perjantai 1. maaliskuuta 2019

Kouvola / Venäläisten lentäjien hauta

Viime sotien aikana suomalaiset lentäjät saavuttivat melkoisen määrän ilmavoittoja ja vastustajan pudonneita koneita löytyy yhä vieläkin metsistämme ja järvistämme. Ei kai se ihmekään ole, koska pudotuksia oli satoja! Tällä kertaa kuitenkaan emme ole lentokoneen jäänteiden ympärillä, vaan esittelyvuorossa on lentäjä Jorma Sarvannon pudottaman SB-pommikoneen miehistön hauta, joka sijaitsee entisen Valkealan Anttilan kylässä.
Venäjän edustajat olivat vierailleet voitonpäivänä 2013 paikalla (Kuva Eero Mattila)

Vastaavilla paikoilla olen vieraillut ennenkin ja on ilo huomata, että maassamme kunnioitetaan vainajia, olkoot he minkä maan kansalaisia tahansa. Samaa kohtelua eivät omat vainajamme ole aina saaneet rajojemme ulkopuolella...
Willimies arvostaa tätä tekoa.... (Kuva Eero Mattila)

(Kuva Eero Mattila)

Vielä hienompaa on huomata, että venäläisen pommikoneen kolmen miehistönjäsenen haudalle on paikallisen Anttilan kyläyhdistyksen toimesta hankittu kivinen laatta, joka on asetettu haudalle syyskuussa 2012. Tämä aidattu hautapaikka on ansainnutkin kyseisen laatan, mistä selviää niin suomen- kuin venäjänkielellä kuolleiden lentäjien nimet ja syntymäajat. Lisäksi laattaan on kaiverrettu teksti:"Tähän on haudattu 25.6.1941 neuvostoliittolaisen pommituslentokoneen miehistö".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita