maanantai 13. elokuuta 2018

Hamina / Tykän neuvostolentäjien hauta

Eilen kohteena oli Tykkään pudonneen neuvostopommittajan putoamispaikalle pystytetty muistomerkki ja tänään jatketaan saman lentokoneen parissa. Tupolev SB-2 pommittajahan putosi Tykän tilan maille 30.6.1941 ja syttyi palamaan pudotessaan. Yksi miehistön jäsen onnistui pelastautumaan koneesta ja jäi vangiksi. Hän oli elossa vielä ainakin vuonna 2015 ja eleli Ukrainassa 98-vuotiaana. Nythän hän olisi jo yli satavuotias, jos elää. Sitä en tiedä.
Muistomerkki häämöttää tienviitan takana

Matka ei ole pitkä

Sen sijaan lentokoneen miehistön kahdella muulla jäsenellä ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaan he kuolivat maahanlaskussa. Heidän henkilöllisyytensä jäi salaisuudeksi ja heidät haudattiin Tykän tilan läheisyyteen onnettomuuden jälkeen. Paikalle lyötiin maahan laudan palanen ja lyhyt maininta mikä hauta oli kyseessä.
Alkuperäinen laatta? ja uusi laatta

Haudalla oli verskejä kukkia


Vasta äskettäin lentäjien henkilöllisyys selvisi ja samaanhetkeen osui myös haminalaisen Kaakonkulman maahanmuuttajat Rodnik ry:n visiitti Tykän tilalla, missä he kuulivat lentokoneen tarinan. Syntyi innostus hankkia haudalle emalinen laatta, missä mainittaisiin haudattujen lentäjien nimet. Kun asiaa käytiin puuhaamaan, niin laatta tilattiin aina Novgorodista saakka. 
Lieneekö venäläinen tapa tuoda kiviä, missä on päivämäärä?

Oli aika järjestää iso juhla muistojuhlineen ja paikalla olikin 50 vierasta, mukana myös Venäjän sotilasasiamies Andrei Shishko. Juhlallisuuksiin kuului myös Ilmo Suurnäkin pitämä puhe tuon 30.6.1941 päivän tapahtumista. 

Muistomerkin emalilaatta paljastettiin 12.9.2015

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita