Luumäki / Abraham Saarisen muistomerkki

                                            Peer Gunt "Train, train"

Perkele, että oli mukavaa tänään ehtoolla. Viime aikoina olemme kierrelleet Williladyn kanssa pitkin ja poikin Karjalan kannasta uuden Willimiehen jäljillä Karjalassa blogin kuvausretkillä, mutta tänään palattiin oman bloggaajan taipaleeni juurille. Vielä näet löytyy Etelä-Karjalastakin kohteita, minkä olemassaolosta emme ole tienneet mitään. Vaan kun blogiin saa lähettää vihjeitä, niin tulostakin tulee. Seuraavista neljästä kohteesta saamme näet kiittää blogin uutta assistenttia Näpin Tonia, joka saa siis kunnian liittyä blogin lukuisiin palkattomiin avustajiin...kiitokset Toni vielä näin julkaisun välitykselläkin.

Sähkötolpan takana on Saarisen muistomerkki, mutta matkalla kyykäärmeitä

Toki Tonin lähettämät vihjeet olivat korvaamattoman arvokkaat, mutta olisit voinut mainita kuvausretken vaaroistakin. Willilady näet tärisee vieläkin kohtaamisestaan kyykäärmeen kanssa ja kaiken lisäksi olisi pitänyt kaiketi tutustua Allegro-junan aikatauluihin! Tuli näet kiire loikkia alas ratapenkalta ja syöksyä karkuun junan imua. Vaan eipä mitään, oli näet saakelin vänkää pitkästä aikaa leikkiä Indiana Jonesia Etelä-Karjalan laulumailla. Lisää vihjeitä, arvoisat lukijat. Meidän muistomerkkiarkkumme alkaa kaikesta huolimatta olla melkoisen tyhjä. Tämän kertaisen julkaisun jälkeen on tulossa vielä kolme Tonin vihjaamaa kohdetta, sekä kaksi muuta, jotka kuvaamme heinäkuun aikana. Lisää on siis tulossa...

Meni vähän liidulla tuherteluksi, mutta Saarinen ja kaksi nollaa paljastavat paikan olevan oikea. Osa kaiverrusta oli kyllä mahdoton liiduttaa

Tulevat kohteet liittyvät Suomen rautateiden alkuaikoihin, jolloin höyryveturit kuljettivat matkalaisia ja tavaroita pitkin ja poikin Suomea. Valitettavasti onnettomuuksiltakaan ei vältytty ja henkensä menettäneet rautatieläiset olivat aluksi vain numeroita tilastoissa. Kaikki kuitenkin muuttui 1930-luvulla, jolloin Valtion Rautatiet päätti kunnioittaa rautateiden alkuaikojen pioneerejä muistomerkeillä. HIeno ja jalo teko, vaikkakaan minulla ainakaan ei ole ollut tietoa kyseisistä muistomerkeistä. Olisi kyllä hienoa, jos niitä löytyisi lisää. Lupaan näet koluta ne kaikki läpi, kunhan saan edes summittaisen tiedon niiden olemassaolosta. Tämän kertaiset muistomerkit olisivat takuulla jääneet huomaamatta ilman Tonin antamaa vihjettä, joka pohjautuu Luumäen sanomissa olleeseen artikkeliin. Lehden päivämäärä ja vuosiluku jäävät salaisuudeksi, kenties?

Tältä kivi näytti ennen liidutusta. Ilman Tonia olisin kävellyt ohi ja muistomerkki havainnoimatta

Vaan asiaan....lopultakin. VR siis pystytti näitä muistomerkkejä ja osa niistä lienee kadonnut ratojen parannustöiden yhteydessä maamassojen alle, kuten on käynyt Abraham Saarisen muistomerkillekin. Sen yläosa törröttää ratapenkassa, mutta onneksi siinä onkin kaikki oleellinen tieto. Se onkin hienoa tallettaa jälkipolville, jos seuraavan ratatyön yhteydessä muistomerkki katoaisi. Toivottavasti näin ei käy...

Ratavartija Abraham Saarinen, aikaisemmalta sukunimeltään Näppi, vaihtoi sukunimensä Saariseksi päästäkseen naimisiin nimismiehen tyttären Elin Appelgrenin kanssa. Tästä liitosta syntyi kolme lasta ja neljäs vielä Abrahamin kuoleman jälkeen. Surijoita jäi siis jälkeen, mutta onneksi heillä on edes muistomerkki muistuttamassa isänsä kuolemasta, joka tosin on hivenen erikoinen tarina.

Hyvinhän tuo nyt erottuu sateisiin saakka...

Abraham oli näet palaamassa Helsingistä talvisena iltana vuonna 1900. Hän oli pyytänyt konduktööriä herättämään hänet Luumäen asemalla, mutta valitettavasti herättäminen unohtui. Ilmeisesti Saarinen havahtui junan liikkeellelähtöön ja päätti loikata junasta. Ensin hän oli heittänyt matkalaukkunsa radanvarteen ja sen jälkeen loikannut itsekin. Valitettavasti hän hyppäsi ilmeisesti auravallia vasten ja vyöryi junan alle menettäen henkensä. Surullinen tarina kaikin tavoin, mutta minkä tapahtuneelle enää voi. Hienoa, että VR muisti Abrahamin kuoleman vielä 30 vuoden jälkeenkin ja pystytti hänelle muistomerkin.

PS. Kun tämän blogin puolella on ollut pientä hiljaiseloa viime aikoina, niin pakko laittaa tämän kautta koiruuttaan pieni viesti Williladylle, joka on ollut harmissaan, kun ei ole päässyt lueskelemaan pitkiin aikoihin, että mitä minulle kuuluu! Vastaukseni on, että kiitosta vaan, mutta hyvää kuuluu.... nyt olet taas ajantasalla!