lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lappeenranta / Rutolan miehistöluola

                                           Francine "King for a day"

Joskus pari vuotta takaperin asetin itselleni muutaman tavoitteen, kun aloitin Willimiehen jäljillä blogin. Tavoitteet olivat tietenkin melkoisen haasteelliset, kuten tienata bloggaamisella rahaa, saada oma pärstä pari kertaa paikalliseen aviisiin, saada kohtuullinen määrä lukijoita jne... No tiesin jo etukäteen, että tuskin onnistuvat, mutta tavoitteita ne olivat silti. Raha on toki kiertänyt tekijät kaukaa, mutta pari kertaa on jotain juttua ollut paikallisessa lehdessä ja lukijoitakin kohtuullisesti. 

No onhan pärstä ollut toki kansainvälisessäkin levityksessä, kun tekivät meistä jutun Petroskoilaiseen lehteen ja haastattelivat Venäjän televisioon. Ehkä jokunen miljoona katselijaakin saattoi olla TV-esiintymisessä. Hienoahan nuo jutut olivat, mutta tänään on esittelyvuorossa myös yhden unelman toteutuminen. Pääsin näet viime kesänä vierailemaan Rutolan miehistöluolassa, mikä oli ollut tavoitteena jo pitkään. Tuona päivänä olo vähän kuin kuninkaalla, tosin vain päivän ajan.
Munterontien varresta löytyy Rutolan miehistöluola
Muutama kilometri Lappeenrannasta länteen löytyy talvisodan päättymisen jälkeisenä aikana rakennettu Rutolan linnoitusalue. Täältä löytyy lukuisia bunkkereita, panssariesteitä ja kruununa kaikelle miehistöluola, missä pääsin piipahtamaan assistentti Rittan järkättyä audienssin. Kiitokset Jarkolle, mutta etenkin Juhalle joka kävi avaamassa meille ovet kaikkein pyhimpään elikkä luolan uumeniin. Valitettavasti huonon valaistuksen ja huonojen kameroitteni takia valokuvat ovat vähän sitä sun tätä. Ei olisi pahitteeksi, jos Juha jossain vaiheessa avaisit portit uudelleen?
Kallioon louhittua reittiä pitkin kuorma-autot ovat päässeet luolan ovelle asti. Jokunen puska on näemmä kasvanut reitille.


Rutolan miehistöluola on ainutlaatuinen muihin vastaaviin miehistöluoliin verrattuna. Yleensä ne ovat jääneet keskeneräisiksi, eikä niiden sisään ole rakennettu puurakenteista harjakattoista "taloa" tai parakkia, joihin sotilaat olisi majoitettu. Tällaista ei löydy Rutolastakaan, mutta jotain muista poikkeavaa löytyy toki. Sisältä löytyvä 40,5 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja reilut pari metriä korkeudeltaan oleva tunneli on vuorattu tiiliverhoilulla. Lisäksi katto on rapattu betonista. Tietääkseni missään muualta ei löydy vastaavaa?
Teräsovien takaa löytyy luola

Kyseinen luola oli tarkoitettu noin sadalle miehelle suojapaikaksi, jos raskaat taistelut olisivat riehuneet Rutolan alueella. Niinpä luola oli varustettu ilmastointi ja lämmityslaitteilla, jonka kaksitoista metriä korkea savukanava johti savut ulos porraskuiluun muurattua savukanavaa pitkin. Samoja portaita nousemalla päästiin myös mäen taakse avautuvasta ovesta suoraan taisteluhautaan.
Tiilillä vuorattu 40,5 metriä pitkä miehistötunneli
Tiiliseinän takaa pilkistää louhittu kallio

Onneksi näitä Salpa-linjan rakennelmia ei koskaan tarvittu alkuperäiseen käyttöönsä. Sen sijaan sotavuosien jälkeen Rutolan luolaa käytettiin armeijan ammusvarikkona, mistä jäänteenä yhä aluetta ympäröivät piikkilangat ja portit. Myöhemmin tunnelia on kunnostettu ja sinne on asennettu valaistus sekä puiset portaat on uusittu. Lisäksi alueelta on myös raivattu kasvillisuutta ja ihmisten sinne viskaamat rojut korjattu pois. jos kiinnostuksesi kohteesta heräsi, niin kannattaa seurailla paikallista lehdistöä. Aika ajoin tunneliin järjestetään avoimien ovien päivä. Viimeksi taisi olla kolme vuotta takaperin.... 
Assistentti Ritan takapuolta ilmeisesti kuvattu 12 metriä korkeassa porraskuilussa
Oheislaitteistoa
Lopulta palasimme samaa reittiä takaisin
Kiitokset Juhalle ja Jarkolle, kun teitte Willimiehen haaveesta totta! Nyt on tämäkin mielenkiintoinen paikka nähty ja jopa lopultakin julkaistu. Eikä mennyt ihan vuottakaan.... 

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita