tiistai 19. syyskuuta 2017

Muolaa / Muolaan kirkko

Jees, moottoripyörä on ollut hajalla lähes koko kesän, mutta nyt taas toimii. Kyllä oli hienoa eilisiltana käydä pitkästä aikaa ajelemassa, vaikka pimeää ja kylmää olikin! Nyt vaan odotellaan kevättä ja laitetaan härpäke myyntiin ja shopataan uusi....isompi tietenkin! Tarkoitus olisi, että ensi vuonna noita kilometrejä saataisiin reilusti alle. Tiedä häntä, vaikka kävisin prätkällä uudelleen Muolaassa?

Muolaan kirkonmäki on ollut vailla kirkkoa talvisodasta lähtien, mutta ehkä vielä joskus sinnekin nousee uusi luterilainen kirkko, mihin Muolaalla olisi pitkät perinteet. Muolaa on yksi vanhimmista luterilaisista seurakunnistamme ja se mainitaan ensimmäisen kerran omalla nimellään vuonna 1352. Tuolloin se oli ns. regaalinen seurakunta, jossa kuninkaalla sekä myöhemminkin vielä keisarilla, oli oikeus nimittää pappi seurakuntaan.
Tällä paikalla sijaitsi Muolaan kirkko. Iso risti on alttarin kohdalla

Kirkkojakin seurakunnalla on ollut useita, mutta oliko niitä viisi vai kuusi kappaletta, se on jäänyt historian hämärään. Kirjassa Vaienneet temppelit, väitetään kirkkoja olleen neljä kappaletta. Taidan itse uskoa tällä kertaa kyseiseen teokseen ja kallistua siihen ajatukseen, että viimeiseksi talvisodassa tuhoutunut kirkko olisi järjestyksessään neljäs. Vaienneet temppelit kertoo ensimmäisen kirkon sijainneen Muolaa- ja Äyräpääjärvien välisellä kannaksella. Toinen kirkko olisi rakennettu lähelle viimeistä kirkkoa mäentöyräälle Kirkkojärven rantaan.
Viisimetrinen risti muistuttaa menneistä ajoista

Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1745 edellisestä kirkosta idänsuuntaan Kirkonmäelle ja se oli käytössä yli sata vuotta, kunnes muolaalaiset päättivät rakentaa neljännen kirkon luonnonkivistä ja tiilistä Kirkon mäelle. Se valmistui arkkitehti E.Lohrmannin piirustusten mukaisesti vuosina 1849-1852. Kirkon rakennusmestarina toimi Sandell ja hänellä tehtävää riittikin, että kaikki liki 300.000 tiiltä menivät omille paikoilleen. 
Ristissä oleva laatta

Projektina Muolaan kirkko ei koskenut ainoastaan muolaalaisia vaan jotenkin heinjokelaiset joutuivat pakolla mukaan maksamaan sekä rakentamaan kirkkoa. Tästä he eivät pitäneet ollenkaan ja nostivat oikeusjutun muolaalaisia vastaan. Heinjokelaiset voittivat oikeudessa ja Muolaan seurakunta joutui maksamaan 18356 markkaa korvauksia sekä lisäksi oikeudenkäyntikulut korkoja unohtamatta. Ei liene heille paikkaa kirkon 2200 penkiltä löytynyt tehtyään mokoman ilkeän tempun?
Kirkkoa kiertäneen kiviaidan portaat ovat vielä jäljellä

Kauttaaltaan valkoiseksi rapattu kirkko oli upea näky kirkonmäellä, mutta senkin kohtalo oli surkea. Muolaan kirkonmäki oli kuin eteentyönnetty tukikohta talvisodan taisteluiden aikana ja pikkuhiljaa venäläisten tykkituli ja lentokoneiden pommitukset saivat kirkon tuhoutumaan lähes kokonaan. Vain muutama nurkka törrötti pystyssä suomalaisten palattua alueelle takaisin kesällä 1941. Jotain hyvää kuitenkin löytyi, koska jo ennen talvisodan alkua kirkon irtaimiston arvotavara oli piilotettu maan alle. Sieltä se kaivettiin esiin ja nyt ne ovat Akaan seurakunnalla Toijalassa sekä lounais-Hämeen museossa Forssassa. 
Alueelle on pystytetty myös infotaulu

Alue kokonaisuudessaan

Sodan jälkeen venäläiset tasoittivat kirkon rauniot ja alue sai olla luonnontilassa, kunnes suomalaiset saivat palata alueelle. Kirkon aluetta raivattiin ja alueelle pystytettiin entisen kirkon alttarin kohdalle viisimetrinen puinen risti vuonna 2000, jonka toimitti paikalle säkkijärveläinen saha. Nyt risti seisoo keskellä entistä kirkkoa yksinään muistuttaen sodan julmuudesta. Koska alueen ympäristöä on raivattu, niin esiin on myös putkahtanut vanhoja hautakiviä ja niitä on aseteltu entisen kirkon ympärille. Arvostan kovasti tätä työtä, mitä Muolaassa on tehty. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita