tiistai 18. elokuuta 2015

Miehikkälä / Muurikkalan rajavartioasema

                                                     SaiPa "Lätkä lentää"

Tänään alkaa taas Willimiehen reissut Lappeenrannan jäähalliin Kisapuistoon. Vuorossa on SaiPan ensimmäinen ja ainoa kotihallissa pelaama kotiottelu tällä kaudella. Vastaan asettuu joku tuikituntematon kuopiolainen lätkäporukka, mistä tuskin on kovinkaan suurta vastusta kotijoukkue SaiPalle. Vastustajan kannattajiakaan tuskin on suuria laumoja tulossa tänne Kaakkois-Suomen lätkäkeskukseen. Paikallisia SaiPan kannattajia varmaankin saapuu paikalle lukuisia, vaikka vastustaja nyt onkin melko tuntematon. Hienoa tapahtumaa tässä silti odotellaan...

Kyseessähän on jo viides harjoituspeli SaiPalle ja yhtä monetta voittoakin odotellaan. Toivottavasti nousujohteinen trendi jatkuu ja keväällä ripustetaan romurautaa kaulaan. Värillä ei toki ole väliä. Paikallisena joukkueena SaiPa kerää takuulla katsojia jopa Miehikkälästä asti, mutta aikoinaan tilanne oli kuitenkin vähän toisenlainen.   
Muurikkalan entinen rajavartioasema
Pari vuotta ennen SaiPan perustamista Miehikkälän Muurikkalassa aloitettiin varautumaan hillitsemään SaiPan katsojalukuja, etteivät itänaapurit päässeet seuraamaan SaiPan otteita kentällä. Muutenkin täysille katsomoille pelannut SaiPa olisi ollut liemessä katsojatulvan takia ja erätaukomakkarat olisivat saattaneet loppua kesken. Onneksi Muurikkalassa tajuttiin hätätilanne ja vuonna 1946 perustettiin rajavartioasema käännyttämään innokkaita Sputnikfaneja takaisin koteihin Viipuriin ja Säkkijärvelle. Se oli hyvä päätös!
Muurikkalan entisen rajavartioaseman muistolaatta
SaiPan voittokulun jatkuessa koko 1950- ja 60-luvun ajan, ei ulkomaalaisille katsojille ollut tarvetta katsomoiden pullistellessa. Ensimmäisen mitalin jälkeen vuonna 1966 alkoi edessä olla jäähallin suunnittelu ja silloin tuumattiin, että avataanpa raja Muurikkalasta, jotta fanit pääsevät Kisapuistoon pelejä seuraamaan. Raja-asema lakkautettiinkin vuonna 1969 ja tuosta asti jokunen itänaapurikin on päässyt seuraamaan SaiPan otteita kaukalossa. Ilmeisesti eivät kuitenkaan ole häirinneet liikaa, koska raja-asemaa ei ole tarvinut avata uudelleen?

Kyseinen tarinahan on siis kirjoitettu kieli poskessa ja nyt lähdenkin Kisapuistoon seuraamaan Sputnikkien otteita. Nähdään siellä....

PS. Meinasi unohtua mainita, että entisen raja-aseman seinään käytiin naputtelemassa muistolaatta ansiokkaasta toiminnasta 15.5.2014. Siellä se oli vieläkin, eikä yksikään SaiPafani ole noutanut sitä omiin hoteisiinsa....

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita