maanantai 6. elokuuta 2018

Hamina / Reserviupseerikoulu RUK

Se on sitten Willimiehen kesäloma ohitse. Paluu työelämään alkaa kolmella opettajien suunnittelupäivällä ja torstaina onkin jo edessä oppilaidenkin paluu ahjon ääreen. Siitä se sitten lähtee. Tänä kesänä onnistuin ehkä ensimmäisen kerran unohtamaan työasiat totaalisesti, koska poistin yksinkertaisesti kovalevyltäni sanat työ, sähköposti, oppilaat ja muut kouluun liittyvät asiat ja keskityin ihan muihin juttuihin, kuten kuumuudesta ja kuivuudesta valittamiseen. Toimiva resepti! Aloitetaan sitten tänään kouluaiheella.... 

Aika vähän on tullut viime aikoina esiteltyä rakennuksia, mutta nyt sellainen on vuorossa koska sen seinältä löytyy vanha muistolaatta. Muuten tämä kohde olisi armottomasti hylätty blogissani. Joten siirrytäänpä Haminan reserviupseerikoulun pihamaalle.
Haminan reserviupseerikoulu

Sisäänkäynti

Huomaa seinässä näkyvä laatta

Reserviupseerikoulu RUK toimii Haminassa Maasotakoulun joukkoyksikkönä, joka kouluttaa lähes kaikki Suomen armeijan ja rajavartiolaitoksen reserviupseereista. Perinteitä koululla on vaikka muille jakaa, koska nykyisen RUK:n alueella toimi aikoinaan vuosina 1819 - 1902 Kadettikoulu. Nykyisin kadetit koulutetaan muualla, mutta reserviupseereita valmistuu Haminassa, kuten on tapahtunut aina vuodesta 1920 lähtien. 
Historiaa kunnioitetaan RUK:n seinässä

Jos jotakuta kiinnostaa perehtyä RUK:n toimintaan laajemmin, niin linkki löytyy tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita