sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kouvola / Elimäen kotiseutumuseo

Takana on taas mielenkiintoinen viikko ja edessä lienee samanlainen viikko. No, oikeastaan kaikki nämä viikot toistavat samaa kaavaa eli töiden jälkeen on eväät syöty. Niinpä illanrientoihin on edettävä päikkäreiden kautta. Illathan sujuvat vesijuostessa, telkkaria katsellessa ja Isokallion Kallen kirjoja lukiessa. Jostain syystä minulla lienee fiksaatio katsoa jonkun näyttelijän tuotanto läpi ja nyt sitten sama metodi on siirtynyt kirjailijoihin. Aion siis lukea Isokallion Kallen tuotannon läpi ja sen jälkeen vuorossa onkin ehkä Ken Folletin tuotanto. No, tuleepahan perehdyttyä tähänkin taiteenlajiin.

Elimäen kotiseutumuseon infotaulu osoitteessa Alppiruusuntie 94


Maailmalla asiat sen sijaan jatkavat entistä menoa. Trump yrittää päästä jatkokaudelle, Kiina miettii kostoa Usalle ja Englanti jaanaa Brexitteineen. Suomessa hallitus avaa rajoja matkustamiselle, vaikka numeroiden valossa tilanne pahenee Koronan suhteen. Oppositio nostaa päätään ja motkottaa hallituksen nyhjäämiselle, minkä lisäksi hallitus lienee melko riitaisa keskinäisissä väleissään. Mikään ei siis ole muuttunut.... Esitän kuitenkin näkemykseni, että olisiko nyt aika laatia Suomi OY:lle tulevaisuuden visio, mihin kaikki puolueet sitoutuisivat ja joka ei muuttuisi aina vaalien jälkeen. Itse en usko sen onnistumiseen, mutta olisin mielelläni väärässä.

Rakenusten seinien laatat kertovat historiasta

Menneisyyden rakennuksia

Hirrestä tehdyt säilyvät

Itse toivoisin, että Suomi olisi vauraampi ja parempi maa vuosikymmenien kuluttua. Nyt kaikkialta aistii hiljaisen jämähtämisen ja avuttomuuden, että mitä tässä pitäisi tehdä. No, töitähän tässä pitää tehdä ja myydä tavaraa ulkomaille niin paljon kuin mahdollista. Niistä kertyvä rahasumma pitää sitten laittaa hyötykäyttöön, mutta tässä kohtaa politikot yleensä munivat tämän homman! Rahat käytetään johonkin tuottamattomaan ja edessä on entistä rankempi verottaminen. Itse ainakin odotan pelonsekaisin tuntein, mikä mahtaa olla veroäyri Lappeenrannassa ensi vuonna? Ainakaan se ei pienene... Ohoh, menipähän valitukseksi. Nyt Elimäelle, Kouvolaan.

Elimäen keskustaajaman läheisyydessä sijaitsee yksi blogin kohdealueen hienoimmista kotiseutumuseoista. Alue on tupattu täyteen vanhoja paikalle siirrettyjä rakennuksia kertomaan menneistä ajoista. Useimpien rakennusten seinään oli kiinnitetty jopa laattoja kertomaan rakennuksen entisestä sijainnista ja lahjoittajasta. Todella hieno ele, että historiaa muistellaan tällä tavoin. Lisäksi alueelta löytyy vanha tuulimylly, joka pelastettiin museoon, vaikka se oli jo myyty polttopuiksi. Lisäksi alueelta löytyy myös kolme massiivista kuusta, jotka puolustusvoimat on aikoinaan istuttanut. Ovat myös laittaneet muistolaatan kertomaan tästä työstä.

Onneksi tästä ei tehty polttopuita

Komia on.....

Armeija osaa....


Tuulimyllyn historiasta vielä sen verran, että se oli todellakin myyty polttopuiksi. Elimäen kunta kuitenkin osti sen itselleen. Tuulimylly siirrettiin nykyiselle paikalleen Pioneerirykmentin toimesta ja se pystytettiin kunnostustoimien jälkeen keväällä 1963. Uudelleen sitä remontoitiin 1978 ja nyt se on täysin toimintakuntoinen, jos jolla on tarvetta itse jauhamilleen jauhoille.



Armeijan istuttamat kuuset ovat jo isot

Suomen armeijaa on iät ajat käytetty apuna erilaisissa tapahtumissa ja onnettomuuksissa. Vastavuoroisesti armeijakin tarvitsee apua maan- sekä metsänomistajilta kulkiessaan maastossa. Elimäellä yhteistoiminta alkoi vuonna 1963, jolloin armeija alkoi antaa apua metsänraivauksessa ja - istuttamisessa. Niinpä armeija istutti kotiseutumuseon piha-alueelle kolme kuusta yhteistyön muistoksi ja sijoitti kuusien viereen laatan muistuttamaan tästä yhteistyöstä. 

Laatassa on teksti, joka näkyy himmeästi:

Nämä kuuset ovat istuttaneet piomeerien metsämarssin yhteydessä

Kenr. Saukkonen 1964

Kenr. Hannila 1967 

Ev Pyyry 1967

Elimäen metsänhoitoyhdistys

Itä-Hämeen Metsänhoitolautakunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita