sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kotka / Korkeakosken sahan muistomerkki

Willimies tykkää näistä Bloggerin tietyistä ominaisuuksista. Tämän tullessa automaattisesti julkaisuun, niin olen poikani kanssa matkalla kohti Pietaria, missä meitä odottaa Futiksen MM-kisat. Pakkohan se oli piletti hommata näihin karkeloihin, koska tämän lähemmäksi näin massiivista urheilutapahtumaa enää toiste elinaikanani tuskin tulee. Niinpä keltainen paita päälle ja kannustamaan Ruotsi jatkoon! Kumpa vielä joskus omat "Huuhkajammekin" pelaisivat näissä karkeloissa?
Korkeakosken sahamyllyn muistomerkki

Kaksi laattaa luonnonkivessä

Vanhana sahatyöläisenä minusta on kuitenkin myös mieluista julkaista tämän päivän kohteemme, joka on Kotkasta Korkeakoskelta löytyvä Kymenlaakson ensimmäisen sahamyllyn muistomerkki. Se on paljastettu nykyisellä paikallaan 1.9.1963 Kymenlaakson maakuntaliiton hallituksen ja kotiseutuhenkisten karhulalaisten toimesta. 
Muistolaatta 1

Muistolaatta 2

Muistomerkin kivi on tuotu paikalle Tampsankankaalta ja siihen on kiinnitetty kaksi muistolaattaa. Lisäksi muistomerkki ja sitä ympäröivä alue kunnostettiin silloisen Karhulan kauppalanjohtaja Sutelan aloitteesta syksyllä 2003. Ilmeisesti samalla kertaa muistomerkin viereen on pystytetty isot infotaulut, mistä selviää sahan historia. 
Muistomerkin infotauluista selviää sahan historia

Mielestäni on uskomattoman upeaa, että sahatoiminta alkoi teollisena tällä paikalla jo vuonna 1563! Aloitteen tekijänä sahan perustamiselle toimi kuningas Kustaa Vaasa, mutta vasta seuraavan kuninkaan Eerik XVI aikana toiminta alkoi. Siitähän on kulunut vasta vaatimattomat 455 vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita