Lappeenranta / Willimiehen ja Williladyn monumentti

Tänään 3.7.2015 Joutsenossa julkaistiin uusi muistomerkki, mikä tosin on pystytetty yksityisalueelle, joten joudutte tyytymään esittelyyn näin blogin välityksellä. Vaan mitäpä siitä...olette joka tapauksessa ensimmäiset kenelle tieto tästä lohkeaa! Vaan pitäneehän tuo jotain taustaa keksiä tähänkin juttuun, joten aloitetaanpa jostain menneisyydestä ja palataan ajassa aina vuoteen 2012 ja etenkin sen joulukuuhun.

Tuolloin olin näet pulassa, kun selvittelin erään blogin kohteen taustoja. Joutsenon kirjaston etuseinässä on näet reliefi, mikä esittelee Suomen kirjallisuuden kuuluisia hahmoja. No, enhän minä niitä tunnistanut ja mietiskelin, että kenelle delegoisin tehtävän. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut, koska oma ja ystäväpiirini kirjallisuustietämys jää pitkälti Jerry Cottonin ja Tex Willerin varaan, joten piti keksiä jotain erilaista! Lopulta päädyin laittamaan sähköpostin koulumme äidinkielenmaikalle, joka innostui odotusteni vastaisesti saamastaan tehtävästä. Oli kuulemma ressukka joululomalla oikein räntäsateessa polkupyöräillyt paikan päälle katsomaan reliefia tarkemmin.

Hetki ennen julkistusta

Saihan tuo likka hommankin valmiiksi, joten pääsin julkaisemaan tarinan 28.1.2013, missä muistin näppärästi mainita blogin uuden assistentin nimenkin, vaikka olikin ehdoton kielto, ettei nimeä saa julkaista. Minähän en ole kummemmin tottunut kumartelemaan ketään, joten noudatin tuolloin taiteilijan vapautta melko laveasti. Tämä episodi oli ensimmäinen kerta, jolloin olin tulevan Williladyn kanssa lähemmässä yhteydessä, vaikka takanamme oli muutaman vuoden mittainen jakso samassa työpaikassa. No, koulumaailma on niin kiireistä, ettei tuolla liiemmin jouda haastella eikä tutustua ihmisiin!

Vaan tästähän tuo yhteistyömme alkoi kehittyä ja olimme jonkin verran yhteydessäkin, vaikka molemmilla olikin omat kiireensä. Minä rustailin tarinoita muistomerkeistä, seurailin SaiPan pelejä sekä haaveilin uusista retkistä, vaikka ajoittain blogin lopettaminenkin oli lähellä. Samana talvena tosin olin yhteyksissä erään miekkosen kanssa, joka kutsui minua Suomen johtavaksi muistomerkkitutkijaksi. Titteli nyt oli kaiketi vitsi, mutta olin toki melkoisen otettu! Joskus mieleeni juolahtikin, että olisihan tuo hienoa jos saisin joskus oman muistomerkin! Vielä hienompaa olisi toki ollut jos saisin sen omista ansioistani, vaikkapa eduskuntatalon nurkalle. No, tässä vaiheessa pitää tyytyä Joutsenossa sijaitsevan Villa Ahvenlammen oman kotisataman pihamaalle pystytettyyn muistomerkkiin.

Mutta palataanpa Williladyyn.... maaliskuussa 2013 hän kyseli, että olisiko mahdollista lähteä kanssani jollekin kuvausretkelle, koska väitti olevansa blogini innokas lukija jo edelliseltä syksyltä. Herrasmiehenä tietenkin hövelisti lupasin ottaa likan kyytiin ja lopulta sitten 8.6.2013 käytiinkin ensimmäisellä kuvausretkellä Ylämaalla. Tuossa vaiheessa blogin oli tarkoitus päättyä Ylämaan esittelyn jälkeen, mutta koska taisin olla hivenen rakastunut, niin päätin perkele jatkaa ja kuvata koko Etelä-Karjalan! 

Tähän päivään mennessä onkin istuttu Williladyn kanssa yhdessä autossa aika helkatin monta päivää ja kilometrejä aivan hemmetisti kurvailtu. Vaan mukavaahan tuo on ollut... Piti muuten oikein tarkistaa, että koska käytin nimeä Willilady ensimmäistä kertaa. Ei siinä näköjään kauaa mennyt, koska jo 13.6.2013 käytiin uudelleen kuvausretkellä Joutsenossa ja seuraavana päivänä nimi Willilady oli nähnyt päivänvalon.

Willimiehen ja Williladyn monumentti paljastettuna 3.7.2015. 

Tuon reissun jälkeen oli pientä viritystä, koska sain Williladyn jopa päivittämään blogiani oman viikon kestäneen Venäjän moottoripyöräreissun aikana. Hyvin hoiti hommansa ja tuon jälkeen istuskeltiin useasti laavuilla metsän keskellä haastelemassa mukavia. Tekstiviestejäkin tuli kaiketi joitain satoja naputeltua kesän ja syksyn aikana, kunnes lopulta päätettiin muuttaa yhteen asustelemaan Joutsenoon. Olisikohan ollut joskus 2014 tammikuussa? Kuka näitä kaikkia päiviä jaksaa muistaa...

Melko nopeasti sitten kyllästyttiin asustelemaan kerrostalossa toisiamme tuijottelemassa ja päätimme ostaa oman talon. Maaliskuun loppupuolella 2014 sitten siirrettiin romppeemme omaan yhteiseen huusholliin ja ollaan kaiketi jotenkin pärjättykin yhdessä, vaikka ajoittain ainaisen remontin keskellä asuminen rupiaakin sapettamaan. Joskus tuntuu, että olemme huiskaneet kumpikin kolmea työtä. Yhdestä saa voita ja leipää, mutta ehtoolla suoritetusta työstä hyvän mielen. Kaiken päälle olemme vielä laukanneet monumenttien perässä pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa ja nykyisin Karjalan kannaksella. Välillä en tiedä itsekään mistä tuota virtaa on riittänyt?

Eipä tuota elämäänsä kannata silti liiemmälti valittaa, koska kaiken tohinan keskellä olemme kerinneet mennä kihloihin Viipurissa(patsaan juurella, tietenkin) sekä naimisiinkin ennätettiin marraskuussa. Asiat ovat edenneet osaltamme melko vauhdikkaasti, mutta eihän tuo nyt ole ongelma. Elämä näet hymyilee.

Monumentti tulee saamaan takaosaansa vielä kivipuron 

Meitä kumpaakin kiinnostaa historia, menneisyys ja kaikki vanha tavara yms. Niinpä keväällä pihanperukalla olevaa kompostikasaa levitellessäni alkoi ajatus omasta muistomerkistä itämään. Kasasta pomppasi esiin oman talomme menneisyydestä kertovia jäänteitä, kuten vanhoja tiiliä, betonilohkareita ja etenkin helkatin isoja kiviä. Näitä elementtejä yhdistelemällä onkin pihan nurkassa ollut "valmis" monumentti jo muutaman kuukauden ajan. Tuleehan se muuttumaan vielä ympäristöltään ensi kesän aikana, mutta eiköhän tuossa riitä ihmettelemistä nytkin lenkkipolun ohikulkijoille? Onhan monumentti nyt lopultakin saatu viimeisteltyä ikiomalla muistolaatalla. Tästä seikasta olen melkoisen ylpeä!! Ei ehkä ihan joka sällillä oman töllin pihalla muistomerkkiä olekaan?

Koska nyt olen tässä jaaritellut omiani yhteisen muistomerkin taustoista, niin lienee aika antaa Williladylle mahdollisuus kirjoittaa oma näkemyksensä....

Meidän muistolaatta

Olemme Willimiehen kanssa kierrelleet lukemattoman monilla eri syistä pystytetyillä muistomerkeillä. Jotkut niistä on pystytetty valtiovallan toimesta ja suurten ansioiden tai menetysten vuoksi. Toiset taas ovat pienempiä merkkejä siitä, että juuri tässä ja tällä kohdalla on tapahtunut jotain merkittävää. Yhteistä niille kaikille on, että ne jollain tavalla tekevät paikasta merkityksellisen. Vaikkapa puita on rakas isänmaamme pullollaan, mutta jostain tietystä puusta voi tulla aivan erityinen vain siksi, että siihen on ollut tapana viillellä ristinmerkkejä hautajaissaatossa käveltäessä. Pienet laatat ja kyltit kertovat sitten nykyisille ja tuleville sukupolville, mikä merkitys tällä paikalla on. Muutoinhan kaikki olisi vain yhtä ja samaa luontoa... Ehkä juuri tämä ajatus on innostanut minua kaikkein eniten muistomerkkien bongaamisessa. Muistomerkit luovat paikoille merkityksen!

Valokuvastakin näkee, että Villa Ahvenlampi on vielä työn alla....Monumentti kuvan vasemmassa laidassa. 

Villa Ahvenlammen muistomerkki on pystytetty meille äärimmäisen tärkeän talon pihaan. Me saamme onneksemme olla osa tämän talon jo pitkää historiaa. Tämä talo on meille koti, kotisatama, turvapaikka. Olen äärettömän onnellinen siitä, että saamme pitää huolta tästä vuonna 1947 rakennetusta suojelukohdetalostamme, joka on aivan ainutlaatuinen! Me jätämme omat merkkimme tämän talon historiaan. Koska talo on suojelukohde, joka täytyy säilyttää samanlaisena tuleville sukupolville, suuri toiveeni on, että Villa Ahvenlampi ja kaunis Ahvenlammen ympäristö saavat kukoistaa vielä kauan meidän jälkeemmekin! Olisi ihanaa ajatella, että vielä pitkänkin ajan päästä muisteltaisiin, keitä olivat nuo muistomerkkeihin hullaantuneet Willimies ja Willilady, joiden rakas kotisatama tämä talo on ollut.