Imatra / Pudonneen Fokkerin muistomerkki

Viimeisen parin vuoden aikana olen tuskaillut, kun uusia kohteita ei enää löydy. Muutamia uusia toki vuodessa osuu silmiini, mutta alkuvuosien julkaisuvuosi oli aivan liian nopea. Tuolloinhan operoin tässä Willimiehen jäljillä projektissa tuntikausia viikossa ja niinpä kohteita tuli julkaistua joskus jopa pari kappaletta päivässä. Nykyään jos tusinan saa vuodessa, niin pakko olla tyytyväinen. Kuten kaikki ymmärtävät, niin mahdollisuuksia aktiivisempaan julkaisutoimintaan ei ole. Nytkin jo lähes viimeisiä viedään, kunnes ensi keväänä taas kurvaan muutaman kuvaamassa ja sitten on taas täydellinen mielenrauha, kun saan ne julkaistua. No, katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan. Saattaahan noita putkahtaa taas yllättäen lisää.........nyt tiedossani on viisi kohdetta kuvattavaksi!

Tämä kohde oli myös yksi hassuimmista tavoista, kuinka se tuli kuvatuksi. Itse luin paikallisesta lehdestä eli Etelä-Saimaasta 22.5.2022 jutun uudesta muistomerkistä. Innoissani päätin käydä kuvaamassa sen samantien prätkällä. Ei muuta kun etsimään sitä Vuoksen hovin läheisyydestä ja ajelin kaikki tiet ristiin rastiin, vaan ei löytynyt. Niinpä katselin kuvaa tarkemmin ja tajusin sen olevan kuusimetsässä. Lisää ajelua ja kolusin kuusikot läpi jalkaisin. Lopulta jopa kyselin neuvoa kohteelle, mutta ei löytynyt tietäjiä. Päätin siis lopettaa siltä erää...

Muutama viikko tästä pettymyksestä, kävimme vielä Williladyn kanssa koluamassa samoja maastoja yhtä huonolla menestyksellä. Muistomerkki ei halunnut tulla löydetyksi. Niinpä asia taas unohtui muutamaksi viikoksi, kunnes autoni hajosi ja vein sen korjaamolle. Kertoivat restaurointiin kuluvan muutaman tunnin ja kävin kävelemässä pitkän lenkin helteisenä päivänä. Lopuksi asetuin parkkiin puistonpenkille ja räpläilin puhelinta aikani kuluksi, kunnes pyöräilevä pariskunta ajoi ohitse ja moikkasivat, että mitä Willimies. Olin ihan hölmönä, kun tulivat juttelemaan kanssani. Kyseessä olikin blogin vakituinen lukija Pasasen Mika puolisoineen. 

Yhteinen sävel juttutuokiolle löytyi heti ja lopulta puhe kääntyi tähän vielä löytämättömään muistomerkkiin. Siinä ei sitten kauan nokka tuhissut, kun Mika otti puhelun ilmailumuseoon ja kohta puhelimessani oli koordinaatit ja karttakuva alueesta. Näin se homma pyörähti uudelleen liikkeelle. Vielä piti noutaa auto korjaamolta ja hakea Willilady kotoa mukaan. Edessä olisi siis kuvausreissu, no kävely kohteelle jonka sijainti oli varmistunut.

Lopulta polut veivät perille ja oli aika kuvata kohde ja perehtyä aiheeseen tarkemmin. Kyseessä on näet suomalaisen hävittäjälentäjä Tatu Huhanantin muistomerkki paikalla, mihin hänen Fokkerinsa putosi ilmataistelussa karkauspäivänä 29.2.1940. Kyseisenä päivänä käytiin talvisodan suurin ilmataistelu Saimaan yllä ja Suomi menetti tuolloin 7 lentokonetta ja 4 lentäjää yhden taistelun aikana. Isku pienille ilmavoimille oli kova. 

Aikalaiskuvaukset taistelusta kertovat Huhanantin taistelleen lujaa ja pudottaneen viholliskoneen, joka putosi Siitolan kartanon alueelle Huhanantin Fokkerin kanssa. Tarkka paikka oli etsinnöistä huolimatta arvoitus aina viime aikoihin asti. Paikallinen porukka hylkyhemmot etsivät koneen jäännöksiä vuosien ajan, kunnes osia alkoi löytyä ja paikka varmistui Huhanantin koneen jäännöksiksi. Samalla selvisi myös tapahtumien eteneminen. Huhanantti tiesi ilmeisesti kuolevansa vaurioituneeseen koneeseensa ja lopuksi törmäsi vihollisen I-16 koneeseen. Molemmat putosivat ja Fokker hajosi ilmassa kolmeen osaan. Ammattimiehet löysivät koneen osia kolmesta paikasta, mutta tämä pääiskeymäpaikka löytyi viimeisenä. Sinne paljastettiin muistomerkki Huhanantille 28.5.2022 Etelä-Karjalan ilmailumuseon ja Imatran kaupunginmuseon yhteistyönä.

Venäläisen pilotin maahaniskeytymispaikka löytyi myös samalla kertaa, mutta sinne ilmeisesti ei olla suunnittelemassa muistomerkkiä!

Kohteelle on myös opasteet

Polku kohteelle lähtee tästä

Kuusikon keskellä häämöttää muistomerkki

Laatta on kiinnitetty isoon luonnonkiveen

Kiven päälle on kerätty Huhanantin Fokkerin osia

Kiveen kiinnitetty muistolaatta

Rautjärvi / Neuvostopilotti down

Willimiehen parasta hupia on ollut viime kuukausina seurata Twitterin ja muiden alustojen kautta Ukrainan sotilaiden menestystä vihulaisen torjunnassa. Lukuisat tankintuhoamisvideot onkin tullut katseltua ja aina vaan jaksaa hymyilyttää kun tankit tuhoutuvat. Eihän sota tietenkään ole viihdettä, vaan ihan oikeita ihmisiähän siellä kuolee. Jotenkin vaan näiden idän burjaattien ja samojedien kuolemat ei minua hetkauta. Syynä siihen lienee ydinaseilla pelottelu, lännelle aiheutettu energiakriisi, hintojen kohoamiset ja etenkin lukuisat joukkomurhat ja raiskaukset siviileille. Siinä syitä, miksi aion katsoa videoita jatkossakin....

Nämä videot ovat osoittaneet, että kalustoa itänaapurilla lienee, mutta takaseinä se löytyy heidänkin asevarastoistaan. Tuhannet tuhotut panssaroidut ajoneuvot on korvatttu vanhemmalla kalustolla, jopa minua vanhemmilla! Sama pätee myös venäläisiin Suhoi-hävittäjiin, joita pidettiiin laadukkaina ennen sotaa, vaan ei pidetä enää. Nythän niitä on tiputeltu pitkin Ukrainan peltoja ja ovatpa itse jopa lentäneet päin omien kaupunkiensa taloja. Ei taida Putinin kassaan jatkossa taaloja lipua asemyynneistä, kun ovat huonoiksi havaittuja. Tosin eipä niillä taida löytyä niihin piirikorttejakaan, koska länsi on laittanut ne pakotteiden alaisuuteen. No, kai ne niitä jatkossakin tonkii Lappeenrannan SER-keräyspisteistä. Pesukoneesta en kyllä levyjä irroittaisi, ettei suihkari rupea linkoamaan 800 kierrosta minuutissa....

Viime kuukaudet ovat siis osoittaneet, että Venäjän ilmavoimien kalusto on surkeaa. Niin se oli myös jatkosodan alussa, ennen kuin amerikkalaiset ja britit alkoivat toimittaa kalustoa isoja määriä. Toki ainahan nuo ovat jotain lentävää saaneet taivaalle omastakin takaa, mutta kyllähän noita tippuukin säännöllisin väliajoin. Paperitiikeriksihän Venäjä on pitkälti paljastunut myös ilmailun saralla. Veikkaanpa että lähivuosina pitkin ja poikin Ukrainan aroja nousee venäläisten kuolleiden pilottien muistomerkkejä, jos ukrainalaiset sallivat ne. Veikkaanpa, että eivät!

Sen sijaan Suomi ja suomalaiset ovat sallineet vastaavien muistomerkkien pystyttämisen ja olemassaolon lukuisille neuvostopiloteille, jotka kohtasivat tiensä pään eripuolilla Suomea. Yksi tällainen hautapaikka sijaitsee Rautjärven Luuminniemessä.

Hautapaikka on männyn juurella

Metsäpolulla saa olla tarkkana, ettei kävele ohitse

Jatkosodan alkuvaiheessa 20.7.1941 seitsemän Polikarpov I-153 konetta hyökkäsi aamuyön tunteina ilmatorjuntapatteria vastaan Rautjärven Kokkolan kylässä. Yksi näistä kaksitasoisista "Tsaikoista" sai kunnon osumat ja mätkähti alas Luuminniemen edustalle muiden koneiden päästessä karkuun, vaikka ehkä toinenkaan kone ei pääsisi kotitukikohtaansa Käkisalmeen. Se on kuitenkin varmaa, että pudonneen koneen ohjaaja Grigori Kutsherenkon lennot olivat ohitse. Kone kuitenkin nostettiin suomalaisten toimesta ja sieltä löytyi myös pilotin kirjoittama kirje, joka oli jäänyt postittamatta. Hyvä niin, koska siinä lentäjä kertoi suomalaisten ilmatorjunnan olevan surkea ja helposti tuhottavissa. Kuinka vähän hän tiesikään......

Kivipaadessa on Grigorin kuva ja laatta

Venäläisen lentäjän hauta

Lentäjä haudattiin Luuminniemeen ja maanomistaja on huolehtinut haudasta jo muutaman sukupolven ajan. Entä kuinka asiat etenivät itänaapurissa, missä toleranssit ovat tunnetusti suuret! Kutserenkon perhe sai tiedon lentäjän kuolemasta vasta marraskuussa 1941 eli monen kuukauden jälkeen. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan lentäjän tytär Zanneta etsi isänsä hautaa koko elämänsä ajan, löytäen sen vasta vuonna 2019 ja esitti toivomuksen, että isänsä saisi jäädä niille sijoilleen. Näin ilmeisesti tulee tapahtumaan....

Laatan teksti kertoo oleelliset tiedot

Muistomerkki ei ole mielestäni kovin vanha, mutta nyt siihen on lisätty lentäjän kuva. Paikallinen maanomistaja ei halua nimeään julkisuuteen, eikä toivo paikalle yleisöryntäystä. Kaikesta huolimatta paikallinen nuori mies meidät opasti paikalle. Jääköön hänenkin nimensä mainitsematta.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen Jukka Vesenin teosta Pudonneita punatähtiä, Ilmasotaa Kaakkois-Suomessa 1941.

Lappeenranta / Folland Gnat muistomerkki

Vihdoinkin, vihdoinkin ja vielä kerran vihdoinkin! Nyt ollaan meinaan palattu melkoiselta kierrokselta takaisin juurille, niin omiini kuin bloginkin.... Lappeenrannasta kaikki sai alkunsa 30.3.2012 ja tänne Lappeenrantaan Willimies tulee bloginsa päättämään. Tarjolla on vielä 31 kohdetta itselleni tärkeimmästä kaupungista ja itse asiasta koko Suomen upeimmasta paikasta. Yhtään en muuden vedä kotiinpäin, kun sanon, etten vaihtaisi kotipaikkaani mihinkään muuhun paikkaan. Sama pätee niin Suomen kuin muun maailman kohteisiin. Mihinkäs sitä ihminen muuttaisi, kun juuret jäisivät jonnekin muualle?

Kunnostettu Folland Gnat muistomerkkinä 

Tiedän, että ihan kaikkia kohteita ei blogissani tule julkaistuksi, koska ihan kaikkia en eri syiden takia pystynyt kuvaamaan. Kaikesta huolimatta melkoinen määrä näitä kohteita on saatu kasaan ja jos jotakuta kiinnostaa kierrellä noissa paikoissa, niin nyt se on helpompaa. Voit näet kurkata blogin kohdekartasta sijainnin ja kurvata paikalle. Jos aiot kiertää kaikissa paikoissa, niin varaa kuitenkin reilusti aikaa ja rahaa, koska bensaa palaa....

Valmiina nousuun

Jos kuitenkin haluat tutustua kohteisiin kotosalla, niin täältähän nuo kaikki kohteet on luettavissasi ja jokunen kuvakin löytyy erilaisista paikoista! Reaaliajassa voit tutustua aina 20.12.2019 saakka, jonka jälkeen blogin päivittäminen muuttuu satunnaiseksi, koska uusia kuvattavia kohteita tarvitaan, jotta blogi herää talviuniltaan. Saattaa kyllä kirjoittajakin olla talven melkoisessa kohmeessa, kunhan nuo blogin päätöspippalot on vietetty. Meininkihän on, että samana ehtoona 20.12 istuskelen klo 17 omilla kotihoodeillani Kaukaan Kisakrouvissa klo 17 alkaen, kunnes siirryn muualle.... Jos haluat tulla mukaan, niin teretulemast!

Kone on viimeisen päälle kunnostettu

Nyt kuitenkin aloitetaan näiden Lappeenrannan viimeisten kohteiden esitteleminen kohtuullisen räyhäkkäästi, koska jos ei yliäänisuihkuhävittäjä tolpannokassa muistomerkkinä, niin mikähän sitten olisi? Kyseessä on Karjalan ilmailumuseon sisäänkäynnin vieressä oleva muistomerkki, joka paljastettiin kaikkien nähtäväksi 4.6.2017.

Hallissa toinen Gnat odottaa kunnostusta

Koneen tekniset tiedot

Kyseinen hävittäjämalli saapui Suomeen 1950-luvun lopulla, jolloin niitä saapui ilmavoimiemme käyttöön yhteensä 13 kappaletta. Nykyisin muistomerkkinä oleva kone saapui Lappeenrantaan jo vuonna 2009 Kuoreveden lentokonehallilta, missä se oli jo toiminut muistomerkkikoneena. Nyt tämä aikoinaan koulutuskoneena toiminut hävittäjämalli, jolla muuten ylitettiin ensimmäisen kerran maassamme äänivalli, on kunnostettuna saanut kunnian toimia muistomerkkinä ilmavoimiemme yliääniajasta. Nykyisinhän Hornetit ovatkin sitten oma lukunsa....

Mig-21

Ohjaamo jäi koeistumatta, kun ahteri kanitti kabiinin kylkiin.....

Muistomerkki paljastettiin siis 4.6.2017 järjestetyssä tilaisuudessa ja on kaikkien nähtävissä.....eikä sisäänpääsypilettiäkään tarvitse ostaa, jos haluaa jättää muut upeat koneet näkemättä. Minähän sentään tutustuin koko museoon samalla kertaa, vaikka olen käynyt täällä aiemminkin.....

PS. Willimiehen jäljillä blogin Facebook-sivuille voi laittaa arvauksia siitä, mikä tulee olemaan blogin viimeinen julkaistu kohde. Pääpalkintona nopeiten arvanneelle päätöspippaloissa iso tuoppi olutta, jos saavut paikalle. Kotiin sitä ei toimiteta! Niin ja juttu on jo 90% valmis, joten en vaihda, vaikka joku arvaisikin oikein :)

Päivitys 17.7.2025

Folland Gnat on edelleen tanakasti paikallaan, vaikka edellisestä kuvauksesta onkin kulunut jo vuosia!!!

Räyhäkkä peli

Antrea / Lentokentän muistomerkki

Joskus muistomerkit ovat vaikeita löytää ja aina niitä ei löydy, vaikka kuinka haluaisi! Tämäkin Antrean lentokentän mysteeri on vaivannut mieltäni jo kauan, kunnes otin asian omiin käsiini ja läksin asiaa selvittämään. Olin näet menettänyt uskoni Suomen sotahistoriallisten kohteiden tietoihin. Kaksi kertaa aiemmin kävin kyseistä muistomerkkiä etsimässä ja tulin siihen tulokseen, että koordinaatit ovat pielessä. Joten ei muuta kuin matkaan toukokuisena lauantaina pyrkimyksenä ratkaista tämä ongelma.

Kuvan ottopaikalta on n.100metriä sotahistoriallisten kohteiden koordinaatteihin. Kenttä on kuitenkin sijainnut kuvan takaosassa näkyvässä nurmikkoalueella

Muistomerkin laatasta löytyy valokuva, joten onhan se olemassa jossain. Päätin, etten tule kotiin ennen mysteerin selviämistä, joten pakkasin kamat ja läksin poikkeuksellisesti yksin liikkeelle. Ajomatka sujui nopeasti ja kohta olinkin kävelemässä liejussa talorykelmän ohitse. Törmäsin paikalliseen mummeliin, mille esitin kaikki mahdolliset venäjänkielen sanat ja uskomatonta kyllä, hän ymmärsi minua! Ainut mitä itse ymmärsin hänen puheestaan oli että niet plata tai jotain sinne päin!

Lentokenttä oli niemessä

Alue on melko tasaista vieläkin

Kuva on otettu n.500 metrin etäisyydeltä, mutta muistomerkki on tuo oikealla näkyvä yksinäinen kivi

Hän näytti suunnan ja minä olin jo avaamassa veräjää, mennäkseni vanhalle lenttokenttäalueelle, kun mies karjaisi lujaa, että älä hullu mene heppojen sekaan. Ihan asiallinen kommentti ja jäinkin zoomaamaan kameralla alueella olevia isoja kiviä. löytyihän sieltä yksi, missä oli neliönmuotoinen alue, missä laatta oli sijainnut. Sitä en kyllä tiedä, että mihin laatta on kadonnut? Ehkä joku itseäni viisaampi ottaa siitä selvää?

Zoomaamalla kivestä erottuu selvästi neliönmuotoinen alue, missä laatta on sijainnut

Njet plata!

Nyt kuitenkin tämän itsenäisen Suomen ensimmäisen lentokentän muistomerkki on kuvattu ja paikkakin löytyy blogini kohdekartasta oikeasta paikasta. Valitettavasti kadonneen laatan kuvan ja lentokentän historian joudutte lukemaan täältä....

Mysteeri on minun osaltani ratkaistu, mutta missähän laatta mahtaa olla? Se olisi kiva tietää.....

Suojärvi / Moisseinvaaran lentokenttä

Tähän asti reitillämme tiet ovat olleet kovapohjaisia hiekkateitä, mutta nyt edessä oli melkoista rynkytystä. Jatkettuamme Leppäniemestä matkaamme kohti Varpakylää, oli meillä välissä yksi haaste. Olin näet luvannut assistentille, että jos tilaisuus tulee, niin kyllä, me voimme harrastaa Ladalla Offroadia. No tilaisuushan tuli, koska uteliaisuuttamme halusimme piipahtaa Moisseinvaaran lentokentällä, jos sitä nyt lentokentäksi voi nimittää....

Alkumatkasta tie oli hyvää

Tämän jälkeen lopetin kuvaamisen ja keskityin pitämään itseni kolhiutumasta Ladan sisäosiin

Ei muuta kuin kurvi oikeaan ja menoksi ja voi helvetti, mitä ränniä pitkin kurvasimme kohti lentokenttää, mikä toimi jatkosodan aikana suomalaisten pakkolaskukenttänä. Kenttä on silkkaa heinää ja melkoisia monttuja täynnä, joten tuskin tälle voi laskeutua nykyisin kuin helikopterilla. Tosin ihmettelen syvästi, jos joku haluaa tänne Jumalan hylkäämään korpeen laskeutua. En keksi yhtään syytä. Tosin en keksi yhtään syytä siihenkään, että miksi meidän piti tunkeutua tänne patsastelemaan.....

Moisseinvaaran lentokenttä on heinäniittynä

Ladan mainoskuvaukset

Tilaahan täällä olisi vaikka Boeingille, mutta pääsevätkö ne Suojärvelle saakka?

PS. Täällä oli punkkeja ihan helkkaristi

Paikalla ei ole yhtikäs mitään, muistomerkeistä nyt puhumattakaan! Se meidät tänne enimmäkseen houkutteli, kun Googlen kartoissa paikka on merkitty lentokentäksi. No, kerrottakoon lukijoille, että täältä ei lähde lomalentoja minnekään, vaan ainoastaan viiden kilometrin pituinen liejuränni, mistä pääsee kulkemaan parhaiten panssarivaunulla! Toki mistä sitä koskaan naapureista tietää, koska meikäläisten aikaan kenttä oli pituudeltaan 700 metriä, mutta nykyisin yli kaksi kilometriä. Joka tapauksessa ufo tänne laskeutuu ennen Jumbojettiä!

Virolahti / JU 188 putoamispaikka

Tänään vuorossa toinen kohde, jota emme ikinä olisi löytänyt ilman Rahkosen Riston apua. Ennen Riston kanssa yhdessä tehtyä reissua, ainut tietomme muistolaatan paikasta oli seuraava tieto:"Se putosi Otto Tulkin metsään, Punkan pellon reunaan, Kotosen palaneelle johtavan tien varteen." Ei ihme, että sitä omin toimin löytäneet....

Kaipa tästä sijainti selviää.....?

Nyt kuitenkin saksalaisen JU-188 koneen putoamispaikka on tiedossamme ja kerromme paikan muillekin. Mutta miksi kone ammuttiin alas Virolahden metsikköön ja vieläpä suomalaisten toimesta, vaikka olimme tuolloin sodassa samalla puolella? No, sattuuhan sitä virheitä muillekin ja eiväthän nuo sakemannitkaan kummoisia suunnistajia olleet.

Tienvarresta lähtee polku muistomerkille

Saksalainen Junkers nousi ilmaan Riikasta ja sen tehtävänä oli tiedustella Suomenlahden laivaliikennettä sekä jäätilannetta. Epäonnisesti kone pääsi lähtemään myöhässä eikä tieto siitä välittynyt suomalaisille. Kun kone lopulta havaittiin Suomenlahden yläpuolella, se määriteltiin venäläiseksi pommikoneeksi. Välittömästi ilmaan määrättiin kaksi hävittäjää Suulajärven kentältä tuhoamaan vihollinen. Jo kentältä noustessaan he näkivät taivaanrannassa kondensaatiovanan jossain Seiskarin ja Lavansaaren alueella. Noustessaan ilmaan he huomasivat koneen jo joutuneen vihollisen ilmatorjunnan ja lisääntyneen lentoliikenteen kohteeksi.

Muistolaatta on kiinnitetty tähän kiveen

Tuolloin koneille annettiin määräys palata takaisin kentälle, mutta toista konetta lentänyt Mennerheimin ristin ritari Lauri Nissinen ei kuullut. Samaan aikaan Junkers kääntyi kohti pohjoista paetakseen ilmatorjuntaa ja vihollisen hävittäjiä, jotka osuivat sarjoillaan koneeseen. Samaan aikaan Nissinen oli kadottanut koneen näköpiiristään, mutta havaitsi sen uudelleen Virolahden kohdilla. Kone ei vastannut omakonetunnistukseen ja Nissinen rojautti siihen sarjan, mikä vaurioitti koneen lopullisesti. Kolme miehistön jäsentä kerkesi hypätä koneesta laskuvarjolla, mutta kk-ampujan varjo ei kerennyt aueta kunnolla ja hänen ruumiinsa löydettiin lentokoneen hylyn läheisyydestä.

Seuraavana päivänä asiaa selvitettiin Kymissä suomalaisin ja saksalaisin voimin. Syitä tähän tapahtumaan oli monia. Junkersin lennon aikataulu ja reitit poikkesivat ennakolta ilmoitetuista, tietojen kulku katkeili jne. Virheet olivat seuranneet toisiaan kohtalokkaalla tavalla. Selvityskokous totesi tapahtumien kulun, mutta yksittäistä perussyytä, syyllistä tai syntipukkia ei kyetty löytämään.

Muistolaatta

Koneen putoamispaikan läheisyyteen on kiveen kiinnitetty Virojoen kyläyhdistyksen toimesta muistolaatta. Siinä lukee: 14.4.1944 tälle paikalle putosi Lauri Nissisen erehdyksessä alas ampuma saksalainen tiedustelukone JU 188. Koneen miehistönä olivat: päällikkö/tähystäjä Hauptman Fritsch, ohjaaja Oberf. Heinrich Gibitz, radisti Unteroffizier Waerlich, kk-ampuja Feldwebel Schwartzenberg, joka sai surmansa epäonnistuneessa laskuvarjohypyssä.

Kouvola / Venäläisten lentäjien hauta

Viime sotien aikana suomalaiset lentäjät saavuttivat melkoisen määrän ilmavoittoja ja vastustajan pudonneita koneita löytyy yhä vieläkin metsistämme ja järvistämme. Ei kai se ihmekään ole, koska pudotuksia oli satoja! Tällä kertaa kuitenkaan emme ole lentokoneen jäänteiden ympärillä, vaan esittelyvuorossa on lentäjä Jorma Sarvannon pudottaman SB-pommikoneen miehistön hauta, joka sijaitsee entisen Valkealan Anttilan kylässä.

Venäjän edustajat olivat vierailleet voitonpäivänä 2013 paikalla (Kuva Eero Mattila)

Vastaavilla paikoilla olen vieraillut ennenkin ja on ilo huomata, että maassamme kunnioitetaan vainajia, olkoot he minkä maan kansalaisia tahansa. Samaa kohtelua eivät omat vainajamme ole aina saaneet rajojemme ulkopuolella...

Willimies arvostaa tätä tekoa.... (Kuva Eero Mattila)

(Kuva Eero Mattila)

Vielä hienompaa on huomata, että venäläisen pommikoneen kolmen miehistönjäsenen haudalle on paikallisen Anttilan kyläyhdistyksen toimesta hankittu kivinen laatta, joka on asetettu haudalle syyskuussa 2012. Tämä aidattu hautapaikka on ansainnutkin kyseisen laatan, mistä selviää niin suomen- kuin venäjänkielellä kuolleiden lentäjien nimet ja syntymäajat. Lisäksi laattaan on kaiverrettu teksti:"Tähän on haudattu 25.6.1941 neuvostoliittolaisen pommituslentokoneen miehistö".

Kouvola / Utin mekaanikkokoulun muistolaatta

Utin varuskunta-aluueelta löytyy lentokonehallin seinään kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo alueella toimineesta Mekaanikkokoulusta. Se aloitti toimintansa 1.10.1941 ja sen toiminta jatkui keskeytymättömänä jatkosodan päättymiseen asti.  Vuoden 1944 käyttöön tuli nimitys lentojoukot ja samalla mekaanikkokoulun nimi muuttui Lentojoukkojen makaanikkokouluksi. Vielä saman vuoden joulukuussa nimi vaihtui kertaalleen, jolloin nimeksi tuli Lentojoukkojen teknillinen koulu.

Muistolaatta (Kuva Eero Mattila)

Tämän sotilasalueella sijaitsevan Lentojoukkojen teknillisen mekaanikkokoulun laatan kiinnitti lentokonehallin seinään 27.2.1971 Lentotekniikan Kilta ry.

Kouvola / Yrjö Karan lentoturman muistomerkki

Vekaranjärven muistomerkit on nyt yhtä lukuunottamatta esitelty, tosin voi siellä olla niitä enemmänkin, mutta minun tiedossani ei ole enempää. Uskoisin melko vahvastikin, että sieltä löytyisi vielä muistolaatta poikineen, mutta niistä minulla ei ole tietoa eikä sen paremmin tietenkään kuviakaan...Tällä kertaa olemme kuitenkin Utin varuskunnan alueella eli sotilasalueella, minne minulla ei ollut pääsyä. Onneksi apuuni riensi Kouvolan sotamuistomerkit kirjan julkaissut Eero Mattila, joka antoi käyttööni hänen ottamansa valokuvat niin Vekaranjärven kuin Utinkin varuskunta-alueelta. Pakko sanoa, että ilman Eeroa minulta olisi jäänyt esittelemättä melkoinen määrä muistomerkkejä! Kiitos Eero näistä kuvista ja toivottavasti voin antaa sinulle vastalahjaksi muutaman kohteen, joita et ole mainiossa kirjassasi esitellyt. Ehkä teoksesi toisessa painoksessa kohteita on vieläkin enemmän?

Muistomerkin yläosassa lukee: " Luutn Yrjö Kara, tähän päättyi lentosi 18.6.1937 (Kuva Eero Mattila)

Utin lentokentän laidalta Hammassyrjänmäessä on yksi muistomerkki, joka liittyy oleellisesti jo aiemmin esittelemääni Kankkusen muistomerkkiin. Hän ja tämän päivän kohteemme Yrjö Kara näet  törmäsivät lentokoneillaan toisiinsa 18.6.1937 ja seurauksena molempien maahansyöksy ja välitön kuolema, koska Kara ei kerennyt tai pystynyt käyttämään laskuvarjoaan. Karan kone myös tuhoutui täydellisesti syöksyessään maahan.

Muistomerkki on ilmeisesti pystytetty muiden lentäjien toimesta Luutnantti Yrjö Karan muistolle maahansyöksypaikalle. Ajankohta on todennäköisesti sama kuin Kankkusenkin maahansyöksyn muistomerkillä, mutta siitä en löytänyt varmaa tietoa. Joka tapauksessa kyseessä on vanha muistomerkki.

Lumivaara / Puutsaaren lentoturman muistomerkki*

Taas yksi muistomerkki, jonne Willimiehellä ei olisi ollut pääsyä. Tällä kertaa ollaan Lumivaaran pitäjässä keskellä Laatokkaa olevassa saaressa. Kataisen Antti sen sijaan meloi saaren ohi juhannuksen kieooeillä kesällä 2017 ja otti valokuvan Puutsaaresta löytyvästä muistomerkistä tai paremminkin mitä siitä on vielä jäljellä. Muistomerkki koostuu luonnonkivistä muuratusta jalustasta, minkä päälle on sijoitettu iso graniittilohkare. Valitettavasti kiveen kiinnitetty muistolaatta on kadonnut jo aika päiviä sitten....

Elettiin lokakuun ensimmäistä päivää vuonna 1930 ja ilmavoimiemme alkuaikoja, joihin kuului valitettavan monia lentoturmia. Tuohon aikaan lentäjien oli oltava rohkeita ja kaiketi vähän hullujakin kehittäessään ilmavoimiamme. Vaikka onnettomuuksia tapahtui, niin lopputulos oli hyvä. Pelastivathan ilmavoimamme osaltaan maamme itsenäisyyden maailmansotien melskeissä.

Puutsaaren lentoturman muistomerkki (Kuva Antti Katainen)

Puutsaaren kärkeen kuitenkin putosi tunnuksella IL-61 varustettu saksalainen, mutta suomalaisvalmisteinen Hansa. Niitä valmistettiin kaikkiaan 120 kappaletta ilmavoimille vuosina 1922-1926. Kellukekone olikin ilmeisen pätevä runsasvesistöisessä maassamme. Valitettava onnettomuus kuitenkin sattui 1.10.1930 Puutsaaressa ja sen muistoksi pystytettiin lentäjätoverien toimesta muistomerkki, minkä paljastamisajankohtaa en tiedä, mutta 1930-luvulla joka tapauksessa.

Nyt jo kadonneessa laatassa oli teksti:”Täällä hukkuivat 1.10.1930 ohjaajakersantti Erkki Virtanen ja mekaanikko Eino Pekkanen IL-61:n mukana Isänmaamme ilmapuolustuksen kehitystyössä. Siunattu Laatokan laineisiin.”

Päivitys 6.10.2018
Viikko takaperin julkaisin Puutsaaren lento-onnettomuuden muistomerkin aamusella ja jo illalla olin kohteen suhteen viisaampi. Sain näet lukijalta lehtileikkeen Laatokka-lehdestä. Täällä oli 8.9.1936 kertomus muistomerkin pystyttämisestä. Liitän lehtileikkeen kaikkien luettavaksi tuohon alapuolelle. Onneksi edes talletin kuvan, koska viestin poistin samantien ja niin en pysty kiittämään lehtileikkeen lähettäjää! Isot pahoittelut! 

Hamina / Tykän neuvostolentäjien hauta

Eilen kohteena oli Tykkään pudonneen neuvostopommittajan putoamispaikalle pystytetty muistomerkki ja tänään jatketaan saman lentokoneen parissa. Tupolev SB-2 pommittajahan putosi Tykän tilan maille 30.6.1941 ja syttyi palamaan pudotessaan. Yksi miehistön jäsen onnistui pelastautumaan koneesta ja jäi vangiksi. Hän oli elossa vielä ainakin vuonna 2015 ja eleli Ukrainassa 98-vuotiaana. Nythän hän olisi jo yli satavuotias, jos elää. Sitä en tiedä.

Muistomerkki häämöttää tienviitan takana

Matka ei ole pitkä

Sen sijaan lentokoneen miehistön kahdella muulla jäsenellä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaan he kuolivat maahanlaskussa. Heidän henkilöllisyytensä jäi salaisuudeksi ja heidät haudattiin Tykän tilan läheisyyteen onnettomuuden jälkeen. Paikalle lyötiin maahan laudan palanen ja lyhyt maininta mikä hauta oli kyseessä.

Alkuperäinen laatta? ja uusi laatta

Haudalla oli verskejä kukkia

Vasta äskettäin lentäjien henkilöllisyys selvisi ja samaanhetkeen osui myös haminalaisen Kaakonkulman maahanmuuttajat Rodnik ry:n visiitti Tykän tilalla, missä he kuulivat lentokoneen tarinan. Syntyi innostus hankkia haudalle emalinen laatta, missä mainittaisiin haudattujen lentäjien nimet. Kun asiaa käytiin puuhaamaan, niin laatta tilattiin aina Novgorodista saakka. 

Lieneekö venäläinen tapa tuoda kiviä, missä on päivämäärä?

Oli aika järjestää iso juhla muistojuhlineen ja paikalla olikin 50 vierasta, mukana myös Venäjän sotilasasiamies Andrei Shishko. Juhlallisuuksiin kuului myös Ilmo Suurnäkin pitämä puhe tuon 30.6.1941 päivän tapahtumista. 

Muistomerkin emalilaatta paljastettiin 12.9.2015