Lappeenranta / Tuntematon sotilas

 Tervehdys täältä hiljaisuuden keskeltä. 

Blogi on taas viettänyt taukoa, koska kuvattavat kohteet ovat vähissä, suorastaan loppuneet. Muutamia kuvausyrityksiä on kesän aikana ollut, mutta jotenkin ei kehtaisi lähteä pitkälle matkalle yhden muistomerkin takia. Joitakin siis on tiedossani ja eiköhän nuo jollain aikataululla tule kuvattuakin....

Nyt kuitenkin on yksi uusi kohde kuvattu ja valmiina esiteltäväksi. Toki ensin minunkin on yhdyttävä tekijän toivomukseen, ettei vastaavia muistomerkkejä enää ikinä tarvitsisi tehdä. Sotiminen on mielestäni idioottimaista hommaa, missä on vaikea nähdä kenenkään voittavan.

Mitä tällä tarkoitan? Rajoja on aina maailmanhistoriassa siirrelty, mutta aina ne kuitenkin tuntuvat asettuvan sellaisiin kohtiin, että ne ovat uuden sodan alku ja juuri. Nyttenkin toisen maailmansodan voittajavaltioihin kuuluva nykyinen Venäjä on rajansiirto puuhissa Ukrainassa, vaikka he eivät vieläkään ole saaneet 80 vuotta takaperin raunioitunutta maataan jaloilleen. 

Sama kurjuus tulee maassa jatkumaan, riippumatta kuinka Ukrainan sodassa käy. Lännen eristämän valtion talous romahtaa hiljalleen ja Kiina on kääntänyt katseensa Siperian luonnonvaroihin. Uusia investointeja ei maahan ole tulossa elleivät nyt kiinalaiset osta maata pala palalta. Diplomatia, demokratia ja kaupankäynti kiertävät maan ja veikkaan Venäjän olevan kymmenen vuoden päästä kehitysmaan asteella, ellei ihmettä tapahdu. Tuskin tapahtuu, koska kaikki luottamus kyseiseen kansakuntaan on mennyt ja sen korjaaminen vaatii vuosikymmeniä tai kenties vuosisadan...

Tuntematon sotilas Lappeenrannan sankarihautausmaalla

Isokokoinen kypärä on saatu näyttämään vanhalta

Tuntolevy on antanut idean vuosiluvuille

Paikalla on myös infotaulu

Samaa omaa yhteiskuntajärjestelmäänsä he yrittivät tuoda tänne Suomeen, mutta onneksi meiltä löytyi selkärankaa vastustaa pyrkimyksiä. Näin toimimme jatkossakin, jos tilanne vaatii. Onneksi selvisimme rähinöistä itsenäisenä valtiona. Valitettavasti se vaati ison määrän uhreja. Nämäkin rähinät alkoivat Venäjän toimesta, joka on aina tykännyt kiusata itseään pienempiä valtioita. Nyt eivät sentään ole tänne hyökänneet, mutta sinisilmäisyyttämme hyväksi käyttäen levittäytyneet myös rajojemme sisäpuolelle. Minä ainakaan omaani aio heille myydä edes tuplahinnasta. Näin toimin tänä kesänä, kun yritin myydä moottoripyörääni. 

Ilman Venäjää, tai silloista Neuvostoliittoa, ei tätäkään julkaisua tarvitsisi tehdä. Kyseessä on näet Suomen toiseksi suurimmalle sankarihautausmaalle paljastetusta muistomerkistä, joka kunnioittaa tuntemattomiksi jääneitä sotiemme vainajia. Kaikkiaan Lappeenrannan sankarihautausmaalla on 2117 sankarivainajaa, joista n. 800 on tuntemattomia, joiden henkilöllisyys ei ole selvinnyt. Heitä on haudattu Lappeenrantaan joka vuosi vuodesta 1993 lähtien. Tämä muistomerkki onkin kunnianosoitus Venäjältä löydetyistä sankarivainajille, jotka on haudattu tuntemattomina tänne. Valitettavasti heitä löytyy vielä jatkossakin, koska työ päättyy tuskin koskaan, vaikka nyt silläkin rintamalla on hiljaista.

Muistomerkki on liki parimetrinen Rapasaaren laiturin kivenlohkare, mihin taiteilija/seppämestari Antti Nieminen on laittanut ison patinoituneen kypärän ja kaulassa roikkuneen tuntolevyn, jotka löydetyillä vainajilla on joskus yllään löytöhetkellä. 

Muistomerkki oli tilaustyö, jonka Lappeenrannan kaupunki ja sankarihautausmaan hoitokunta tilasivat seppämestari Niemiseltä. 

Tuntematon sotilas paljastettiin 25.8.2024 juhlallisessa tilaisuudessa, mitä rakuunasoittokunta kunnioitti esityksellä. Avauspuheen piti kansanedustaja Jukka Kopra sekä patsaan paljasti sankarihautausmaan hoitokunnan varapuheenjohtaja Keijo Martikainen.

Lappeenranta / Morgan ja Konda

Tervehdys pitkästä aikaa! 

Lähes vuosi on vierähtänyt edellisestä kohteen julkaisemisesta ja rauhallista tulee olemaan jatkossakin.....valitettavasti. Kovinkaan montaa uutta kohdetta minulla ei ole tiedossa, mutta jokunen kuitenkin. Tosin nekin pitäisi käydä ensin kuvaamassa, mutta sen on estänyt autokaluston kunto. Eiköhän noita kuitenkin pääse kuvaamaan syksymmällä. No, yhtä kohdetta olin assistentti Ritan kanssa menossa kuvaamaan, mutta suljetut portit estivät matkamme. Kymmenen kilometrin kävely tappohelteessä ei meitä raihnaisia houkutellut, joten syksyllä uudelleen. 

Jotain Willimies on kuitenkin saanut aikaiseksi suvenkin aikana. Kävin läpi blogin vanhat julkaisut, joista poistin toimimattomat videot ja lisäsin uusia kuvia kadonneiden tilalle. Ilmeisesti Putinin kätyrit olivat iskeneet blogini julkaisemiin kuviin, joissa oli strategisia kohteita, kuten suomalaisia "natsi"-muistomerkkejä, venäläisiä maisemakuvia ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Olivat poistaneet jopa Leninin patsaan kuvat, mutta ne joutivatkin pois. Olisin varmaan poistanut ne itsekin jopa vapaaehtoisesti. Puutteita kohteiden kuviin jäi, ja nyt toivonkin lukijoilta apua. Tarvitsisin ehdottomasti blogiini Tuppuran ja Huovarin taisteluiden muistomerkkien kuvat. Ne valitettavasti ovat kadonneet. Jos pystyt auttamaan, niin olisin ikuisesti kiitollinen. Yhteyttä voi ottaa minuun sähköpostitse.

Mutta siirrytäänpä asiaan. Tänään julkaisuun tulee muistomerkki, mistä minulla ei ollut mitään tietoa etukäteen. Niinpä yllätyin saadessani blogin palkattomalta assistentilta kuvan ja Lappeenrannan museon lyhyen infon tästä muistomerkistä. Mielelläni olisin käynyt paikan päällä itsekin, mutta nykytilanteessa sotilasalueelle meno olisi vaatinut liikaa vaivaa muilta ihmisiltä, joten ehkä vielä joskus pääsen paikallekin, kunhan Putinin kätyreineen saadaan kuriin.

Tämän päivän kohde ei ole alkuperäisellä paikallaan, vaan sitä on jouduttu siirtämään 1990-luvulla. Tarkkaa aikaa ei ole minun tiedossani. Nykyisin hauta-/muistokivi on Maasotakoulun alueella. Alkuperäinen sijainti oli ratsastusmaneesin ja Vääpelirakennuksen välissä Maasotakoulun pohjoisrinteessä. Sieltä kivi siirrettiin turvaan Maasotakoulun alueelle, joka taisi tuolloin olla Päällystöopiston nimellä?

Morganin ja Kondan hautakivi. Kivestä erottuu nimet ja -31

Kyseessä on hautamuistomerkki, jolla on mielenkiintoinen historia. Kyseessä olevassa kivessä on kaiverrettuna teksti MORGAN KONDA, mutta keitä he olivat? 

Itsenäisyytemme alkuvuosina alueella toimi Kadettikoulun ensimmäisen vuosikurssin kadettina, ratsumestari ja aatelinen vapaaherra Henrik Wrede Af Elimä, joka omisti vuodesta 1920 lähtien Konda-nimisen Schäferin ja Morgan nimisen hevosen. Kyseiset eläimet olivat Henrikille rakkaita ja hän halusikin muistaa heitä testamentissaan. Tämä euralaislähtöinen aatelisherra toimi Uudenmaan Rakuunarykmentin 3.Eskadroonan päällikkönä, kuollen helmikuussa 1931 keuhkotautiin. Nyt oli aika saattaa testamentti ajantasalle....

Testamentissään hän oli määrännyt Morganin ja Kondan surmattavaksi ja haudattavaksi hautajaispäivänään. Viimeistä tahtoa kunnioitettiin ja eläimet haudattiin alkuperäiselle paikalle hautapaaden kanssa. Kivi siis siirrettiin 1990-luvulla talteen, mutta eläinten hauta on edelleen koskemattomana ilmeisesti nykyisen Helsingintien alla. Itse Henrik Wrede haudattiin Lappeenrannan vanhalle hautausmaalle.  

Kyseessä on kyllä erikoinen kappale historiaa ja en muista vastaavia tulleen vastaan. Popi-koira ja Kouvolassa pystyasentoon haudattu hevonen toki on blogissa esitelty. Ehkä joku muukin eläinaihe, mitä en vaan jaksa muistaa. Tarkoitukseni on kuitenkin vielä tämän vuoden aikana lukea kaikki blogini kohteet läpi ja ehkä monet näistä paikoista ovat jopa uudelleenkuvaamisen arvoiset........ Blogi ei siis missään nimessä ole vielä loppuaan nähnyt, mutta julkaisuvauhti tulee olemaan leppoisan rauhallinen! 

Blogin uusimmat käänteet kerron blogin Facebook-sivustolla, joten pysykäähän menossa mukana! Siellähän olen kesän aikana esitellyt kaksi tuhottua suomalaista muistomerkkiä, jotka ovat tuhoutuneet ikuisiksi ajoiksi. Mielestäni häpeällistä toimintaa, mutta itänaapurilta voi nykyään odottaa mitä tahansa.

Lappeenranta / Pave Maijasen muistomerkki

No niin, nyt on sentään jotain ihan uuttakin julkaistavaksi. Lappeenrannan oma poika Pave Maijanen sai näet oman muistomerkkinsä Lappeenrannan satama-alueelle. Muistomerkin julkistamistilaisuus oli 12.10.2023 ja paikalla oli runsaasti ihmisiä. Ilmeisesti Pave oli suosittu näillä nurkillä, vaikka hänen musiikkinsa ei minua erikoisemmin liikuttanutkaan. Minun mielipiteeni asiassa ei tosin merkitse mitään....

Muistomerkkihanke eteni yllättävänkin nopeasti, mutta olihan siinä kaikenlaisia käänteitä matkalla. Ilmeisesti yleisin toivomus oli, että Paven biisin tutuksi tullut repliikki keskipenkki olisi jotenkin näkynyt teoksessa. Nythän teos on kivisellä penkillä, mutta Paven jokapaikkaan raahaama kitarakotelo on penkin päädyssä. Lienee taiteilijan vapautta.

Teoksen teki taitelija Harri Ahonen ja sen virallinen nimi on "Lavalla". Teoksessa on hienoja yksityiskohtia. Sen sisällä on valoja, jotka hohtavat kuoren läpi pimeällä. Itse tietysti kävin kohteen kuvaamassa päivänvalossa! Lisäksi sen sisällä on lämpövastus, joka pitää kotelon kannen sulana talvellakin. 

Teoksen sijoittelusta vielä sen verran, että alkuperäinen suunnitelma oli sijoittaa se vieressä sijaitsevan Kaunis Weera patsaanjalustalle tai portaille. Se ei toteutunut, joten nyt voit istua kivisellä penkillä kitarakotelon vieressä "keskipenkillä". Penkkiä tosin ei ole lämmitetty!

Pave Maijasen valaistu ja lämmitetty kitarakotelo

Yksinkertaisen tyylikäs......mielestäni

Muistomerkki sai oman alustan

Tähän voit istahtaa keskipenkille.....

Lukijoille lyhyt tiedonanto tähän loppuun. Willimiehen kohteet ovat taas ihan lopussa ja Putinin sensuuri on iskenyt joihinkin blogin vanhempiin kohteisiin, jotka sijaitsevat Venäjällä. Lienevät heidän mielestään natsimuistomerkkejä tai muuten sotilassalaisuuksia, niin valitettavasti niitä puuttuu nyt blogista. Alkuperäisiä kuvia en ole säilyttänyt ja uusia en missään nimessä aio mennä kuvaamaan, ellei aluetta palauteta Suomelle. Muussa tapauksessa pitäkööt tunkkinsa!

Sapettaahan tuo homma, mutta suurin häviävä tässä asiassa tulee olemaan Venäjä, jolle toivotan pitkää elämää kurjuuden keskellä. Toivottavasti Ukraina saisi heittäneen nuo rikolliset pois omasta maastaan mahdollisimman pikaisesti. Odotan joka aamu lukevani uutisen Kertsin sillan tuhoamisesta edellisenä yönä. Ehkä jo huomenna?

Ensi suvena olisi taas tarkoitus jatkaa kuvausreissuja, kunhan monumentit paljastuvat lumihangen alta ja selvitän sitä ennen, että mistä löytyisi vielä kuvaamattomia kohteita.

Näillä näkymin kirjoittelen tänne seuraavan kerran ensi suvena, mutta sitä ennen aion lukea kaikki tekstit aikajärjestyksessä, mitä olen tänne julkaissut ja samalla kirjata ylös kohteet, joista kuvat ovat kadonneet Putinin takia......ketäpä muutakaan siitä voi syyttää.

PS. Sinäkin voit lukaista koko Willimiehen tuotannon läpi talven pimeinä hetkinä. Niitä on näköjään kertynyt 1924 kappaletta!!!!!

Mukavaa talven odottelua 

 

 

Uukuniemi / Jalmari Ahokas

Willimies oli jo heittänyt tämän kalenterivuoden osalta rukkaset naulaan blogin päivittämisen suhteen, mutta kun palkattomat assistenttini ottavat yhteyttä, niin pitäähän se vielä kerran venyä. Entinen työkaverini Lea tykkää kuljeksia syksyn sateissa hautausmaita pitkin, niin ainahan löytää jotain mielenkiintoista.....niin tälläkin kertaa Uukuniemen hautausmaalta! 

Eihän siinä mitään pahaa toki ole, mutta jotenkin minusta on vaan tullut melkoisen saamaton kirjoitushommissa ja kaikessa muussakin....ajatukset pyörivät jossain muualla, kuten ensi viikon keskiviikossa, jolloin pitäisi selvitä mikä raihnaista Willimiestä riivaa. Muutenkin olen karsinut viime kuukausien osalta kaiken ylimääräisen ja turhan pois. Kyseisestä syystä jää väliin puhekeikka Taipalsaarella mihin kyseltiin oikein maksua vastaan esiintyjäksi.

Mutta siirrytäänpä asiaan ja Jalmari Ahokkaaseen. Uskoisin, että kyseinen henkilö valtaosalle tuntematon, kuten minullekin vielä muutama viikko takaperin. Hivenen aiheeseen perehdyttyäni, huomasin kyseessä olevan mielenkiintoisen henkilön. Kerron itse asian tiivistettynä, koska muut ovat kertoneet asian jo aiemmin ja paremmin kuin itse koskaan pystyisin.

Ahokkaiden hautakivi Uukuniemellä (Kuva: Aleksi Lapakko)

Jalmari Ahokkaan tarina lähtee liikkeelle Uukuniemeltä, Papinniemen kannaksen tilalta, huhtikuussa 1898 perheen kuudentena lapsena. Aikojen karuutta rajapitäjässä kuvaa, että viidestä sisaruksesta vain kaksi oli enää elossa Jalmarin syntyessä. Ahokkaiden suku oli viljellyt kivisiä maita aina 1600-luvulta lähtien ja Jalmarin syntyessä heillä oli hallussaan pari hehtaaria kivisiä peltoja, vähän kaskettua metsää ja muutamia kotieläimiä. Ei ihme, että isä joutui hankkimaan lisätienestejä suntiona. Kaiken lisäksi isä Olli menehtyi Jalmarin ollessa kuusivuotias ja jätti jälkeensä takausvelan, joka johti lopulta tilan myymiseen 1912.

Muutto pieneen mökkiin pakotti Jalmarinkin töihin 13-vuotiaana juoksupojaksi sekatavarakauppaan kirkonkylälle.  Kauaa ei Jalmari toimessa viihtynyt vaan siirtyi kauppa-apulaiseksi Nurmekseen. Sieltä matka jatkui Joensuuhun 1916 opiskelemaan kauppaoppilaitokseen. Koulu jäi kuitenkin kesken ja edessä oli muutto Viipuriin, missä hän työskenteli jarrumiehenä Viipurin ja Pietarin välillä. Lokakuun vallankumousta hän pakeni Viipuriin. Sota kuitenkin seurasi nuorta miestä ja oli aika valita puolensa sisällissodassa, koska Viipuri joutui punaisten vallan alle. Välttääkseen punaisiin liittymisen, hän piileskeli tutun rouvan huushollissa kaappiin piiloutuen välttääksen pakko-oton punaisten riveihin. Valkoisten vapautettua Viipurin, hän siirtyi Uukuniemelle, koska hän oli vakavasti sairas. Jonkinsortin keuhkotauti vaivasi ja pelastukseksi koitui veneretki vanhoilla kotiseuduilla. Venettä rantaan vetäessään hänen keuhkoistaan puhkesi paise ja toipuminen alkoi.

Toivuttuaan Jalmari palasi Viipuriin ja pestautui kirjanpitäjäksi maataloustarvikeliikkkeeseen. Täältä matka jatkui Vaasaan 1920 konttoripäälliköksi ja paluu Viipuriin oli edessä 1924, minne suuntasi myös Jalmarin morsian Rauha. Työpaikka vaihtui nopeasti ja uusi pesti liikemies Otsakorven palveluksessa alkoi. Pian edessä oli pikainen visiitti Seinäjoella, kunnes 1927 palattiin taas Viipuriin William Otsakorven lesken avuksi liikeimperiumin hallinnassa. Otsakorpien omaisuus säätiöitiin ja Jalmari vastasi sen hoitamisesta tienaten isot rahat leskeltä. Elintaso oli huimassa nousussa, mutta kääntöpuolena suru seurasi perhettä kahden lapsen menetyksen myötä, kunnes Seija Anita syntyi 1929. 

Kuva: Aleksi Lapakko

Perheen äiti Rauha ei tuntenut omaa isäänsä ja yllättyikin saadessaan ison perinnön isältään, joka teki hänestä vauraan naisen. Vaimon rahojen ansiosta Jalmari irtisanoutui töistään ja perusti kahden makkaramestarin kanssa tehtaan Lappeenrantaan. Ilmeisesti bisnes Lappeenrannassa ei tyydyttänyt vaan edessä oli 1931 uuden makkaratehtaan rakentaminen Viipuriin ilman liikekumppaneita. Ilmeisesesti kaikki arvaavat, ettei ajankohta ollut paras mahdollinen, koska maailmanlaajuinen talouslama iski päälle täydellä voimalla. Kesällä 1932 edessä oli yrityksen myynti ja uuden perustaminen. Uusi liike oli Viipurin Autovaruste, joka harjoitti autotarvikkeiden, autojen ja urheiluvälineiden kauppaa. Samasta syystä kuin makkaratehdaskinajautui vaikeuksiin ja samalla katosi Rauhan saama perintökin. Avio-onnikin oli koetuksella konkurssin ja Jalmarin alkoholinkäytön takia. Niinpä Rauha muuttikin Seijan kanssa Uukuniemelle ja Jalmari seurasi perässä. Paluu Uukuniemelle köyhyyteen on varmaan tuntunut kauhealta.

Jalmari ei kuitenkaan lannistunut, vaan aloitti kaiken alusta Rauhan tukemana luvaten maksaa menettämänsä rahat takaisin. Käsistään näppäränä henkilönä hän ryhtyi keksijäksi suunnitellen uudenmallisen suksisiteen ja soutukoneen. Vaan tupakkamiehet selviävät aina ja niinpä köyhtynyt Jalmari siirtyi valmistupakoista käärimäänsätkiä. Koska Jalmarista se oli vaikeaa silloisilla vehkeillä, niin hän päätti keksiä paremman. Alkuvuodesta 1938 sätkäkone oli valmis ja edessä oli muutto Helsinkiin ja tuotannon aloitus toiminimen parissa. Sätkäkone oli menestys ja ajoitus mahtava! Sotavuosina kaikki joutuivat siirtymään itsekäärittyihin sätkiin ja Jalmarin sätkäkone ja -paperi löytyi kaikkien taskuista. Sotavuosien jälkeen Jalmari haki patentteja muistakin maistaja hankki menettämänsä rahat takaisin.

Mikä on tarinan opetus? Kovalla työllä menestyy ja hankkii rahaa.....paljonkin. Valitettavasti onni ei ollut myötä lasten kanssa ja ne jättivät jälkensä Jalmariin ja Rauhaan. Perheen jäljelle jäänyt omaisuus säätiöitettiin ja nyt se on kymmenen suurimman lääketieteeseen apurahoja myöntävän säätiön joukossa.

Sätkiä käärimällä tehdään siis hyviä tekoja! 

Lappeenranta / Hotelli Patrian muistomerkki

Tämä kirjoitus on tältä erää viimeinen melkoisen suurella todennäköisyydellä, koska kohteet on "tilapäisesti" loppuneet. Lisäksi visiitti Etelä-Karjalan keskussairaalaan lähestyy, missä yritetään löytää pumppuuni lisää tehoa. Nykytehot eivät kummoisiin ponnistuksiin riitä. Edessä on siis jonkin sortin operaatio ja on sitä jo odotettukin! Tämän vuoden kevät ja kesä on menneet ihan hissutellessa ja toivottavasti ne ajat tulevat kohta päättymään.....

Ennen blogin perinteistä talvitaukoa, on edessä vielä yksi postaus, mikä onkin melkoinen mysteeri. Toki olen yrittänyt saada siihen selvyyttä, mutta huonolla menestyksellä. Aina ei vaan kaikkea pysty selvittämään, koska asian aluille laittaneet eivät vastaa viesteihini.....

Elli Björkstenin muistomerkki vai hotelli Patrian?

Mistä siis on kysymys? Istuin taannoin kaverillani kylässä, jolla on lukuoikeudet Etelä-Saimaa sanomalehteen. Huvikseni testasin löytyykö itseäni kiinnostavilla hakusanoilla uusia kohteita ja bingo! Kyseisessä lehdessä oli julkaistu 2.4.2022 Kaisa Juntusen kirjoittama artikkeli muistomerkistä, joka sijaitsee Hotelli Patrian takapihalla. Kyseessä piti olla Elli Björkstenin muistomerkki, joka kaiketi oli kiinnitetty hänen nyt jo puretun kotitalonsa seinään vuonna 1949. Ilmeisesti se on sitten siirretty oikeaan kiviseen muistomerkkiin.....koska, milloin ja kenen toimesta?. Jutussa myös kerrottiin laatan olevan kulunut ja heikosti luettavissa jne.....

Ylemmässä laatassa puu-Patria kaiverrettuna

Innokkaana lähdimme heti seuraavana paikalle ja sieltähän se löytyi samantien. Vaan eipä tuossa ollut mitään mainintaa Ellistä, vaikka kiveen oli kiinnitetty kaksikin laattaa. Vaikka minun silmäni ovat jo vanhat ja väsyneet, niin sain ihan hyvin selville mitä laattoihin oli raapustettu. Ihmettelinkin kovasti, mistä Kaisa Juntunen oli saanut päähänsä kirjoittaa Elli Björkstenistä? Hänestä en löytänyt yhtikäs mitään....  

Pienempi laatta kertoo tontin toimineen hotellikäytössä yli sadan vuoden ajan

Elli on ihan varmasti oman muistomerkkinsä ansainnut, mutta missä se on? Mistä toimittaja sai päähänsä kirjoittaa muistomerkistä, kuin se olisi Ellin? Siinä on nimittäin ylimmäisenä laatta, mihin on kaiverrettu vanhan puu-Patrian kuva ja alemmassa lukee, että TÄLLÄ PAIKALLA ON SIJAINNUT HOTELLI VUODESTA 1889 LÄHTIEN. Ota tästä nyt sitten selvää........

Kivessä on selkeästi tilaa isommallekin laatalle. Onko ollut joskus vai ei.....

Kuten jokainen näkee kuvistani, niin muistomerkin kivessä on sorvattuna isompi aukko isommalle laatalle. Onko siinä ollut Ellin muistomerkin laatta? No, ainakaan enää ei ole ja mielestäni kyseessä ei silloin ole hänen muistomerkkinsä. Jos se on joskus ollut, niin missä laatta on nykyisin? 

Mielestäni, tähän olisi kiva löytää ratkaisu, koska nyt lehtijuttua on jo kopioitu Meijän tähet sivustolle Jyri Hännisen toimesta. 

Jään odottelemaa, kuinka tämän mysteerikohteen tilanne kehittyy! 

Muuten hyvää syksyä kaikille ja jos uutta ei ole tulossa, niin lupaan päivitellä vanhoja juttuja.

 

Lappeenranta / Pave Maijasen muistolaatta

Willimies ei ole soittomiehiä ollenkaan, mutta rokki saa kyllä meikäläisenkin varpaat heilumaan. Kestosuosikkini on aina ollut Hurriganes, mutta nykyään Australian poikien yhtye Airbourne löytyy useiten Spotifysta. Silti viimeksi keväällä kuuntelin läpi koko Hurriganesien tuotannon ja onhan ne ihan hemmetin pätevä ryhmä ollut aikanaan. Miksipä ei olisi ollut, koska bändin taustoilta löytyy tämän päivän kohdehenkilömme Pave Maijasenkin kädenjälki...vai soittotaito?

Hotelli Rakuuna, entinen AUK

Itselleni edes kotiseuturakkaana lappeenrantalaisena, Pave ei ole ollut idoli. Moni paikallinen kuitenkin havahtui tammikuussa 2021 Paven menehdyttyä, että nyt olisi oiva tilaisuus muistaa oman kylän poikaa. Matkan varrella on suunniteltu patsasta ja vaikka mitä, mutta ensimmäisenä ehti Rakuunamäen asukasyhdistys toteuttamaan Paven muistolaatan. Veikkaanpa että muutankin on tulossa. No, onhan toki 8.6.2023 paljastettu Lappeenranna viisi ensimmäistä Meiän tähet laattaa ydinkeskustassa....

Pave Maijasen muistolaatta.....tyylikäs

Paven muistolaatta löytyy Paven nuoruusvuosien kotipaikalta Lappeenrannan Rakuunamäeltä. Upseerin poikana Pave varttui tässä miljöössä ja täältä löytyy hänen laattansakin. Laatta on kiinnitetty nykyisen Hotelli Rakuunan seinään. Kyseinen rakennus oli tosin aiemmin Akiupseerikoulu AUK, joten tässä talossa Paven koti ei ollut. Sen sijaan hänen todellinen kotinsa oli pääportin vieressä samassa talossa jonka seinässä on viimeisen jääkärin Väinö Valveen muistolaatta. Miksi, se ei ole siellä...siihen en osaa sanoa syytä.

Laatta paljastettiin 1.7.2023 sateisessa säässä, mutta paikalla oli joitakin kymmeniä ihmisiä.

Lappeenranta / Pontuksen surmatyöt 1918

Aina välillä pitää hattua nostaa, kun joku jaksaa olla kansalaisaktivisti ja toimia hyväksi kokemansa asian puolesta. Se aina muistuttaa kuinka saamaton sitä itse osaa olla. Tällä kertaa kehut ja kiitokset menevät Antti Vanhaselle, joka oli puuhamiehenä Lappeenrannan Pontukselle 14.6.2023 paljastetussa uudessa muistomerkissä. Toki Antilla oli omat syynsä tähän muistomerkkiin, mutta se ei teon merkitystä himmennä. Kiitos Antti

Kiveen kiinnitetyn laatan lisäksi paikalle istutettiin puu

Itse muistan lukeneeni tämän muistomerkin taustalla olevasta surmatyöstä ensimmäisen ja kenties ainoankin kerran Koston kevät 1918 kirjasta. Teoksessa kerrotaan Vennäistenpellon surmatöistä ja ns. Siparin talosta, jossa surmattuja pidettiin vankeina. Surmatyö tapahtui 25.4.1918 ja surmatut olivat punaisia tai ainakin silloisen tilanteen mukaan sellaiseksi todettuja. Varmasti virheitä on tuona aikana tapahtunut ja moni syytönkin sai heittää henkensä hetkellisen kiihkon tai muun sellaisen seurauksena. Ajat olivat ankarat.

14.6.2023 paljastettu muistomerkki 

Laatan teksti muistuttaa ja puhututtaa

Kuten puuhamies Anttikin kertoi paikallisessa aviisissa, tarkoitus ei ole repiä vanhoja haavoja auki ja etsiä syyllisiä. Nyt tarkoitus on tuoda tämän päivän asukkaille tiedoksi muistoja heidän alueensa menneisyydestä. Tämä on mielestäni hyvä tapa ja kannattamisen arvoinen. Valitettavasti naapurimaamme on hyvä esimerkki juurettomuudesta ja tyhmyydestä, kun valtiovallan toimesta historiaa tulkitaan aina vallitsevaan hetkeen sopivalla tavalla ikävät asiat unohtaen. Kuten historiantutkija Mirja Lappalainen sanoi, niin historia on kansakunnan yhteinen muisti ja ilman historiaa kansasta tulee muistisairas.

Jos Vennäistenpellon surmatyöt kiinnostavat enemmän, niin täältä löydät asiallisen artikkelin tapahtumista.  

Lemi / Tykkitien muistomerkki

Juhannusaaton kuvausretken kohteiden esittely jatkukoon..... Aina välillä Willimiehen postilaatikkoon tai muihin kanaviin ilmestyy vinkkejä uusista kohteista. Siten sai alkunsa myös reissu Lemille, minkä luulin kuvanneeni jo kokonaan yhtä poistettua muistolaattaa lukuunottamatta. Niin vaan blogin palkattomana assistenttina toimiva Huttusen Jussi laittoi Whatsapp-viestin tästä kohteesta viime lokakuussa. Juuri tuolloin olin kuolemankielissä koronan takia ja niinpä jäi paikalla käymättä viime syksynä. Vaan parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Niin, ja kiitos Jussi!

Tykkitie 100 vuotta

Lemi, tuo rauhallinen maalaispitäjä, ei ole pahemmin maailmanmelskeisiin viime aikoina osallistunut, muttta aikoinaan tilanne oli ihan toisenlainen. Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettiin kautta Suomen maan linnoitusketjuja ja rakennelmia Pietarin turvaksi. Puhutaan ns. patteritöistä ja niitä tehtiin myös Lemillä. Näkyvinä ja vieläkin käytössä olevina töinä, Lemille rakennettiin kaksi ns. tykkitietä, joista pohjoisimman varrella on päivän kohteemme. 

Tykkiteiden merkitys oli patteritöiden aikana toimia työmaaliikenteen kulkuväylinä ja taistelutilanteessa ne olisivat toimineet huolto-ja yhdysteinä Lappeenrannan suuntaan. Kyseiset tiet olivat n.10 metriä leveitä ja hyvin suoria sen ajan karjapolkuihin verrattuna. Mitään sotilaallista merkitystä niillä ei ole koskaan ollut, jollei sellaiseksi lasketa viime sotien evakkokuljetuksia.

Tien varteen on kuitenkin paljastettu Tykkitien tiehoitotoimikunnan toimesta 13.8.2016 muistomerkki, joka kertoo tien valmistuneen lemiläisten toimesta sata vuotta aiemmin eli 1916.

Imatra / Imatran Inkeri

Taas on kulunut aikaa edellisestä päivityksestä, joten julkaistaanpa kuulumisten kera muutama kohde lähiviikkojen aikana. Montaa kohdetta ei ole tulossa, koska aika rauhalliseen tahtiin noita paljastetaan. Lisäksi Willimiehen raudankova kunto on vähän rapistunut ja se estää muutaman kohteen kuvaamisen. Toivottavasti syksymmällä paikallinen Ekhva saa selville millaiset vaivat Willimiehen pumpusta löytyvät ja hoidetaan asiat kuntoon! Jospa sen jälkeen löytyisi vähän innostustakin tähän, kuten moneen muuhunkin juttuun....

Lopputalvi ja kevät vierähtivät nopeasti töiden ja laiskottelun merkeissä. Ihmeellisiä ponnisteluita ei tullut tehtyä ja etenkin toukokuussa tehot putosivat nollaan. Sen jälkeen on sitten saanut juosta tutkimuksissa, kuvauksissa ja verikokeissa säännöllisesti. Itselleni tästä kesästä tuli selkeästi kesä, jonka urotyöt voi kirjata lyhyesti. Toivottavasti motivaatio löytyy takaisin, koska tekemistä kyllä olisi.

No, isoin juttu on saada itseni kuntoon ja keksiä mielekästä tekemistä, kenties vaikka uuden harrastuksen/blogin parissa. Mielessä on pyörinyt "Miehen elämää" kuvaava blogi tai joku Instassa pyörivä stoorisarja. Näkökulma olisi tietenkin 1960-luvulla syntyneen Neanderthalilaisen luolamiehen tuntemuksissa nykymaailman menosta. Todennäköisesti asia jää toteuttamatta, koska todennäköisin seuraus olisi vankila- tai joku muu tuomio! Voisihan tuo toki olla piristäväkin kokemus;)

Riku Tuuhan Imatran Inkeri

Mutta siirrytäänpä kuitenkin asiaan, jotta saan tämänkin kohteen julkaistua katseltavaksenne. Itse olen jo unohtanut, miten sain tiedon tästä kohteesta, mutta eipä sillä väliä. Jos Willimies ja huono muisti liittyvät toisiinsa kiinteästi, niin vielä paremmin tunnetaan Imatra ja Inkeri. Niille jotka eivät tiedä kyseisen parivaljakon historiaa, niin kerrottakoon, että kyseessä on Imatran Nuorkauppakamarin vuosittain elokuussa valitsema naishenkilö, joka on tunnettu imatralainen. Vaatimukset ovat siis tiukat! Pitää olla siis imatralainen ja toiminut Imatran hyväksi jollakin tapaa.

Ensimmäinen Imatran Inkeri valittiin 1970, jolloin valinta osui kirjailija Hilja Valtoseen. Tämän jälkeen valinta on osunut eri alojen edustajiin. Tällä hetkellä Imatran Inkerin tehtävää hoitaa Tarja Valokorpi, mutta jo elokuussa hänen on aika vetäytyä uuden Inkerin tieltä. 

Mistä Imatran Inkeri on saanut alkunsa? Imatran Inkerin nimi tulee Toivo Kärjen säveltämästä ja Reino Helismaan sanoittamasta Imatra-valssista, jossa kerrotaan myyttisestä naishahmosta Vuoksen varrella. Tästä valssista kaikki sai siis alkunsa... Sama mystisyys jatkuu myös Inkerin valinnan jälkeen, koska hän saa tunnuksekseen Imatra-kiven, josta tehdään hänelle riipus. Tietenkin arvaatte, että kivi haetaan Imatrankosken pohjasta! Lisäksi Inkeri käyttää tilaisuuksissa feresiä, joka sisältää rajakarjalalaisia elementtejä.

Tekijä ikuistettuna patsaan jalustaan

Edellä asiaa Imatran Inkeristä ja pitäähän Inkerillä patsaskin olla. Lopultakin sekin haave toteutettiin ja paljastettiin paikallaan toukokuussa 2022. Patsaan teki pronssista paikallinen taiteilija Riku Tuuha ja hankkeen puuhamiehenä toimi Kanta-Imatra seura.

Upea patsas sijaitsee Imatran kosken ja ravintola Kuohun välissä Imatran ydinkeskustassa. PS. Kyseessä ei ole maksettu mainos vaikka ravintola Kuohussa olemme pitäneet kaikki vesijuoksuryhmämme pikkujoulut!

Vierestä löytyy Imatran kuitti naapurikansan vierailijoille. Tätä Willimies arvostaa!!!!!

Willimiehen kohteet Google Mapsissa

Ajattelin kirjoittaa vielä yhden lyhyen stoorin blogiin ja jakaa samalla linkin karttaan, mistä löytyvät kaikki Willimiehen julkaisemat kohteet. Lisäksi kartasta löytyvät oranssilla merkityt kohteet, jotka minulla on tällä hetkellä tiedossa ja mitkä aion kuvat kesällä 2023. Kyseessä on siis tietopaketti, minkä avulla osaat käydä itsekin paikan päällä! 

Kaiken tämän lisäksi karttaan on merkitty sinisellä kohteita, mihin toivoisin teidän lukijoiden valokuvia, koska itse en niille kohteille pääse tai en halua lähteä. Ne siis sijaitsevat rajan takana, minne minulla ei ole enää aikomusta mennä. Harmittaa vaan vietävästi, kun jäi Valamon saarilla ja Konevitsassa käymättä. Kizin saarillekin olimme suunnitelleet kanoottiretkeä assistentti Pirhosen kanssa kokemaan paikka henkilökohtaisesti, vaikka sen olen jo esitellytkin. Moni muukin paikka kaipaisi esittelyä, mutta se on nyt teidän lukijoiden varassa. Toivottavasti teiltä löytyisi kuvia noista paikoista, jotka selviävät sinisistä karttamerkinnöistä, toki oranssienkin täppien kohteiden kuvat kelpaavat.

Kartan täppää klikkaamalla aukeaa tietoruutu, missä on linkki Willimiehen tarinaan kyseisestä paikasta. Ehkäpä sieltä löytyy teille lukijoille uusia mielenkiintoisia paikkoja käytäväksi kesällä? 

Kiitos jo etukäteen ja tätä karttaa saa jakaa eteenkinpäin, jos siltä tuntuu!!!

PS. Jos huomaat kartalta puuttuvan jotain, niin sähköpostiin viestiä. Osoitehan on willimiehenjaljilla@gmail.com. Kiitos etukäteen. 

Palataan syksymmällä 

Lappeenranta / Tuomas Gerdtin muistomerkki

Willimiehen tarinat ovat taas loppusuoralla ja viimeiseksi olen jättänyt Tuomas Gerdtin muistomerkin, jonka paljastamisesta on jo aikaa vierähtänyt. En vain ole ollut tarpeeksi motivoitunut tähän kirjoitustyöhön, koska tätä ei voi vetäistä vasemmalla kädellä, kuten useimmat viime aikojen julkaisut ovat olleet. Kyseessä on sentään joukkonsa viimeinen ja toivottavasti sellaiseksi jäisikin, koska hänen tunnetuimmat ansionsa ovat sotavuosilta. Toki hän teki myös mittavan työuran sodan jälkeenkin. Itsellänikin oli kunnia istua kerran hänen olohuoneensa sohvalla kuuntelemassa hänen juttujaan. Se oli hetki, jonka muistan ikuisesti. 

Kyseessä on siis Tuomas Gerdt, viimeinen Mannerheimin ristin ritareiden joukosta. Hänestä lienee jo kirjoitettu kaikki mahdollinen, joten minä keskityn ainoastaan hänen muistomerkkiinsä, mikä paljastettiin hänen nimensä mukaan nimetyssä puistossa Lappeenrannan Lauritsalassa. Itsekin osallistuin yhden koululuokan kanssa puiston ja muistomerkin suunnitteluvaiheeseen, kun kaupunki keräsi ideoita sen toteuttamiseksi. Vaan lienee jo aika siirtyä asiaan.

J.Karjalainen kysyy laulussaan Sankarit

Keitä ne on ne sankarit

Sellaiset sankarimiehet

Joita koko valtakunta arvostaa?

Kyseiset laulun sanat osuvat mielstäni juuri Tuomas Gerdtiin, joka ei koskaan korostanut itseään muiden yläpuolelle, vaan oli perisuomalainen, isänmaallinen ja  vaatimaton herrasmies, jota koko valtakunta arvosti. Sellaisena ainakin itse häntä pidin ja siksi mielestäni hänen muistomerkkinsä teksti 

Suomen puolesta,

muiden puolesta.

Sen aina tekisin 

on erinomainen ja sopii ohjenuoraksi kaikille meille suomalaisille. Uskon ritari Gerdtinkin olevan siihen tyytyväinen.

Paljastustilaisuus kiinnosti mediaa

Kadetit olivat kunniavartiossa

Sanoma, joka on aina ajankohtainen

Muistomerkki paljastettiin Lauritsalassa kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2022 sotilaallisin juhlamenoin. Aluksi komendantti Antti-Pekka Kaarna toivotti kaikki tervetulleiksi tilaisuuteen, jonka musiikista vastasi Rakuunasoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Riku Huhtasalo.

Tämän jälkeen Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen toi tervehdyksen muistomerkin paljastustilaisuuteen. Kivinen kertoi, miten Tuomas Gerdt oli ritareista viimeinen. "Gerdt oli poikkeuksellisen kyvykäs, mutta hän ei koskaan ihannoinut sotaa, eikä korostanut omia tekojaan", sanoi Kivinen. 

Maasotakoulun johtaja, eversti Sami-Antti Takamaa, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund ja Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta paljastivat Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin muistomerkin. Muistomerkissä on Tuomas Gerdin nimi sekä teksti: "Suomen puolesta, muiden puolesta, sen aina tekisin".

Tämän jälkeen oli vuorossa Karjalan Lennostossa palveleva majuri Joni Pirinen, joka luki kirjoittamansa runon Tuomas Gerdtistä. Runon nimi on Viimeinen ja se on omistettu paitsi Tuomas Gerdtille ja koko Suomen kansalle, myös erityisesti kaikille lappeenrantalaisille ja Maasotakoululle.

Muistomerkki, kolmetonninen kivenmurikka, on tehty Lappeenrannassa olleesta Salpalinjan panssarikiviesteestä. Muistomerkin ovat suunnitelleet Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri Laura Ratilainen ja ympäristösuunnittelija Anne Veijovuori. 

Videon paljastamistilaisuudesta voit katsoa täältä

PS. Näihin sanoihin ja tunnelmiin on taas aika hiljentyä ja kuvailla ensi kesänä uusia kohteita. Jatkoa on kuitenkin luvassa yhden lyhyen tarinan verran huomenissa.