torstai 17. tammikuuta 2013

Lappeenranta / Valkoisten muistomerkki*


Joutseno oli sisällissodan aikana taistelukenttä, missä kirkonkylä koki kovia. Aineellisia vahinkoja syntyi, mutta myös joutsenolaisia miehiä kuoli sodan molempien osapuolten riveissä. Sisällissodan jälkeiseen aikaan kuului näiden uhrien muistaminen niin Joutsenossa kuin Lappeenrannassakin. Heti sodan jälkeen etenkin voittaneen osapuolen toimesta pystytettiin maassamme lukuisia muistomerkkejä sodan uhreille, joista tänään vuorossa Joutsenon hautausmaalla sijaitseva valkoisten muistomerkki ”Isänmaan puolesta”. 
Valkoisten sankaripatsas Joutsenossa

Tämän muistomerkin paljastamispäivä, kuten tekijäkin, on arvoitus. Paljastamispäivästä on kahdenlaista tietoa, sen sijaan tekijästä emme ole löytäneet pienintäkään vihjettä. Toisissa lähteissä paljastuspäiväksi mainitaan 26.5.1920 ja toisissa 26.7.1921, joista todennäköisesti toinen pitää paikkansa. Pääasia on kuitenkin muistella näitä kahdeksaa sankarivainajaa, jotka on haudattu paaden alle.

Muistomerkin alle on haudattu seuraavat valkoiset sotilaat: Toivo Koskinen, Yrjö Holsti, Matti Inkinen, Pietari Liukka, Pietari Pyyhtiä, Juho Pyyhtiä, Matti Pyyhtiä ja Matti Hallikas. Vainajista viisi oli paikallisia Joutsenon miehiä. 

Lisäksi muistomerkin alaosaan on kaiverrettu seuraava runonpätkä:"Kunnia jumalalle, joka herätti pojissamme sankarimieltä"
Valkoisten sankaripatsas Joutsenossa

Joutsenon vanhalla hautausmaalla sijaitseva Sankaripatsas paljastettiin juhlavin menoin ja tapahtuma jatkui Honkalahden koululla pidetyssä kansalaisjuhlassa. Täällä juhlapuheen piti tri Mikko Erich, joka tuolloin edusti vielä porvarillisia piirejä. Myöhemminhän hän tuli paremmin tunnetuksi Mäntsälän kapinan ”aloittajana”, puhuessaan Mäntsälässä Ohkolan työväentalolla. Puheesta suuttuneet suojeluskuntalaiset marssivat sisään vaatimaan puheen lopettamista. Kärhämän jälkeen tilanne yltyikin avoimeksi kapinaksi, missä valtiovaltaa yritettiin kiristää lakkauttamaan ”punaisten” toiminta maassamme. 

Taas yksi maamme itsenäisyyden ajan merkittävä tapahtuma, mikä linkittyy tänne nykyisen Lappeenrannan alueelle.

Päivitys 26.2.2018

Selvisihän se lopulta tämänkin ajankohtaisen muistomerkin paljastamisvuosi. Tästä kiitokset menevät maanmainiolle Anna Sirolan Puhukoon paatine npylväs teokselle. Päivämäärä, jolloin patsas paljastettiin, oli 25.7.1920. Hienoa, että tämäkin lopult selvisi...



2 kommenttia:

  1. Muistomerkin suunnitteli ja valmisti Suomen graniitti OY.

    VastaaPoista
  2. Muistomerkin pystytti/toteutti Joutsenon suojeluskunta, Joutsenon kunta ja seurakunta

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita