Lappeenranta / Kaatuneitten evakuointikeskus KEK

Vuorossa on taas kohde, mihin liittyy valtava määrä inhimillistä tuskaa ja epätoivoa. Taisin joskus aiemmin kirjoitella, että olisi mukavaa näiden sotaan liittyvien ikävien kohteiden tilasta esitellä jotain mukavaa. No, tässä sitä taas ollaan.

Joutsenosta löytyy osoitteesta Lipiäläntie 201 vanha navetta, joka oli kesällä 1944 suuren toimeliaisuuden keskus. Paikalle tuotiin ja täältä lähti pois lukuisia sotilaita – kaikki kuolleita. Paikalla nimittäin sijaitsi kaatuneitten evakuointikeskus KEK. Työtä on riittänyt takuulla yötä päivää.

 Joutsenon Ravattilassa oli kesällä 1944 kaatuneitten evakuointikeskus KEK

Vastaavia paikkoja on Joutsenossa ja Lappeenrannassa takuulla muitakin, mutta blogimme yksi tarkoitus on kerätä samaan paikkaan kaikki merkittävät paikat, mitkä ovat varustettu vähintään muistolaatalla. Tuon kriteerin takia tämä Joutsenon KEK tuodaan esille. Vastaavia paikkoja on ollut ainakin Rapattilassa ja käsittääkseni myös Lempiälän koulu oli vastaavassa tehtävässä kesällä 1944. Unohtaa ei sovi myöskään Tirilän työväentaloa.

Kesällä 1944 Lappeenranta muodostui läpikulkupaikaksi sodassa henkensä menettäneille sotilaille ja siitä muodostui Suomen suurin tuntemattomien sotilaiden hautauspaikka. Näitä kohtaloita olen käsitellyt jo aiemmin kahdessa tarinassa, mitkä löytyvät täältä ja täältä. Sodan kestäessä Lappeenrannan lisäksi tunnistamattomia vaurioituneita ruumiita haudattiin lisäksi huomattava määrä Luumäelle ja Simpeleelle.

Tämä toiminta pohjautui toukokuun 6. päivänä 1944 annettuun määräykseen, missä Päämaja määräsi kaikki Karjalan kannaksen tunnistamattomat vainajat haudattavaksi Lappeenrantaan. Myöhemmin sinne on siirretty myös jo kertaalleen haudattuja vainajia. Erään selvityksen mukaan Lappeenrantaan haudattiin jatkosodan loppuselvittelyjen aikana n.100 tunnistamatonta vainajaa. Sotilaiden lisäksi hautapaikan saivat myös Lappeenrannan ilmapommituksissa kuolleet työvelvolliset ja siviilit, joita ei pystytty tunnistamaan. Tähän ryhmään kuuluu myös Simolan pommituksen uhreja, joista olen kirjoittanut tarinan aikaisemmin. Se löytyy täältä.

Kesällä 1944 Lappeenrannan kautta kulki useiden tuhansien vainajien reitti kotiseurakuntiin. Alueella vainajia huolsi IV armeijakunnalle alistettu 13. Kaatuneiden evakuointikeskus. Se toimi 18.6.1944 saakka Viipurin länsipuolella Tienhaarassa ja siirrettiin sen jälkeen Luumäelle, jossa arkutettiin ja haudattiin väliaikaisesti myös evakkomatkalla kuolleet siviilit. 13. Kaatuneiden evakuointikeskus perusti avuksi Jääskeen, Rapattilaan sekä tänne Ravattilaan kaatuneiden kokoamiskeskukset. Kokoamiskeskukset toimivat noutopaikkoina ruumiskuljetuksille. Evakuointikeskus oli saanut käyttöönsä kolme kuorma-autoa tähän tarkoitukseen.

Kesäkuun loppupuolella Lappeenrannan kautta rintamalle siirtyi lähes 10.000 täydennysmiestä, mutta toiseen suuntaan lähes 1500 kaatunutta. Kaikki tämä siis muutaman viikon aikana! Näistä osa jouduttiin kuljettamaan arkuttamatta kuorma-autojen lavoilla. Kuolema on ollut tuolloin läsnä Lappeenrannan kaduilla, koska tuolloin vanha kuutostie kulki kaupungin halki.

Kyseessä on kuitenkin ollut siis merkittävä logistinen tehtävä, joka ei aina sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. On tietenkin ymmärrettävä sodanajan poikkeukselliset olosuhteet ja Etelä-Karjalan sijainti aivan sotatoimialueen kupeessa. Kaikesta huolimatta operaatio saatiin suoritettua äärimmäisiä ponnistuksia hyväksi käyttäen.

Muistolaatta navetan seinässä

Minulla ei itselläni riitä aikaa perehtyä kaikkiin näihin sota-ajan asioihin, koska joukko-osastojen nimet ja numerot muuttuvat matkan varrella. Lisäksi kun näiden joukkojen sijaintikin vaihtuu alati, niin se vaatisi ihan toisenlaista perehtymistä. Valitan, mutta jos asia kiinnostaa sinua niin annan tähän loppuun pari vinkkiä. Sotahistoriallisen aikakauskirjan numerosta 1993 voit lukea pitkän artikkelin IV armeijakunnan huollon järjestämisestä. Artikkeli käsittelee myös evakuointikeskusten toimintaa. Samaa aihetta käsitellään myös vuosien 1986 ja 1989 aikakirjoissa. Niitä voit ladata vapaasti tietokoneellesi täältä.

Jos kaipaat lisää tietoa aiheesta, niin voit lukaista pari kirjaa ja katsoa elokuvan. Rovasti Palva nimittäin toimi talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden evakuoimiskeskuksen päällikkönä useiden sotilaspappien tavoin. Hän lähetti vainajat haudattavaksi kotiseudulleen. Työstään Palva on julkaissut muistelmat Sankarivainajien tie kotiin (1998) ja sen jatko-osan (2001) yhdessä lottana toimineen Marjatta Usvan kanssa. Palvan kirjojen pohjalta on myös julkaistu kotimainen elokuva joulukuussa 2011 nimeltä Hiljaisuus. Se kertoo kaatuneitten evakuointikeskuksen toiminnasta. Itse en ole kirjoja lukenut enkä elokuvaa nähnyt, joten muuta en osaa niistä sanoa. Tutustukaa kirjoihin ja elokuvaan sekä kommentoikaa blogiin muillekin tiedoksi tunnelmianne elokuvasta.

Muistolaatta navetan kiviseinässä ei ole kovinkaan vanha, vaan se paljastettiin 28.4.2004 kansallisena veteraanipäivänä. Muistolaatasta vastaavat Joutsenon kaupunki ja Joutsenon kotiseutuyhdistys.