perjantai 12. lokakuuta 2018

Hamina / Neuvostosotilaan hauta

Maanantaiaamuna julkaistiin asiantuntijoiden laatima ympäristöraportti maapallon ilmaston lämpenemisestä. Siitä seurasi paljon juhlapuheita, mutta tuskin mitään saadaan aikaan. Kaikilla tuntuu olevan hyviä perusteluita, miksi juuri minun ei tarvitse tehdä mitään, koska muualla saastutetaan enemmän. Miksi ongelmia ei voida ratkaista siellä. No, kyseessä on kuitenkin globaali ongelma, koska valtaosa meidän tavaroistamme tuotetaan juuri noissa maissa. Olemme ulkoistaneet saasteongelmamme noihin maihin. Eipä siinä mitään, nautitaan me lämpimistä talvista ja kuumista kesistä. Ainahan me voimme hurauttaa jonnekin viileälle alueelle lentäen. Meillä on paalua....

Willimies sen sijaan tuntuu olevan ajan hermolla, kun olen pyytänyt lukijoilta kuvia kohteista, joihin en jostain syystä pääse tai en ole kerennyt. Tässäpä sitä on ilmastotyötä parhaimmillaan, kun jää oman auton saastuttamiset vähemmälle. Miksi menisin noihin paikkoihin, jos joku toinen on jo käynyt ja antaa kohteen kuvat käyttööni. Mielestäni melkoisen loistava tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä! Enhän tähän mennessä olekaan ajellut kohteiden perässä kuin arviolta yhden kerran maapallon ympäri...Nyt siis jatkoa lukijoiden lähettämille kuville.
Sotilaan hauta Ulko-Tammion saaressa (Kuva Jari Lautala)

Alkuperäinen ortodoksiristi ja uusi muistolaatta (Kuva Jari Lautala)

Suomenlahden saarilla jatketaan tänään. Vuorossa on lukijani, haminalaisen Jari Lautalan, valokuvia Haminan edustan Ulko-Tammiosta. Täältä löytyy kaksi aivan mielenkiintoista kohdetta, joista tänään ensimmäinen saa vuoronsa tulla esitellyksi. Kyseessä on viime sotien aikana Ulko-Tammion rannasta löytyneen puna-armeijalaisen hauta.
Suomalaissotilaiden pakin kanteen kaivertama muistokirjoitus (Kuva jari Lautala)

Ulko-Tammion itäsatamaan huuhtoutui 12.9.1941 puna-armeijan sotilas hukkuneena. Hänet tunnistettiin taskuista löytyneiden papereiden avulla Riikassa vuonna 1922 syntyneeksi Jankelis Aizikad Ebrils nimiseksi sotilaaksi. Suomalaiset hautasivat hänet ranna läheisyyteen pystyttivät hänen muistolleen ortodoksiristin. Näkivätpä sotilaat jopa sen verran vaivaa, että kaiversivat pakin kannen palaseen hänen tietonsa ja sijoittivat sen ristiin. Ruumiin alkuperä jäi epäselväksi, mutta suomalaiset arvelivat hänen olleen mukana suomalaisten syyskuussa upottamassa venäläisaluksessa.
Suomalainen infotaulu (Kuva Jari Lautala)

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan vuonna 2010 joku päätti selvittää hänen taustojaan uudemman kerran. Paljastuikin, että kyseinen sotilas ei ollutkaan ortodoksi vaan hän uskonnoltaan juutalainen. Etsinnöistä huolimatta hänen jälkeläisiään ei löytynyt, vaan he olivat menehtyneet toisen maailmansodan juutalaisvainoissa. 
Latvian juutalaisen seurakunnan pystyttämä muistolaatta (Kuva Jari Lautala)

Seuraavana vuonna kuitenkin Latvian juutalainen seurakunta pystytti hänen haudalleen muistolaatan, joka kertoo hänen uskonnostaan totuuden kaikille paikalla kävijöille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita