Tänään on muutosten tuulien päivä. Ihan kaikkea ei passaa vielä tässä vaiheessa paljastaa, koska kaikkea odottamatonta voi sattua! Sen verran kerron kuitenkin teille, että Kouvolan ja Utin seutua on valokuvattu tänään ja sivuprojektina toiminut kakkosblogi on lakkautettu tällä päivämäärällä. Sinne ei siis enää ole tulossa yhtikäs mitään, mutta aion siirtää sieltä muistomerkkeihin, patsaisiin ja muihin mielenkiintoisiin kohteisiin keskittyneet tarinat tänne Willimiehen jäljillä-blogiin. Poikkeuksena on, etten siirrä venäläisiä sotilasmuistomerkkejä vaan ainoastaan suomalaiset. Komeat patsaat ja rakennukset toki siirrän tänne, totta kai!
Melkoinen savotta tuntuu olevan tuon uuden kohdekartan osalta, koska jostain hemmetin syystä vanha oli kadonnut ihan tykkänään. Mikä lienee senkin aiheuttanut? Ihan sama, koska merkitsen kaikki tunnisteet uusiksi ja tyrkkään kaikki kohteet karttaan. Lisäksi kartan täppään aion siirtää linkin kohteesta kertovaan juttuun. Edessä siis hemmetinmoinen savotta, koska tarinoita on liki 700 kappaletta. Nyt pitää löytyä kärsivällisyyttä niin lukijoilta kuin itseltänikin.
Oma kärsivällisyyteni on kuitenkin koetuksella, koska autoni sai hylkäävän päätöksen katsastuksessa ja vaatii pientä remonttia. Edessä on useita iltoja kestävät remonttitalkoot, joten kaikkeen ei riitä aika taas lähiaikoina. Siksipä onkin hyvä aloittaa uusien juttujen julkaiseminen edesmenneestä kakkosblogista. Siirrytäänpä siis ensimmäisen kerran nykyisen Suomen rajan tuolle puolen Svetogorskiin tai kuten sitä aiemmin nimitettiin - Ensoon.
Kohteenamme on tänään tuhansien suomalaisten viikottain ohittama kohde, mistä aniharvat tietävät, vaikka ovat sen takuulla havainneetkin alueen korkeimpana maamerkkinä. Kyseessä on suomalaisten ennen talvisotaa vuonna 1939 rakentamaan aloitetun kirkon torni, mikä on ainoana muistona suuresta hankkeesta. Kirkko ei valmistunut koskaan, mutta jotain pysyvää saatiin kuitenkin aikaiseksi. Luurankomainen kirkontorni näet pönöttää aikaa uhmaten nykyisen Svetogorskin kaupungin itäpuolella korkean mäen päällä.
Sodassa kaatumatta säilynyt kirkontorni on nyttemmin otettu hyötykäyttöön, mutta siellä ei kuitenkaan soi kirkonkellot jumalanpalveluksen alkamisen merkiksi, koska kirkonkellot siirrettiin Imatralle turvaan ja käytettiin hyödyksi Imatrankosken kirkossa. Siellä ne soivat muistuttaen historian suurista käänteistä... Venäläiset sen sijaan käyttävät kirkontornia nykyisin jalustana korkealle radiomastolle, joten sinänsä hienoa että sekin saa jatkaa omaa elämäänsä historiallisena muistutuksena erilaisista käänteistä, mitä sodat tuovat tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita