perjantai 3. elokuuta 2018

Hamina / Lottamuistomerkki

Tästä muistomerkistä Willilady lienee ylpeä, koska se kantaa hänen nimeään, kuten monen muunkin suomalaisen, tottakai. Itsekin olen tyytyväinen, että Lappeenrantaan vuonna 1985 pystytetty Lottapatsas alkaa saada jatkoa muuallakin. Tekijäthän Lotat tärkeää työtä viime sotien aikana, jolloin se vapautti lukuisia miehiä rintamapalvelukseen. Tämä työ on ehdottomasti muistamisen arvoinen. 
Lottamuistomerkki on komealla ja keskeisellä paikalla

Mielestäni todella tyylikäs muistomerkki

Tällä hetkellä Suomessa toimii 28 Lottaperinneyhdistystä, joissa on yli 4000 jäsentä. Näiden järjestöjen organisaattorina toimii Suomen Lottaperinneliitto ry. Vireästi toimiva Kymenseudun Lottaperinneliitto päätti toteuttaa patsashankkeen Haminan Kesäpuistoon. Projektin vetäjänä toimi, itsekin lottana ollut, Marjatta Hyrkki. Projekti oli kuitenkin pitkä, koska se alkoi jo vuonna 2005, jolloin Kymenlaakson Lottaperinneyhdistys aloitti toimintansa.
Reijo Hutun tekemä laatta

Laatat sopivat tähän muistomerkkiin upeasti

Toiminnan vaihe kesti kuitenkin puolitoista vuotta, minkä aikana kerättiin hankkeelle rahaa yli 10000€. Osan kuluista maksoivat Hamina, Kotka ja Virolahti, mutta yksityistäkin rahaa tarvittiin ennen kuin Teiju Aution suunnittelema graniittinen Lotta-muistomerkki oli valmis paljastettavaksi 12.5.2017 Haminassa.
Hankkeen toteuttaja

Patsaan paljastuspuheen piti valtioneuvos Riitta Uosukainen, joka on aiemminkin puhunut Lotista ja Suomen naisten arvostamisesta. Mielestäni puhujan valinta oli onnistunut, kuten patsas kokonaisuudessaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita