sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kouvola / Verlan aitta

                                           Klamydian Veskun uusin biisi :"Se on koronaa"

Samalla kaavalla on taas viikko edetty ja tylsäähän tämä aika ajoittain on, mutta onneksi osaan tehdä vaikka turhiakin asioita. Polttelin näet taannoin viisi päivää roskia pihamaalta, jotka emännän mielestä kuuluivat kaupungin korjattavaksi. Vaan mitäpä tuo minua haittasi, koska olipahan jotain muuta tekemistä kuin tuijottaa tietokonetta ja lukea koronauutisia. Tuosta hommasta sain onneksi piristystä päiviini vaikka niillä nyt suurempaa merkitystä ollut. Mutta tulihan nyt tehtyä edes jotain, ettei elämä muutu Veskun biisin mukaiseksi. Tuohon pisteeseen on tosin vielä itselläni matkaa...
Verlan aitta näkyy kauaksi

Pakko sanoa, että arvostan UPM:n toimintaa, siksi omistan firman osakkeitakin

Viikko on taas sujunut etäopettaessa ja John Waynen filmejä katsoessa, jotka valitettavasti alkavat pikkuhiljaa loppua. Tilauksia olisi tarkoitus lähetellä tulevalla viikolla DVD-kauppoihin, jotta saan urakkani mahdollisimman täydellisesti suoritettua. Sittenhän alkaakin Randolph Scottin kohdalla sama urakka eli koko tuotannon katsominen. Niissä riittääkin puuhaa loppuvuodeksi!
Aitan läpi pääsee kulkemaan


Infotaulu

Isoin ongelmahan tässä on se, että olen saanut etäopetuksen toimimaan hiton hyvin omalta osaltani ja mitään tarvetta ei itselläni, eikä oppilaillani, ole palata loppukevääksi koulun tiloihin, mutta Marinin Sannahan tuon meille ensi viikolla kertoo, että kuinka jatkamme? Omasta mielestäni aivan järjetön ajatus, mutta katsotaan mitä päättäjämme päättävät asiantuntijoiden ohjeiden pohjalta. Veikkaanpa, että kouluun on palattava antamaan lähiopetusta. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
Aarnikotka rules

Tässä sylinterissä on 420.000 männynsiementä

Puu on maailman ekologisin rakennusmateriaali

Nyt kuitenkin lienee päivän kohteen vuoro? Kyseessä ei ole mikään muistomerkki eikä -laatta, mutta ihan merkittävästä perinnetyöstä on kysymys. Kyseessä on entisen työnanatajani UPM:n Verlan tehdasmuseo alueelle rakentama Verlan aitta. Kyseessä on kahdeksan metriä korkea puurakennelma, minkä sisälle on asetettu näytteille 420.000 männynsiementä. Kukahan nuokin on kerennyt laskemaan? Täältä Verlan väliaikaisesta varastosta ne aikanaan päätyvät metsään istutettavaksi. Kuuleman mukaan näillä siemenillä saadaan 320 jalkapallokentän verran uutta metsää kasvamaan ja hiiltä nielemään.

Mielestäni ihan hieno teko ja olisihan tämä oman laattansa ansainnut, vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita