keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kotka / Karjalainen äiti

Jouluhässäkät ovat ohitse ja tästä on taas hyvä lähteä rakentamaan parempaa vuotta 2017, kuin edellinen oli... No, joitain muutoksia todellakin on tulossa ja niistä kenties Williladyn kanssa keskustellaan kotioloissa kiivaaseenkin äänensävyyn. Hänkään ei näet tiedä etukäteen, mitä täällä lupailen tälle nyt jo kuluvalle vuodelle!
Karjalainen äiti

Ennen jo perinteisiä uuden vuoden lupauksiani, esittelen kohteen, missä tiivistyy moni viime vuoteen liittynyt asia. Ensinnäkin kiertelin reissuillani Karjalan kannasta pitkin ja poikin, vaikka kuvat odottavatkin vielä julkaisemista. Toiseksi Karjalan Säkkijärvellä syntynyt tätini menehtyi viime vuonna. Lisäksi kaikenlaista muutakin surua ja murhetta on kertynyt painolastiksi viime vuodelta, joten toivottavasti tästä vuodesta tulee kaikin puolin parempi tai muuten minäkin vaivun synkkyyteen ja rupean itkeskelemään. No näistä ajatuksista päivän kohteeseen elikkä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki "Karjalainen äiti" Kotkan kirkon vierustalla.
Veistoksen taustalla Kotkan kirkko. Jalustassa lukee Kotkan karjalaiset 1962

Vastaavia muistomerkkejä olen esitellyt viime vuosina useampia eri paikkakunnilta, mutta pitäähän se nämäkin esitellä. Tämä "Karjalainen äiti" veistos on taiteilija Jyrki Sailon tekemä ja se on valmistettu pronssista sekä punaisesta graniitista. Päätöksen muistomerkin pystyttämisestä teki Kotkan Karjalaisseura kaupungin, seurakunnan ja paikallisten yritysten sekä yksityisten tukemana. Lopullisen silauksen muistomerkille antoi Kotkan kirkkohallintokunta luovuttamalla paikan kirkon viereltä patsaan pystyttämiselle. Nopean toiminnan seurauksena muistomerkki oli valmis 3.11.1962, jolloin se paljastettiin kaikkien iloksi. 
Veistoksen äidillä on kärsivä ilme

Lopuksi alussa lupaamani lupaukset tälle vuodelle, joista takuulla perinteiseen tapaan valtaosa jää toteuttamatta tai kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

  1. Leppoistan elämääni eli downshiftaan
  2. Aion tehdä ensi kesänä viisi pitkää kuvausreissua Karjalan kannakselle
  3. Näiden lisäksi kaksi reissua suuntautuu Laatokan Karjalaan
  4. Kuvaan Suomen puolelta kaikki tiedossani olevat kohteet. Tämä vaatinee myöskin lukuisia reissuja
  5. Laihdutan 10 kiloa
  6. Kalastan enemmän kuin viime suvena
  7. Ajan moottoripyörällä vähintään 3000 kilometriä
  8. En osta SaiPan Play Off-kausikorttia, vaikka SaiPa sinne pääsisikin
  9. Toteutan omassa työssäni kaiken historian ja yhteiskuntaopin opetuksen sähköisesti eli viimeinenkin 10% päivittyy sähköiseen maailmaan
  10. Maksan opintolainani pois....vihdoinkin
  11. Alan säästämään rahaa Harley Davidsoniin
  12. Maalaan lopultakin autotallini
  13. Ryhdyn sivutoimiseksi yrittäjäksi
  14. Otan kaikessa toiminnassani huomioon ekologisuuden
  15. En ota yhtään kopiota enkä käytä kynää
  16. Pyrin täydelliseen paperittomuuteen
  17. Teen tupakkalakon
  18. Muuraan uuden grillin luonnonkivistä
  19. Aion nukkua enemmän
  20. Teemakuukaudet
    1. Alkoholiton tammikuu ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    2. Sokeriton helmikuu ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    3. Viljaton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    4. Makkaraton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    5. Roskaruuaton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    6. Sokeriton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    7. Viljaton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    8. Autoton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    9. Roskaruuaton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    10. Makkaraton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    11. Alkoholiton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
    12. Makkaraton kuukausi ja kävelyä 5 kertaa viikossa
  21. Jotta saadaan ventti täyteen, niin lupaan vielä kirjoittaa kirjan ensi vuonna. Se ei liity millään tavalla muistomerkkeihin....
Siinä sitä on taas kosolti rikottavia lupauksia tälle vuodelle. Jännä nähdä kuinka moni noista toteutuu vai onko edessä vuoren kokoisia haasteita! 
Taiteilija on ikuistanut nimensä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita