Tänäänkin kirjoitustehtävät hoitaa Willilady
Vaikka olenkin todella rohkea ja rempseä ihminen, niin välillä tuntuu, että miehinen käsitys “helposta” reitistä ja kohteen sijaitsemisesta “ihan lähellä” poikkeavat melko vahvasti omistani. Siksi olenkin jo melko tottunut siihen, että Willimies Toursin matkoilla joutuu aina venymään ja ylittämään itsensä. Niin tälläkin kertaa.
Olin jo luullut nähneeni kaiken Miehikkälän järkyttävän korkeilla vuorilla ja hankalassa maastossa sijaitsevista ilmavalvontapaikoista, mutta ei. Minä ehkä jo vähän haaveilin leppoisasta piknikistä kesäsäässä, mutta miten väärässä jälleen olinkaan. Viimeinen ilmavalvontakohteemme oli Miehikkälän Myllyvuorella sijaitseva Muurolan ilmavalvonnan muistolaatta. Koska aiemmistakin viidakoista oli selvitty suhteellisen vähin vammoin, läksin reippaana rämpimään Willimiehen perässä. Ensin raivasimme tiemme raapivan piikkipusikon läpi ja etenimme kohti metsän uumenia, kunnes vastaan tuli este. Joka tietenkin oli vain “helppo reitti”, vaikka minusta tilanne näytti pahasti siltä, että minun pitäisi joko uida tai tai tasapainoilla itseni horjuvaa oksanraaskaa pitkin yllättäen eteemme ilmestyneen leveän (joen) puron yli.
 |
| Laatta häämöttää |
 |
| Samanlainen kuin edelliset |
 |
| Alas pääsee nopeasti, jos ei ole tarkkana |
 |
| Tältä paikalta lotat valvoivat ilmatilaa |
No tuohan ei juurikaan matkaa hidastanut, mutta se kylläkin, että seuraavaksi saimme tarpoa upottavassa savikossa, kunnes olimmekin jo “ihan lähellä”. Kohde sijaitsi pystysuoran rinteen huipulla suoraan korkealla yläpuolellamme. Ei kun kiipeämään. Kiivetessäni nelivedolla jyrkässä rapakivisessä rinteessä auringon paahtaessa täydeltä terältä peilityynessä säässä ja paarmaparven pörrätessä kimpussani en voinut kuin miettiä kahta asiaa: 1) Kyllä jokaisen pitäisi itse kokea tämä, jotta tietäisi edes pienen häivähdyksen siitä, mitä lotat ovat puolestamme tehneet aikanaan. 2) Minunkin on pakko selvitä tästä!
Ja selvisinkin. Siellä se oli. Paahteisen auringon kuumottama muistolaatta. Merkki siitä, että mikään vaivannäkö ei ole turhaa. Joskus se voi merkittävää jopa maan itsenäisyyden kannalta. Joskus palkinto voi olla pienempi mutta sitäkin tärkeämpi onnistumisen tunne.
Lopuksi minäkin teen jotain ja kerron vaatimattomat faktatietoni. Muistolaatta on paljastettu 5.9.2009 ja puheen piti maanomistaja Marja Pousi. Kuten Taarinvuorella sekä Haasiankankaalla, niin aloitteen laattojen hankinnasta oli tehnyt Kaakonkulman Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Terttu Ravi. Valmisteluissa Ravia avusti taiteilija Veijo Huopainen.
Lopuksi linkki blogin karttaan, joka tosin löytyy blogistakin ja ihan googlaamallakin. Karttaa saa linkittää eteenpäin, tietenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita