Iitti / Suojeluskuntatalon muistolaatta*

Nyt on syksyn merkit vahvasti ilmassa. SaiPa aloitti kautensa ja pihatyöt alkavat siirtyä nurmenleikkuusta lehtien haravointiin. Pikkuhiljalleen myös moottoripyörä ja kanootti siirtyvät lähiaikoina talviteloille ja odottavat seuraavaa kevättä ja kesää. Pitkän ja synkän talviajan täyttää siis toisenlaiset aktiviteetit, vaikkapa elokuvissa ja SaiPan peleissä käyminen. Tosin Williladyn kanssa jo kävimme katsomassa historiaan liittyvän elokuvan Tulen morsian. Miten voikin näin mielenkiintoisesta aiheesta saada aikaan niin tylsän elokuvan? Liikaa kehumatta itseäni, niin olisin osannut laatia paremman kässärin ja kenties sitä olisi jopa useampi ihminen käynyt katsomassakin?

Iitin Ravilinna

Koska en kuitenkaan ole elokuva-alalla, niin siirrytäänpä taas yhden iittiläisen kohteen esittelyyn. Tosin en ole varma, onko tämäkään minun alaani? Kerran aikaisemminkin olen julkaissut kohteen samasta paikasta, mutta kun töissäni harvoin on mitään logiikkaa, niin palataanpa takaisin Iitin Kausalan Ravilinnan liikuntahallin edustalle. Tosin nykyisestä käytöstä poikkesi alkuperäinen käyttötarkoitus koska se rakennettiin aikoinaan Suojeluskuntataloksi. 

Pääoven vieressä seinään kiinnitettynä muistolaatta

Siksi rakennuksen pääoven edustalle onkin 1.1.1970 kiinnitetty muistolaatta, mikä kertoo rakennuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Tässä kiinteistössä näet toimi Iitin suojeluskunta sekä Lotta-Svärd vuosina 1920-1944. Tämä Kausalan kerho ry. ja Iitin sotaveteraanit ry:n kiinnittämä laatta tosin kaipaisi pientä tuunausta, mutta onhan siitä vielä selkeästi luettavissa paikallishistoriaan liittyvä teksti.

Muistolaatta

Päivitys 8.10.2016
Suojeluskuntatalon Ravilinnan historiasta voit lukea lisää täältä, jos aihe kiinnostaa.  

Iitti / Aurinkokello

Tänään alkaa pitkään odottamani jääkiekon SM-liiga. Tosin vielä tänään suosikkijoukkueeni SaiPa ei pelaa kotihallissaan Kisapuistossa, mutta huomenna Kisapuistossa tunnelmaa riittää. Vastaan asettuu Kouvolan KooKoo ja tiukan väännön jälkeen Saipa voittaa! Onneksi kauden starttiin on jäljellä enää tunteja, niin Kausalan keskuksessa asuvat iittiläiset voivat tarkistaa kellonajan liigastarttiin keskustassa sijaitsevasta aurinkokellosta. Okei, ei kyllä näytä paljon aurinko paistavan tänään. Liekö huono enne?

Kausalan aurinkokello

Joka tapauksessa Kausalan keskustan puistosta löytyy paikallisen Lions clubin pystyttämä aurinkokello, joka lienee paikallisen KS-Metallin tekele. Yritin etsiä leijonien omilta kotisivuilta tietoon vahvistusta, mutta enpä tuota löytänyt. Eivät ole vaivaantuneet kertomaan myöskään mitään muitakaan tietoja kyseisestä laitteesta, mutta olisihan tuollainen melkoisen komia vaikkapa omalla pihallakin...

11 tuntia kauden starttiin!

Harmi, että monet kuvaamani kohteet Iitissä jäävät osittain arvoitukseksi, koska niistä ei tuppaa löytymään tietoa! Lieneekin aika siirtyä taas kohtapuoliin esittelemään kohteita rajan toiselta puolelta, minkä kohteiden kanssa en törmää tähän ongelmaan, vaan ajoittain meinaan hukkua tietotulvaan. Kumpi vaihtoehdoista lienee parempi vaihtoehto?

Lahjoittajien logo harmaagraniittisessa jalustassa

Iitti / Torvikallion muistomerkki*

Viikon kuluttua aukeaa uusi lehti ylioppilaskirjoitusten osalta. Ensi maanantaina pidetään ensimmäistä kertaa yo-kirjoitukset sähköisenä. Kerrankin Suomi on tekemässä uudistuksen, millä korvataan joku iänikuinen tapa modernilla versiolla. Olen varma, ettei tämä muutos ole tullut ihan helpolla eikä kyllä kädenkäänteessäkään. Asiasta muistan keskustellun jo kymmenen vuotta takaperin... Onneksi jotkut uudistusmieliset ovat pitäneet päänsä muutosvastarinnan edessä. 

Oma poikanikin yrittää syksyllä ja ensi keväänä kirjoittaa itsensä ylioppilaaksi, mutta taitaa selvitä vielä ilman sähköisiä kirjoituksia, koska uudistus alkaa vaiheittain. Sinänsä harmi, koska olisihan tuo ollut ihan hieno kokemus...kaiketi? Nykyisin niin monet asiat pystyy hoitamaan kotisohvalta Internetin välityksellä, mikä ainakin itsestäni on aivan hemmetin hienoa. 

Torvikallion muistokivi

Onneksi vielä on paikkoja, missä voi muistella menneitä. Tällainen löytyy esimerkiksi Iitistä Torvikalliolta, joka sijaitsee Iitin kirkolle menevän Iitintien varressa. Tälle mäelle pystytetty muistokivi kertoo ajasta jolloin kiertävät papit piipahtivat paikalla pitämässä kirkonmenoja vaikkei paikalla ole koskaan kirkkoa sijainnutkaan. Aika jolloin papit vierailivat täällä oli kaiketi noin 1400-1539. Muistokiven pystyttäjästä minulla ei ole tietoa, mutta eiköhän asiaan saada paikallisilta selvennystä....

Liidut jäi tältä reissulta kotiin....

Päivitys 22.9.2016
Kyseinen kivenmurikka on Radansuun kartanon entinen portinpylväs

Iitti / Vuolenkoski 1918*

Jurppii ihan kympillä. Tämä kesä meni taas moottoripyöräilyn osalta ihan ketuilleen. Ajoa niukin naukin yli 1000 kilometriä. Jos tästä ei tahti parane ensi suvena, niin pitänee valtion kiusaksi harkita prätkän myyntiä poijes. Hittoako tuosta enää käydä veroja maksamaan, vakuutusmaksuista puhumattakaan. Toinen vaihtoehto olisi lähteä jonkun porukan mukana kiertelemään pitkin Venäjää prätkällä. Monet tuttuni kurvailevat siellä päin, joten ehkä voisin ujuttautua johonkin porukkaan völjyyn? Monta mielenkiintoista paikkaahan tuolla olisi vielä näkemättä....

Vuolenkoski 1918....hautapaikka vai pelkkä muistomerkki?

Venäjälle olisi kaiketi kannattanut mahdollisimman monen muunkin suomalaisen lähteä ainakin keväällä 1918, jolloin sisällissodan hävinnyt osapuoli sai kokea valkoisen terrorin voiman. Näistä sisällissodan jälkiselvittelyistä kertovia muistomerkkejä on eri puolilla Suomea. Tällä kertaa vuorossa on Iitin Vuolenkoskelta löytyvä muistomerkki.

Karu teksti muistomerkin kupeessa

Kaikki muistomerkkiin liittyvät tiedot puuttuvat, joten siksi julkaisenkin tämän vaillinaisena, jos joku sattuisi tietämään paikasta enemmän. Joka tapauksessa täällä käytiin taisteluita, kun koskea ylittäneitä joukkoja suojattiin niiden paetessa kohti itää ja turvaa Venäjällä. Näin ei koskaan käynyt, vaan heidän matkansa pysähtyi ennen aikojaan.... 

Päivitys 28.2.2018
Paikalla on aikoinaan sijainnut jonkinlainen pajarakennus, minkä pihamaalle ammuttiin 1918 kolme punaista. Työmiehiä vai sotilaita, en tiedä!

Iitti / Radansuun kylän muistomerkki*

Iitti on kunta, mikä kuuluu Willimiehen jäljillä-blogin kohdealueeseen, koska alueellisesti se on Kymenlaaksoa. Niinpä kahteen otteeseen sielläkin on nyt tullut piipahdettua. Veikkaanpa, että muuten tämä komea paikkakunta olisi jäänyt näkemättä kokonaan, mitä nyt Lahteen mennessä tienvarsilta näkyisi. Se olisi ehdottomasti vahinko, koska alue on komeaa seutua. Ei kait Iitin tunnuslause "Ihastu Iittiin" ole täysin katteeton?

Kivitolppa löytyy korkeasta heinikosta

Ensimmäinen maininta Iitistä on vuodelta 1427, joten historia on melko pitkä. En kuitenkaan rasita teitä Iitin historian yksityiskohdilla, vaan voitte käydä lukaisemassa niitä taaltä. Sen sijaan Iitin nykyisen kirkonkylän eteläosista löytyy muistutus entisestä Radansuun kylän paikasta, joka sijaitsi vuosina 1448-1868 Urajärven rannalla. Kylän paikka oli erätien päässä, missä oli vanha valkama, missä säilytettiin eräveneitä, joilla reissattiin kalastamaan aina Mäntyharjulle saakka. 

Sammaleesta päätellen, muistomerkki on melko vanha

Mietin vain noita vuosilukuja harmaagraniittisessa kivitolpassa. Alkuvuosi 1448 selittynee ensimmäisellä maininnalla vanhoissa asiakirjoissa, mutta jälkimmäinen onkin mielenkiintoisempi. Vuosi 1868 oli nälkävuosi ja mieleeni juolahtikin, että voisiko olla niin, että kylä olisi autioitunut kyläläisten lähdettyä etsimään ruokaa muualta. Mitään faktatietoa minulla ei tuosta ole, mutta osuisi niin sattuvasti kohdalleen....

Tolppaa ei tarvinut liiduttaa, vaan sen teksti oli maalattu valkoiseksi 

Kivitolpastakaan en löytänyt mitään tietoa tekijästä enkä vuosiluvusta, mutta ainakin tekijä on ollut ilmeisesti joku paikallinen, koska kiveen kaiverrettu teksti on vähän niin ja näin tehty. Voihan toki kyseessä olla joku taiteellinen näkemys, mistä minä vaan en ymmärrä yhtään mitään!

Päivitys 22.9.2016
Jotain tietoa löytyi vähän jälkijunassa. Kyseinen kivipaasi on vanha Radansuun kartanon portinpylväs. Valitettavasti enempää ei tunnu tietoa löytyvän... 

Kouvola / Lentäjä Kankkusen muistomerkki

Gloster Camecock (SA-kuvat)

Willimiehelle tulee nykyisin 20-25000 kilometriä autoilua vuosittain. Se on melkoinen määrä ja se tarkoittaa myös sitä, että autossa joutuu istumaan melkoisen monta tuntia vuosittain. Siksi olenkin viime aikoina miettinyt, millaisen auton haluaisin itselleni. Tähän asti kriteeriksi on riittänyt, että auto on amerikkalainen, iso, turvallisen oloinen ja mukava ajaa. Siksi viimeiset kymmenen vuotta olen ollut Chryslerin omistaja ja tyytyväinen sellainen. Nyt kun hallitus taas tiukkaa veroja, mitkä osuvat polttoaineen hintaan ja muihin ylellisyystuotteisiin, niin pitänee tehdä jotain muutoksia. Mielessäni on ollut auton vaihtaminen johonkin bensapihiin pikkuautoon hallituksen kiusaksi. Ne kun näet nostavat veroja, niin minä kulutan vähemmän...pelastan oman talouteni, mutta tuskin asia parantaa Suomen taloudentilaa? 

Kankkusen muistomerkki on mäen päällä

Sinänsä hallituksen linjaus korottaa polttoaineen verotusta on aika idioottimainen, koska ainakaan minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin omistaa auto. Omasta kotoani on turha kuvitellakaan pääsevänsä työpaikalleni julkisilla kulkuvälineillä. Työmatka on liian pitkä pyöräiltäväksi ja käveltäväksi sekä bussit kulkevat ihan vääriin aikoihin, jos ollenkaan. Mahdollisuudet ekoelämään ovat tältä osin mahdottomat. Siksipä edessä on auton vaihto uudempaan bensapihiin pikkuautoon, mikä on tuskin yhtä turvallinen kuin nykyinen kulkupelini?

Muistomerkki on punagraniittia ja siinä on kuparinen yläosa

Lentäminen ei ole myöskään vaihtoehto työmatkoilleni, mutta ei se ihan riskitöntä ole sekään. Läheltä Utin sotilaslentokenttää löytyy näet kaksi muistomerkkiä, mitkä liittyvät kahden lentokoneen yhteentörmäykseen 18.6.1937. Molempien koneiden lentäjät menehtyivät ja saivat omat muistomerkkinsä. Näistä pystyn esittelemään vain toisen, koska lentäjä Karan muistomerkki sijaitsee suljetulla sotilasalueella. Vanha kuva siitä tosin on nähtävänä täällä.

Lentäjätoverien jäähyväiset

Sen sijaan yhteentörmäyksen toisen osapuolen lentomestari Arvo Kankkusen muistomerkki on sotilasalueen ulkopuolella ja sinne pääsi Chryslerilläkin perille, vaikka tiestö ei keväällä kovin hääppöisessä kunnossa ollutkaan. Vuosikymmeniä takaperin tippuneen yksipaikkaisen puurakenteisen hävittäjä Gloster Gamecockin putoamispaikka oli jyrkän rinteen reunalla ja sinnehän se muistomerkki on tietenkin pystytetty. Tarkkaa ajankohtaa muistomerkin pystyttämiselle en osaa sanoa, mutta joka tapauksessa se on vanha. Liekö pystytetty lentäjätoverien aloitteesta saman tien?

Muistomerkin juurella on vielä Glosterin osien jäänteitä

Syytä lentäjien yhteentörmäykseen en tiedä myöskään...liekö syynä taisteluharjoitus tai huono sää? Joka tapauksessa muistomerkki on osa maamme ilmailun historiaa ja muistutus, että riskitöntä tapaa liikkua ei ole olemassakaan. Samasta asiasta kertoo muistomerkin teksti, mitä voi olla vaikea lukea ottamastani kuvasta. Se kertoo seuraavaa:"Lentomestari Arvo Kankkunen, tältä paikalta löysivät lentäjät sinut murtunein siivin 18.6.1937 vuorollasi isänmaasi edestä henkesi antaneena"

Pyhtää / Strukan sulku

Norjalaiset ovat rohkea kansa. Aikovat ensi vuonna näyttää muille, että maailman muuttuessa pitää olla valmis luopumaan jostain uudemman teknologian tieltä. Päätös lopettaa FM-radiot on mielestäni hyvä, koska yhä suurempi osa kuuntelee musiikkinsa ja radio-ohjelmansa verkossa. Miksi suotta ylläpitää kahta järjestelmää, joista toisen tiedetään tulevan tiensä päähän lähivuosina? Sama ilmiö tapahtuu Suomessa, mutta noin radikaalia päätöstä tuskin tehdään meillä lähivuosina...

Strukan merisulku

Samaan hötäkkään voisi ajaa alas televisionkin ja siirtää sen ohjelmat verkkopohjaisiksi. Oma television katselunikin on ollut viime vuosina melkoisen vähäistä, mutta oman tekemäni nuorisokyselyn perusteella voin sanoa, että kannattaa käydä pikaisesti etsimään uusia tuotantomalleja tv-ohjelmille. Nuorisoa ei enää kiinnosta töllön seuraaminen. Ohjelmatarjonta on kuulemma surkeaa(samaa mieltä), mainokset ärsyttävät(samaa mieltä) ja ohjelma pitää olla katsottavissa silloin kun haluaa. Tuosta viimeisestäkin olen täysin samaa mieltä. Lisäksi kun yksi tyttö kertoi telkkareiden olevien rumia ja ettei hän halua kotiinsa noin rumaa esinettä, niin uutta lienee tulossa tälläkin rintamalla....

Sulku on kuin kopio vanhalta Saimaan kanavalta

Jotain vanhaa ja kaunista meidän toki kannattaa säästää jälkipolville. Yksi tällainen paikka on Strukan kanava sulkuineen Pyhtäällä. Sulkulaitteistot, mitkä ovat Kymijoen Pyhtään haaran Stråkaforsin kohdalla. Jopa omalla lyhyellä peruskoulun ruotsinkielellä ymmärsin paikalla olevan kosken, minkä takia laivojen liikenteen mahdollistamiseksi paikalle on pitänyt rakentaa sulku aikoinaan. 

Sulun vieressä on pitkä pato

Syynä kanavan ja sulun rakentamiseen on paikalle 1902 rakennettu Stockforsin puuhiomon tuotteiden vieminen maailmalle Spjutsundin lastauspaikan kautta. Tehdas itse rakensikin kanavan vuosina 1902-1905, mistä pato-osuus valmistui 1903. Tällöin kanavaa pitkin oli mahdollista kuljettaa lastia ja melko nopeasti matkustajiakin. 

Infotaulu kertoo lisää....

Nykyisin tämä Suomen ainoa merisulku, minkä pituus on 25 metriä ja leveydeltään 8 metriä, on huviliikenteen käytössä ja itse oman aluksensa sulutuksen hoitamalla pääsee merelle tai sieltä Kymijoelle. Lisäksi paikka tuntuu olevan kalastajien suuressa suosiossa. 

Lappeenranta / Lauritsalan kauppalan pojat

Nyt on maailman kirjat sekaisin.... Willimiehen jäljillä-blogi on päässyt esille ensimmäiseen jonkin sortin viralliselle foorumille! Etelä-Karjalan liiton ylläpitämä "ainaskii sata" sivusto on valinnut blogini johonkin Etelä-Karjalaan liittyvien hyvien tekojen listalle. Toki odotin olevani listoilla korkeammalla, mutta sijaluku 35 lienee parasta mihin tällainen virkaheitto historianopettaja pystyy?

Muuten elämä jatkaa tuttuja latuja, mitä nyt piti käydä vähän hakemassa fiilistä reilun kolmen viikon päästä toteutettavaan nyrkkeilyotteluun. Aloitinkin treenaamisen räyhäkkäästi ja piipahdin katsomassa kotimaisen elokuvan Hymyilevä mies, joka kertoi ammattilaisnyrkkeilijä Olli Mäestä. Pitihän se arvata, että hän hävisi elämänsä tärkeimmän nyrkkeilyottelun! Kaikesta huolimatta mieli on vielä korkealla matsin suhteen, koska liki puoli vuotta vaivannut tenniskyynärpää on lähes parantunut.

Lauritsalan kauppalan poikien muistomerkki

Pieni kipu ei enää liiemmin haittaa, koska pystyin heittämään viime viikolla keihästäkin lähes huippulukemiin. Pidimme näet koulun urheiluhistorian kurssilaisten kanssa olympialaiset antiikin tyyliin. Kaikki lajit suoritettiin vauhdittomina tai lähes sellaisina, joista etenkin kolmella askeleella hypätty pituushyppy 2,5 kilon puntit kourassa aiheutti melkoisen hilpeitä hetkiä. Pienellä harjoittelulla Lauritsalan tytöt ja pojat pääsisivät takuulla paljon pidemmälle....

Pitkälle sen sijaan ovat ehtineet Lauritsalan kauppalan pojat, joiden toiminta on tuonut lisää yhteisöllisyyttä Lauritsalaan. Näiltä nurkiltahan minäkin olen kotoisin, vaikkakin Kaukkan alueelta. Työpaikkani sen sijaan sijaitsee Lauritsalassa tai ainakin vielä tänään se oli paikallaan.... 

Vanha Lauritsalan kauppalan vaakuna käsien ympäröimänä

Lauritsalan kauppalan pojat on toiminut vuodesta 2007 lähtien ja porukkaan kuuluu maksavina jäseninä reilut sata jäsentä. Yhteisön aika kuluu vanhoja aikoja muistellessa, talkootöitä tehden ja kirjoja julkaistessa. Nyt kuitenkin porukka räväytti oikein kunnolla julkaisemalla oman muistomerkin Lauritsalan ydinkeskustan puistoon - lisäksi tekivät sen tietämättäni. Tiedon sain vasta tapahtuman jälkeen paikallislehden sivuilta. Harmi, koska muuten olisimme saapuneet paikalle oppilasryhmän kanssa antamaan kunnioitusemme pitkän linjan lauritsalalaisille.

Sama vaakunalogo löytyy koulumme historianluokan seinältä

Muistomerkki paljastettiin perjantaina 26.8.2016 liikuttuneen Erkki Sundströmin lukiessa Helsingin yliopiston tutkijan Marjaana Seppäsen tervehdyksen. Tämän jälkeen oli Seppo Miettisen vuoro pitää juhlapuhe ja sitten edessä olikin grande finale, kun Oiva Maijanen ja muistomerkin suunnitellut Taito Puurtinen paljastivat muistomerkin.

Muistomerkki on reliefimäinen ja ankkuroitu tanakasti Lauritsalan juuriin - Saimaan kanavaan

Muistomerkki on reliefimäinen kivilaatta, mikä on kiinnitetty jämäkällä raudankappaleella kiven murikkaan, mikä on osa alkuperäistä Saimaan kanavaa. Lopuksi on pakko vielä mainita paikalla olleen Lauritsalan kauppalan poikien kunniajäsen Tuomas Gerdt, ketä olen useasti pyytänyt puhumaan koulumme oppilaille. Yrityksestäni huolimatta en ole siinä onnistunut, mutta näin kunnianarvoista vierasta voin odottaa vaikka kuinka kauan. Ehkä joskus joku Lauritsalan pojista saapuu puhumaan nykyisille Lauritsalan pojille koulumme historianluokkaan?

Päivitys 27.6.2026

Kolmisen viikkoa takaperin Lauritsalan pojan Arvi Lindin poismeno järkytti suomalaisia. Onneksi on kuitenkin tämä muistomerkki, missä muistella menneitä. 

  

Kouvola / Selänpään lentokentän muistomerkki

Brewster-hävittäjä Selänpään kentällä kesällä 1941 (SA-kuva)

Politiikka enimmäkseen pitkästyttää minua, mutta ehkä pitäisi kiinnostua aiheesta enemmän. Ainakin perjantaina innostuin aivan valtavasti hallituksen uusimmasta ideasta laittaa moottoripyörät verolle. Siinähän minun puolestani laitatte, mutta eikö Suomen pitäisi tällä hetkellä leikata menoja liki 10 miljardin edestä? Siinä tulopuolelle tulevat jokuset miljoonat eivät tilannetta ratkaise. Tässä ilmeisesti on taka-ajatuksena pienistä puroista muodostuu isot rahat ajattelu? Voin kertoa, ettei tule onnistumaan. Olisi aika laittaa uudet miehet yrittämään, koska tämän hallituksen eväät on jo syöty...

Muistomerkki infotauluineen

Ilmeisesti ensi vaaleissa tulen äänestämään vasemmistoa, jolloin saadaan kaikkien fiksujenkin ajatusten jarruketju SDP ja SAK vastaamaan teoista. Heillähän lienee paremmat ideat, koska kaikki nykyiset ideat voidaan torpedoida. Onnea yrittämiselle! Lopputuloksenkin melkein jo tietää....laiva nimeltä Suomi ajaa karille ja silloin ei enää ole minullakaan väliä verotetaanko moottoripyöriä vai ei. Minulla näet tuskin on silloin enää varaa ajella...

Selänpään lentokentän muistomerkki

Jarruketjuista puheen ollen, niin nykyisen Kouvolan pohjois-osista löytyy välirauhan aikana rakennettu lentokenttä, minne oli jatkosodan alkuvaiheessa sijoitettu Lentolaivue 24 2 lentue. Kyseisellä porukalla oli käytössään Brewster-hävittäjät, millä jarrutettiin mahdollisimman vihollisen etenemistä ilmojen poikki pommittamaan Suomen kaupunkeja. 

Kenttä rakennettiin käsityökaluin 270 miehen ja 70 hevosen työpanoksen avulla. Tuolloin lentokentällä oli neljä kiitorataa, joista on jäljellä kaksi. Ne ovat nykyisin Kouvolan seudun ilmailuyhdistyksen käytössä. Täältä moni nouseekin edelleen purjekoneella katselemaan maisemia ja kuulemani mukaan muutakin kalustoa yhdistyksellä on käytössään.

Muistolaatta

Muistomerkkikin alueelle on pystytetty 2.8.2003, millä halutaan kunnioittaa jatkosodan alkuvaiheen lentöyksikön muistoa. Kyseinen porukkahan pudotti jatkosodan ensimmäisenä päivänä kymmenen viholliskonetta luutnantti Sarvannon johdolla. Aiemminkin olen kirjoittanut luutnantti Sarvannon uroteoista ilmassa, joista voit käydä lukaisemassa täältä.

Infotaulu

Muistomerkki on "perinteinen" sotamuistomerkki eli Salpa-linjan panssariestekiveen on kiinnitetty laatta, missä asia kerrotaan. Poikkeuksen yleiseen linjaan tekee taiteilija Esa Hyytiäisen kupariseen laattaan kaivertama kuva Brewster-hävittäjästä.

Nykyisin kentän ovat vallanneet aseistamattomat koneet

Muistomerkin pystytyksestä vastasi Kymenlaakson Ilmakilta, jonka aloitteesta asia lähti etenemään sekä Kouvolan seudun Ilmailuyhdistys ja Valkealan Kotiseutuyhdistys.

Kotka / Sibeliuksenpuisto ja Kotkaveistos

Jussi Mäntysen Kotkat Sibeliuspuistossa

Flunssa on iskenyt nyt lähes täydellä teholla minuun ja aikaansaannokset ovat kaiketi melkoisen mitättömät lähipäivinä? Töihinhän se nyt on mentävä, mutta muut hommat pitää hoitaa vähän rennommin. Muutenkin olen huomannut, että elämä tuntuu olevan kiireistä ja aikataulutettua. Aika on siis kortilla ja vapaa-aikaa pitää hankkia lisää vaikkapa pienillä muutoksilla. Tällainen yksi muutos on jatkossa se, että aion luopua blogin alussa olevasta videosta, koska sen etsimiseen Youtuben syövereistä tuntuu nykyään menevän liikaa aikaa. Muutenkin monesta vanhasta tarinasta video on lakannut toimimasta, koska video on poistettu kyseisestä palvelusta.

Agavet koristavat puistoa

Tällaista pientä muutosta meinasin, mutta tarinat eivät sen sijaan katoa minnekään, vaan niitä tulee vielä vuosien ajan, koska missioni on vielä pahasti kesken. Niinpä jatketaan eläinaiheisten kohteiden esittelyä ja lyödään tänäänkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla esittelemällä Sibeliuspuisto Kotkasta. Se on toinen vaikuttava puisto Sapokan lisäksi Kotkassa, mikä saa Willimiehen kateelliseksi. Miksi tällaisia puistoja ei ole kotikaupungissani Lappeenrannassa?

Lasten leikkipaikalla on vanha bussi

Sibeliuksenpuistolla on pitkä historia takanaan, ennekuin se muuttui nykyisenlaiseksi upeaksi kokonaisuudeksi. Alunperin aluetta käytettiin sotilaiden harjoituskenttänä ja Kotkan kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1878 se muuttui pelikentäksi, missä tosin järjestettiin myös erilaisia tapahtumia. Tuolloin Sibelius ei ollut vielä tehnyt ihmeempiä, joten alue tunnettiin Kisakentän nimellä. Suuria muutoksia alkoikin tapahtua vasta vuonna 1906, jolloin kaupunginpuutarhuri Andersinille annettiin tehtäväksi Kisakentän suunnittelu urheilupuistoksi. Suunnittelu kesti melkoisen pitkään, kunnes lopulta 1912 päästiin työn touhuun.

Hiton veikeä yksityiskohta

Alkuvaiheessa kolmannes Kisakentästä jäi urheilukäyttöön loppuosan muodostaessa puiston, minne alettiin istuttamaan erilaisia kasveja. Nykyisen kaltainen upea puisto alueesta alkoi muodostumaan vasta 1936, jolloin puisto-arkkitehti Olsson suunnitteli alueesta symmetrisen muotopuutarhan. valitettavasti sotavuodet alkoivat ja puisto kärsi suuria vahinkoja kotkalaisten kasvattaessa puistossa perunoita elintarvikepulaa lievittääkseen. Välittömästi sotavuosien jälkeen puiston kunnostus alkoi kuitenkin uudelleen.

Jussi Mäntysen Kotkat keskellä suihkulähdettä

Kunnostamisen kruununa oli puiston keskelle rakennettu suihkulähde, minkä keskelle sijoitettiin Jussi Mäntysen valmistama veistos Kotkat. Yhä edelleen se on puiston selkeä kiintopiste. Muitakin suuria muutoksia tapahtui 9.5.1956, jolloin entinen Kisakenttä sai uudeksi nimekseen Sibeliuksenpuisto. Nimenmuutos tehtiin säveltäjä Jean Sibeliuksen 90-vuotissyntymäpäiviä kunnioittamiseksi.  

Kotka / Sapokan puisto ja kivikotkat

Reissuilla on tullut nähtyä erilaisia puistoja, joista jotkut erottuvat kauneudellaan toisista. Tietenkin kyseessä on taas arvottaminen, mikä puisto on kaunein, mutta kyllä blogin kohdealueen puistoista Kotkan puistot erottuvat selkeästi. Ihan kateelliseksi muuttuu, kun vertaa niitä oman kotikaupunkini Lappeenrannan puistoihin ja puistikoihin. Että jossain osataankin tehdä asioita paremmin... Tutustutaanpa tänään yhteen ja ollaan kateellisia kotkalaisille!

Sapokan putous

Sapokka on Kotkan keskustassa Kotkansaaressa sijaitseva puisto. Alue käsittää kolmisen hehtaaria Sapokanlahden aluetta. Sapokka on kaavoitettu jo liki sata vuotta takaperin puistoksi, mutta nykyisen kaltainen upea kokonaisuus siitä syntyi vasta 1990 aloitettujen perusparannustöiden ansiosta. Tuolloin nimittäin päätettiin, että pahoin umpeenkasvaneen ja saastuneen Sapokanlahden alueelle on tehtävä jotain. Suunnitelman laatiminen ja toteuttaminen annettiin tuohon aikaan Kotkan kaupunginpuutarhurina toimineelle Heikki Laaksoselle.

Hemmetin upea putous....mitä nyt vähän vaahtoaa!

Laaksosen suunnitelman mukaan ensiksi ruopattiin Sapokanlahdesta mutaa pois ja aloitettiin kiviputouksen esiinkaivaminen kaivinkoneilla. Lienevät tienneet, että peruskalliohan sieltä tulee vastaan, koska nykyisin putous on todella upeaa katseltavaa. Sen muotoilu ei ole varmasti ollut helppo tehtävä ja betonia onkin kulunut kaiketi melkoisesti. Tosin betoni on päällystetty luonnonkivellä, joten se ei sanottavammin näy mistään. Itse putous on 20 metriä korkea, joten pimeällä ja valaistuna se näyttää ihan hemmetin upealta....varmaankin? Itse näet olen liikkunut alueella ainoastaan valoisaan aikaan!

"Kivikotkat" löytyvät putouskallion huipulta

Mielestäni kuitenkin puistossa on parasta se, että siinä on otettu huomioon luontoarvot. Vesiputous syöksee alas merivettä, mikä laskee Sapokanlahteen ja samalla ylläpitää lahden vedenkiertämistä ja hapettamista, ettei se pääse kasvamaan uudelleen umpeen. Ainoana ekologisesti ajateltuna haittapuolena on se, että merivesi pitää pumpata kallion päälle sähköllä, mutta joskus esteettiset arvot ovat sen arvoisia. Ainakin tässä tapauksessa näin on....

Suomalaiset kivilajit hauskasti esiteltyinä kivikotkina

Lisäksi kukkulan laella on joukko "kivikotkia", mitkä esittelevät Suomen maaperästä löytyviä erilaisia kivilajeja. Nämä kivikotkat tuntuivat olleen huippusuosittuja paikan päällä vieraillessani. Miksikä eiät olisi? Sympaattiset kotkat jatkavat Sapokan teemaa, että kiveä voi muokata ja siitä pystyy rakentamaan vaikka millaisia upeita muotoja ja ratkaisuja. Samaa toteutin eilisehtoona itsekin, kun kärräsin tontille Ahvenlammen pohjasta nostamiani kiviä.

Yksi kivikotka on eksynyt alas

Opaste kivikotkan murikassa

Putouksen alapuolella puisto avautuu Sapokanlahden rannoille, mikä on myös rakennettu ihmisten viihtyvyyttä ajatellen. Rento kävelyretki polkuja pitkin ja eläinpatsaita bongaillen on mukavaa viihdettä ihmisille, jotka haluavat rauhoittua arjen melskeiden keskellä. Olisipa joka kaupungissa vastaavia puistoja, koska ne ovat ja tulevat olemaan tulevaisuudessakin rauhoittumisen paikkoja, joita me ihmiset tarvitsemme. No, ainakin minä tarvitsen....

Haikarakin "pesii" Sapokan rannalla

Hylje köllöttelemässä kivellä

Iitti / Ravikuningas Vieteri ja Kaarlo Partanen

                                             Pekka Hartonen "Ravihevonen myytävänä"

Viikko ohitse ja flunssa yrittää ottaa selkävoittoa minusta, mutta vielä ei ole tietoa voittajasta. Sen sijaan todellinen voittaja on tänään esittelyssä, mikä on eläinaiheinen veistos Iitin raviradalla sijaitsevan Ravilinnan pääsisäänkäynnin edustalta. Kyseessä on viisinkertaisen ravikuninkaan Vieterin ja ohjastaja Kaarlo Partasen näköisteos. Paikalla vieraillessani yllätyin veistoksen kokoa, koska olin kuvitellut sen suuremmaksi. Sinänsä koolla ei ole merkitystä, koska kuningas on kuningas minkä kokoisena tahansa.

Ravikuningas Vieteri ja Kaarlo Partanen

Vuonna 1967 maailmaan poksahtanut tuleva huippuravuri, näet hallitsi raviratoja vuosikaudet 1970-luvulla. Ihan joka kerta Vieterikään ei juossut voittajaksi, mutta kaikista 214 lähdöstään se voitti 161, joten nopealla matematiikalla se voitti kolme lähtöä neljästä. Melkoinen meriitti! Melkoinen meriitti on myös Vieterin jälkeensä jättämä jälkeläisten määrä, koska niitä on yli tuhat. Ei siis ihme, ettei Vieteri ihan joka lähtöä kyennyt voittamaan....

Veistos on yllättävän pienikokoinen

Veistokseen on myöskin kuvattu Vieterin omistaja Kaarlo "Kalle" Partanen, joka myös vastasi hevosen valmentamisesta ja ohjastamisesta. Hänet tunnettiin myös "Kausalan Cassiuksena", joka erosi normipulliaisesta vilkkään luonteensa vuoksi. Syy miksi veistos sijaitsee Iitin kuntakeskuksessa, johtuu siitä, että täällä sijaitsi Partasen koti ja hevostallit. 

Laatta oli kiinnitetty veistoksen jalustaan

Veistos on ollut kaiken kansan nähtävillä Ravilinnan edustalla vuodesta 1996 lähtien. Veistoksen on tehnyt Miina Äkkijyrkkä.