Hamina / Neuvostolentäjien hauta

Haminan edustalla sijaitsee saari nimeltä Kuorsalo. Täällä sijaitsee yksi mielenkiintoinen kohde, mistä blogimme lukija Hanna-Kaisa Vaittinen lähetti minulle kuvia. Näiden kuvien lisäksi hän lähetti minulle yhden kohteen kuvat Etelä-Karjalankin puolelta. Tuolla ajattelin käydä piipahtamassa kuvausreissulla ihan itsekin, koska Hanna-Kaisa lupasi, että hänen isänsä kertoo muistomerkin taustoista tarkemmin. Lisäksi talossa on kuulemma myös pullaa ja kaffetta aina tarjolla, joten ehkä sekin vaikuttaa hivenen päätökseeni käydä kuvaamassa tuo kohde....

Kylttiä seuraamalla löytää perille (Kuva Hanna-Kaisa Vaittinen)

Sen sijaan Kuorsaloon tuskin koskaan eksyn, niin nyt onkin hyvä esitellä tämä kohde pois. Lisäksi tähän liittyy mielenkiintoinen tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi täällä minun blogini sivuilla. Kohde on kolmen neuvostoliittolaisen lentosotilaan hauta, minkä suomalaiset kaivoivat heille, kun heidän koneensa Tupolev SB ammuttiin alas 30.1.1940 Kuorsalon lounaispuolelle.

Neuvostolentäjien hauta Kuorsalossa (Kuva Hanna-Kaisa Vaittinen)

Talvisota vaikutti Kuorsaloon jo sodan ensimmäisestä päivästä alkaen, koska saarta pommitettiin heti sodan alkaessa. Luotsiasema sai osuman ja paloi maan tasalle, kuten yksi muukin rakennus. Seuraavan kerran sota ja Kuorsalon saari kohtasivat toisensa tammikuun 30.päivä 1940, jolloin Tupolev SB-kone ammuttiin ilmavoimiemme toimesta alas jäälle. Ainoana koneesta pelastui kapteeni Aleksander Rakogonin, joka kerkesi hypätä laskuvarjolla. Hänet hiihtopartio otti kiinni ja lopulta he hiihtivät koneen hylyn luokse, mistä löytyi kolmen kuolleen lentosotilaan ruumiit.

Vehkalahden seurakunnan pystyttämä risti (Kuva Hanna-Kaisa Vaittinen)

Lentokapteeni Rakogonin kuulustelut alkoivat välittömästi, mutta hänet siirrettiin nopeasti Virojoelle jatkokuulusteluihin ja sieltä sotavankileirille. Lentokoneen osat sen sijaan kerättiin jäältä mahdollisimman tarkkaan talteen, mutta ainahan sitä paikalliset jotain tarpeellista evakuoivat. Alumiini kelpasi sormustarpeiksi ja laskuvarjot tekivät kauppansa myös. Sen sijaan paikalliset osoittivat suurta kunnioitusta lentäjille hautaamalla heidät lentoturmaa seuranneena päivänä paikallisen hatuumaan kupeeseen. Myöhemmin samalle paikalle haudattiin vielä kaksi neuvostolentäjää heinäkuussa 1943, kun heidän syöksypommittajansa teki viimeisen syöksynsä. Ristin hautapaikalle pystytti Vehkalahden seurakunta.

Ristissä olevassa laatassa on teksti: Tähän haudattu 30.1.1940 kolme venäläistä sotilaslentäjää. Ristin pystytti Vehkalahden seurakunta.

Virolahti / Mustamaan sankarivainajat

Työ mitä itse voisin sen mielekkyyden takia tehdä, liittyy muistomerkkeihin. Minusta olisi todella hienoa, että pääsisin mukaan erilaisiin porukoihin, jotka hankkivat uusia muistomerkkejä tietyille paikoille. Valitettavasti siitä ei kukaan maksa mitään, joten kai minun on odotettava eläkepäiviä, jolloin minulla on toivottavasti aikaa keskittyä itselleni tärkeisiin asioihin. Nyt palkkatyö vie liikaa energiaa ja etenkin aikaa, jotta pystyisin täysillä keskittymään tähän ylimääräiseen työhön.

11 kaatunutta sankarivainajaa ja linnakkeen  muistolaatta (Kuvaaja tuntematon)

Ehkä aikakin jo mennyt hivenen ohitseni, koska valtaosa? tärkeille paikoille pystytetyistä muistomerkeistä on jo pystytetty. Tällainen muistomerkki löytyy myös Virolahden Mustamaan saaresta, mikä on nykyisin puolustusvoimien hallussa, eikä sinne ole siviileillä asiaa. Sama koskee siis tietenkin myös minua. Onneksi joku minulle täysin tuntematon henkilö on päässyt nappaamaan kuvan tästäkin. Kuvaaja on siis minulle tuntematon henkilö, jolta sain luvan julkaista kuva, joten näin toimitaan....

Mustamaa on Virolahden edustalla oleva linnake, joka rakennettiin Salpa-linjan jatkeeksi, jotta sivustaa pystyttäisiin tarpeen tullen auttamaan tulituella. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1939 ja jo talvisodan alkuun mennessä saareen valmistui kolme raskasta kenttälinnoitettua rannikkotykkiasemaa. Nämä tykit osallistuivat talvisodan loppupuolella jäitse suomalaisten selustaan pyrkivien sotajoukkojen etenemisen.

Valitettavasti tekstin lukeminen vaatii zoomausta (Kuvaaja tuntematon)

Talvisodan jälkeen saarta linnoitettiin lisää ja se sai varustukseensa pari tykkiasemaa lisää muiden varustusten yhteydessä. Saari oli tarkoitus muuttaa vahvaksi tukikohdaksi välirauhan aikana, koska olihan raja siirtynyt todella lähelle Mustamaata.

Mustamaalla myös kuoli suomalaisia viime sotien aikana ja heille on pystytetty sankarivainajista kertova laatta Mustamaan Vala-aukion vieressä sijaitsevan tulenjohtopesäkkeen seinään. Sen alapuolella on toinen laatta, joka kertoo Mustamaan linnakkeesta. Kumpikin laatta on kiinnitetty paikalleen 29.8.1998. Hankkeen laittoi alkuun Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekillan jäsen Erkki Talsi, jonka aloitteesta perustettiin muistomerkkitoimikunta, joka hoiti asian päätökseen.

Mustamaan linnakkeen muistolaatan teksti kuuluu seuraavasti:

MUSTAMAAN LINNAKE

Mustamaan linnakkeen rakentamistyöt aloitettiin vuonna 1939.

Saareen sijoitettu kolmetykkinen kenttälinnoitettu raskas Canet-patteri sekä

tulenjohtotorni saatiin valmiiksi juuri ennen talvisotaa.

Talvisodassa linnake joutui ilmahyökkäysten kohteeksi. Raskaalla patterillaan se

ratkaisevalla tavalla osallistui vahvojen neuvostojoukkojen hyökkäysten torjuntaan

Huovariin ja Kinnariin 4. ja 6.3.1940

Välirauhan aikana aloitettiin saaren kantalinnoittaminen, nämä rakenteet ovat

pääosin peräisin vuosilta 1940-1941.

Juhanuksena 1941 saaren miesvahvuus oli 505 miestä.

Linnakkeen aseistuksena oli tällöin 3 kpl 152/45-CR, 2kpl 75/50-CO, 2 kpl 57/58-No, 4

kpl 47/40-O ja 2 kpl 40/60-B-tykkiä sekä 8 kpl 7,92/-08 konekivääriä.

Raskas patteri kävi kiivaita tykistötaisteluja heinä- ja elokuussa 1941 Pukkiossa

sijainnutta kenttätykistöpatteria vastaan.

Vuosina 1942-1944 saaressa sijaitsi myös linnakkeiston esikunta sekä

alokaskoulutuspatteri.

Valvontakomission määräyksestä mm. Mustamaasta jouduttiin poistamaan raskaat

tykit vuonna 1945. Mustamaa jatkoi toimintaansa koulutuslinnakkeena vuosina 1945-

1949, tykkikalustona oli tällöin 4 kpl76/ItK 31 ja 2 kpl 40/Itk Bofors.

Syksyllä 1949 Mustamaa jäi vartiolinnakkeeksi koulutuksen siirtyessä Kirkonmaahan. 

Hamina / Somerin muistolaatta

No niin, nyt on ilmastonmuutosta taas eilispäivänä torjuttu ihan urakalla. Autoon on hankittu uudet talvirenkaat, mutta eihän niitä ilkeä vielä alle laittaa, kun kelit on aivan saamarin lämpimät. Sulavat vielä alle, kuten formulatermeillä asia ilmaistaan. Lisäksi ajelin poitsun prätkän, minkä korjasin ulkomailta hankituilla osilla, maaseudulle talvisäilöön. Eipähän ilma pilaannu nelitahtisen Hondan päästöistä. Ensi suvena sillä pääsee sitten heti hankien sulettua, jos sellaisia saadaan, ilmaa pilaamaan. Vielä kun saisin omaan moottoripyörääni takalaakerin ja renkaan vaihdettua, niin pääsisin lopultakin hurauttamaan sen rautaperseajon, jota pidetään kaiketi jonkinlaisena miehisyyden mittarina?

Ne on kuitenkin nuo meikäläisen miehiset tempaukset melkoisen vaatimattomia, jos verrataan vaikkapa Somerin saaren taisteluihin osallistuneisiin miehiin. Somerihan oli Suomenlahden saari, joka kuului Suomelle, mutta se siirtyi talvisodan jälkeen Neuvostoliiton omistukseen. Joulukuussa 1941 Suomi otti saaren uudelleen haltuun, mutta sen piti olla valmiina puolustamaan sitä. Päivä, jolloin helvetti räjähti, oli 8.7.1942. Tuolloin venäläiset yrittivät vallata saaren takaisin.

Somerin taiselun muistomerkki Ulko-Tammiossa (Kuva Jari Lautala)

Sitkeän puolustustaistelun jälkeen saari jäi suomalaisten haltuun, mutta tappioilta ei vältytty. Kaikkiaan 21 suomalaista menetti henkensä saarta puolustaessaan, mutta vihulaisen tappiot olivat moninkertaiset. Isoin tappio oli kuitenkin vasta tulossa, koska jatkosodan jälkeen Someri piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Nykyisin saari on tietääkseni suljettua sotilasaluetta.

Koska Someriin muistolaatan pystyttäminen 9.7.1972 oli mahdotonta, niin Somerin aseveljet päättivät pystyttää oman muistomerkkinsä Ulko-Tammion saareen. 

Kuparilaatan teksti näkyy melko himmeänä, joten selvennys alapuolella (Kuva Jari Lautala)

"Tästä paikasta 187 hehtometrin päässä suuntaan 24-30 piirua olevallaSomerin saarella voitti vähäinen suomalainen miehitusjoukko 8-9.7.1942 käydyssä taistelussa saareen hyökänneen ylivoimaisen vihollisen mutta myös tappiota kärsien. Tämän laatan asettivat velvoitteeksi tuleville soturipolville taistelun 30-vuotispäivänä Somerin aseveljet"

Hamina / Neuvostosotilaan hauta

Maanantaiaamuna julkaistiin asiantuntijoiden laatima ympäristöraportti maapallon ilmaston lämpenemisestä. Siitä seurasi paljon juhlapuheita, mutta tuskin mitään saadaan aikaan. Kaikilla tuntuu olevan hyviä perusteluita, miksi juuri minun ei tarvitse tehdä mitään, koska muualla saastutetaan enemmän. Miksi ongelmia ei voida ratkaista siellä. No, kyseessä on kuitenkin globaali ongelma, koska valtaosa meidän tavaroistamme tuotetaan juuri noissa maissa. Olemme ulkoistaneet saasteongelmamme noihin maihin. Eipä siinä mitään, nautitaan me lämpimistä talvista ja kuumista kesistä. Ainahan me voimme hurauttaa jonnekin viileälle alueelle lentäen. Meillä on paalua....

Willimies sen sijaan tuntuu olevan ajan hermolla, kun olen pyytänyt lukijoilta kuvia kohteista, joihin en jostain syystä pääse tai en ole kerennyt. Tässäpä sitä on ilmastotyötä parhaimmillaan, kun jää oman auton saastuttamiset vähemmälle. Miksi menisin noihin paikkoihin, jos joku toinen on jo käynyt ja antaa kohteen kuvat käyttööni. Mielestäni melkoisen loistava tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä! Enhän tähän mennessä olekaan ajellut kohteiden perässä kuin arviolta yhden kerran maapallon ympäri...Nyt siis jatkoa lukijoiden lähettämille kuville.

Sotilaan hauta Ulko-Tammion saaressa (Kuva Jari Lautala)

Alkuperäinen ortodoksiristi ja uusi muistolaatta (Kuva Jari Lautala)

Suomenlahden saarilla jatketaan tänään. Vuorossa on lukijani, haminalaisen Jari Lautalan, valokuvia Haminan edustan Ulko-Tammiosta. Täältä löytyy kaksi aivan mielenkiintoista kohdetta, joista tänään ensimmäinen saa vuoronsa tulla esitellyksi. Kyseessä on viime sotien aikana Ulko-Tammion rannasta löytyneen puna-armeijalaisen hauta.

Suomalaissotilaiden pakin kanteen kaivertama muistokirjoitus (Kuva jari Lautala)

Ulko-Tammion itäsatamaan huuhtoutui 12.9.1941 puna-armeijan sotilas hukkuneena. Hänet tunnistettiin taskuista löytyneiden papereiden avulla Riikassa vuonna 1922 syntyneeksi Jankelis Aizikad Ebrils nimiseksi sotilaaksi. Suomalaiset hautasivat hänet ranna läheisyyteen pystyttivät hänen muistolleen ortodoksiristin. Näkivätpä sotilaat jopa sen verran vaivaa, että kaiversivat pakin kannen palaseen hänen tietonsa ja sijoittivat sen ristiin. Ruumiin alkuperä jäi epäselväksi, mutta suomalaiset arvelivat hänen olleen mukana suomalaisten syyskuussa upottamassa venäläisaluksessa.

Suomalainen infotaulu (Kuva Jari Lautala)

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan vuonna 2010 joku päätti selvittää hänen taustojaan uudemman kerran. Paljastuikin, että kyseinen sotilas ei ollutkaan ortodoksi vaan hän uskonnoltaan juutalainen. Etsinnöistä huolimatta hänen jälkeläisiään ei löytynyt, vaan he olivat menehtyneet toisen maailmansodan juutalaisvainoissa. 

Latvian juutalaisen seurakunnan pystyttämä muistolaatta (Kuva Jari Lautala)

Seuraavana vuonna kuitenkin Latvian juutalainen seurakunta pystytti hänen haudalleen muistolaatan, joka kertoo hänen uskonnostaan totuuden kaikille paikalla kävijöille. 

Hamina / Pitkä-Kotkan kivilouhokset

Lukijoiden kuvilla jatketaan. Tällä kertaa vuorossa on Jari Lautalan ottamia kuvia Pitkä-Kotkan saaresta. Kyseessä on luontokohde, mistä ei löydy yhtään muistomerkkiä, mutta ei anneta sen häiritä. Kyseessä on siis tällä kertaa luontokohde, millä on kuitenkin ollut oma osansa Suomen historiassa. 

Lohkottua rantakiveä Pitkä Kotkan saarella (Kuva Jari Lautala)

Pitkä-Kotkasta kuten muualtakin eri puolilta Suomenlahden saaria ja rantamilta on vuosisatojen ajan raahattu rakennuskiveä Pietariin ja muualle Venäjälle. Täällä Pitkä-Kotkan saaressa on vielä nähtävillä melkoinen määrä rantakiveä, mikä on lohkottu mutta jäänyt köijäämättä Pietariin. Liekö vallankumoukset vai mikä ollut syynä kivenlohkareiden jäämiseen tänne saareen?

Melkoinen homma on ollut joka tapauksessa. Merenkäynti on kovaa merillä, joten saattaapi noita eri puolilta lohkottuja lohkareita maata merenpohjassakin.... 

Äyräpää / Adolf Ehrnroothin komentopaikka

Lukijoiden kuvia löytyy kätköistäni vieläkin. Tarkoitukseni on jopa jossain vaiheessa ruikuttaa kuvia lisääkin, koska blogini kohdealueelta löytyy melkoisesti paikkoja, joihin minulla ei yksinkertaisesti ole pääsyä. Lisäksi tiedossani on kohteita, joita en ole omista etsinnöistäni huolimatta löytänyt, mutta haluaisin ne kuitenkin blogiini esiteltäväksi. Uusiakin kohteita ilmestyy vielä tietooni säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta aktiivisesti en niitä enää etsi. Toki jos tietooni jonkun uuden paikan saan, niin tokihan pyrin paikalla käymään. Tänään on kuitenkin sellainen kohde, että siellä oli tarkoitus piipahtaa ensi suvena, mutta Myntin Petrin kuvien takia säästyn vaivalloiselta matkalta. Kiitos Petri!

Nyt jo edesmennyt jalkaväenkenraali(eversti kesällä 1944) Adolf Ehrnrooth on yksi itsenäisen Suomen historian sankareita. Torjuntataisteluissa kesällä 1944 hän oli mies paikallaan ja hoiti raskaan sekä vaativan tehtävänsä. Apunaan hänellä oli niin Siiranmäen taisteluissa kuin täällä Äyräpään Vuosalmellakin käytettävänään oma jalkaväkirykmenttinsä JR7. Yksikkönsä tehokasta puolustustaistelua hän johti Lampelasta Paavilaisen talon kellarista.

Mikko Paavilaisen kellari, joka toimi JR7 komentopaikkana kesällä 1944 (Kuva Petri Myntti)

Yhdessä vaiheessa vihollinen oli aivan komentopaikan läheisyydessä, mutta Ehrnrooth antoi käskyn, että vetäytyä ei saa. Vaikka uhkana oli saarroksiin joutuminen, niin perääntyminen ei tullut mieleenkään. Päinvastoin hän komensi jääkärijoukkueen vastahyökkäämään ja he saivatkin vihollisen vetäytymään liki kilometrin päähän. Tehokkaan puolustuksen johtaminen jatkui kellarikomentopaikasta kuin ennenkin. Taas yksi merkittävä torjuntavoitto oli saavutettu ja se auttoi puolustuksen järjestämistä tulevaisuutta varten.

Ehrnroothin komentopaikan muistolaatta (Kuva Petri Myntti)

Lampelaan Paavilaisen Mikon talon kellariin kiinnitettiin muistolaatta kertomaan paikan merkityksestä 27.5.1997. Hankkeen toteutuksesta vastasivat Uljas Kiuru ja Matti Juvonen. Kiinnitetyssä laatassa on teksti: "Komentopaikka, jossa JR 7:n komentaja eversti Adolf Ehrnrooth johti suomalaisia joukkoja kesällä 1944".

Pietari / Kuusisen klubin uhrit

Viime kesänä olin poikani kanssa Pietarissa katsomassa futiksen MM-kisoja. Vierailimme lukuisissa paikoissa, jotka esittelen myöhemmin. Yksi kohde jäi kuitenkin häpeäkseni kuvaamatta, koska futis ja hauskanpito oli kuitenkin listallamme ykkösiä. Niinpä Pietarin Mars-kentällä jäi tuolloin käymättä. Sinänsä se ei ole iso tappio, mutta olisihan siellä ollut kuitenkin myös suomalaisiin liittyvää historiaa tarjolla...

Hautakivi mustavalkoisena (Kuva Aimo Ruusunen)

Niinpä Mars-kentälle haudattujen seitsemän suomalaisen kommunistin hautapaikka jäi siis kuvaamatta ja pyysin asiassa lukijoilta apua. Taas tuli todistettua, että somessa on voimaa ja sain kuvia kohteesta jopa kahdelta lukijaltani. Hiton hieno homma ja nyt on aika esitellä heidän lähettämänsä kuvat.

Mars-kenttä on siis Pietarin keskusta-alueella sijaitseva maksullinen puisto. Se sijaitsee Kesäpuiston vieressä ja se on aiemmilta nimitään Potešnoje pole (”Huvikenttä”) ja Tsaritsyn lug (”Keisarinnan niitty”).  Myöhemmin se sai vuonna nimen 1918 Ploštšad Žertv Revoljutsii (”Vallankumouksen uhrien aukio”. Vallankumouksen aikana siellä pidettiin 5.4.1917 suuret hautajaiset vallankumouksen sankareille. Saattomatkalla ja tilaisuudessa oli mukana 800.000 henkeä! Edes Lenin ei saanut puhetilaisuuteensa yhtä paljon väkeä....

Suomalaisten valkokaartilaisten surmaamat 31.8.1920. Mielestäni tekstissä pitäisi lukea omien ampumat..... (Kuva Hannu Mäki-Laurila)

Marskentästä muodostuikin vallankumouksellisten hautapaikka ja onpa sinne haudattu seitsemän suomalaitakin, jotka menehtyivät ns. Kuusisen klubin murhissa vuonna 1920. Vastaavien henkilöiden muistomerkin olen esitellyt jo aiemmin. Tarinan siitä voit lukea täältä. 

Nämä vallankumouksen uhrit on haudattu Marskentälle 12.9.1920 ja se oli iso tapahtuma Pietarissa. Milloin muistokivi on paikalle ilmestynyt, niin siihen en osaa vastata.

Tarkemman kertomuksen tapahtumista voit lukea Sotaveteraani lehden numerosta 2/2010. Se löytyy täältä sivuilta 38 ja 39. 

Kivennapa / Lipolan kylän muistomerkki

Lipolan kylä sijaitsi aivan Suomen ja Neuvostoliiton rajalla. Asutusta täällä oli ennen sotia 77 talon verran ja asukkaita oli yhteensä kolmisensataa. Nykyisin kylässä ei ole mitään toimintaa, vaan alue on täysin autio. Siksipä onkin outoa, että tänne on pystytetty muistomerkki kertomaan Lipolan kylästä. No, onhan sitä kerrottavaa, koska aluehan oli 1920-luvulla salakuljettajien kultamaata.

Alueen väestö sai elantonsa Suomen itsenäistyessä pääosin Pietarin kaupasta ja venäläisiltä huvila-asukkailta. Niinpä yhteydet olivatkin tiiviimmät Inkerin kuin Suomen suuntaan ja kanssakäyminen oli paikan tapana, minkä raja sitten esti. Itsenäistymisen jälkeen pystytetty raja pienensi aluksi mahdollisuuksia hankkia elanto. Oli siis aika ryhtyä laittomiin puuhiin.... 

Vallankumouksen jälkeen Pietarissa oli huutava pula kaikesta tavarasta ja matkat kiinnostivat lipolalaisia kuin muitakin rajaseudun asukkaita. Taloudellinen hyöty reissusta oli huomattava, joten kaikki kynnelle kykenevät alkoivat käydä rajan takana "liikematkoilla". Eniten tavaraa virtasi juuri Lipolan ja Sirkiänsaaren metsäalueiden kautta. Toiminta oli ammattimaista ja siinä oli mukana paljon väkeä. 

Muistomerkin tekstinä lukee "Tällä alueella oli vanha Lipola niminen rajakylä. Muistaen menneisyyteen kadonneet Karjalan kylät. Karjala-historian ja seuduntutkimusyhdistys 1993. (Kuva Antti Katainen)

Lipolassa ja Sirkiänsaaren tullipiireissä tehtiin paljon takavarikkoja, mutta vuoden 1920 kieppeillä takavarikot loppuivat. Syynä oli tullimiesten ja rajavartijoiden ryhtyminen itse salakuljettajiksi! Lipolan suojeluskunta myös suojeli oman kylän salakuljettajia,koska se lisäsi yhteisön hyvinvointia. Pikku hiljaa toiminta kuitenkin loppui, koska rajaa vartioitiin entistä tiukemmin molemmin puolin rajaa.

Nykyään Lipolan ainoa nähtävyys on entisen Lipolan kylän muistomerkki. Sen jalustana toimii entisen tullivartija Mikko Pyykön sementtinen porraskivi. Muistomerkin on pystyttänyt pietarilainen Karjala-historian ja seuduntutkimusyhdistys vuonna 1993. Joku ei ole ilmeisesti tykännyt tästä jämäkästä muistomerkistä, koska sitä on ammuttu muutaman kerran.....

Salmi / Mantsinsaaren linnake

Sunnuntai, edessä työteliäs päivä. Tarkoitus olisi pilkkoa puita, siivoilla pihamaata ja laittaa paikkoja talviteloille. Lisäksi pitäisi etsiä jostain kohtuuhintaiset talvirenkaat sekä kirjoitella muutama kohde-esittely reserviin ensi viikoksi. selkä kipeänä eilisestä rehkimisestä. Lisäksi pitäisi varautua pojan moottoripyörän startinvaihtoon irroittamalla vanha startti, jotta saan uuden startin paikalleen, kunhan se joku päivä saapuu. Sen jälkeen edessä olisikin moottoripyöräajelu pirteässä syyssäässä, koska se pitäisi viedä maalle talvisäilöön. Mitenhän tuo nuoriso nykyään pärjäisi ilman meitä vanhuksia, kun remontit jää aina isukille? Ilmeisesti asiat jäisivät tekemättä....

Mantsinsaaressa Laatokalla nuoriso kuitenkin sai jotain aikaan. Sinne rakennettiin rannikkotykistön käyttöön Härkämäen patteri vuonna 1921. Tehtävästä vastasi helsinkiläinen Granit Oy, joka samoihin aikoihin valmisti myös lukuisia vapaussodan muistopatsaita valkoiselle Suomelle. Työstä ei siis yrityksellä ollut pulaa. Patterin pääampumasuunta oli Laatokalle, mutta patterin tulta pystyttiin hyödyntämään myös mantereen suuntaan. Patterilla olikin suuri merkitys niin talvi- kuin jatkosodankin perääntymisvaiheiden viivytystaisteluissa.

Talvisodassa syttyessä Mantsin saarella oli liki 500 miestä, jotka estivät sodan alussa linnakkeen valloituksen. miehistön määrä kasvoi reiluun tuhanteen sodan alkupuolella ja sen rooli venäläisten saarrostamiseen mantereella oli tärkeä. Etenkin tykistön kyky ampua myös mantereelle esti tehokkaasti vihollisen huoltokuljetukset Salmin kautta. Näillä nurkilla ei ollut terveellistä liikkua.

Mantsinsaaren linnakkeen muistolaatta (Kuva Matti Salonen)

Helmikuussa venäläiset alkoivat etsiä ratkaisua talvisodan ratkaisemiseksi ja toivat vereksiä joukkoja Laatokan pohjoisrannalle. Mantsinsaarelta muistettiin aina lähetellä tulisia terveisiä vihollisen niskaan Salmi-Pitkäranta maantielle. Kostona vihollinen toki keskitti omaa tykistöään ja ilmavoimia tuhoamaan Mantsin linnakkeen. Vauriot jäivät kuitenkin pieneksi.

Linnake säilyi suomalaisilla aina talvisodan loppuun asti, jolloin joukot vetäytyivät hiihtäen ja hevospeleillä Valamoon, mistä matka jatkui aina Lahdenpohjan kautta Parikkalaan. Jälkeensä he jättivät tykin räjäytettynä ja toisen loppuun ammutun Laatokan jäälle. Jatkosodan aikana Mantsiin sijoitettiin uudet kaksi tykkiä, kunnes saarelta oli lopullisesti poistuttava 6.7.1944. 

Muistolaatta on kiinnitetty linnakkeen betoniosiin Rannikkotykistön upseeriyhdistys ry:n toimesta 11.9.2004.

Koivisto / Saarenpään sulkulinnakkeen muistolaatta

Viikonloppu ja syksyiset pihatyöt painavat päälle. Jotainhan tässä pitää yrittää kotosallakin tehdä, ettei tuo emäntä rupea ihan laiskaksi haukkumaan. Pahaksi onneksi nuo puun lehdet eivät ole vielä kaikki pudonneet, joten edessä on vielä toinenkin pihatyösessio! No, eipä siinä sen kummempaa kun muuta tärkeää tässä ei oikeastaan olekaan. Toki SaiPan pelien seuraaminen vie oman aikansa ja hyvinhän nuo ovat pelanneet, eilinen tosin ei sykäyttänyt. No, onhan miehiä tippunut rivistä melkoisesti. 

Onneksi minullekin on tippunut lukijoiden lähettämiä valokuvia, jotta pääsen niitä julkaisemaan. Ehkä eniten kuvia olen saanut Kataisen Antilta, jonka kuvilla mennään eteenpäin tänäänkin. Nyt vuorossa on Suomenlahden saarella Koivistonsaarella sijainneen entisen tykkipatteriston muistolaatta. 

Saarenpään sulkulinnakkeen muistolaatta (Kuva Antti Katainen)

Täällä Rannikkotykistörykmentti 2 osallistui niin talvi- kuin jatkosodankin taisteluihin päätehtävänään estää vihollislaivaston eteneminen Viipurinlahdelle. Saarenpään linnake sijaitsi siis Koivistonsaarella. Sen varustukseen kuului kuusi 254mm ja kaksi 152mm kanuunaa. Tällä arsenaalilla rannikkotykistö osallistui taistelulaiva Maratin kanssa yhteiseen taisteluun 19.12.1939. Todennäköisesti tykistön tuli osui aluksen perään ja se vetäytyi pois. Lopun aikaa tykistö avusti pääasemassa taistelleita miehiä, kunnes käsky vetäytyä saapui saarenpäähän. Tuo päivä oli 23.2.1940.

Linnoituksen säilyneisiin betonirakenteisiin kiinnitettiin RTR2 perinnetoimikunnan puolesta 29.5.1996 muistolaatta täällä taistelleiden muistoksi.

Toinen kuva samasta laatasta (Kuva Johanna Pakola)

Summa / Lisakorsun muistomerkki

Summa oli yksi talvisodan kovimpia taistelupaikkoja ja täällä olen vieraillut ennekin. Viime kerralla tarkoitukseni oli mennä tutustumaan Lisa-korsun muistomerkkiin, mutta koska alue on täynnä vanhoja ja uusiakin kranaatteja, niin en halunnut viedä Williladya sinne. Tosin ei tuo hirveän innokas ollutkaan. Niinpä se jäi paikkana käymättä, vaikka meillä olisi ollut tarkka paikka selvilläkin. No, onneksemme avuksi riensi Jukka-Pekka Nevalainen, jonka ottamilla kuvilla olemme nyt liikkeellä.

Tämän korsun ja sen jäsenten tuhosta löytyi mainintoja eri puolilta Internetiä, mutta paras kuvaus löytyi Sotainvalidi-lehden numerosta 5/2010. Ehkä tuossakaan aviisissa ei olisi asiasta pahemmin mainittu, mutta kun suomenruotsalaisen kirjailija Kjell Westön isoisä menehtyi tässä ikävässä tapahtumassa, niin onhan se sitten painettu ihan e-paperiin.

Lisa-korsun muistomerkki (Kuva Jukka-Pekka Nevalainen)

Larsmo-Ojan miehet muodostivat 2 raskas patteristo 2 miehistön pääosin. Tähän porukkaan kuuluivat kaikki Lisa-korsussa menehtyneet 27 miestä. Heidän kohtalonhetkensä koitti 13.2.1940, kun venäläiset pääsivät tykistön asemiin ja piirittivät korsua panssareilla. Yksi miehistä katsoi tilaisuutensa tulleen ja pakeni korsusta. Hän haavoittui pakomatkallaan, mutta selvisi hengissä ainoana korsun miehistä. Muut jäivät odottamaan parempaa tilaisuutta paetakseen. 

Miehet olivat korsussa lumipuvuissa ja kypärät päässä, ilmeisesti odottaen otollista hetkeä. Kaikki ylimääräiset pakkaukset ja vaatteet oli kasattu pääoven eteen vaimentamaan vihollisen mahdollisia ammuksia. Venäläiset kuitenkin räjäyttivät korsun länsipään hajalle ja sen jälkeen itäpään ja sitten kukaan ei ollutkaan enää elossa. Vainajat jäivät korsuun ja heidän ruumiinsa kaivettiin esiin vasta jatkosodan alussa syyskuussa 1941, kun suomalaiset palasivat alueelle. Täältä heidät toimitettiin kotiseurakunnana sankarihautuumaalle.

Uhrien muistoa kunnioittaakseen asianosaiset ja Larsmo-Ojan kunta pystyttivät korsun kohdalle muistomerkin 2.7.1993. 

Paikalle on pystytetty myös venäläisten? kunnianosoitus urhoollisille miehille.

Puuhn kiinnitetty kyltti (Kuva Jukka-Pekka Nevalainen)

Teksti kuuluu seuraavasti:

Tässä korsussa 13. helmikuuta 1940 kuolleitten suomalaisten tykkimiesten muistotaulu. Helmikuun 13. päivän loppuun mennessä Mannerheimlinjaa vastaan tehdyn hyökkäyksen kolmantena päivänä Summajärven vahvistettu puolustuspesäke, johon kuului 12 betonibunkkeria ja  39 puista bunkkeria konekivääreineen, oli täysin murskattu osan tykkimiehistä paettua bunkkerista aiemmin päivällä. SJ-5 "Miljoona" "Kielen" huipulla ja muita sotilaita läheisistä taisteluhaudoista siirtyivät ja lukittautuivat pesäkkeeseen. Neuvotoliittolainen tankki tuli pesäkkeen katolle, mutta katto ei luhistunut ja kantoi sotakoneen painon. Lyhyiden neuvottelujen jälkeen suomalaisten kieltäydyttyä antautumasta neuvostoliittolaiset pioneerit räjäyttivät pesäkkeen ja kaikki ketkä olivat pesäkkeessä kokivat äänettömän kuoleman raunioiden alla. 32 ihmistä kuoli. Myöhemmin pesäke nimettiin "Kuoleman pesäkkeeksi".

Pitkäranta / Petäjäsaaren taisteluiden muistomerkki

Monta muistomerkkiä sijaitsee saarissa, jotka ovat kohteina minun ulottumattomissani. Jotkin Suomen puolella sijaitsevat saaret ovat myös puolustusvoimien omistamia, joihin ei ole mahdollista päästä vaikka halua olisikin. Lisäksi Suomenlahden saarien kohteiden kuvaamista osaltani vaikeuttaa oman veneen tai mahdollisen kyydin saaminen Suomenlahden vapaina oleviin saariin. Näiden kohteiden osalta toivon saavani lukijoilta valokuvia, jotta nekin saataisiin esiteltyä. Venäjän puolella saarissa sijaitsevat kohteet ovat myös edellämainituista syistä ulottumattomissani. Onneksi lukijat auttavat, kuten tälläkin kertaa....Tällä kertaa apuun riensi Jukka-Pekka Nevalainen. Kiitokset!

Laatokka jäätyi vahvaksi jääksi tammikuussa 1940 ja suomalaiset miehittivät Laatokan saaret, saadakseen Kitilän suurmotin huoltoreitit suljettua mahdollisimman tiiviisti. Joukkoja määrättiin tehtävään komppanian verran yhtä saarta kohden. Vihollisen huoltoreitti kulki Maksimansaaren ja rannan välissä ja suomalaiset eivät pystyneet estämään huoltoliikennettä kokonaan. Arviolta puolet kaikista kuljetuksista pääsi suomalaisten linjojen läpi.

Venäläiset pyrkivät valloittamaan saaret tammi- ja helmikuun aikana 1940, mutta suomalaiset pysyivät paikoillaan armottomista taisteluista huolimatta. Maaliskuussa venäläiset päättivät valloittaa saaret, saadakseen mahdollisuuden edetä jäitä pitkin Sortavalaan ja Lahdenpohjaan suomalaisten selustaan. Tätä tarkoitusta varten puna-armeija keräsi alueelle 80.000 ukkoa varusteineen. Edessä oli ratkaiseva taistelu, minkä tarkoitus oli pakottaa suomalaiset pois Pitkärannan edustan saarilta. 

Petäjäsaaren romahtanut kieleke toimii nykyisin muistomerkkinä (Kuva Jukka-Pekka Nevalainen)

Suurhyökkäys alkoi 6.3.1940 ja tuli-isku oli helvetillinen. Aluksi aluetta pehmitettiin parin tunnin mittaisella tulivalmistelulla. Sen jälkeen joukot hyökkäsivät kohti Petäjäsaarta, mutta saivat vastaansa kiivasta tulta. Petäjäsaaren edustan jäätikkö täyttyi ruumiista, mutta aina uusia hyökkääjiä ilmestyi. Lopulta venäläiset pääsivät saaren rantaan ja aloittivat panssareiden tukemina valloittaa saarta. Puolustajat jatkoivat sitkeää taisteluaan.

Vasta illalla viimeiset saarta puolustaneet suomalaiset vetäytyivät pois. Heitä ei ollut montaa! Jalkaväkirykmentti 35 150-miehinen 6.komppania oli tuhoutunut lähes kokonaan tappioprosentin ollessa 95. Menetykset olivat kovia ja heistä rantasalmelaisia oli 46 miestä. Mikään muu Suomen pitäjä ei menettänyt yhden päivän aikana yhtä monta miestä. Kyseessä lienee Suomen ennätys, jota kukaan ei ikinä halua rikkoa?

Nilsiäläiset ja rantasalmelaiset muistavat sankarivainajiaan (Kuva Jukka-Pekka Nevalainen)

Yksi isoimmista menetyksistä oli kersantti Leväsen ja liki parinkymmenen miehen menetys yhdellä kertaa, kun lentopommi hajotti heidän päällään olleen kallionkielekkeen heidän niskaansa. Kaikki miehet hautautuivat kallion alle. Juuri tälle paikalle ovat sekä rantasalmelaiset ja nilsiäläiset kiinnittäneet Petäjäsaaren kiivaista taisteluista kertovat muistolaattansa. Koska tämä tapahtui, niin sitä en tiedä.

Äyräpää / Kunnan rajan kyltit

Seuraavaksi kohde, minne yritin aikoinaan päästä Vuoksenrannan kautta, mutta valitettavasti ilman metsurin varusteita meillä ei ollut mitään toivoa. Puita oli kaatunut tien päälle ja niinpä se oli pakko kurvata takaisin melko nopeasti. Taipaleen kautta sinne pääsisi, mutta se reissu minulta on jäänyt aina tekemättä. Nyt ei ole enää tarviskaan, koska sain usealta lukijalta kuvia entisten Äyräpään ja Vuoksenrannan pitäjien rajakylteistä. Kiitokset kaikille lukijoille ja nyt julkaisen kaikki saamani kuvat yhdellä kertaa.

Kyltti on ruostunut (Kuva Mika Rikkinen)

Kivisen tolpan kaiverrukset näkyvät selvästi (Kuva Mika Rikkinen)

Karjalan kannakselta löytyy aina välillä mielenkiintoisia jäänteitä Suomen ajasta ja tämä on yksi niistä. Seudun syrjäisyys lienee syynä niiden säilymiseen meidän aikoihimme asti. Mielenkiintoiseksi näiden kahden kunnan rajan tekee se, että paikalla on vielä ilmeisesti vanhempi kivinen kunnanrajan merkki ja uudempaa tekoa oleva metallinen tolppa kyltteineen.

Ruostetta.... (Kuva Petri Myntti)

Tolpan pystytysvuosi on näkyvissä (Kuva Petri Myntti)

Kunnanrajatolppa (Kuva Petri Myntti)

Petri liikkuuu Karjalassa prätkällä (Kuva Petri Myntti)

Joten lähdetäänpä Karjalan kannaksen syrjäseuduille.....

Aikaa uhmaamassa (Kuva Antti Katainen)

Aikaa uhmaa tämäkin (Kuva Antti Katainen)

Jälkiä menneisyydestä (Kuva Antti Katainen)

Tolvajärvi / Tolvajärven taisteluiden muistolaatta

Tolvajärvi on paikka, minne pääseminen on nykyään haastavaa, mutta kyllähän sielläkin suomalaiset liikuskelevat nykyäänkin. Alue on liki asumatonta korpea, mutta harjumaisemat ovat upeat, jos niitä pääsisi katselemaan. Minulla ei sinne ole pääsyä, mutta onnekseni Rikkisen Mika on käynyt paikan päällä enduropyörällään. Suuret kiitokset mika kuvasta!

Tolvajärven taistelut talvisodan alussa olivat tärkeät sotilaiden mielialojen kohottajana. Sodan alussa vihollinen eteni vähäisten suomalaisjoukkojen häirinnästä piittaamatta liki 60 kilometriä rajalta länteen. Panssaroitujen divisioonien pysäyttäminen tuntui mahdottomalta. Alueen tärkeys tajuttiin päämäjassakin ja hyökkäyksen eteneminen piti saada pysäytettyä. Tehtävän sai hoitaakseen JR16, komentajanaan Aaro Pajari joka siirrettiin reservistä kiireesti Luumäeltä Värtsilään, mistä matka jatkui marssien kohti Tolvajärveä.

Tolvajärven matkailumajan seinässä oleva muistolaatta (Kuva MIka Rikkinen)

Taistelut puhkesivat jo 8.12.1939 ja 10.12.1939, mutta lopullinen hyökkäys tehtiin vasta joulukuun 12.päivä. Tuolloin matkailumajasta vahvan tukikohdan luonut vihollinen heitettiin pois ja vihollinen pakotettiin perääntymään aina Aittojoelle saakka, minne rintamalinja asettuikin sodan loppuun saakka.

Matkailumajan kivijalkaan on kiinnitetty mustagraniittinen muistolaatta kertomaan näistä rajuista taisteluista, jotka johtivat yli tuhannen suomelaisen hengenmenoon. Toki vihollisen tappiot olivat moninkertaiset. Laatan kiinnittäjät ja kiinnitysajankohta ovat minulle tuntemattomia. Toivottavasti tämäkin asia selviää...... 

Heinjoki / Ritari Tuomalan risti

Antti Kataisen kuvilla jatketaan. Antti näet on käynyt katsomassa paikkaa, mihin on pystytetty Rauno Reinikaisen tekemä risti miehelle, joka antoi kaikkensa sodassa. Se että hän antoi kaikkensa, on melkoisen lievä ilmaisu hänen viimeiseksi teokseen jääneestä uroteosta. Uroteko tapahtui 26.6.1944 Revonkylän rintamalla Heinjoen pitäjän alueella ja samana päivänä hän myös kaatui. Ylipäällikkö Mannerheim sen sijaan ei vitkastellut myöntäessään hänelle jo seuraavana päivänä uroteosta Mannerheimin ristin. Kyseessä oli ilmeisesti päämajankin mielestä tärkeä teko...

Mannerheimin ristin ritari Kauko Tuomalan kuolinpaikka (Kuva Antti Katainen)

Juuri tällä ristin osoittamalla kohdalla alikersantti Kauko Tuomala miehistöineen suoritti urotekonsa. Sen aikana he ampuivat itselleen tuntemattomalla tykillä kranaatteja, aiheuttaen yhteensä kahdeksan panssarivaunun, kahden rynnäkkötykin ja neljän vetotraktorin tuhoutumisen. Vieläkin tärkeämpää oli sen seurauksena tapahtunut vihollisen hyökkäyksen pysäyttäminen. 

Tuomalan urotyö on yksi hurjimpia kertomuksia, mitä itse olen lukenut Mannerheimin ristin ritarien suorittaneen. Jokainen arvioikoon itse, oliko urotyö kahden ristin, sekä puuristin että Mannerheimristin, arvoinen. Minun mielestäni ainakin! Kertomuksen Tuomalan urotyöstä voitte lukea täältä. 

Muistoristin ovat pystyttäneet veteraanijärjestöt elokuussa 2008.

Lumivaara / Puutsaaren lentoturman muistomerkki*

Taas yksi muistomerkki, jonne Willimiehellä ei olisi ollut pääsyä. Tällä kertaa ollaan Lumivaaran pitäjässä keskellä Laatokkaa olevassa saaressa. Kataisen Antti sen sijaan meloi saaren ohi juhannuksen kieooeillä kesällä 2017 ja otti valokuvan Puutsaaresta löytyvästä muistomerkistä tai paremminkin mitä siitä on vielä jäljellä. Muistomerkki koostuu luonnonkivistä muuratusta jalustasta, minkä päälle on sijoitettu iso graniittilohkare. Valitettavasti kiveen kiinnitetty muistolaatta on kadonnut jo aika päiviä sitten....

Elettiin lokakuun ensimmäistä päivää vuonna 1930 ja ilmavoimiemme alkuaikoja, joihin kuului valitettavan monia lentoturmia. Tuohon aikaan lentäjien oli oltava rohkeita ja kaiketi vähän hullujakin kehittäessään ilmavoimiamme. Vaikka onnettomuuksia tapahtui, niin lopputulos oli hyvä. Pelastivathan ilmavoimamme osaltaan maamme itsenäisyyden maailmansotien melskeissä.

Puutsaaren lentoturman muistomerkki (Kuva Antti Katainen)

Puutsaaren kärkeen kuitenkin putosi tunnuksella IL-61 varustettu saksalainen, mutta suomalaisvalmisteinen Hansa. Niitä valmistettiin kaikkiaan 120 kappaletta ilmavoimille vuosina 1922-1926. Kellukekone olikin ilmeisen pätevä runsasvesistöisessä maassamme. Valitettava onnettomuus kuitenkin sattui 1.10.1930 Puutsaaressa ja sen muistoksi pystytettiin lentäjätoverien toimesta muistomerkki, minkä paljastamisajankohtaa en tiedä, mutta 1930-luvulla joka tapauksessa.

Nyt jo kadonneessa laatassa oli teksti:”Täällä hukkuivat 1.10.1930 ohjaajakersantti Erkki Virtanen ja mekaanikko Eino Pekkanen IL-61:n mukana Isänmaamme ilmapuolustuksen kehitystyössä. Siunattu Laatokan laineisiin.”

Päivitys 6.10.2018
Viikko takaperin julkaisin Puutsaaren lento-onnettomuuden muistomerkin aamusella ja jo illalla olin kohteen suhteen viisaampi. Sain näet lukijalta lehtileikkeen Laatokka-lehdestä. Täällä oli 8.9.1936 kertomus muistomerkin pystyttämisestä. Liitän lehtileikkeen kaikkien luettavaksi tuohon alapuolelle. Onneksi edes talletin kuvan, koska viestin poistin samantien ja niin en pysty kiittämään lehtileikkeen lähettäjää! Isot pahoittelut! 

Summa / Summan risti

Lukijoiden kuvilla jatketaan tänään, kuten vielä muutaman seuraavankin viikon ajan. Näitä kuvia on kiva esitellä, kun tietää muillakin suomalaisilla riittävän kiinnostusta koluta näitä vanhoja taistelupaikkoja. En siis todellakaan ole ainoa, mutta ehkä kuitenkin sen verran hullu, että yritän saada ensimmäistä kertaa kaiketi kaikki kohteet samaan esitykseen, ettei seuraavien tarvitse tehdä tätä hemmetin urakkaa uudelleen. Olkoon tämä minun perintöni kaikille historiasta kiinnostuneille.

Alkuperäinen Summan risti Matkamiehen ristin takana (Kuva Matti Parikka)

Kivilaatta ristin juurella (Kuva Matti Parikka)

Hienoa, että olen saanut apua tähän hommaan näiden haastavimpien kohteiden osalta. Tämän päivän kohde tosin on sellainen, että tämän olisin pystynyt kuvaamaan itsekin, mutta jostain syystä se vaan aina jäi kuvaamatta. Tällä kertaa avukseni saapui kaksi Mattia, Parikan Matti sekä Salosen Matti. Kiitos teille kummallekin avustanne.

Bunkkerin jäänteitä etualalla (Kuva Matti Salonen)

Ristit räjäytetyn bunkkerin katolla (Kuva Matti Salonen)

Laatta ristin juurella (Kuva Matti Salonen)

Entisen Summan kylän kohdalla sijaitsee bunkkeri SK6, jonka katolle Inkerin liitto pystytti vuonna 1991 luterilaisen ristin ja sen juurelle kaksikielisen muistolaatan kertomaan paikan menneistä rajuista taisteluista ja niiden vaatimista lukemattomista uhreista. Teksti on ehkä yksi koskettavimmista mihin näillä reissuillani olen törmännyt. 

Paikka on monien matkalaisten pysähdyspaikka ja se on saanut viereensä venäläisten pystyttämän matkamiehen ristin, joita nykyisin löytyy lähes kaikkialta Karjalan kannakselta.  

Ihantala / Kenraali Vihman muistolaatta

Kenraali Einar Vihma syntyi vuonna 1893 Kuopiossa. Siinä nyt ei suurempaa ihmettäole, mutta kuolintapa oli harvinaisempi. Hän on ainut rintamalla kuollut kenraalimme itsenäisyyden aikana. Siksipä ei olekaan ihme, että hän on saanut oman muistolaattansa erään Ihantalan ison siirtolohkareen kylkeen. Itse etsin tätä useampaan kertaan Ihantalasta, mutta en yrityksistäni huolimatta paikalle löytänyt. Onneksi Petri Myntti riensi apuun ja toimitti minulle kuvia paikan päältä. Kiitokset Petri ja toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä jatkossakin?

Petri lähestyi Vihman laattaa eri suunnasta kuin minä.... (Kuva Petri Myntti)

Laatta häämöttää jo (Kuva Petri Myntti)

Einar Vihma, keskimmäiseltä nimeltään August, on syntyjään Kuopiosta. Sotilaan ura vei hänet Saksaan jääkäriksi ja uraputki aukeni itsenäisen Suomen armeijassa aina everstin arvoasemaan saakka. Sitten syttyi talvisota ja Vihman ura johti divisioonan komentajaksi asti. Välirauhan ajan hän toimi Helsingin sotilasläänin komentajana. Jatkosodassa hänelle myönnettiin Mannerheimin risti ja välivaiheen jälkeen hän sai johdettavakseen 6.divisioonan, minkä päällikkönä hän toimi aina kuolemaansa asti 5.8.1944 Ihantalan taistelukentillä. Kuolema ei ollut järin suuri yllätys, koska hänen tapansa oli johtaa joukkoja eturintamasta.

Nyt löytyi (Kuva Petri Myntti)

Kenraali Vihman laatta Ihantalan siirtolohkareessa (Kuva Petri Myntti) 

Muistolaatta on hankalassa paikassa, no ainakin minulle se oli! Kahdesti olen sitä etsinyt metsästä, mutta alueella on melkoisesti kivenlohkareita ja en vaan osunut kohdalle. Toisella kerralla lentävien inisijöiden armeija iski vielä kimppuumme, mikä pakotti meidät pakenemaan paikalta. Sen sijaan, että olisin vielä hakenut sitä kolmannen kerran, niin päätin pyytää apua lukijoilta. Sainkin kuvia laatasta monilta lukijoilta, joiden kuvat julkaisen myös samalla kertaa. 

Muistolaatta ei ole täsmälleen Vihman kuolinpaikalla, kuten Ihantalan muista muistomerkeistä vastannut lahtelainen herrasmies Teuvo Kuparinen minulle kertoi puhelimitse. Miksi Vihman suku sitten päätti päätti antaa yksityisten käydä kiinnittämässä laatta tähän paikkaan? Olihan tarkka kuolinpaikka tiedossa.... No, ainakin Vihma on saanut Ihantalan ihmeen johdosta oman muistolaatan Ihantalan kivenseinämään 5.8.2008. Onko sillä nyt niin suurta väliä, onko paikka täsmälleen oikea.

Tässä vielä linkki Einar Vihman elämäntarinaan ja tästä muistolaatan tarinaan.

Liitän tähän alapuolelle vielä erään toisenkin lukijan lähettämän kuvan Vihman muistolaatasta.

Kenraali Vihman muistolaatta (Kuva Matti Salonen)