Kuukausi takaperin lopetin tämän blogin ja paljon onkin tapahtunut sen jälkeen. Tunteet ovat vaihdelleet innostuksesta masentuneisuuteen. Uuteen blogiin olen kehitellyt kohteita parhaani mukaan, mutta nyt tuntuu että ei kiinnosta pätkääkään aloittaa samaa rumbaa. Sain näet apurahahakemukseeni kieltävän vastauksen, joten taas pitäisi repiä kaikki aika ja raha omasta selkänahasta. Päätös hidastaa ainakin kuvausretkien määrää, koska ei meilläkään ole aina varaa asua retkillämme hotellissa ja paluu yöksi kotiin pakottaa keskittymään lähiseutujen kiertämiseen. Vaan näillä ehdoilla ja pelimerkeillä aloitetaan 1.4.2015 Willimiehen jäljillä Karjalassa blogi.
Sen verran tuo kielteinen apurahapäätös ilman perusteluita otti koville, että meinasin kettuillessani muuttaa tämän blogin julkisuusasetuksia niin, että sitä olisi päässyt lukemaan vain harvat eli minä itse. Jätin kuitenkin tekemättä, koska eihän se ole lukijoiden vika, että Suomen Kulttuurirahasto ei anomaani rahasummaa myöntänyt. Ilmeisesti raha on tärkeämpää erilaisten nukkekotinäytelmien tuottamiseen ja kirjankirjoittajien elintason ylläpitämiseen, vailla tietoa lopputuloksesta saatavaan hyötyyn.
No mitäpä hyötyä minunkaan blogistani on? Ei oikeastaan mitään, mutta onhan tuota ollut kiva kierrellä muistomerkkejä, jotka liittyvät erilaisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, kuten Suomen käymiin sotiin. Vastaavia sivustojahan löytyy netistä muutamia, jotka ovat jonkin yhdistyksen ylläpitämiä. Vaikuttaa kyseisillä yhdistyksillä olevan melkoisesti vähemmän rahaa kuin minulla, ainakin kohteiden kattavuudesta päätellen!
Ainakaan Tammenlehvän perinneliiton ylläpitämä sivusto Suomen sotamuistomerkit 1939-1945 ei ole päivittynyt aikoihin, mutta onneksi reissaavat ihmiset lisäävät kuvia matkakertomusten kera kaikkien luettavaksi. Valitettavasti tiedot ovat melkoisen levällään ja niiden etsiminen työlästä. Kaikesta huolimatta toimeliaat ihmiset näyttävät saavan enemmän aikaan kuin erilaiset viralliset tahot.
Osaltaan se onkin ollut itsestäni parasta, kun löytää yllättäen jonkin muistomerkin, mistä ei ole etukäteen ollut tietoinen. Se tuntuu aina hyvälle, kuten kävi viime perjantaina Lappeenrannan kaupunginteatterissa, kun piipahdin katsomassa hidastempoista ja puuduttavaa näytelmää Mannerheim ja Kettujen sota. Teatterin aulan nurkassa oli muhkea pronssimöykky, mikä kuvasi hevosella ratsastavaa tyttöä. Tämän teoksen on tehnyt Kari Juwa vuonna 1982.
 |
| Teoksen lahjoittaja selvinnee kyseisestä epäselvästä tekstistä |
 |
| Tyttö Karjala |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita