleeni, koska tässä pitäisi pikku hiljalleen alkaa treenaamaan tämänvuotisia Lykynlammen olympialaisia varten. Kysehän on kahden idiootin välisestä kilpailusta, missä tärkeintä ei ole itsensä voittaminen, vaan vastustajan nöyryyttäminen, mielellään jopa täydellinen nöyryytys. Viime vuonna testi jäi väliin aikataulukiireiden takia, mutta tänä suvena otetaan taas miehestä mittaa, vai mitä Ilkka? Panos entiseen malliin meksikolaista Sol-olutta. Mielellään riittävästi paistettujen syrnikkien ja okroska-tsydeemin kera....

Näkymä linnavuoren pohjoispuolelta mahdollisen vihollisen suuntaan. Kiviä ja nuolia lienee satanut hikisten ja hengästyneiden hyökkääjien niskaan. 

Vaan, nyt asiaan! Lappeenrannan ja Taipalsaaren välillä löytyy tämän päivän kohteemme Kuivaketveleen linnavuori. Itselleni tämä on paljon tutumpi kuin kaksi muuta vastaavaa kohdetta Taipalsaarelta, Turasalo ja Kannus. Täällä on tullut piipahdettua useasti nuoruusvuosina pohtimassa suruja, mutta kenties joskus iloisempiakin asioita. Sitä on mahdoton sanoa, että onko täällä joku muu kokenut surullisia aikoja joskus vuosien 800-1300 välisenä aikana, joihin useimmat Suomen muinaislinnat on ajoitettu. Tieteellistä tutkimusaineistoa ei ole, koska täällä ei ole koskaan tutkittu aluetta kaivauksin.

Lännen suuntaakin oli helppo puolustaa

Tämä kolmelta ilmansuunnalta korkeiden kallioiden suojaama linnavuori on ollut takuulla vaikea valloitettava, jos vihulainen on yrittänyt sitä valloittaa. Etelän suunta on kuitenkin ollut kaikkein vaikeiten puolustettava osa linnoitusta, koska siellä rinne mahdollistaa ylösnousun ilman pelkoa puolustajien hyökkääjien niskaan heittämistä kivistä. Niinpä tämä suunta on aikoinaan ollut suojattu hirsisillä taisteluvarustuksilla, joiden kiviset perustat ovat säilyneet. 

Vanhojen hirsimuurien perustuksia heinikossa

Tällainen yhteistoiminnan muoto osoittaa, että alueella on jo taannoin vallinnut yhteiskunnallinen sopu ja yhteenkuuluvuus, koska rakentaminen ja alueen puolustaminen ovat vaatineet yhteistoimintaa. Yhteistyö onkin ollut alueella laajaa ja aluehan on ollut asuttu jo kauan ennen muinaislinnojen aikaa. 

Alueella liikkuessa on syytä muistaa, että kyseessä lain suojaama kohde. Jätä lapio kotiin...

Tyrkätäänpä tähän loppuun mukavia uutisia. Saimme yhteistyötarjouksen retkipaikka.fi sivustosta ja aloitamme yhteistyön Willimiehen jäljillä blogin ja maanmainion retkipaikan välillä. Tästä yhteistyöstä olen todella ylpeä, koska Retkipaikka on todellinen mielenkiintoisten luontokohteiden aarreaitta. Pikkuisen on tullut kateellisena seurailtua sivuston poikien tekemiä juttuja. Kyllä Suomi on täynnä omituisia ja erikoisia paikkoja!!!

Vaan jotain hyvää kai mekin olemme saaneet aikaiseksi, koska aikovat julkaista vastaisuudessa meidänkin tarinoita omassa sivustossaan. Kuulemma joku tarina on jo työn alla, kunhan laittavat ensin nuo Willimiehen surkean äidinkielen taidon malliteokset julkaisukuntoon. Siinä saattaa ollakin melkoisesti työsarkaa possessiivisuffiksien kanssa!

Vaan tänään voitte sitten vertailla kahta kirjoitusta samasta kohteesta, koska retkipaikankin pojat ovat pyörähtäneet Taipalsaaren linnavuorella kuten mekin. 

Taipalsaari / Telakan muistomerkki

Taipalsaarelle menevän patotien varrelta entisen Huhmarkallion leirintäalueen rantamailta löytyy tämän päiväinen kohteemme. Kyseessä on ehkä hivenen oudompi kohde kuin aiemmat Taipalsaareelta esittelmämme. Kyseessä on Taipalsaaren kulttuurilautakunnan vuonna 1985 pystyttämä muistomerkki kunnioittamaan entisten aikojen laivanrakentajia.

Muistomerkin taustalla Lappeenrannan ja Taipalsaaren yhdistävä patotie

Paikalla aloitti vuonna 1905 toiminnan liikemies Lauri Cedechvarf, joka perusti tänne Lahdentaan telakan. Kauaa ei tarvinnut odotella telakan rinnalle laivojen korjauspajaa, minkä perusti H.J.Jurvanen. Yhteistoiminta laitosten välillä oli saumatonta ja molemmat täydensivät toisiaan. Telakan perustajalla kävi myös tuuria, kun hän palkkasi työnjohtajaksi Pekka Väkevän. Hän pystyi organisoimaan telakan toiminnan äärimmilleen ja sen tuloksena telakalta valmistuikin noin 80 laivaa Saimaan laivaliikenteen tarpeisiin.

Olosuhteet kuitenkin muuttuivat ja Väkevästä tuli Lahdentaan telakan vuokraaja ja itsenäinen yrittäjä Cedechvarfin kuoleman jälkeen vuonna 1910. Myös korjauspajan omistussuhteet muuttuivat, kun vuonna 1913 kaksi koneenrakentajaa Kusti Lappalainen ja Janne Pitkänen ostivat sen omakseen. Tervahöyryt ja lotjat mitä telakalla rakennettiin vaativat kymmeniä miehhiä töihin laivanrakennuksen eri vaiheisiin, mutta säännöllisin väliajoin uusia laivoja valmistui ja niitä huollettiin korjauspajalla. Toiminta takasi kummallekin yritykselle töitä.

Muistolaatta

Telakalle mahtui kymmenen laivaa kerrallaan laitureihin ja niitä siirrettiin nostoradoilla ja rullavaunuilla hevosten vetämänä. Telakka-alue oli kiireisen toiminnan keskus, mutta sisällissota ja telakan tulipalo vuonna 1918 vaikuttivat laitoksen toimintaan. Palon jälkeen Lappalaiselle ja Pitkäselle tarjottiin ostettavaksi Lappeenrannan Konepaja, minne kaupanteon jälkeen toiminta keskittyikin. Lopulta Lahdentaan telakka lakkautettiin vuonna 1925.

Taipalsaari / Pulkkaniemi

                                                      Ruoska "Työmiehen haudalla"

Joskus syksyllä ajattelin kirjoittaa tästä Taipalsaaren Merenlahdella sijaitsevasta Pulkkaniemen hautamuistomerkistä, mutta sitten hoksasin että Sekalaista propagandaa blogia kirjoittava TP oli aiheesta julkaissut oman kirjoituksensa samaan aikaan. Päätin pitää aiheen suhteen pienen breikin. Nyt on kuitenkin aika esitellä oma versioni samasta aiheesta. Siis vielä kerran sisällissodan pyörteisiin Taipalsaarelle.

Vuonna 2006 ilmestyi paikallisen historiaryhmän teos Taipalsaari - 1918, mistä varmasti selviäisi asiat paljon tarkemmin, mutta en valitettavasti ole saanut sitä käsiini. Näin ollen olen pakoitettu kirjoittamaan tämän tarinan vähäisillä tiedoilla. Pahoittelut siitä. Periaatteessa tämä on jatkoa eiliseen kirjoitukseeni, joten kerrotaan hivenen sisällissodan jälkiselvittelyistä Taipalsaarella. 

Pulkkaniemi Saimaan rannalla

Valkoisethan valloittivat Taipalsaaren kirkonkylän 25.4.1918 ja sen jälkeen oli kostotoimenpiteiden vuoro. Hävinneitä piti rankaista ja niinpä tuolloin 4700 asukkaan Taipalsaari koki kovia. Kokonaistappiot pienelle kunnalle olivat 94 kaatunutta, joista valkoisia 14 ja punaisia 80. Huomionarvoista on, että heistä ainoastaan 22 kaatui taisteluissa. Loppujen kohtalo oli karumpi. Välittömästi sodan jälkeen toimintansa aloittaneet kenttäoikeudet ampuivat yhden miehen Savitaipaleella, mutta loput 36 olivat paikallisten kostotoimenpiteiden uhreja. Näistä teloitetusta 36 miehestä 20 ammuttiin Pulkkaniemeen ja 16 Heikkolankankaalle.

Pulkkaniemen muistomerkki

Lisäksi Lappeenrannnan leirillä teloitettiin seitsemän punaista ja muualla vielä yksi Taipalsaarelainen. Ilman oikeudenkäyntiä ammuttiin vielä kaksi punaista omien toimesta ja vankileireillä kuoli vielä 26 punaista taipalsaarelaista. Eikä tässä vielä kaikki, koska jotkut pääsivät ehkä pakenemaan Venäjälle. Näistä 17 kadonneesta ainoastaan kolme palasi takaisin kotiinsa, muiden kadotessa maailmalle. Melkoinen suonenisku pienelle pitäjälle. Unohtaa ei myöskään sovi, että 120 taipalsaarelaista tuomittiin valtiorikosoikeudessa vankeusrangaistuksiin ja menettämään kansalaisluottamuksensa.

Taipalsaaren kirkon vieressä sijaitsevassa nykyisin kotiseutumuseossa olevassa Röytyn talossa istui keväällä 1918 yrmeitä miehiä, jotka muodostivat paikallisen kenttäoikeuden. Tuomiot olivat arpapeliä ja kohtalon saattoi ratkaista henkilökohtaiset tuttavuudet ja ahkeran työntekijän maine. Karumpi kohtalo oli heillä, joita kukaan ei tuntenut. Heille kohtalo määräsi laivamatkan Hurma-nimisellä aluksella Merenlahden Pulkkaniemeen.

Pulkkaniemi

Ensimmäinen lasti Hurmalla lähti jo 29.4.1918 kirkkorannasta kohti Pulkkaniemeä. Matkassa oli 21 kuolemaantuomittua. Kolme kerrallaan miehiä tuotiin ammuttaviksi, mutta ensimmäisestä ryhmästä säästettiin Forsman niminen mies, jonka yksi ampujista tunsi henkilökohtaisesti. Hänet lukittiin laivaan ja ammunta jatkui, kunnes 20 punaista oli teloitettu Pulkkaniemen yhteishautaan. Lopuksi Forsman tuotiin vielä katsomaan toiminnan tulosta ja hän seurasi, kun hautaa luotiin umpeen. Forsmanin mukaan jotkut olivat tuolloin vielä elossa.

Seitsemän henkilöä mainittu nimellä, muut ym. merkinnällä. Yhteensä 20 teloitettua

Lopuksi vielä pientä infoa, minkä härskisti kopion Sekalaista propagandaa blogista. Anteeksi TP, mutta en löytänyt mistään kyseistä tietoa, että hauta oli matala ja hevoset kuopivat välillä ruumiita näkyville ja että ajoittain hauta oli veden vallassakin. Joku rohkea pystytti paikalle myöhemmin puuristin, mutta jo 1920-luvun aikana paikalle pystytettiin muistomerkki, mikä nykyisin on erään kesämökin pihapiirissä. Lienee melko kolkkoa, vaikka muistomerkki ei mainitsekaan kaikkien 20 teloitetun nimiä. Miksi? Siihen en osaa vastata, mutta paikka on vaikuttava muutenkin. Toivottavasti hautarauha säilyy vastaisuudessakin....  

Mökin rakennus muistomerkin kupeessa

Taipalsaari / Vapaussodan muistomerkki*

                          Taipalsaaren miehet eivät olleet paperitähtiä. Juice "Paperitähdet"

Joskus ihan aidosti harmittaa, ettei kaikista asioista löydy tietoa Internetistä ja ajoittain kirjallisuuden antikin jää heikoksi. Niin on valitettavasti taas tänään käymässä. Kuten jo arvata saatattekin, niin vuorossa on lyhyt postaus.

Sisällissodan aikaan Taipalsaari oli aluksi valkoisten Suojeluskunnan hallussa, mutta helmikuun lopulla 1918 tilanne muuttui. Punaisten eteneminen Lemille, Savitaipaleelle ja taipalsaarelle pakotti valkoiset vetäytymään kirkonkylistä. Alkoi punaisten hallitusjakso, jonka aikana punaiset tekivät ryöstöretkiä lähikyliin. Tilanne ei kuitenkaan ollut lopullinen, vaan Savitaipaleen joutuminen valkoisten käsiin aiheutti Taipalsaaren punaisissa pelkoa.

Taipalsaaren vapaussodan muistomerkki

Pelko omasta kohtalosta pakotttikin monet pakenemaan heikkoja jäitä pitkin Lappeenrantaan. Samaan aikaan valkoiset valtasivatkin Taipalsaaren kirkonkylän 25.4.1918 ja asettuivat odottamaan jäitä pitkin palaavia punaisia, koska Lappeenrannasta ei ollut enää mahdollista paeta mihinkään. Monet pidätettiinkin jo rannassa, heidän palattua vaaralliselta retkeltään jäiden yli.

Tästä alkoi paikallinen valkoinen terrori, minkä kohteeksi moni Taipalsaaren punainen joutui. Raivoa tuskin lievensi ainakaan pakomatkan alkaessa tuleen sytytetty Taipalsaaren kirkko. Kirkko tosin pelastui 15-vuotiaan punaisiin kuuluneen Eino Juntusen toiminnan ansiosta. Hän jätti pakenematta ja hälytti apua sammuttamaan kirkkoa, jolloin seinänvierustoille asetetut kranaatit eivät kerinneet räjähtää.

Yhteisillä talkoilla kirkko pestiin noesta, vaikkakin kupoli jäi nokiseksi pitkäksi aikaa. Valitettavasti en löytänyt mistään tietoa, että mikä oli Eino Juntusen kohtalo. Toivottavasti hänen henkensä säästettiin, koska hänen toiminta esti kirkkoa palamasta maan tasalle.

Muistomerkki sijaitsee kauniilla paikalla Taipalsaaren kirkkopihassa

Joka tapauksessa voittajat saivat Taipalsaaren kirkkopihalle oman muistomerkin, mutta tästä meillä ei ole mitään tietoa niin tekijästä kuin paljastusvuodestakaan. Taas on paikallistietäjillä mahdollisuus täydentää olemattomia tietojamme. Kiitokset jo etukäteen....

Päivitys 27.2.2018

Taipalsaaren kirkonkylän nuorisoseura aloitti juhannuksena 1918 rahankeruun muistomerkkiä varten, Tilaus lähti kesällä 1920 Helsinkiin Osakeyhtiö Granitille. Heillä oli ilmeisesti tilauskirjat täynnä, koska muistomerkki toimitettiin vasta  seuraavana vuonna. Paljastustilaisuus päästiin pitämään vasta helluntaina 1921. Suunnittelijasta ei ole täyttä varmuutta, mutta Ilmari Wirkkala on todennäköinen vaihtoehto, koska hän on suunnitellut samankaltaisia muutamaan muuhunkin paikkaan. 

Taipalsaari / Sodan uhreille 1918

           Willimies on viulistien, etenkin blondien, suuri ihailija! Elonkorjuu "Viiltävä ikävä"

No niin, eilen tuli valitettua elämän kalleutta, mutta nyt on taas hyvä mieli. Pari viikkoa takaperin paljastamistani 30:stä uudenvuodenlupauksesta ensimmäinen on toteutettu. Ajoin eilen näet trukkia. Itseasiassa kahtakin trukkia, joten tästä se lähtee. Näinköhän virne katoaa naamaltani viikossa?

Willimiehen uudenvuodenlupaus numero 29. Tehtävä suoritettu 14.1.2014

Tänään selviän taas melkoisen helpolla, kun en tiedä tästä muistomerkistä paljoakaan! Joka tapauksessa tämäkin ansaitsee tulla esitellyksi. Kyseessä on vuoden 1918 sisällissodan uhreille Taipalsaaren hautaumaalle pystytetty muistomerkki, minkä ovat kustantaneet Taipalsaaren seurakunta ja Taipalsaaren kunta. Muistomerkin paljastusvuodesta meillä ei ole mitään tietoa, muuta kuin että ajankohta on 1960-luku.

Muistomerkin alla on punaisten joukkohauta, mihin paikallinen kirkkoherra siirrätti paikkakunnan punaiset vainajat ja hankki omalla toiminnallaan muistomerkin. Vainajat siirrettiin hautausmaalle Hiihtomäeltä, Heikkolasta ja Heikkolan kankaalta.

Sodan 1918 uhreille

Hivenen meitä kuitenkin ihmetyttää, ettei muistomerkin julkaisemiseen osallistunut paikallinen työväenyhdistys. Onko asia vielä tuolloin ollut arka asia paikkakuntalaisille?