Willimiehen matkojen päätepiste

Tänään oli hyvä päivä. Sain lahjaksi jotain uskomattoman upeaa ja ilmeisesti myös uniikkia. Tästä tulin niin hyvälle tuulelle, ettei pahemmin harmita, vaikka SaiPa saisi tänään selkään Tapparalta kohta alkavassa ottelussa. Toki näin ei tietenkään tule käymään, koska täältä Joutsenosta on aina tukea tiedossa SaiPalle. Ai niin, kiitokset Veskulle loistavasta lahjasta. "Meidän pojat" jyrää tänään ja minä aion nyt siirtyä asiaan lahjakuvan jälkeen! 

Keltamustien lasien ja SaiPapuhelimen lisäksi uniikki SaiPa-kyltti sopii hyvin Willimiehen toimiston sisustukseen. Tämä uniikki esine ei ole kaupan mistään hinnasta, vaan aion viedä sen hautaan mukanani

Se on nyt niin, että pitkä ja mielenkiintoinen matka alkaa olla päätepisteessään. Etelä-Karjala ja etenkin Lappeenranta on koluttu melko tarkkaan läpi, eikä uusille matkoille tälle alueelle ole tarvetta. Kameran muistikorttikin on tyhjentynyt kuvista ja ylläpitämäni kohdelista huutaa tyhjyyttään. Vaikuttaa siltä, että eväät Willimiehen jäljillä blogin säännölliseen päivittämiseen on syöty. Jäljelle jää vain vanhojen tarinoiden päivittäminen sekä uusien tarinoiden kirjoittaminen, jos tietooni tulee joku uusi mielenkiintoinen muistomerkki jossain Etelä-Karjalan Perä-Hönkölässä. Silloin lupaan rientää paikalle ja julkaista uuden kohteen.

Tiedän, että monta muistomerkkiä on Etelä-Karjalassakin vielä kuvaamatta, mutta ne sijaitsevat paikoissa mihin minulla ei ole pääsyä. Immolan varuskunta-alue, Stora Enson Imatran tehtaat sekä Kaukaan tehtaiden porttien sisäpuolelta löytyisi vielä kuvattavaa, mutta ehkä niiden aika tulee joskus myöhemmin. Kyseisiin paikkoihin lähettelin viestejä, mutta eipä ole koskaan kuulunut vastauksia, joten enää en niitä edes odottele. Reissut on nyt reissattu.  

Vaan, onhan tässä keritty kuljeksimaan pitkin ja poikin maakuntaa. Kilometrejä en ole vaivautunut laskemaan, koska rakkaalle harrastukselle ei pidä laskea rahallista arvoa. Tietysti olisihan tuo ollut mukavaa, jos joku olisi maksanut kulut, mutta enää sillä ei ole merkitystä. Nehän on jo kertaalleen maksettu. Onneksi matkan varrelle on osunut melkoinen määrä kauniita ja uskomattomia paikkoja, että jo pelkästään niiden näkemisestä tulin aikoinani hyvälle tuulelle. Valitettavasti moni mielenkiintoinen paikka tuli kuvattua nopeasti ja tarkempi tutustuminen jäi vähemmälle. Nyt on aikaa visiteerata joissain kohteissa uudemman kerran ja nauttia uudemman kerran komeista maisemista.

Kauniiden maisemien lisäksi matkoilla on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Suurempia haavereita nyt ei onneksi ole sattunut muutamaa persiilleen menoa lukuunottamatta, mutta mukavia asioita sitäkin enemmän. Reissuilla olen huomannut, että parasta Etelä-Karjalassa ovat sen ihmiset, jotka tekevät tästä maakunnasta Suomen ylivoimaisesti parhaan. Olen myös saanut huomata, että blogin alkutaipaleella mukana roikkuneet ystäväni, joita assistenteiksi nimittelen, ovat todellakin ystäviäni vaikka joutuivatkin useasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. En muista, että kukaan olisi koskaan kieltäytynyt lähtemästä kuvaamaan jotain omituista paikkaa kanssani. Tästä suuret kiitokset ystävilleni!

Paljon muitakin mielenkiintoisia ihmisiä on tullut retkillä tavattua. Elävästi mieleeni on jäänyt retket Rautjärvelle, missä maatilan isäntä lähti kesken traktoriremontin kädet rasvassa omalla autollaan näyttämään muistomerkkiä meille, kun emme muuten osanneet perille. Olisinko itse hänen sijassaan lähtenyt? Tuskinpa vain... Unohtaa ei sovi myöskään maatalon emäntää joka pyyteli kaffelle ja uunituoreelle rieskalle sekä karjalanpiirakalle, kun kuvasimme hänen kotipihallaan erästä muistomerkkiä. Ei pienintäkään jälkeä siitä, että hän olisi suuttunut, kun tunkeuduimme hänen pihalleen. Joku muu olisi saattanut suuttuakin meihin, vaikka olimmekin soitelleet ovikelloa.

Joutsenossa kohtasin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa oli mukava haastella entisen kunnalliskodin menneisyydestä. Saattoi siinä vierähtää tunti kun paikan nykyinen asukas kertoi meille asioita maan ja taivaan välillä. Hänen kanssaan olisi mukava haastella uudelleenkin. Vastaavan kaltaisiin tilanteisiin olen joutunut useasti muulloinkin. Se onkin ollut parasta näissä retkissä, kun on päässyt tarinoimaan paikallisten ihmisten kanssa. Joutsenon Pätilässä asuva Mika kaipaa myös kiitokset. Jaksoit vaeltaa kanssani pitkin kuusikkoa, kun etsimme maahan pudoneen koneen paikalle pystytettyä muistomerkkiä. Itse olisin luovuttanut etsinnän ainakin puoli hikilitraa aiemmin. No, nyt on sekin esitelty. 

Uusia ystäviäkin olen saanut matkan varrella. Matkoilla on ollut mukana myös uusia ihmisiä kuten Salpa-linjasta kiinnostunut Saija, joka esitteli minulle Rutolan ja Hurtanmaan bunkkerit. Kiitokset vielä mukavasta päivästä näin jälkikäteen. Hienoa oli myös toimia parilla reissulla oppaana venäläisperäiselle Nadjalle, joka tutustui omaan uuteen kotiseutuunsa kanssani. Hän ainakin alkoi katsoa omaa lähiympäristöään aivan uudenlaisin silmin. Lappeenranta muuttuikin ankeasta kaupungista mielenkiintoiseksi historialliseksi kaupungiksi, joka hakkaa Nadjan syntymäkaupungin Pestovon mennen tullen. Myöhemmin olen kuullut, että moni muukin Lappeenrantaan ulkomailta muuttanut henkilö on lueskellut blogiani. Ehkä tässä on vähän samaa juurien hakemista kuin itselläni oli muuttaessani Joensuuhun. Ensimmäiseksi tutustuin kaupungin historiaan, jotta oppisin ymmärtämään uutta asuinympäristöäni. 

Uusista ystävistä pitänee vielä mainita nimeltä kaksi henkilöä. Molemmat ovat geokätköilijöitä ja heidän kauttaan olen saanut vihjeitä monista mielenkiintoisista paikoista. Kekolan Juhan kanssa kävimmekin muutamalla kohteella yhdessä ja lisäksi sain Juhalta monesta kohteesta kuviakin, joita olen matkan varrella esitellytkin. Harmi, että jouduit ilmeisesti muuttamaan työn perässä pois Lappeenrannasta. Toivottavasti kuitenkin näemme vielä. Toiseksi vielä pitää mainita työkaverini Lapakon Lea, joka alkuvaiheessa työpäivän lomassa etsi minulle uusia mielenkiintoisia paikkoja vierailtavaksi. Myöhemmin blogin laajentuessa kattamaan koko Etelä-Karjalan Leasta oli apua Parikkalan kohteiden kuvaamisen kanssa, koska ne säästivät minulta jokusen bensalitran. Kiitokset ja toivottavasti Tobleronet ovat maistuneet....

Itsestäni parasta tässä reilun parin vuoden mittaisessa rypistyksessä oli useiden mielenkiintoisten paikkojen näkeminen, mihin en takuulla muuten olisi eksynyt. Omituisia ja outoja paikkoja on tullut vastaan, mutta myös hienoja ja todellakin näkemisen arvoisia paikkoja. Mielenkiintoista on ollut törmätä myös erilaisiin kallioihin kilkutettuihin kaiverruksiin, koska ne kertovat jotain tekijästään. Välillä tuntuikin, että blogi ei olekaan historia-aiheinen blogi, vaan enemmänkin matkailublogi, mikä antaa neuvoja paikoista joissa kannattaisi vierailla. Toisaalta muistomerkit ja erilaiset seiniin kiinnitetyt laatat eivät ole ehkä kaikkein seksikkäin aihe ihmisiä kiinnostavaan blogiin, mutta apukeinona käyttämäni oman päiväkirjan pitäminen kirjoitusten lomassa on ilmeisesti toiminut, koska lukijoita on riittänyt enemmän, kuin olisin koskaan osannut arvatakaan.

Onhan tuota rapaa tosin tullut niskaani jonkun verran. Joku herkkänahkaisempi olisi kaiketi luopunut jo koko touhusta, kun akateemiset ihmiset hyökkäävät kimppuun ja haukkuvat tekeleesi maan rakoon liiallisten omien asioiden lässyttämisen takia. Lässyttämisen lisäksi kun vielä lähdeviitteet sun muut emmeet puuttuvat, niin eihän tällaista roskaa kuulemma saisi julkaista. Minua tuommoinen ei onneksi hetkauttanut millään lailla, mutta tulipahan ainakin selväksi että Willimiehen jäljillä blogi ei kelpaa akateemisille piireille. Sillä ei ole itselleni mitään väliä, mutta on kyllä naurattanut useasti, kun tiedän että esimerkiksi Suomen historiaverkko Agricola ei halua lisätä blogiani blogilistaansa. Ainakin tietävät sen olemassa olosta, mutta jostain syystä ei vaan kelpaa. No, ihan sama minulle. Enää sitä ei kannata lisätäkään, koska matka on päätöksessä. Onneksi historiasta kiinnostuneille lukijoille on tarjolla kyseisellä listalla sentään edes muutama kunnollinen blogi, joita viitsii edes silloin tällöin vilkuilla.

Aiheena muistomerkit ja muut esittelemäni kohteet ovat oma valintani, kuinka haluan tulkita omaa ympäristöäni. Me kaikki näemme päivittäin lukemattoman määrän erilaista tietoa ja informaatiota kulkiessamme, mutta kuinka me sitä käsittelemme? Minä ainakin luonteeltani uteliaana henkilönä rupean miettimään, että miksihän tuokin laatta tuohon seinään on naulattu ja millainen tarina siihen liittyy. Yleensä kun vähän vaivautuu perehtymään asiaan, niin esiin paljastuu asioita jotka ovat omituisempia kuin osaisi kuvitellakaan. Nämä ovat olleet itselleni hienoja hetkiä. Ehkä meidän kaikkien kannattaisi välillä hidastaa vauhtiamme ja pohtia asioita tai ottaa ainakin selvää niistä, jos joku asia jää askarruttamaan.

Vaan, nyt tämä alkaa olla jo melkoisen pitkä tarina. Liekö kukaan jaksanut edes näin pitkälle lukea? Lienee aika tilittää tämä blogi päätökseen. Muutamalle ihmiselle pitää vielä antaa erityiskiitokset. Ennen kuin aloitin blogia kirjoittaamaan niin juttelin useasti Qvistin Karin kanssa ja hän kannusti purkamaan sisintä kirjoittamalla. Kiitos Kari vinkistä, koska se on todellakin auttanut, vaikken mikään äidinkielen lehtori olekaan. Sen kyllä huomannee jäljestäkin, mutta aivan sama! Hymyillään tavatessamme, vaikkemme enää samassa talossa asukkaan...

Toiseksi pitänee jakaa kiitokset omille pojilleni Samille ja Sakulle, jotka olivat aktiivisesti mukana blogia tekemässä alkuvaiheessa. Innostus vähän hiipui matkan varrella, mutta niinhän se kävi teidän isäukollekin. Kiitokset silti korvaamattomasta avustanne ja etteköhän tekin ole oman osanne Lappeenrannan historian elävöittämisessä tehneet. Olisihan tuo tietysti saanut hissannumeroissanne näkyä, mutta ehkä opitte jotain uutta lähiympäristöstänne, mikä korvaa oikein hyvin puuttuvat kympit todistuksessanne...

Lopuksi pitänee mainita muutama sana Williladysta, joka reissasi lähes pari vuotta matkassani. Matkakumppanista tuli myöskin elämänkumppani yhteisten kuvausretkien ansiosta. Enpä olisi uskonut alussa, että näin tulisi käymään, mutta mukavaa on ollut ja toivottavasti seuraavan 60 vuoden ajankin saamme nauttia toistemme seurasta. 

Williladyn tunnen jo useamman vuoden ajalta, mutta ensimmäisen kerran hän avusti blogia erään Joutsenon kohteen kanssa. Silloin apu olikin todella tarpeen ja siihen se sitten joksikin ajaksi jäikin. Sitten lopulta hän pyysi päästä mukaan kesäkuun alussa 2013 Ylämaata kuvailemaan. Niiden piti muuten olla blogin viimeiset kohteet. No näinhän ei käynyt, vaan minä päätin laajentaa reissut kattamaan koko hemmetin maakunnan. No, kukapa sitä itsekseen jaksaisi koluta kaikki perähikiät, niin apu olikin tarpeen. Valittamattahan tuo istui autossa lukuisat kilometrit typeriä vitsejäni kuunnellen ja kaiken päätteeksi vielä rämpi kanssani kaikenlaiset risukot ja kirkkomaat....valittamatta kertaakaan! 

Näistä retkistä kaikki alkoi ja kun tuli likalle vielä keksittyä heti alussa kelpo nimikin - Willilady, niin aika nopeastihan tässä on kaikki edennyt. Nyt olemme majoittuneet Joutsenon Ahvenlammelle omaan omakotitaloon vai pitäisikö tätä nimittää kerrostaloksi, koska kämppä on kuudessa eri tasossa! Elämässä voi joskus tapahtua odottamattomiakin tapahtumia, kuten kihloihin meneminen Viipurissa ja naimisiinkin kerittiin jokunen aika takaperin. Kaikkea hienoa bloggaaminen tuokin tullessaan...

Ei maar, nyt saa höpinät riittää. Kiitokset vielä kaikille lukijoille ja vihjeiden ym. antajille sekä henkilöille, joiden nimi ei tullut mainittua. Olette kaikki osaltanne auttaneet tämän projektin läpiviemisessä. Tuhannet kiitokset!

Kuten aiemmin mainitsin, niin mielenkiintoisia paikkoja riittää ja aina kun tiedätte jonkun mielestänne esittelemisen arvoisen paikan, niin vihjaiskaa blogin kommenttien tai sähköpostin kautta. Facebook-sivustokin on käytettävissä tietenkin... itse asiassa sitä kautta ilmoittelen teille, jos blogi tekee come backin! Saatanpa joskus blogiinkin kirjuutella.

PS. Willimiehen ja Williladyn seikkailut siirtyvät uuteen blogiin Willimiehen jäljillä Karjalassa, jonka startti tapahtuu 1.4.2014. Ilmoittelen siitä tarkemmin Willimiehen jäljillä Facebook-sivustolla, kunhan startti lähestyy. Kaikesta huolimatta aion jatkaa samalla teemalla, mutta kohdealue vaihtuu Etelä-Karjalasta luovutettuun Karjalaan. Eli tulevaisuudessa esittelen kohteita nykyisen Venäjän alueelta. 

Jonkun verran materiaalia on jo kasassa, mutta veikkaan että tästä uudesta blogista tulee kymmenen vuoden tai loppuelämän mittainen projekti, mihin kuka tahansa on tervetullut mukaan. Uuden blogin ensimmäisessä kirjoituksessa aion paljastaa salaisuuden verhoa enemmän, mutta tarkoitus olisi saada iso joukko ihmisiä houkuteltua mukaan. En minäkään kaikkialle kerkeä.... Kaksi innokasta assistenttia on jo ilmoittautunut joukkoon mukaan valokuvailemaan kohteita Laatokan pohjoispuolella.

Kiitokset tästä motoristikavereilleni Pirhosen Ilkalle ja Haverisen Pasille. Tiesin, että teihin voi luottaa! Kaikki muutkin luovutetun Karjalan alueella erilaisilla muistomerkeillä ja patsailla liikkujat, olette enemmän kuin tervetulleita joukkoon mukaan. Palataan asiaan 1.4.2014. Auttakaa minua, ettei minun tarvitse viettää kaikkia viikonloppujani Venäjän maalla seikkailemassa.

Se on morienttes! Willimies vetäytyy pariksi kuukaudeksi Williladyn kylkeen kyhnyttämään...     

                                                      Europe "Final countdown"