keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Virolahti / Entisten kirkkojen muistomerkki

Se on kesäloma nyt! No ei minulla, mutta kun SaiPa lopetti kautensa eilisehtoona, niin onpahan itsellänikin enemmän vapaita iltoja, kun ei tartte pelejä kyttäillä Teliasta ja käydä Kisapuistossa. Surkea kausi takana ja joutikin loppua... pettymyksen jälkeen asiaan!

Willimies palaa taas paikalle, jossa olen käynyt aiemminkin. Se kertoo etupäässä siitä, että näitä uusia kohteita ilmestyy jatkuvasti. Hyvähän se onkin, koska muutenhan tämä bloggaamiseni tulisi päätökseen. No toivottavasti loppu tulisikin vielä tämän vuoden aikana, tai viimeistään ensi kevään aikana, koska uusi projekti polttelee jo mielessäni. Tarkoitukseni olisi kaiketi ryhtyä tekemään jotain ihan muuta. Tällä tarkoitan, että uusi projektini ei välttämättä liity historiaan ollenkaan.... Mitä se sitten olisi, saa jäädä vielä hautumaan päänuppiini. En ole asiaa vielä edes Williladylle paljastanut, enkä tiedä lähteekö hän siihen mukaan vai ei?
Virolahden entisten kirkkojen muistomerkki



Muistomerkkiin on kiinnitetty punagraniittinen laatta

Se selviää sitten aikanaan, mutta nyt siirrytään Virolahden kirkkomaalle, minne paljastettiin 8.3.2016 helkkarinmoisessa räntäsateessa muistomerkki Virolahden entisten kirkkojen muistolle. Ilmeisesti muistomerkistä vastasi Virolahden seurakunta, mutta en ole täysin varma, onko mukana ollut muita tahoja.

Täällä Virolahden kirkkomaalla on sijainnut vuosisatojen kuluessa ainakin kolme puukirkkoa, joista voit lukea täältä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita