Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Tänään olemme viimeistä kertaa Maasotakoulun alueella. Meidän
mielestämme mielenkiintoisin kohde jätettiin tarkoituksella viimeiseksi.
Kyseessä on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen Vehmaan punaisesta graniitista
valmistama Kämärän taistelun muistomerkki, jonka historiasta löytyy monia
käänteitä.
Kämärän taistelun muistomerkki
Suomen sisällissodan ensimmäinen kenttätaistelu Karjalassa
käytiin valkoisten ja punaisten välillä Viipurin ja rajajoen välisellä Kämärän
rautatieasemalla, missä valkoisilla oli tarkoituksena pysäyttää ja kaapata
asejuna, joka toi Pietarista aseita vallankumouksellisille punaisille. Taistelu
käytiin 27.1.1918 elikkä päivää ennen sisällissodan syttymistä. Karjalan
pojilla oli ilmeisesti kiire näyttää voimiansa? Kuuluisin taistelussa mukana
ollut lienee Jukka Rahja, joka oli veljineen kuljettamassa asejunaa punaisille.
Rahjan kohtalona oli haavoittua pahasti jalkoihin, mutta henkeä tältä mieheltä valkoiset
eivät saaneet. Lopulta paha sai palkkansa v.1920 ns. Kuusisen klubin ammuskelussa,
missä Suomesta paenneet kommunistit selvittelivät välejään.
Symboliikkaa...Leninin näköinen mies selällään?
Ajatus muistomerkistä heräsi 20 vuotta myöhemmin ja
taiteilija Aaltoselta päätettiin tilata muistomerkki, mikä pystytettäisiin
Kuolemajärvellä sijaitsevalle Kämärän asemalle. Nopeasti Aaltonen laati
luonnoksen patsaasta ja se oli valmiina jo huhtikuussa 1938. Pienen pohdinnan
jälkeen sopimus laadittiin 9.5.1939 ja sen materiaaliksi valittiin Vehmaan
punainen graniitti. Sopimuksessa määritettiin myös teoksen mittasuhteet,
jolloin korkeudeksi päätettiin 3 metriä ja leveydeksi 2 metriä.
Maailmanpolitiikka oli suunnitelmaa vastaan ja Kämärä jäi
talvisodan aikana neuvostoliittolaisille. Se ei kuitenkaan estänyt
patsashanketta, koska ennen 1942 valmistunutta patsasta edelsi jatkosodan alku,
jolloin suomalaiset valtasivat Kuolemajärven takaisin. Sota-aikana ei
kuitenkaan patsaan pystyttämiseen ollut aikaa ja niinpä se jäi lojumaan
Aaltosen ateljeehen jatkosodan ajaksi, kunnes taiteilija rupesi v. 1948
kyselemään, että mihin sen voisi toimittaa pois nurkista kuleksimasta?
Wäinö Aaltosen signeeraus
Oli kuitenkin yksi iso ongelma. Poliittinen tilanne oli taas
muuttunut, koska Suomi solmi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa v.1948.
Patsaan alkuperäisessä versiossa oli ollut idän suunnalta saapuva nuolisade ja
se koettiin poliittisesti arkaluontoiseksi asiaksi. Niinpä ennen julkistamista
8.10.1949 ne oli vielä poistettava patsaasta. Näin toimittiin ja lopulta
patsaan sijaintipaikaksi valikoitui Helsingin kansallismuseon edustalla oleva
pieni puistikko. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta siellä ilman suurempia
seremonioita julkaistu patsas sai kököttää aina vuoteen 1974 asti. Tällöin
patsas siirtyi sotamuseon omistukseen ja sille päätettiin keksiä uusi
sijoituspaikka.
Lappeenrannan Päällystöopisto valittiin sijoituspaikaksi,
koska sen alueelle siviileillä ei ollut asiaa ja poliittisesti kuuma peruna saatiin
pois näkyvistä. Miksi se oli jo toisen kerran ulkopoliittinen ongelma? Patsaan
maassa makaavan hahmon huomattiin muistuttavan kovasti erästä Lenin nimistä
henkilöä ja se oli pakko saada pois alkuperäiseltä sijoituspaikaltaan. No onhan
Lappeenrantalaiset olleet aina rohkeita, joten tännehän se muistomerkki köijättiin
nykyiselle paikalleen. Patsaan julkistamistilaisuus pidettiin ensimmäisen
luutnanttikurssin päättäjäistilaisuudessa 4.10.1974.
Perinnelaatat teksteineen
Tärkeä osa muistomerkkiä on sen edustalla olevat kurssien
perinnelaatat, jotka koulutusjärjestelmän muutoksen takia ovat Vöyrin kivestä
poiketen vuodesta 1974 eteenpäin. Minusta aika mielenkiintoinen perinne…
Huh, koville otti… mutta kylläpä yhden päivän lepo tekee
hyvää. Eilinen meni soffalla köllötellessä, mutta nyt alkaa elämä jo voittaa.
Norjan puhelinlinjalle ei ole ollut enää käyttöä, joten voisipa tässä julkaista
yhden kohteen lisää. ”Laajasta taustatyöstä” huolimatta tähänkin liittyy eräs
outo piirre, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Aloitetaan perinteiseen tyyliin
musiikkipläjäyksellä. Havana Black oli takavuosina yksi Willimiehen
suosikkibändejä, joten tyrkätään kaikille kuultavaksi. Kerrottakoon että
kyseisellä poppoolla on yhtymäkohtia Lappeenrantaan.
Musiikin siivittämänä siirrytään taas Maasotakoulun
puistikkoalueelle, mistä löytyy muistomerkki Suomen aliupseerikoulutuksen
historiasta. Kyseessä on Vöyrin kivi, joka paljastettiin juhlallisin menoin
26.1.1978 silloisen Maanpuolustusopiston puistikkoalueella. Sen suunnittelusta
vastasi sotilasmestari, heraldikko Simo Karjalainen. Keskeinen osa
muistomerkkiä on myös laatoista muodostettu portaikko, joka muodostuu ennen
v.1974 toimeenpantujen kanta-aliupseerikurssien perinnelaatoista.
Vöyrin kivi Maasotakoulun puistikossa
Graniittinen kivenlohkare on tuotu paikalle Suomen ensimmäisen
kanta-aliupseerikoulun paikalta Vöyristä, läheltä Vaasaa. Kyseisellä
paikkakunnalla toimi maamme ensimmäinen aliupseerikoulu 26.1 – 30.5.1918. Kuten
tarkkaavaiset lukijat huomasivatkin, muistomerkin julkistamispäivä kunnioittaa
suomalaisen aliupseerikoulutuksen 60-vuotista historiaa. Vöyrissä koulutuksesta
vastasivat 22 jääkäriä, joiden vastuulla oli kouluttaa 1400 oppilasta
Suojeluskunta-armeijan käyttöön. Vöyrin sotakoulun aikana maassamme käytiin
veristä ja katkeraa sisällissotaa, joten tietääkseni kaikki pikakoulutuksen saaneet
kerkesivät mukaan myös sisällissodan taisteluihin.
Vöyrin kiven etupuoli
Vöyrin kiven taustapuoli
Muistomerkin etuosassa on Suomen kartta, joka osoittaa
paikkakunnat, missä koulutusta on annettu sotataidoissa Vöyrin lisäksi. Lappeenrantakin
löytyy joukosta ja varustettu erittäin tutulla vaakunalla. Sen sijaan lohkareen
taustapuolelta löytyy se mysteeri. Siellä on Eino Leinon sanoittama ja Leevi
Madetojan sanoittaman Vöyrin marssin säkeistö kunnioituksena alkuperäisille
Vöyriläisille. Tähän en löytänyt Internetistä kuin sanoituksen, mutta Youtube
löysi koko marssin…tosin eri sanoituksella! Onkohan kyseessä eri marssi vai
onko noita marsseja olemassa kaksi? Eiköhän tuokin jossain vaiheessa selvinne?
Kyllä osaa olla taas vaikeaa! Työkiireet ovat jarrutelleet
julkaisutahtia ja kaiken lisäksi piti vielä tulla kipeäksikin. Eilisiltainen
Svetogorskin matka taisi poikia jonkin sortin ruokamyrkytyksen, koska yhtenään
saa juosta huussiin soittelemaan posliinipuhelimella Norjaan. Ilmeisesti
Willimiehen maha kestää ainoastaan ”Willimuorin” tekemää pottumuusia ja
lihapullia, joten tulevaisuudessa saa naapurin gourmetherkut jäädä vähemmälle. On
meinaan melkoisen kesy olo tällä hetkellä, mutta ei anneta sen häiritä…
Olen nyt viime aikoina esitellyt Maasotakoulun suljetulla
sotilasalueella olevia muistomerkkejä, mutta olen ollut näiden faktatietojen
kanssa ihan hukassa. Jäljellä on vielä kolme kohdetta, joista tänään vuorossa
Sotilasammatillisten opintojen muistomerkki. kuten lukijat varmaankin jo
arvasivat, niin tästäkään muistomerkistä minulla ei ole mitään ihmeellistä
sanottavaa, koska tieto on jossain puolustusvoimien hallussa. Valitettavasti
näin, mutta ainahan näitä kirjoituksia voi päivittää uusilla tiedoilla. Tämä
tietysti vaatii, että jostain löytyisi jotain uutta tietoa!
Sotilasammatillisten opintojen muistomerkki Lappeenrannan Maasotakoulun piha-alueella
Uutta tietoa löytyy varmasti, koska tämä viikko on sen jo
todistanut. Ensiksi sain yhteydenoton Vihdin suunnalta, missä paikallinen
kaveri haluaa tehdä dokumentin Ylen kanssa Berliinin olympialaisten voittajien
saamista tammentaimista. No isoja puitahan nuo ovat jo nyt. Kaveri oli bongannut
kirjoitukseni ja kyseli lisätietoja. Lukijalta saamani erään vihjeen
perusteella osasin opastaa miehen ottamaan yhteyttä erääseen asiantuntijaan ja
näin alkoi yhteistyö. Toivottavasti tämä johtaa televisio-ohjelmaan, vaikkakin
me tietenkin pysyttelemme poissa julkisuudesta. Johan julkisivulautakuntakin
puuttuisi asiaan!
Toinen miellyttävä asia oli paikallisen miehen ”Williukille”
eli omalle isäukolleni piirtämä kartta. Tämä juontaa juurensa viime syksyyn,
jolloin julkaisimme kertomuksen Simolan pommituksista. Julkaisu johti lukuisiin
yhteydenottoihin ja esille nousi kellari, mihin erään lukijan läheisiä kuoli
useampia. Hän oli etsinyt kellaria kesäisin, mutta ei löytänyt. No nyt löytää!
Kiitokset kuuluvat pommitukset itsekin kokeneelle Joukolle, jonka piirtämän
kartan sekä hänen puhelinnumeronsa välitin Helsingin suuntaan. Ensi kesänä
paikka löytyy… Oli mukavaa huomata, että vaikka kyseessä onkin vain historiaan
keskittyvä blogi, niin tämänkin avulla voi auttaa ihmisiä heille tärkeissä asioissa.
Tällaiset asiat auttavat tsemppaamaan ja jaksamaan jatkossakin.
Niin… kirjoittelin taas kaikesta muusta kuin aiheesta, mutta
koska aiemmin jo tunnustin etten tiedä tästä mitään! Tällä kertaa kuvat ja
kuvatekstit puhukoot puolestaan. Onneksi lopuista muistomerkeistä löytyy
tietoakin, joten päästään taas blogin juurille! Hauskaa viikonloppua lukijoille,
mutta nyt on mentävä taas puhelimeen….
Uutta tietoa päivitellään vuosittain
Tuleekohan näistä sotatieteen maistereita?
Keskimmäisen kiven muistolaatta
Päivitys: Tämä Maasotakoulun pihamaalla sijaitseva muistomerkki ansaitsee täydellisen päivityksen. Ensimmäistä kertaa blogimme historiassa jopa otsikko menee uusiksi, mutta hyvä niin. Julkaistuamme tarinan meihin otti yhteyttä muistomerkin suunnittelija ja ideanikkari sotilasmestari Vesa Tuovinen. Lupasimme ensi tilassa(kolme viikkoa sitten) korjata virheet, koska Vesa toimitti meille hienoa aineistoa muistomerkin suunnitteluvaiheesta, lehtijuttuja aiheesta ja mikä mielenkiintoisinta, kuvan muistomerkin suunnitteluvaiheesta. Tällaista materiaalia ei blogissamme ennen ole ollutkaan tarjolla, joten ajattelin julkaista päivityksen pelkästään tekijän sanoin, enkä ryhdy referoimaan Vesa Tuovisen lähettämää materiaalia. Kiitokset Vesa sinulle!
Annetaan siis Vesan kertoa muistomerkin vaiheista!
Maavoimien
sotilasammatillinen opintojakson 1 2008 oppilaskunnan hallituksessa heräsi
ajatuksia ja ideoita miten kurssi jäisi osaksi Maasotakoulun historiaa. Kyseessähän
oli ensimmäinen Maavoimien sotilasammatillinen opintojakso 1, käytännössä
kyseinen kurssi aloitti Maavoimien aliupseerikoulutuksen.
Toimin oppilaskunnan
kuraattorina ja oppilaskunnan hallitus teki esityksiä mm. kurssipuun
istuttamisesta Leirin mäelle. En innostunut puun istuttamisesta, koska Leirin
mäelle jo istutetut puut ovat lähinnä toimiupseerikoulutuksen aikaisia ja
siksi, että monet istutetuista puista on varsin huonokuntoisia.
Keskustelin asiasta
Maasotakoulun koulutuspäällikkö everstiluutnantti Antti Lehtisalon kanssa ja
hän antoi minulle tehtävän, että suunnittele jotain pysyvää ja arvokasta. Hän
antoi aikataulun johon mennessä tulisi esitellä luonnos muistomerkistä. Tällöin
elettiin kevät talvea 2008 ja muistomerkin tuli olla valmis paljastettavaksi
Maavoimien sotilasammatillinen opintojakso 1 2008 päättäjäisiin mennessä.
Tehtävän saatuani aloin
pohtia, että minkälainen muistomerkin tulisi olla. Varsinainen pohdinta ja
suunnitelman kristallisoituminen tapahtui työmatkalla polkupyöräilyn aikana.
Piirtämäni luonnos on nähtävillä kansiossa.
Ylivääpeli, nykyisin sotilasmestari, Vesa Tuovisen luonnos muistomerkistä (omistaja Vesa Tuovinen)
Lähdin siitä ajatuksesta,
että kiviä on kolme - jokainen Maavoimajakso tulee näin huomioitua. Kivien
yhdistämisestä toisiinsa päädyin rautatankoihin ja jostain muistui mieleeni
sanonta ” taipuu - muttei taitu”. Tämä sanonta ja rautatangot kuvaavat
aliupseeriston ammatillista identiteettiä. Samalla tangot kuvaavat myös
opintojen jatkuvuutta.
Marmorilaattojen
kiinnittäminen ja irrottaminen mahdollistaa kurssin päivämäärän kaivertamisen.
Kiviksi päädyin Salpa-linjan
kiviin - tästä saatiin liittymäpinta sotiemme veteraaneihin. Itse kivien
hankkiminen oli varsin työläs projekti. Maasotakoululla oli Salpalinjan-kiviä
mustalaismetsikössä. Kivet olivat jääneet ”kadettiketju-projektista”. Kivet
osoittautuivat käyttökelvottomiksi koska kiviin oli porattu summittaisia
reikiä.
Otin yhteyttä Lappeenrannan
kaupungin puutarhuriin. Hän tiesi, että Lappeenrannan kaupunki on anonut
Museovirastolta luvan Salpalinjan kivien nostamiseen. Lupa oli anottu
Lappeenrannan veteraanipuiston perustamiseen.
Ruoholammella Tilsalantien
leventämisen yhteydessä oli jouduttu nostamaan Salpalinjan kiviä. Sain luvan
käydä valitsemassa mieleiseni kivet. Kivien valinnassa pyrin huomioimaan kivien
muodon. Ajatus oli, että jokaisella opintojaksolla on erimuotoinen kivi.
Kivet nostettiin Kaivuuliike
Saikon toimesta. Nostamista oli valvomassa Lappeenrannan kaupungin tiemestari.
Kurssikivien paikkaa
hahmotellessa yliluutnantti Timo Väisänen ehdotti Rakennus kersantin edustaa.
Ehdotus oli erinomainen koska muistomerkki on kaikkien nähtävillä ja
muistomerkin edessä voi järjestää mm. kurssikuvaukset.
Muistomerkin rakentaminen
tapahtui varsin nopealla aikataululla. Kaivuuliike Saikko oli ollut mukana jo
aiemmissa muistomerkki hankkeissa. Heidän ammattitaitonsa jopa 4000kg painavien
kivien käsittelyssä ja sidosmaan valinnassa oli erittäin tärkeä.
Kivet on sijoitettu lomittain
toisiinsa nähden. Tämän voi havaita kun muistomerkkiä katselee sivulta päin.
Tarkoituksena tällä on tuoda muistomerkkiin syvyyttä ja samalla se kuvaa
opintojen toisiinsa liittymistä ja maaston nousujohteinen muoto
Maavoimaopintojen rakennetta.
Aliupseerikoulutuksen kivet
olivat valmiina viikkoa ennen kurssin päättymistä.
Muistomerkki paljastettiin
16.5.2008
Kansiossa on liitteenä
Maasoturin artikkeli tilaisuudesta.
24.3.2010 ylivääpeli Vesa
Tuovinen
Maasoturilehden tarina muistomerkin taustoista (omistaja Vesa Tuovinen)
Maasoturilehden tarina muistomerkin julkaisemisesta (Omistaja Vesa Tuovinen)