lauantai 11. helmikuuta 2017

Sortavala / Sortavalan lyseo

Koulumaailma on tullut itselleni viime vuosina tutuksi ja siellä työurani tullee päättymäänkin, vaikka olenkin suunnittelemassa pienimuotoista yritystoimintaa sivuhommina. Monia muitakin suunnitelmia minulla on juuri nyt meneillään, joista tärkeimpinä mainittakoon oman elämäni leppoistaminen ja kirjaprojekti, koska olen aloittanut kaiken muun ohella kirjoittamaan kirjaa. Tullaanko se koskaan julkaisemaan missään, jää vielä nähtäväksi? Ainakin jo tähän mennessä olen oppinut paljon uutta itsestäni ja aiheesta, mistä kirjoittelen. Se onkin sitten ihan toinen juttu, että julkaistaanko sitä ikinä missään vai jääkö se pöytälaatikkotekeleeksi? Nyt jos jotain kiinnostaa tietää, mistä aiheesta kirjoittelen, niin kerrottakoon etten ainakaan historiasta enkä koulumaailmasta. Muuten aihepiiri saakin olla oma salaisuuteni...
Sortavalan lyseo
Tänään esittelyvuorossa onkin koulu, koska tuli tuossa stoorin alkuosassa sivuttua aihepiiriä. Kyseinen koulu on lakkautettu jo vuonna 1939 ja siirretty Nyky-Suomen alueelle Seinäjoelle. Kyseessä on Seinäjoen lyseon edeltäjä Sortavalasta, joka aloitti toimintansa yksityisenä poikakouluna vuonna 1893. Tuohon aikaanhan ei tyttöjen koulunkäyntiin panostettu niin kuin nykyisin. Itse asiassa tekisi mieli sanoa, että tulevaisuudessa maamme on tyttöjen varassa, koska heissä on ilmeisesti maamme voima. Johtopaikat odottavatkin heitä tulevaisuudessa yhä suuremmassa mittakaavassa.
Muistolaatta lyseon seinässä

Näin ei kuitenkaan ollut tässä Jac Ahrenbergin suunnittelemassa rakennuksessa, mikä oli täynnä poikia. Muistolaatan teksti on hivenen hämäävä vuosilukujen 1901-1939 osalta. Toiminta näet alkoi jo vuonna 1893, mutta valtion lyseoksi koulu muuttui vuonna 1897 ja ensimmäiset ylioppilaat sieltä valmistuivat vuonna 1901. Siitä lienee vuosiluku 1901 tullut muistolaattaan? Oppilasmäärältään koulu kasvoi reilun 300 oppilaan kokoiseksi itsenäisyytemme alkuvuosina. 

Lyseon toiminnasta jäi itselleni hämäräksi sen mahdollinen toiminta jatkosodan vuosina. Avattiinko sitä ollenkaan vai? Tuntemattomaksi jää myös se, että kuka on kustantanut arvokkaan marmorisen laatan koulun seinään ja koska se on paljastettu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita