Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Väsyttää ja flunssakin yrittää iskeä päälle. Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt melkoisessa kiireessä ja aamusta iltaan töitä raataessa. Ensin on tullut tehtyä työpäivä palkkatöissä, missä kaikki vapaa-aika on lisäksi haaskaantunut uuden opetusmateriaalin näkertämisen parissa. Illat on taas mennyt kotosalla tunkiota kääntäessä ja tulipahan tehtyä sinne komia aitakin. Kunhan nurmikko rupiaa vihertämään, niin saatanpa vaikka julkaista kuvia tästä projektista, mihin sisältyi myös kuution kokoisten kivien kääntelyä...
Vehkalahden sotahevosten muistokivi
Koska olen viime ajat painanut hommia hevosen lailla, niin lienee asiallista esitellä hevosiin liittyvä muistomerkki. Tällä kertaa olemme Haminassa Myllykylän Sahakosken puistossa, minne on 5.6.1986 paljastettu entisestä Vehkalahden kunnasta sotiin vietyjen hevosten muistoksi ja kunniaksi muistomerkki. Kiveen kiinnitetyn muistolaatan karu sanoma kertoo, että 400 hevosta otettiin vehkalahtelaisilta isänniltä armeijan käyttöön niin talvisotaan kuin jatkosotaankin.
Muistolaatta kiven kupeessa
Varmasti ovat joutuneet painamaan hommia hevosen lailla päivittäisen kaura-annoksensa eteen....
Paikalla oli myös ränsistynyt infotaulu
Päivitys 21.7.2018 Muistomerkin tekijä on Esko Ahlberg
Willimies on hurahtanut historiaan jo pienenä ja ilmeisesti olen onnistunut muutamana viime vuonna tartuttamaan kipinän Williladyynkin, vaikka toki hän oli jo aiemminkin innostunut aiheesta. Kipinä on ehkä syventynyt ja hän on saanut uusia ajatuksia menneisyyden jäljillä liikkuessamme? Näillä reissuilla olemme löytäneet monia upeita paikkoja, joista on tullut meille merkityksellisiä paikkoja. Yksi tällainen lienee vanha suomalainen kaupunki Viipuri, missä olemme kuljeskelleet useasti tehneet meille merkityksellisiä juttuja. Jos kiinnostaa, niin näiden linkkien takaahan niitä voi käydä lukaisemassa. Linkit ovat siis tässä ja tässä.
Viipurin linna. Tämä kolossi lienee kaikille tuttu?
Keskellä Viipurin kaupunkia jykevänä maamerkkinä linna, minkä suojista löytyy muutama ihan hemmetin hienosti toteutettu museo, mitkä ovat tulleet meille tutuiksi. Suuren kolmikerroksisen museon kolmannesta kerroksesta löytyy hieno ja tyylikkääästi toteutettu eläinmuseo. Vaikken mikään suuri eläinten ystävä olekaan, niin tuli aikoinaan muutama kuva räpsäistyä tuoltakin, joten pitäähän ne esitellä.
Ensimmäisenä sisäänastuessa näkyy mammutinluu...olisiko kylkiluu
Muissa eläintieteellisissä museossa en taida olla käynytkään, ellei mukaan lasketa joskus penskana vierailua Pietarin vastaavassa paikassa. Siitä en muista juuri muuta, kuin sen ,että siellä oli mammutti. Viipurissa ei sen sijaan ollut mammutteja, mutta kuuluisan hirvipatsaan myötä hirvestä on kaiketi tullut kaupungin symboli. Niinpä lasivitriiniin olikin loihdittu isokokoinen uroshirvi luonnolliseen ympäristöönsä. Luonnollisesti muitakin eläimiä löytyi vitriineistä, mutta kovin kattavaa kuvakokoelmaa en täältä kuvannut, koska valaistus ja lasivitriinien läpi kuvaaminen ovat haastavia tehtäviä ihmistungosta unohtamatta.
Niinpä suosittelenkin paikka kaikille suomalaiseille, kun piipahdatte Viipurissa. Lippujen hintoja en nyt jaksa muistaa, mutta museoreissut ovat yleensä halpoja Venäjällä, joten ei käynti rahapussin laihuuteen kaadu!
Melkoisen vauhdikas viikko alkaa kääntyä loppusuoralle. Ei ole tarvinut valittaa tekemisen puutetta! Aamusta iltaan on saanut painaa töitä, jotta selviäisi työpäivän loppuun. Vastapainona on sanottava, että mukavaakin on ollut. Asiat on sujuneet ja oppilaat ovat ihan hemmetin mukavia. Mikäs tässä on ollessa, kunhan vaan pääsen oikein kunnolla rytmiin kiinni, niin alkaa kaiketi tuota vapaa-aikaakin vähän jäämään omien asioiden tekemiselle. Ehkä ensi viikko olisi jo vähän rauhallisempi....katsellaan, mutta aika näyttää.
Harjun oppimiskeskuksen raviradalta löytyy jäänteitä Salpa-linjasta
Kesäisinhän tuota vapaa-aikaa on ollut yllin kyllin, jopa siinä määrin, että kerkesin käydä Virolahdellakin. Tarkemmin sanottuna Harjun oppimiskeskuksessa, mikä sijaitsee keskellä Salpa-linjaa. Muutamia muistomerkkejä ja muistolaattoja olen alueelta jo esitellytkin, mutta yksi näköjään jäi esittelemättä. Tällaistahan tämä on ollut bloggaamiseni alkuajoista saakka eli minkäänlaista logiikkaa ei näissä kohde-esittelyissäni ole, vaan menen omien päähänpistojeni pohjalta.
Suomenhevosen muistomerkki
Nyt lupasin kuitenkin esitellä kaikki eläinaiheiset kohteet pois yhdellä kertaa ja siirrytäänpä lopultakin Harjun oppimiskeskuksen takaosaan, missä on ravirata vai pitäisikö sanoa harjoitusrata. Opistohan on tunnettu siitä, että hevoset ovat isossa roolissa. MInunkin entisiä oppilaitani on tullut tänne opiskelemaan hevostenhoitajiksi ja muihin tehtäviin. Niinpä ei olekaan ihme. että raviradan kupeesta löytyy muistomerkki, mikä on omistettu hevosille. Tarkemmin sanottuna Suomen hevosille, joita vietiin sotavuosina rintamalle tuhansittain ja liki 20000 hevosta jäi palaamatta kotiin. Matkan vaarat ja rasitukset koituivat niiden kohtaloksi.
Laatta on komea
Muistomerkki on perinteiseen itä-suomalaiseen tapaan tehty Salpa-linjan panssariestekivestä, joita tällä alueella riittää. Muistolaatta on kiinnitetty kiven kylkeen ryyditettynä upealla runolla: "Yllä aavojen soitten ja ikikorpien, seisoo ylväänä kentillä taistojen, Suomen hevonen - urhea sotahevonen vapautemme vankka lukko".
Tälläkin kertaa käy valitettavasti niin, etten yrityksistäni huolimatta onnistunut löytämään tästä muistomerkistä mitään tietoa Internetistä, mistä on tullut nykyisin päälähteeni selvitellessäni kohteiden tietoja. Varmaankin jostain teoksesta löytyy maininta tämänkin muistomerkin tekijöistä ja paljastusajankohdasta. Mielellämme päivitämme tiedot kohdalleen, kunhan joku meitä informoi. Harmi, ettei kaikista vaan pysty aina kyseisiä tietoja kertomaan, koska kyllähän hevosten panos viime sodissa oli täysin korvaamaton.
Melkoinen viikko menossa. Työt pärähtivät käyntiin ja olo onkin sen mukainen. Uutta ja vanhasta päivitettyä tietoa on kaadettu niskaan ohan huolella. Aikaa kaiken omaksumiselle ei ole hirveästi, oikeastaan ei ollenkaan. Toki opetusalan ammattilaisena homma hoituu, eikä pahempia munauksia ole vielä osunut kohdalle. Voitte olla varmoja, että niitä on vielä tulossa! Muutenhan aika on mennyt töitä tehdessä myös iltaisin.....lienen liian tunnollinen hoitamaan minulle annettuja töitä. Niinpä tämä blogin päivittäminen on taas muutamaksi päiväksi jäänyt tekemättä. Ehkä tähän hommaan löytyy taas kohta uudenlainen tatsi, koska nyt tämä tuntuu vähän pakkopullalta.
Kurkiveistos löytyy Kuokkalasta tämän hotellin pihamaalta
Valokuva-arkistooni on reissuiltani kertynyt melkoinen määrä kuvattuja kohteita, joista monet ovat sellaisia, mistä en tiedä yhtään mitään. Näistä on vähän vaikea kertoa, mutta koska tavoitteeni on esitellä KAIKKI kohdealueen merkittävät kohteet ja muistomerkit, niin pakkohan se on nämäkin josain vaiheessa laittaa kaikkien nähtäväksi. Älkää olko huolissanne, kyllä niitä merkittäviä kohteitakin on tulossa vielä runsain mitoin. Sitä ennen vain julkaisen nämä eläinaiheiset kohteet Internetissä teidän nähtäväksenne.
Nyt on sitten vuorossa Kurkiveistos entisestä Kuokkalasta, nykyisestä Repinosta. Kyseessä on paikallisen hotellin edustalla sijaitseva veistos, minkä ohitse tuli sandaalit jalassa tallattua ohitte lomareissulla. Valitettavasti tästä lentoon lähteviä kurkia kuvaavasta veistoksesta ei ole mitään tietoa. Venäläiseen tapaan jalustaan ei tekijä ole vaivautunut omaa nimeään kaivertamaan. Sen verta komea tuo kuitenkin on, että olisi mielestäni kannattanut nimi survaista patsaan kylkeen. Päivitys 21.8.2016 Blogin lukijat ovat olleet ahkerana minua informoimassa tästä kohteesta. Jopa kaksi kommenttia on juttu saanut osakseen ja ajattelinkin laittaa tiedot tänne päivityksenä. Kyseinen hotelli, minkä pihamaalta löytyy kurkiveistos, on nimeltään Repinskaja. Hotelli on monelle suomalaiselle tuttu 1970- ja 1980-luvuilta. Silloin kyseinen hotelli oli toinen "luvallinen" hotelli turisteille Karjalan kannaksella. Noilla reissuilla moni onkin nähnyt kurkiveistoksen, minkä tekijäkin on nyt tiedossa. Kyseessä on taiteilija nimeltä L.G.Magiljevskij. Kiitokset kommentoineille.
Ahdistaa ihan oikeasti. Kesäloma tai millä nimellä sitä nyt opettajien osalta kutsutaankaan on ohitse. Huomenna alkaa työt ja monta tärkeää juttua jäi tekemättä.... Meininki oli kova käydä Karjalan kannaksella Metsäpirtissä, mutta tekemättähän tuo jäi. Lisäksi liikunnallisen puolen harrastuksista mainittakoon moottoripyöräilyn rautaperseajo, joka jäi myös väliin. Puhuin jopa oman poikani lähtemään kaverikseni reissulle ja poika suostuikin, mutta tekemättähän tuo jäi! Ensi vuonna ainakin aion toteuttaa nuo reissut ja nostan jopa panoksia niin, että se on sitten 1000 mailia mikä kurvaillaan vuorokaudessa! Näistä reissuista en suostu enää luopumaan, vaan hommat hoidetaan....
Komean puistikon reunalta löytyi maäyräkoirapatsas
Muutenhan kesä meni ihan kivasti pihamaata tuunaillessa ja pieniä nikkarin hommia tehdessä, mutta yksi iso ongelma on ollut jatkuvasti päällä. Helkatin tenniskyynärpää on estänyt totaalisesti harjoittelun 1.10 suunniteltua nyrkkeilymatsia varten. Tänään onkin edessä iso nöyryytys, kun aion soitttaa toiselle osapuolelle ja ehdottaa matsin siirtämistä, kunnes räpyläni on kunnossa. Toivottavasti saan jatkoaikaa, koska nykytilanteessa en usko pystyväni tarjoamaan minkäänlaista vastusta. Toki jos siirtoon ei suostuta, niin minähän en anna periksi, vaan matsi suoritetaan. Siitä ei liene suurta glooriaa odotettavissa?
Koiran selässä oli jonkinlainen istuin
Muuten kesä on sujunut lupsakkaasti grillillä istuessa ja netissä surffaillessa. Itse asiassa voisihan sitä kaiketi aikansa paremminkin viettää, mutta tarkoitukseni olikin ladata rankan muutaman vuoden rypistyksen jälkeen akkuja. Olisihan tuon ajan kaiketi voinut paremminkin viettää, mutta itse olen ainakin tyytyväinen siihen, että suurempia murheita ei ole tarvinnut niskassaan kantaa. Edellisinä vuosinahan tuo oli vähän toisin, kun tuntui ajoittain että kaikki kaatuisi niskaani. Nyt painolasti tuntui kevyemmältä kuin aikoihin. Vielä kun joskus löytyisi aikaa rakkaalle harrastukselleni kalastukselle! Siinä sitä olisi riittävästi hermolepoa....
Tuntemattoman tekijän mäyris
Sentään kerran kesässä tuli käytyä reissussakin, kun olimme tuossa pari viikkoa takaperin Williladyn kanssa entisessä Kuokkalassa, nykyisessä Repinossa, viiden päivän reissulla. Tuolla matkalla tuli kuvailtua jokunen kohde vaikka pääpaino olikin ehkä enemmän Pietarin suunnalla. Eremitaasi ja muutama muu vaikuttava kohde tuli nähtyä, mutta tunnelma jotenkin lopahti kun minut koijattiin Pietarin metrossa. Veivät pahalaiset rahapussin ja muutaman muovisen kortin, joita uusiessa se seuraava viikko vierähtikin...
Sympaattinen koira
Kaikesta huolimatta kamera sentään säästyi rosvoilta ja niinpä ei tarvitse lähteä uudelleen kuvaamaan lukuisia paikkoja, kuten tätä Terijoelta löytyvää hellyyttävää Mäyräkoiraveistosta, jonka tekijästä minulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Jostain syystä tekijä ei ollut signeeranut nimeään teokseen. Kaikesta huolimatta tämä Terijoen keskustasta löytyvä mäyris on aivan sympaattinen epeli. Itse ainakin tykkäisin katsella vastaavia teoksia Suomessakin, vaikkakaan en ymmärtänyt sitä, miksi koiralle oli laitettu istuin selkään. Ehkä siinä on paikallisen mummon mukava istahtaa lepäämään painavien ostoskassien kera?
Viimeistä edellinen lomapäivä menossa ja jotensakin tuntuu ahdistavalta. Nyt alkaisi olla aika kääntää unirytmit kohdilleen, koska kohta on herättävä taas viimeistään kello 7.00 aamusella. Eellisestä kerrasta lieneekin kulunut jo tovi... Muutenkin tuntuu, että monet työt mitkä piti saada kesällä tehdyiksi, odottavat vielä tekijäänsä. No, pitänee suorittaa ne työpäivän jälkeen. Kai sitä tuolloinkin jotain saa aikaiseksi?
Näkymä kirjaston edustalle
Blogia yritän päivittää tulevan syksyn ja talven aikana mahdollisimman useasti, mutta päivittäiseen bloggaamiseeen tuskin kykenen tai mistäs sen nyt etukäteen tietää. Teemaksi olen nyt valinnut kohteiden esittelemisen aihepiireittäin ja niistä seuraavaksi valitsin eläinaiheiset kohteet. Jätän siis vähäksi aikaa talojen seiniin kiinnitetyt muistolaatat myöhempään ja esittelen ensimmäisen eläinaiheisen kohteen. Muistutuksena lukijoille, että onhan niitä melkoisesti esitelty aiemminkin....
Ulf Tikkasen Kurjet-veistos
Aloitetaan Haminan kirjaston edustalta ja esitellään sieltä löytyvä Ulf Tikkasen Kurjet-veistos. Kovinkaan paljon tietoa kyseisestä veistoksesta en löytänyt, mutta teos on tehty vuonna 1956 ja se on alunperin paljastettu Haminan Yhdyspankin konttorin avajaisissa. Onko pankki lahjoittanut teoksen kaupungille ja uusi omistaja siirtänyt sen nykyiselle paikalleen, on minulle täysi mysteeri. Tähän Haminan paikalliset asukkaat osannevat antaa minulle lisätietoa?
Willimiehen kesäloma alkaa lähestyä päätöstä ja edessä on taas uusi alkava lukuvuosi. Se tuo tullessaan suuria muutoksia ja haasteita. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka se hoituu! Aikaavieviä häiriötekijöitähän minun työssäni on ollut jo vuosia, enkä niistä pääsekään ikinä eroon. Arvannette varmaan mitkä nuo tekijät ovat? Oikein, tämä blogi vie oman aikansa ja toisena tekijänä on SaiPa. Kumpikin vie aimo kasan aikaa minulta, mutta toisaalta ilman noita harrastuksia, en jaksaisi kyllä tehdä työtänikään....
Turvalan tuulimylly
SaiPa aloitti kautensa keskiviikkona Joensuussa voittamalla KalPan. Osa minusta halusi mennä paikan päälle, mutta menemättä jäi. Sen sijaan tänään ja huomenna minua ei voisi mikään mahti maailmassa estää lähtemästä katsomaan SaiPan pelejä Imatralle. Tätä hetkeä olen odottanut koko pitkän kesän!!! Mielestäni meillä on kasassa hemmetin kova joukkue tänäkin vuonna, joten sijoista 4-8 tapellaan runkosarjassa ja toivottavasti otetaan se hemmetin mitali ensi keväänä. Sen me kyllä ansaitsisimme!
Jalkamyllyn pystyi kääntämään tuulensuuntaan
Kotkassa sen sijaan jääkiekko on pientä puuhastelua paikallisen Titaanien hallitessa alueen jääkiekkomarkkinoita. Niinpä Kotkassa on mielummin rakennettu tuulimyllyjä kuin jäähalleja. Tänään esittelyvuorossa Turvalan tuulimylly, mikä on upea ja uljas näky kallion laella. Malliltaan tuulimylly on ns. jalkamylly, mikä nimitys tulee sen jalkarakenteesta.
Siipikuva jäi ukkosilman takia vähän tummaksi
Kyseinen kallion laelle pystytetty jalkamylly ei ole alkuperäisellä paikallaan vaan se on rakennettu vuonna 1970 Hurukselassa sijainneen tuulimyllyn osista ja perimätiedon avulla. Tuulimyllyn korjaamisesta kesällä 2003 vastasivat Kotkan, Kymin, Karhulan ja Pyhtään talkoomiehet paikallisen Lions clubin ja yrityselämän tuella.
Infotaulu
Hieno ele tuulimyllyn rakentajilta ja kunnostajilta on toinen infotaulu, missä kerrotaan tuulimyllyn historiasta. Tuulimylly on alun perin rakennettu Matti Simonpoika Kahrin toimesta Kymin Hurukselaan vuonna 1882. Jostain syystä mylly raunioitui joskus 1950-luvulla. Lieneekö syynä ollut käytön loppuminen vai mikä, siihen en tiedä vastausta. Hienoa kuitenkin on, että nyt se on jälleen kaikkien nähtävillä kunnostettuna. Lisäksi se on osoitus esi-isiemme nerokkuudesta hyödyntää ilmaista energiaa ja siihen suuntaanhan me olemme jälleen etenemässä. Tuuli- ja aurinkoenergia lienevät tulevaisuuden merkittävimmät energialähteemme.
Nyt on taas pakko avautua, koska törmäsin tämän kohteen taustoja selvitellessäni ärsyttävään seikkaan, en tosin ensimmäistä kertaa.... On se vaan kumma, kun yhteisillä veroilla kerätyillä varoilla ylläpidetään erilaisia datapankkeja, joissa säilytetään kuvia, asiakirjoja ja biografioita, mutta niitä ei saa käyttää kuin harvat ja valitut. No rahallahan ongelmasta selviäisi, mutta kun olen jo kertaalleen ne maksanut, niin toista kertaa en suostu maksamaan! Vääristäähän tämä digitoidun aineiston hankala saatavuus historiankirjoitustammekin, koska alkuperäislähteisiin pääsee tutustumaan vain kourallinen ihmisiä....törkeää asennetta veronmaksajia kohtaan.
Ymmärrän toki sen, että kaikkien palveluiden ylläpitäminen ja aineiston digitoiminen maksaa paljon rahaa, mutta kyllähän minun mielestäni kansallisomaisuudella rahastaminen on melkoisen törkeää. Niinpä vastaan edelleenkin niille kysyjille, jotka säännöllisen epäsäännöllisesti pyytävät blogiin vanhoja valokuvia, että siihen minulla ei valitettavasti ole niihin varaa. Muuten tekisin sen mielelläni... valitettavasti valtion laitosten rahastus on budjetilleni(0€) liikaa. Muuten olen kyllä valmis uhraamaan omaa aikaani ja polttoainetta omakustanteisesti, koska eihän tähän hommaan apurahoja ole luvassa. Ymmärrän eri säätiöiden mielellään rahoittavan mielummin laadukkaita väitöskirjoja ja muuta kulttuuritoimintaa kuin Willimiehen jäljillä-blogia, joten en kyllä enää vaivaudu edes hakemaan niitä.
Ahlqvistin talo Kotkassa
Apurahojen varassa ei sen sijaan tarvinut elellä haminalaisen Carl Henrik Ahlqvistin. Hän syntyi vuonna 1825 Virolahdella pitäjän kappalaisen pojaksi. Tausta takasi hänelle opiskelumahdollisuuden ja hän kävikin Haminan saksankielisen porvarikoulun. Opiskelun lomassa hän toimi myös Haminalaisessa kauppaliikkeessä harjoittelijana, siirtyen myöhemmin pariksi vuodeksi konttoristiksi Lyypekkiin Saksaan. Nämä toimet yhdessä yrittäjähenkisen luonteen lisäksi toivat hänelle vuonna 1851 porvarioikeudet. Tämä mahdollisti hänen siirtymisen liike-elämään ja loppu onkin teollistumisen historiaa.
Hänestä tuli Kymenlaakson alueen teollistumisen pioneeri ja hänen liiketoimensa kasvoivat jatkuvasti. Hänestä tuli kahden sahan omistaja ja hän aloitti ensimmäisenä tukkien uittamisen Kymijokea pitkin Kotkaan, jolloin hänen sahansa saivat puutavaraa. Sahojen lisäksi hän omisti myös lasitehtaan. Menestyksestään hänet palkittiin kauppaneuvoksen arvolla.
Patinoitunut kyltti talon seinässä
Pari vuotta kauppaneuvoksen tittelin saatuaan tämä haminalainen liikemies päätti rakennuttaa talon myös Kotkaan ja minkälaisen talon hän tekikään. Vielä tänäänkin Kotkan kirkon kupeesta löytyvä upea arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema rakennus tunnetaan Ahlqvistin talona. Rakennusvuosi oli 1878, kuten talon seinään kiinnitetty muistolaatta kertoo.
Jutun alussa purpatin, etten pystynyt selvittämään tämän tarinan taustoja tämän tarkemmin, koska törmäsin maksumuuriin. Varmaankin mielenkiintoinen Ahlqvistin elämäntarina oli piilotettu Biografiakeskuksen sivuille niin, että olisin joutunut maksamaan siitä. Sitä en tehnyt, joten joudutte kenties perehtymään aiheeseen enemmän itsenäisesti.
Uutistarjonta on viime aikoina ollut sellaista, että niihin on ollut pakko ottaa kantaa. Mielenkiintoinen ja piristävä homma viime päivinä on ollut kansanedustaja Laura Huhtasaaren ajatus palauttaa Suomen rikoslakiin häpeärangaistus, mikä poistui lainsäädännöstämme 1894. Melkoisen tyrmäyksen mediassa Laura sai ajatuksineen, mutta täältä tulee puoltoääni ehdotukselle. Minun mielestäni ajatuksessa on järkeä. Luultavasti moni ensimmäistä kertaa myymälävarkaudesta kiinni jäänyt teini saattaisi miettiä seuraavalla kerralla moneen kertaan, että kannattaako varastaa, kun edellinen reissu päätyi kauppakeskuksen käytävän varteen jalkapuuhun. Voi sitä häpeän määrää, kun mummot ja naapurit marssivat ohitse...
Tällä paikalla sijaitsi Haminan keskuskansakoulu 1939
No, todellisuudessa kyseessä olisi jonkinlainen sähköinen rekisteri, mistä voisi käydä kurkkimassa lähialueen kriminaalien kasvoja. Uskon vahvasti, että palaamalla entisaikojen rangaistusmalleihin saisimme aikaan rikollisuuden laskua ja poliisien työtaakkaankin tällä olisi vaikutusta. Kenties Lauran esityksen ansiosta, jos se toteutuisi, voisimme jälleen pitää ovia auki kuten nuoruudessani. Lisäksi lisääntynyt turvallisuuden tunne olisi pääomaa, mille ei voi asettaa hintalappua. Turvallisuuden tunnetta ei kaiketi koettu Haminassa talvisodan päivinä, milloin kaupunkia pommitettiin. Muistona noista kovista ajoista ja sodan aiheuttamista tuhoista on Haminan kaupungin osoitteesta Puistokatu 2 löytyvä kivinen seinään kiinnitetty muistolaatta. Laatan sanoma on karu ja kertoo sodan kauheudesta. Pommitusten seurauksena tuhoutui paikalla vuonna 1939 sijainnut keskuskansakoulu, mikä oli aiemmin toiminut realilyseo ja ruotsalainen yhteiskoulu.
Toivottavasti ensi viikolla koulutyönsä aloittavat koululaisemme eivät joudu kohtaamaan samanlaista, vaan saisivat suorittaa koulunsa turvallisessa ympäristössä vailla pelkoa sodan kauhuista.
Taannoin telkkarista tuli TV-sarja Huonosti käyttäytyvät miehet. Se oli silloin Willimiehen suosikkisarja ja on yhä edelleen. Parempaa ei ole osunut kohdalle vaikka kyllähän V***n puhelinmyyjät pääsee lähelle...no ei sentään! Sarjassa päärooleja esittäneet Tony ja Gary olivat aivan lääpällään Kylie Minoguesta, joka saa Willimiehenkin ajattelemaan lämpimästi 80- sekä 90-lukua, jolloin monet asiat olivat nykyistä paremmin tai niin ainakin muistelisin...
Ravintolavaunun vierestä löytyy Hurulan asemarakennus
Tuolloin elämä oli paljon nykyistä simppelimpää, eikä joka päivä tarvinut panna ihan parastaan, vaan asiat soljuivat omalla painollaan. Nykyisinhän eletään jossain hiton suoritusmaailmassa, jolloin pitää pystyä parhaimpaansa päivittäin tai ainakin teeskentelemään ihan hemmetin vakuuttavasti. Se ei vaan ole kaiketi minun juttuni, vaan kaipaan vähän rauhallisempaa menoa, jolloin uskon saavani itsestänikin enemmän irti. Kunpa voisinkin palata aikakoneella jokusen vuosikymmenen taaksepäin...
Koska se ei ole mahdollista, niin pitänee tyytyä siihen mitä on elämässään saavuttanut. Kenelläkään meistä se tuskin on mennyt ihan etukäteissuunnitelmien mukaan, mukaan, mutta jotkut lienevät saavuttaneet elämänsä tavoitteen. Niin saavutti tavoitteensa Kotkan rautatieasemalla sivuraiteella pitkään seisonut höyryveturi "Kotkan kana", mikä seisottuaan vuodesta 1988 lähtien sai uuden elämän kesällä 2012 lähellä Merikeskus Wellamoa.
Kotkan kana vaunuineen
Tuolloin vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Juhani Hodjun aloitteesta lähtenyt suunnitelma "Kotkan kanan" pelastamisesta johti siihen, että Kotkan kantasatamaan rakennettiin raiteet Höyryveturia ja siihen liitettyjä kahta vaunua varten. Kuinka ollakaan, niin ravintolahan siihen piti tietenkin perustaa, koska muutenhan sillä ei olisi mitään onnistumisen mahdollisuuksia.
Projektin sponsorit saaneet laattaan nimensä.....Suomen Yhdyspankki tosin lopetti jo ajat sitten. Laatta lienee kiinnitetty reilusti ennen vuotta 2012?
Lempinimensä "kana" kapistus on saanut etenemistapansa mukaan, kun juna suorastaan nokkii tietään eteenpäin. Tämän sortin tekniikka ei ole ihan minun ominta alaani, joten jääköön vähän epäselväksi, miten veturi nokkii tietään eteenpäin. Kaikesta huolimatta ihan hemmetin upea juttu nostaa veturi vaunuineen kiskonpätkälle kaikkien nähtäväksi. Sitä en tiedä, onko ravintolavaunussa käynyt paljon vieraita, mutta ainakin minun piipahtaessani paikalla, sen ovet olivat suljettu...
Kävin eilen Lappeenrannan ABC-asemalla ja tarkoitukseni oli mennä lounaalle. Sitten juolahti mieleeni lukemani stoorit kuinka kyseinen ketju on koko kesän myynyt jauhelihaa kokolihan sijasta vaivautumatta kertomaan siitä asiakkailleen. Toki ihmetyttää, ettei kukaan huomannut asiasta valittaa aikaisemmin, mutta onneksi sentään joku nosti asian uutisiin. Lakihan on tällaisissa asioissa aika nuiva asiakasta kohtaan, koska kovinkaan isoa rahallista tappiota asiasta ei synny. Mutta se on kyllä sanottava, että onhan tyhmä laki.
Kotkan rautatieasema
Mitä siitä tulisi jos me kaikki huijaisimme toisiamme vailla pelkoa syytteistä? Nyt ihan oikeasti jotain rotia tähän hommaan... Ainakin ABC-ketju sai nyt kaipaamaansa julkisuutta ja niinpä kyseisen lafkan ovella päätinkin, etten enää halua vierailla oransseilla asemillanne, en syömässä enkä muutenkaan. Lisäksi toivon vilpittömästi muidenkin miettivän, missä kahveensa juo tai jauhelihapihvinsä syö. On niitä muitakin paikkoja.
Oikeastaan en ymmärrä mitä ketju salailullaan voitti, koska moni olisi varmaan ostanut annoksen vaikka siinä olisi reilusti kerrottu sen raaka-aineena olevan jauheliha. No nyt vahinko tapahtunut ja päätin laittaa kyseisen paikan boikottiin, vaikka huijaus ei osunutkaan omalle kohdalleni. Hivenen vaan jäi asiassa mietityttämään, että tapahtuuko vastaavaa muissakin paikoissa? Ilmeisesti pitää jatkossakin käydä Joutsenossa ravintola Swanissa, missä on ehdottomasti huippupalvelu. Enkä ole pahemmin valittanut pöperöistäkään. Ainakin viimeksi pizza oli sen verta iso, etten jaksanut pupeltaa kuin puolet...
Rautatieaseman ratapihan puoli
Mahtoikohan Kotkan asemalta turvaan kuljetetut sotalapset valittaa reissussa tarjottua ruokaa? Luultavasti useimmat juniin nousseet ja pohjoismaihin turvaan kuljetetut tunsivat koti-ikävää ja kokivat maailman epäoikeudenmukaisena. Ei lienekään mikään ihme, että nämä 80000 lasta ovat myöhemmin perustaneet yhdistyksiä kerätäkseen yhteen kohtalontovereitaan ja jakaakseen yhteisiä muistoja muiden kanssa.
Sotalapsien muistolaatta
Kymenlaakson sotalapset ry. ja Kymmenedalens krigsbarn rf. ovatkin osana toimintaansa paljastaneet Kotkan rautatieasemalla kivisen muistolaatan, mikä koruttomasti kertoo satojen Kotkan alueen lasten lähteneen sotalapsiksi vuosina 1939-1944. Muistolaatta paljastettiin elokuussa 2002.
Eilen puolustelin Nordean päätöstä laittaa automaattinostot maksullisiksi. Tänään ajattelin puolustella päätöstä, millä muutettaisiin Postin jakaminen jokapäiväisestä harvemmin tapahtuvaksi. On tästä ehdotuksesta näyttänyt nousevan melkoinen kohu. En vaan ymmärrä, että miksi? Itselleni ainakaan ei tule enää postia käytännössä ollenkaan. Laskut menevät automaattisesti e-laskuina maksettaviksi ja en kyllä jaksa edes muistaa, milloin viimeksi joku olisi minulle lähettänyt perinteisen kirjeen tai joulukortin. Ainoa postilaatikkoon minulle tuleva toimitus on joka torstai sinne kolahtava UrheiluSanomat-lehti. Olisiko tuo nyt mikään katastrofi, jos se tulisikin vasta perjantaina?
Tullimiesten perustama asunto-osakeyhtiö
Loppuroina mikä postilaatikkooni kolahtaa on enimmäkseen rojua, mitä ilman pärjäisin oikein hyvin. Paikallisjakelulehdet voisin mieluusti lukea netistä, elleivät ne saapuisi postilaatikkoon ja ilman niiden välissä saapuvia mainoksia pärjäisin etenkin hemmetin hyvin. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Posti on hiton hyvä palvelu, sitä en kiistä, mutta jotenkin näkisin että maailma on viime vuosikymmeninä vähän muuttunut. Eikö silloin Postinkin pidä muuttua tai kohta se ei pysty tuomaan sitä postia kuin kerran kuukaudessa laatikkoosi. Itse asiassa kaikille suomalaisillehan voisi avata sähköisen postilaatikon, mihin posti toimitettaisiin skannattuna sähköiseen muotoon. Pelastuisi muuten luontokin....siihenhän Posti on jo vuosia tähdännyt.
No joo, ymmärränhän minä sen, että muutos kuulostaa monen mielestä melkoisen radikaalilta, mutta kunhan sitä aikansa miettii, niin eiköhän lähes kaikki ole kanssani samoilla linjoilla. Mikä lopputulos tuleekaan olemaan, niin pahoin pelkään että joku hemmetin huono vesitetty versio sieltä on tulossa. Ottaisivat oppia hyvin toimivista sähköisistä palveluista, joita niitäkin meillä jo on. Valitettavasti jos tämä asia annetaan politikoiden päätettäväksi, niin minäkin saan vintata vielä vuosia loskakelissä postilaatikolle toteamaan, että tänäänkään en saanut mitään muuta postia kuin saunan sytykkeitä. Tosin nykyiset mainokset painetaan sellaiselle paperille, ettei niistä ole edes siihen hommaan...
Alun jorinoinnin jälkeen esittelen Kotkasta eilisen kohteen naapurista toisen ammattikunnan rakennuttaman talon, jonka seinästä löytyy muistolaatta talon rakenusvaiheista. Tämäkin rakennus on ammattikunnan perustama ja rakennuttama talo muutamia kuukausia edistyksellisten opettajien taloprojektin jälkeen. Siinäpä nuo löytämäni tiedot tästä talosta ja sen seinään kiinnitetystä laatasta ovatkin. Ne jokainen voinee lukea alta löytyvästä valokuvasta ihan itse. Toki mielelläni tietäisin tämänkin talon vaiheista lisää, joten infotkaa minua jos tiedätte asiasta jotain...
Järkyttäviä uutisia kuuluu taas maailmalta. Nordea, tuo minunkin rahojeni vartija, alkaa periä automaattinostoista 40 sentin liksaa, kun vierailen viidennen kerran automaatilla kuukauden sisällä nostamassa omia rahojani. Mikä tässä asiassa oikein on ongelmana meille suomalaisille, ettei näin saisi tehdä? Itse en ainakaan ole vuosiin nostanut viittä kertaa käteistä automaatilla, vaan hoitanut raha-asiani kortilla. Toki käteistä pitää olla vähän kukkarosakin, mutta minun puolestani voisi poistaa vaikka kokonaan käteisen rahan. Hitto, kun olisi helpompaa maksaa kaikki vaikka puhelinta vilauttamalla eikä tarvitsisi aina kirota taskuun kertyviä kolikoita, jotka alkavat olla itselleni jo ongelma. Kannatan siis vilpittömästi Nordean päätöstä ja toivon, että Suomi olisi maailman ensimmäinen valtio missä luovuttaisiin käteisestä.
Jotenkin vaan tuntuu, ettemme me suomalaiset ole kypsiä elämään tässä nykyisessä tietoinformaatioyhteiskunnassa, vaan haluamme kaiken jatkuvan samalla tavalla maailman tappiin. Siinä sitä onkin kehitystä kerrakseen. Muutenkin olen sitä mieltä, että olemme tippumassa kehityksestä taka-alalle. Itse näet kiiinnitin huomiota viime viikolla Pietarissa siihen, kuinka metrossa monet lukivat sähköisiä kirjoja, joita meillä näkee todella harvoin luettavan. Kirjastostahan noita saisi lainattua, jos ei itse raaski ostaa, mutta monikohan niitä osaa edes lainata? Kyllä maailma vaan muuttuu ja meidän on pakko muuttua myös, jos haluamme menestyä tulevaisuudessakin....
Korkeavuorenkatu 22 Kotkassa
Koska menestymiseen kaivataan monenlaisia taitoja, niin kyllä niitä on pakko opettaa nuorille jo pienestä pitäen. Tässä työssä nuorten vanhempien lisäksi opettajien on pysyttävä ajan hermolla. Opettajien on myös osattava hyödyntää työssään monia erilaisia hyödyllisiä taitoja, joita Internet tarjoaa. Kaikesta vastustuksesta huolimatta ne helpottavat meidän ihmisten jokapäiväistäkin elämää. Siitähän tässä on enimmäkseen kysymys.... Kotkassa opettajat olivat jo 90 vuotta takaperin aikaansa edellä. Tuolloin he perustivat asunto-osakeyhtiön, mikä nykyisinkin on suomalaisten yleisin asumismuoto, ammattikuntapohjalta. Aluksi kesällä 1925 seitsemän opettajaa päätti aloittaa hankkeen rakentaakseen yksikerroksisen puutalon. KOllegoiden kiinnostus aiheeseen johti suunnitelman laajenemiseen. Lokakuussa 1925 päätettiin kuitenkin rakentaa kivinen kerrostalo. Talo annettiin tarjouskilpailun jälkeen arkkitehtiveljesten Jussi ja Toivo Paatelan tomiston tehtäväksi.
Muistolaatta pioneerihankkeen kunniaksi
Piirustukset valmistuivat tammikuusssa 1926 ja rakentaminen aloitettiin samantien insinööritoimisto Louhio - Aatelan toimesta ja lopputarkastus pidettiin lokakuun lopulla. Rakentaminen eteni ripeästi ja kaikilla mukavuuksilla varustettu rakennus oli käyttövalmis. Alkuun pieni palkkaisille opettajille asuminen omassa talossa oli tyyristä touhua, mutta saataisiinko ikinä mitään aikaan, jos eri aloille ei syntyisi innovatiivisia ja haasteita pelkäämättömiä ihmisiä?
Olen tässä parin viimeisen päivän aikana alkanut miettiä blogin tulevaisuutta ja etenkin sen jatkoa. Esittelisinkö kohteet paikkakunnittain, aihealueen mukaan vai jatkaisinko omien mielialojeni mukaan, kuten olen toiminut tähänkin asti... Lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt, mutta ainakin näitä talojen seiniin kiinnitettyjä muistolaattoja on tulossa jatkossakin. Näitä näet riittää muutamaksi viikoksi ainakin vielä. Jos laiskistun omassa julkaisuvauhdissani, niin sitten riittänee kuukaudeksi. Toisaalta pilvipalvelusta alkaa olla tila loppu, joten ehkä julkaisenkin niitä kohteita, mistä olen eniten räppäillyt kuvia. Tämä voisikin olla ehkä valitsemani tie.....
Kuvassa näkyvän talon tontilta alkoi viides suurpalo
Kaikesta huolimatta tarkoitukseni on vielä syksyn mittaan kuvailla monia kohteita vaikka viime viikkoisen Venäjän reissun peruna tuli pientä takapakkia rajan taakse matkusteluun. Tästä olinkin jo yhteydessä tammikuussa blogissa pidetyn kilpailun voittajaan ja lauantaiksi suunniteltu reissu siirrettiin yhdessä myöhempään ajankohtaan. Kaikenlaisia vastoinkäymisiä voi siis tässäkin hommassa kohdata. Toni, homma kuitenkin hoidetaan syksymmällä!
Vastoinkäymisiä on riittänyt 1800-luvulla Haminassakin. Kerkesivät pahalaiset polttaa kaupunkinsa, ei vain kerran vaan jopa viidesti! Muistolaattoja löytyykin kaupungilta paikoista, mistä milloinkin tulipalo on saanut alkunsa. Tänään onkin vuorossa viidennen palon muistolaatta, mikä on samanlainen kuin aiemmatkin. Mustaa graniittia kultaisella teksitillä.
Viidennen suurpalon muistolaatta
Tällä kertaa tämä Haminan viides palo alkoi Pikkuympyräkadun varrelta läheltä Johanneksen kirkkoa. Tuolloin 25.9.1887 palo alkoi majoitustalo 44 eversti Kowalewskin tallirakennuksesta. Tulipalossa tuhoutui yhteensä 28 rakennusta, joten jälleen kerran Haminassa päästiin massiivisiin jälleenrakennuspuuhiin. Päivitys 10.11.2018 Laatta asetettu talon seinään vuonna 1967
Nyt liikun kyllä vaarallisilla vesillä! Kyseessä on näet jo toinen kohde blogin kohdealueen ulkopuolelta! Ensimmäinenhän koski yhtä paikkaa Joensuusta, mutta nyt liikutaan syvällä Venäjän maalla Sestroretskissä tai suomalaisittain paremmin tunnetulla Siestarjoella. Oikeastaanhan alue tosin kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan vuosina 1812-1864, jolloin keisari Aleksanteri II liitti alueella sijainneen suuren asetehtaan ympäristön tiukemmin Pietarin kuvernementtiin. Tämän alueliitoksen vastalahjaksi keisari lupasi Suomelle Petsamon, mutta asia unohtui, kunnes lopulta Tarton rauhassa Petsamo liitettiin Suomeen vuonna 1920. Nythän meidän hallussamme ei ole enää kumpaakaan aluetta...
Sukellusvene löytyy tämän Siestarjoen ortodoksikirkon pihamaalta
Koska kohde on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja kun kaiken lisäksi kyseessä on blogin 900. julkaisu, niin hittoako tuota pidempään miettimään. Jatkossakin pyöreät sataset julkaisuissa tulevat olemaan kohdealueeni ulkopuolella sijaitsevia mielenkiintoisia kohteita. Niitäkin tässä viime viikolla kertyi taas lisää, kun himmailimme Pietarissa ja aiemmiltakin reissuilta on paljon mielenkiintoista materiaalia jaettavana, joten siirrytäänpä asiaan!
Sukellusvene on katon alla ja vierestä löytyy yllättäen muistomerkki...
Viime viikon keskiviikkona ajelimme Williladyn kera Repinosta kohti Siestarjokea ja päämäärämme oli Siestarjoen keskustassa sijaitsevan kirkon pihamaalta löytyvä Venäjän ensimmäisen sukellusveneen muistomerkki, mikä on replika puuseppä Nikonovin suunnittelemasta sukellusveneestä vai sanoisinko härvelistä. Kaikesta huolimatta kyseessä on osa maailman sotahistoriaa, vaikkakin sen esiaste. Uudemmat alukset ovat vähän suurempia ja pystyvät aiheuttamaan huomattavasti suurempaa tuhoa. Mutta jostakinhan se kehitys saa alkunsa.
Ilmeisesti ainut onnistunut otokseni muistomerkistä, mistä näkyy siihen kiinnitetyn laatan kuvakin....hemmetin aurinko
Tämä puista tynnyriä muistuttava laite on varustettu airoilla, joilla liikkuminen tapahtui. Kuinka sukellusvene saatiin pinnan alle on minulle täysi mysteeri, mutta ylösnousua on ainakin auttanut veneen ulkopuolelle kiinnitetyt lyijypuntit, mitkä pystyi irroittamaan. Lisäksi veneen sisällä oli neljä nukkea kuvaamassa sukellusveneen miehistöä. Valitettavasti niiden kuvaaminen ei onnistunut tappohelteessä aurinkoisena päivänä lasi-ikkunan lävitse. Pahoittelut tästä... Aina ei vaan voi valita ihanteellisinta aikaa piipahtaa jossain kuvauskohteella. Luonnonvoimille en minäkään mahda mitään.
Muistomerkki
Vaan mikä on tämän laitteen historia, se kiinnostanee meitä kaikkia? Kaikki alkoi Suuren pohjan sodan aikana vuonna 1718. Tuolloin puuseppä Jefim Nikonov lähetti kirjeen tsaari Pietari Suurelle. Kirjeessään hän kertoi suunnitelleensa aluksen, joka kulkisi pinnan alla ja pystyisi upottamaan vihollisaluksia. Pietari luki kirjeen, mutta jätti asian unholaan, kunnes Nikovov lähetti uuden kirjeen. Sen seurauksena puuseppä kutsuttiin Pietariin amiraliteettiin esittelemään keksintöään ja Pietari Suuri ihastui ideaan pyytäen häntä rakentamaan aluksesta pienoismallin, joka olisi kuitenkin riittävän iso osoittamaan aluksen potentiaalin.
Venäjän ensimmäinen sukellusvene
Rakentaminen alkoi vuonna 1720 ja seuraavana vuonna aluksen prototyyppi oli valmis otettavaksi testattavaksi. Pietari Suuren tiedetään olleen paikalla tutustumassa alukseen ja ymmärtäneen sen mahdollisuudet, niinpä hän antoikin käskyn rakentaa täysimittainen sukeltava alus.
Veneen ohjauslaitteisto
Nikonov ryhtyi töihin ja lopulta syksyllä 1724 koeajoon olikin valmiina täysimittainen alus, mikä oli aseistettu putkilla, mitkä pystyivät syöksemään tulta kohti vihollisalusta. Tarkkaan ei tiedetä millainen ase oli, mutta ilmeisesti jonkinsorttinen liekinheitin?
Aluksessa oli torni tähystämistä varten ja ikkunatkin
Muuten innovatiiviselle sukellusveneelle kävi ensi retkellään vähän huonosti. Se kerkesi todistaa pystyvänsä sukeltamaan, mutta sitten helvetti repesi ja alus joutui hallitsemattomaan sukellukseen painuen merenpohjaan. Onneksi Nikonov ja neljä miehistön jäsentä pelastui tästä tilanteesta, vaikka ihmehän se lienee ollut sen ajan laitteilla. Koeajo joka tapauksessa oli tapahtunut, mutta Pietari Suuri otti asian rauhallisesti ymmärtäen kaiketi pioneeritoiminnan haasteet ja pyysi Nikonovin tekemään alukseen tarvittavia muutoksia.
Ortodoksiristikin oli kiinnitetty alukseen, kuten isot lyijymöntit ylösnousemista varten
Nikonovin kannalta harmillista oli kuitenkin se, että Pietari Suuri kuoli helmikuussa 1725 ja suunnitelmalta katosi sen suurin tukija. Amiraliteetti kiirehti aluksen uusia koeajoja, mitkä tehtiin vuosina 1725 ja 1727 molempien päätyessä epäonnistumisiin. Tässä vaiheessa amiraliteetin kärsivällisyys loppui ja he syyttivät Nikonovia valtion rahojen väärinkäytöstä sekä lähettivät Nikonovin Astrakhanin telakalle Volgalle tekemään laivoja, mitkä kestäisivät pinnalla. Venäjän siirtyminen sukellusvenevaltioksi lykkääntyi liki parilla sadalla vuodella tämän takia.
Koska kyseessä on blogin julkaisu nro 900, niin pitäähän se päästä kuvaan. Kiitokset kaikille lukijoille!
Nyt aluksesta on tehty replica, mikä vastaa alkuperäistä härveliä siltä osin kuin se on pystytty selvittämään säilyneiden asiakirjojen pohjalta. Tarkkoja piirustuksia ei löytynyt etsinnöistä huolimatta, mutta todennäköisesti alus on liki alkuperäisen näköinen.
Aluksen historiasta en osaa tämän kummempaa sanoa, kuten en sitäkään, että miksi se seisoo Siestarjoella. Tekijätkin ovat hukassa ja en tiedä sitäkään, koska alus on tuotu nykyiselle paikalleen. Kaikista puutteellisista tiedoistani huolimatta sukellusvene on näkemisen arvoinen.
