Lappeenranta / Ilottulantien kataja

                         Eppu Normaali laulaa katajaisesta kansasta

Päivän toinen postaus, eikä olla edes lähellä Saimaan kanavaa... No huomenna palataan kanavalle, mutta kun tänään oli niin hyvä päivä, joten julkaisemme uuden kohteen taas. Kävimme poikien kanssa kuvailemassa useita kohteita Nuijamalla ja Joutsenossa, jotka esittelemme myöhemmin. Yksi näistä kuitenkin esitellään saman tien. Tämä kohde kuuluu myös sarjaan, tarkoituksemme ei ollut tätä julkaista, mutta kun tuli kuvat otettua!

Ilottulantien rauhoitettu kataja. Ikää 300 vuotta?

Niinpä tämä kuulemani mukaan lähes 300-vuotias kataja Ilottulantien varressa nauttii olostaan rauhoitettuna luonnonmuistomerkkinä. Alkaa ilmiselvästi Willimiestä kiinnostamaan muutkin kohteet, kuin muistomerkit ja rakennukset? Ei sentään, mutta kun jotain vanhaa on säilynyt nykyaikaan, eikä kulutushysterian puitteissa sitä ole tuhottu, niin kyllä tällainen kohde kelpaa meidän esiteltäväksemme.

Toivottavasti kukaan ei autollaan kapsahda katajaan...

Kataja sinänsä ei enää ole rauhoitettu, mutta sen käytössä toivotaan ainakin käytettävän malttia. Tällaisen ikivanhan puun käyttö ohuiksi kiekoiksi sahattuna parkettilattian tekoon olisi mielestäni pahinta mitä voisin kuvitella! Esimerkki on muuten tosielämästä, koska jossain sisustusohjelmassa semmoinen esiteltiin. V****aa tuollainen pröystäily. Onneksi tämä puu on saanut olla paikallaan pitkään ja toivottavasti näin jatkuu vastakin. Koivustakin saa aivan kelpo parkettilattian, jos sellaista tarvitsee...

Päivitys 6.7.2025

Katajan suhteen kaikki on vielä ennallaan. Hyvä niin....

Katajanrunko on kyllä melkoinen luomus

Tämä luontokohde on jäljellä ja toivottavasti vielä pitkään....

Lappeenranta / Tuohimäen kaiverrukset

Siirrytäänpä taas eteenpäin matkallamme Saimaan kanavalla. Mustolasta voi jatkaa autolla matkaa kanavanlaitaa pitkin kohti seuraavaa nykyistä sulkua, Soskuaa. Matkan varrella oli aikoinaan Tuohimäen sulku, joka on jäänyt nykyisen suuremman kanavan jalkoihin, mutta jotain vanhaa löytyy täältäkin vielä.

Tuohimäen kalliot

Vanhan Tuohimäen sulun kohdalle pietarilainen kuvanveistäjä I.A.Deneis teki kallioon Venäjän keisareita ylistävän kultaisin kirjaimin koristellun kirjoituksen. Kyseessä on siis sama kaveri, joka teki aiemmin esittelemämme Mensikovin kiven. Kallioon hakattu teksti on vieläkin jäljellä ja se kertoo saman asian niin venäjän- kuin suomenkielellä:

Nikolai I ja Aleksander II

Toimen ja Edistymisen hyväksi Suomessa

Willimiehen kameran taso ei päätä huimaa

Deneisin kaiverrukset

Näin tällä kertaa, mutta matka jatkuu... toivottavasti pian!

Lappeenranta / Vanha kanava (Mustola)

                             Pepe Ahlqvist "Back to the river"

Tuli sen verran pitkä kirjoitus, että sitä lienee mukavampi kuunnella Willimiehen kestosuosikin tahdissa. Ajoittain töihin mennessä tulee kuunneltua jotain tiettyä musiikkikappaletta joka päivä ja viime aikoina se on ollut tuo ylläoleva "Back to the river". Toivottavasti tekin tykkäätte ja muistutus....tämä pitää kuunnella täysillä! Asiaan...

Mustola, nykyisen Saimaan kanavan toinen sulku, oli vilkkaan liikennöinnin solmukohta ensimmäisen kanavan aloitettua toimintansa vuonna 1856. Nykyisen suursulun paikalla sijaitsi samanlainen kolmikammioinen sulkujärjestelmä kuin aiemmin esitellyssä Mälkiän sulkualueellakin. Idyllisyydessään Mustola ja Mälkiän sulkualueet ovat jäljelle jääneestä alkuperäisestä kanavasta upeimmat osat. Molemmat ovat näkemisen arvoisia ja lomareissulla kannattaakin poiketa 6-tieltä muutama kilometri ja piipahtaa paikalla. Jos historia ei innosta, niin tämän kohteen vieressä sijaitsee uusi sulku, missä voi katsoa laivan sulutusta. Mielestäni, se on melko vaikuttava näky, vaikka itse olen nähnyt sen lukuisia kertoja.

Mustolan kolmikammioinen sulkujärjestelmä oli käytössä vuosina 1856-1935

Palataan kuitenkin 1850-luvulle ja tutustutaan Saimaan kanavan tekijöihin, jotka myös rakensivat nämä Mustolan vanhat sulut. Alue toimi myös alusta lähtien Saimaan kanavan yläpiirin hallinnollisena keskuksena, rajan takaisen Juustilan toimiessa alapiirin hallinnollisena keskuksena. Tämä näkyi alueen kauneutena, koska kanavan alueen ympäristön kauneusarvoihin oli paneuduttu erilaisin istutuksin ja puistomaisine alueineen. Osa niistä on vieläkin jäljellä.

Mutta ne kanavan tekijät! Mustolaan rakennettiin kanavan työmiehille lukuisia asuinparakkeja, joissa työmiehet saivat vuorojensa aikana laiskotella ja kerätä voimia seuraavan päivän ponnistuksiin. Lepoa tarvittiinkin, koska valmistuessaan kanavalla oli mittaa 58 kilometriä ja siinä oli 28 sulkua. Kanavan tekemiseen tarvittiin paljon miesvoimaa, vaikka kanavatyömaalla kokeiltiinkin uusia keksintöjä, kuten höyrykäyttöisiä kaivureita ja vinssejä, ruutia unohtamatta. Silti työmiehiä tarvittiin paljon, vaikka koneitakin oli jonkun verran.

Nykyisin sulut on tukittu betonisella padolla, josta juoksutetaan vettä ohivirtauksena

Suomen suurin rakennustyömaa tuohon aikaan tarvitsi käyttöönsä työmiehiä, joita hankittiin töihin monin eri tavoin. Ensimmäisenä ajatuksena oli, että sotilaat pantaisiin töihin, koska ajateltiin heidän olevan halpaa työvoimaa. Nopeasti kuitenkin mielet muuttuivat ja päätettiin siirtyä palkattuun työvoimaan. Jo keväällä alueen kirkkojen saarnastuoleista annettiin tietoja, että tarvetta työvoimalle olisi. Niinpä monet maaseudun liikaväestöstä siirtyivät kaivuutöihin ja asuttivat kanavan rakennuttamat parakit. Majoitus oli tarkoitettu vain miehille, mutta monien perheet muuttivat perässä, vaikka se ei ollutkaan sallittua. Tässä tapauksessa työmies joutui etsimään uuden majoituspaikan.

Mustolan ohitse virtaa entisen kuivatelakan tyhjentämiseen tarkoitettu Soskuan joki

Parhaimmillaan kesäisin yli 3000 työmiestä oli töissä ja talveksikin töitä riitti lähes 700 työmiehelle. Kaikki työläiset eivät toki tulleet lähiseuduilta, vaan ammattimiehiä valui aina Pohjanmaata myöten työmaalle. Rankka työ merkitsi suurta vaihtuvuutta työläisten joukossa ja monelle kanavan kaivaminen oli vain välietappi matkalla kohti Pietaria, jossa oli tarjolla monenlaisia houkutuksia. Houkutuksista ei ollut puutetta myöskään kanavanrakentajien parissa, koska kaikenlaiset kauppamiehet ja kamasaksat ymmärsivät työmiesten tarpeita. Niinpä alueelle virtasi alkoholia ja huonotapaisia naisia sekä kortin lyöminen oli suosittu ajanviete. Joskus tätä kauheutta päiviteltiin ihan kanavan johtoa myöten…

150 vuotta vanhan kivityön tasokkuus jaksaa hämmästyttää Willimiestä vieläkin...

Yksi työvoiman lähde olivat pikkurikolliset, jotka sovittivat syntejään lapion varressa. Keväällä tuotiin kaivuutöihin 250 vankia ja syksyisin laskettiin osa heistä pois, koska yleensä heidät oli tuomittu pikkurikoksista, kuten irtolaisuudesta, pikkuvarkauksista ja juopumuksesta. Kaikkia ei keritty laskea vapaalle jalalle, koska osa pakeni oma-alotteisesti. Pisimmän pakomatkan lienee tehnyt Carl Reis, joka palautettiin Suomeen Pohjois-Norjasta parin vuoden retken päätteeksi.

Kiivaimpina rakentamiskausina työväestöksi tuotiin muutamia kymmeniä ”oikeita” rikollisiakin, joista eräät olivat syyllistyneet jopa murhiin. Työväestön kirjavuutta lisäsi myös venäläisten sotilaiden käyttö, josta kylläkin luovuttiin melkoisen pian. Muutenkin työmaa pyöri palkkatöinä, mutta kanavan lähestyessä valmistumistaan, havaittiin että jos sotilaita ei saada mukaan töihin, niin valmistumista pitää lykätä vähintäinkin vuodella. Lopulta yli tuhat Mikkelin ja Viipurin tarkka-ampujapataljoonan sotilasta oli vankien lisäksi viimeistelemässä Saimaan kanavaa. Ilman heidän panostaan kanavaa ja tätä Mustolan sulkuakaan ei olisi avattu liikenteelle syyskuussa 1856.

Vesi ja vihreys yhdistyvät Mustolan puistikkoalueella

Päivitys 26.4.2026

Kovasti on ollut taas kiireitä viime viikkona. SaiPan pelit, matka Helsinkiin Musiikkitalolle ja työt pitävät huolen, jotta uusia kuvia en ole tänä keväänä joutanut kuvailemaan. Mennään siis viime suven kuvilla vielä jonkin aikaa. Eiköhän kohta ala sähköpyöräkin nielemään kilometrejä?

Lappeenranta / Hiidenkirnu

Willimies lähti tänään taas moottoripyöräilemään tarkoituksenaan käydä kuvaamassa eräs mielessäni pitkään pyörinyt kohde. No ensin piti käydä omalla ranchilla tankkaamassa Yamahaan menovettä, mutta matka muuttuikin kivien nosteluksi ja niiden kärräämiseen pois pihapiiristä. Tämän päälle kun kävin vielä nauttimassa naapurin Kerttu-tädin pannukakkua mansikkahillon ja kahveen kera, niin jäipä taas kuvaukset väliin! Vietin siis kuvaamisesta rokulipäivän...

Kotiin tultuani teki kuitenkin mieli ryhtyä kirjoittamaan, joten ajattelin aikani kuluksi runoilla vähän asiaa blogimme vanhimmasta kohteesta eli jääkauden aikaisesta hiidenkirnusta. Vaikka serkkupoikani asuu lähes naapurissa, niin eipä ole koskaan tullut tällä kohteella vierailtua, joten nyt blogissamme julkaistaan toisen kerran kohde, missä Willimies ei ole itse käynyt paikan päällä. Onneksi blogin kautta tullut tuttavuus Saimaan vesistöjä ja alueen geologiaa tutkineen Matti Hakulisen kanssa mahdollistaa julkaisun! Matti nimittäin kävi vapun kieppeillä paikan päällä ja ystävällisesti antoi luvan kuvan julkaisemiseen. Matti, kiitokset.

Etualalla näkyvä veden täyttämä kuoppa on Lasolan hiidenkirnu. Koostaan huolimatta kohde on suojeltu luonnonmuistomerkki, jonka ikä on tuhansia vuosia... (Kuva: Matti Hakulinen 1.5.2013)

Tämä aihe piiri on kaukana Willimiehen mukavuusalueelta, joten en edes yritä esittää mitään alan asiantuntijaa.  Yritin muistella vanhoja koulussa aiheesta opittuja juttuja ja lukaisin jopa Wikipediasta hiidenkirnuja käsittelevän artikkelin. Sieltä sain selville, että jääkauden aikana sulamisvedet ovat saaneet aikaan pyörteitä, jolloin mukana olevat kivet ja maa-aines ovat hioneet maahan kuopan. Tässä minun tietoni, paitsi että muutama vuosi takaperin piipahdin Askolassa Porvoon lähellä, missä oli hivenen suurempia hiidenkirnuja.

Liitän tuohon alle yhden vanhan lomakuvan, kuten arvostetuimmissakin historiablogeissa tehdään. Tiedä vaikka ensi vuonna Willimiehen jäljillä blogi noteerattaisiin Suomen huonoimpana historia-aiheisena blogina!! Mainetta se toisi ainakin, koska mammonaa tällä hommalla ei voi kerätä. No, ei ole kyllä tarkoituskaan...  

Askolassa sijaitseva "Jättiläisen kuhnepytty", millä on syvyyttä 10,2 ja halkaisija 4,3 metriä. 

                                           Askolan hiidenkirnut Youtuben kautta

Lappeenranta / Tuulivoimalat

                              Scorpions "Wind of change"

Hikisen työpäivän päätteeksi Willimies päätti lähteä ajelemaan moottoripyörällä ja suunnaksi valitsin Joutsenon. Kevyt prätkäily Joutsenoon ja visiitti assistentti Ritan kotona sai taas päivän työasiat pois mielestä. Vielä kun kotimatkalle osuivat uudet massiivisen kokoiset tuulivoimalat, niin pakkohan ne oli kuvata samantien. Lisäksi kun telkkarista tulee joku jonninjoutava lätkäpeli, niin ajattelin ryhtyä kirjoituspuuhiin. Nyt vuorossa siis Saimaan kanavan esittelyn välissä Lappeenrannan uudet maamerkit, jotka kohoavat korkealle taivaalle.

Osa Muukonkankaan tuulivoimaloista

Willimies kuvittelee olevansa ekomies, vaikka omistaakin nykyisin auton ja kaksi moottoripyörää, vaikka toinen nyt onkin omalle pojalle ostettu tulevaa käyttöä varten. Jotenkin sitä välillä tuntee itsensä melko vanhaksi kun oma poika istuu autokoulussa hankkimassa itselleen "piikkikorttia". Kyllä nämä vuodet ovat rientäneet melkoisen liukkaasti. Mihin ne vuodet kuluu? 

Ekomeiningistä vielä sen verran, että kannatan ehdottomasti näiden tuulivoimaloiden rakentamista, jos sillä voitaisiin jonain päivänä korvata saastuttavat voimalaitokset ja etenkin ydinvoimalaitokset. Lisää näitä, vaikka tiedän asialla olevan omat vastustajansakin.

Ekomiehen prätkäkin pääsi kuvaan. Taustalla yksi seitsemästä kolossista

Muukon seitsemän tuulivoimalaa eivät ole vielä toiminnassa, mutta siivet alkavat vatkaamaan ilmaa aivan lähiaikoina. Onhan nämä melkoisia, koska niiden tolpat kohoavat 90 metrin korkeuteen ja niiden siivet ovat 52 pitkiä. Lakikorkeus huitelee siis reilusti yli sadan metrin. Jäisi noihin tolppiin kiipeämättä, vaikken korkeita paikkoja pelkääkään...no ehkä vähän!

Jotain näiden 3 megawatin tuulivoimalaitosten mahdollisuuksista kertoo, että niiden tuottama sähkö riittäisi lämmittämään yli 3000 sähkölämmitteistä omakotitaloa tai vastaavasti kattamaan 13.000 ihmisen vuotuisen sähkönkäytön. Melkoisia voimalaitoksia ja näitä lisää Lappeenrantaan. Kenties joskus kaupunkimme sähkö tuotettaisiin kokonaisuudessaan uusiutuvilla luonnonvaroilla. Siihen on vielä matkaa, mutta tämähän onkin vasta uuden tulevaisuuden alku?   

Päivitys 11.6.2026

Tämä nyt ei ole kummoinen blogikohde, mutta kun nää olivat uusia ja ensimmäisiä joskus yli 10 vuotta sitten, niin valitsin ne siksi blogiin. No, onhan nuo melkoisia muistomerkkejä. 

Ajan muutoksen huomaa, että aikoinaan kävin paikalla fossiilisilla polttoaineella ja nyt sähköllä...

Lappeenranta / Mustolan kuivatelakka

Huomasin juuri, että tämänkertainen tarina on blogin kolmassadas sepustus! Ihmekös tuo, että on vähän viime aikoina tökkinyt tämä kirjoittaminen? Kaikista vaikeuksista huolimatta jäljellä on varmaan lähes 200 julkaisematonta kohdetta, joten ei taida tällä vauhdilla loppu häämöttää vielä vuonna 2013. Lisäongelmia aiheuttaa se, että kesällä saa taas kurvailla kohteiden perässä ympäri laajaa Lappeenrantaa. Viime suvena oli paljon helpompi urakka, koska nyt on vaikea saman päivän aikana kuvailla kovinkaan montaa kohdetta. Tai mistäs sen tietää, kun remmiin on astunut uusia assistentteja, joiden kanssa olisi tarkoitus saada Ylämaan kohteet kerralla pakettiin. Ehkä assistenteista tarttuu vähän naisenergiaa jäyhään ja jurottavaan Willimieheenkin? Lienee syytä kuitenkin lopettaa jaarittelu ja siirtyä asiaan?

Kuivatelakan sulkuportti. Nykyisin kuivatelakan paikalla on parkkipaikka

Tänään liikutaan muutama sata metriä kauempana edellisestä kohteesta ja tutustumme erääseen vanhan Saimaan kanavan mielenkiintoisimpaan osaan, joka lienee monille paikallisillekin tuntematon, ainakin nuoremmille lukijoillemme. Esittelyvuorossa on tänään Mustolan tekolammen rannalla sijaitseva kuivatelakka, joka rakennettiin kanavan rakentamisesta säästyneillä varoilla. Kyseinen rakennelma ei siis ollut alkuperäisissä piirustuksissa, mutta ennen kanavan aukeamista 7.9.1856 se oli kuitenkin jo valmiina.

Kuivatelakan rakentaminen oli viipurilaisten kauppahuoneiden ja lappeenrantalaisen Carl Savanderin keksintö. He ehdottivat jo syksyllä 1846 kuivatelakan rakentamista Mustolaan. Samalla he lupautuivat maksamaan kustannukset, jos saisivat sen omistukseensa. Tähän ei kanavahallinto suostunut, mutta päättivät rakentaa kuivatelakan, koska kanavalla katsottiin tarvittavan telakkaa vioittuneiden laivojen korjaamiseen. Lisäksi se toisi tuloja vuokraamalla talvisäilytyspaikkoja aluksille.

Alkuperäiset rattaat ovat vielä paikalla sulun kohdalla

Telakan suunnittelusta vastasi yli-insinööri Ericson ja hän laati ensimmäiset piirustukset syksyllä 1848, jotta telakka mahtuisi seuraavan vuoden rakennusurakoihin. Kenraalikuvernööri Mensikovin hyväksyttyä suunnitelman, sen rakentaminen alkoi välittömästi.

Valmistuttuaan kuivatelakkaan ajettiin vieläkin jäljellä olevista suluista sisään ja porttien sulkemisen jälkeen telakka-altaasta laskettiin vesi pois läheiseen Soskuan jokeen. Veden pinnan laskiessa alus asetettiin tukien varaan ja korjaustyöt saattoivat alkaa. Remontin valmistuttua allas täytettiin ja laiva ajoi sulusta ulos Mustolan tekolampeen, jonka jälkeen se pystyi aloittamaan liikennöinnin Saimaan kanavalla.

Allas tyhjennettiin tätä kautta, mistä myös säännösteltiin vedenkorkeutta

Kuivatelakka oli käytössä aina Saimaan kanavan uudelleen avaamiseen asti eli 1960-luvulle asti. Kaivuutöiden aikana se täytettiin kanavanruoppauksesta syntyneellä liejulla ja hiekalla. Nykyisin vanhan kuivatelakan alue on Mustolan kanavakonttorien parkkipaikkana, mutta jotain vanhaakin on vielä jäljellä. Sulut ja tyhjennyspaikka on vielä jäljellä. Lisäksi viime suvena kuulin Saimaan kanavamuseon vetäjältä, että suunnitelmia kuivatelakan esiinkaivamiseksi on olemassa. Telakka on kuulemma vielä hyvässä kunnossa, vaikkakin täytetty maa-aineksella. Lienee turha mainita, että tällainen suunnitelma on Willimiehen mieleen!

Tähän uomaan telakan tyhjennys tehtiin

Päivitys 16.11.2025

Mustolan kuivatelakkaa ei ole vieläkään kaivettu esiin, mutta kenties vielä jonain päivänä. Kaikki laitteistot ovat ennallaan ja telakan paikalla sijaitsevalle parkkipaikallekaan ei ole suuremmin tarvetta...

Willimiehen kottero oli kesäpäivän ainut parkkipaikalla

Lappeenranta / Pien-Mustolan sulku

                            Zen Cafe: "Laiska, tyhmä ja saamaton"

Näköjään viikko meni, ennen kuin sain aikaiseksi kirjoittaa uuden kirjoituksen, joten aloitusvideo kertonee minusta? Melkoista kiirettä on vaan pitänyt viime aikoina ja jostain on pitänyt karsia, että jäisi aikaa muullekin toiminnalle. Nyt kuitenkin palataan vanhalle Saimaan kanavalle ja esittelyvuorossa on ainoa vanhan kanavansulku portteineen, joka on vielä jäljellä.

Vanha kanava Mälkiän ja Pien-Mustolan väliltä. Siltojen kohdalta kanava oli ummessa viime vuosiin asti

Yksi hienoimpia tekoja, mitä Lappeenrannassa sekä vanhan Saimaan kanavan alueella on viime vuosina tehty, on aiemmin esittelemämme Mälkiänkolmiportaisen sulkukammion jälkeisen uoman kunnostus. Jokunen vuosi takaperin uoma oli täytetty 6-tien ylittävän sillan kohdalta valtavalla hiekkakasalla, mutta uusien siltojen ansiosta uoma kaivettiin esiin ja muodostaa nyt hienon kokonaisuuden uoman päässä olevalle kunnostetulle sululle asti. Uoma myös tyhjennettiin vedestä ja kanavan pohja sekä reunat kivettiin uudelleen jälkipolville nähtäväksi. Lisäksi uoman päästä löytyy vanhoista Mustolan sulkualueen neljästä sulusta ensimmäinen kunnostettuna.

Uoma tyhjennettynä kunnostustöiden aikana. Taustalla Pien-Mustolan sulku

Tämä ns. Pien-Mustolan sulku oli yksikammioinen ja sitä käyttämässä oli virkanimikkeeltään toisen luokan sulkuvahti. Monikammioisten sulkujen vahdit kuuluivat tietenkin ensimmäiseen luokkaan ja saivat parempaa palkkaakin muiden luontaisetujen lisäksi. Parhaimpina aikoina liikenne oli vilkasta ja tehtävä on takuulla vaatinut taitoa ja asiantuntemusta. Toisestakin syystä Pien-Mustolan sulku on mielenkiintoinen historiallinen jäänne. Sulun kohdalla on jäljellä vielä vanha vetotie, jota pitkin hevoset astelivat vetäessään moottorittomia proomuja sulkuun ja sulusta pois. Muualla kanava-alueella tämä kiellettiin v.1889 ja siirryttiin höyryhinaajien käyttöön. Pien-Mustolassa jatkettiin vielä pitkään entiseen malliin.

Pien-Mustolan sulku. Vanha ja uusi kanava rinnakkain

Willimies ainakin toivoo, että vielä joskus tulisi mahdolliseksi kulkea Mälkiän ja Pien-Mustolan sulkualueet läpi oikeaa kunnostettua kanavaa pitkin. Valitettavasti siihen mennee vielä vuosia, koska tällä hetkellä Lappeenrannan kaupungin rahatilanne on sama kuin Willimiehellä. Rahat ovat loppu ja velkaa piisaa… 

Pien-Mustolan sulku

PS. Äitienpäivää pukkaa, joten onnittelut kaikille äideille.Willimuori varmaan jo odotteleekin laiskaa poikaansa kylään, joten se on moro!

Lappeenranta / Mensikovin kivi (Mälkiä)

Edellinen kirjoitus toi paljon mukavaa palautetta ja kuten jo silloin ilmoitin, niin vanhan kanavan rakentamisen historialla jatketaan. Tämän päivän kohteemme on Mälkiän vanhan kanavan sulkujen viereen pystytetty Mensikovin kivi, joka pystytettiin kanavanrakennuksen yhteydessä eräälle tärkeimmistä kanavan rakentamiseen vaikuttaneista henkilöistä. Kyseinen henkilö on kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevits Mensikov, joka astui virkaansa Suomen kenraalikuvernöörinä Nikolai I nimittämänä 1.12.1832.

Yleisnäkymä Mälkiän sulkualueen puistikkoon. Keskellä kuvaa Mensikovin kivi. Taustalla häämöttävät kohteet vuorossa joskus myöhemmin.

Kyseinen mies oli edeltäjäänsä parempi ja aidosti kiinnostunut Suomen olojen kohentamisesta. Tärkeimmäksi työksi hänen virkaurallaan muodostuikin Saimaan kanavan rakentaminen, jonka vaiheista hän oli kiinnostunut. Hänen kerrotaan seuranneen rakentamisen etenemistä ja lukeneen kaikki aiheeseen liittyvät asiakirjat sekä vaikuttaneen taustalla uusissa kanavaan liittyneissä virkanimityksissä. Voi sanoa hänellä olleen sormensa pelissä kaikissa kanavaan liittyvissä asioissa.

 

Suomalaista propagandaa? Suomenkielinen teksti näkyi kanavan suuntaan

Suomalaisten kunnioitusta häntä kohtaan ei ainakaan vähentänyt Suomen kansalaisuus, joka hänelle myönnettiin v.1833. Kunnioitusta ei vähentänyt edes hänen työtehtävänsä muualla Venäjällä, jotka pitivät hänet ajoittain pitkiäkin aikoja pois Suomesta. Kanavan rakentamisen aikana hänet siirrettiin Pietarin edustalla olevan Kronstadtin linnoituksen päälliköksi, mutta hän luopui kenraalikuvernöörin tehtävästä vasta vuonna 1855, jolloin hän siirtyi eläkkeelle.

 

Venäjänkielinen teksti

Mensikovin kunniaksi Mälkiälle pystytetty muistomerkki ei valmistunut kanavan vihkimiseen mennessä 7.9.1856, mutta tämä mahtavan kokoinen graniittinen kivenmurikka, joka lepää graniittisella paadella, valmistui vain vähän myöhemmin. Tarkka ajankohta ei ole valitettavasti tiedossa, mutta sen suunnitteli  pietarilainen kuvanveistäjä I. A. Deneis. Graniittilohkareeseen on kaiverrettu sekä suomeksi että venäjäksi kullatuin kirjaimin seuraava teksti:

Kenraal Kuvernööri

Ruhtinas Mensikov

”Pani tämän mahtavan työn

tekeelle” 

PS. En löytänyt mistään mainintaa, että osallistuiko Mensikov kanavan vihkiäisiin. Ainakin hän myötävaikutti vahvasti valmistumiseen, joten voisi kuvitella hänen olleen kutsuvieraiden joukossa? Tietäisikö joku lukija asiasta tarkemmin?

Päivitys 2.8.2025

Mensikovin kivi on entisellä paikallaan, mutta laivaliikennettä se ei ole nähnyt vuosiin. Kaiken lisäksi muistomerkki on kunnossa.

Muistomerkki vartioi alkuperäistä kanavaa

Lappeenranta / Vanha kanava (Mälkiä)

Willimiehen vappu meni ketuille! Tarkoitus oli lähteä uudenkarhealla käytetyllä moottoripyörälläni kaverin luokse Kotkaan, mutta suunnitelmat muuttuivat. Tällaista sattuu, mutta olihan aikaa röhnöttää sohvalla ja katsella kolme vanhaa John Wayne Westerniä. Villi länsi on kiinnostanut minua jo natiaisesta asti, jolloin pikkunappuloina kirmasimme Kaukaan montun laitamia leikkien cowboyta ja intiaaneja. Valitettavasti koskaan ei ole ollut riittävästi rahaa, jotta pääsisin käymään oikeilla preerioilla ja vuorilla, missä miljoonat ihmiset henkensä uhalla kulkivat kohti parempaa tulevaisuutta tai mihin nyt kuka olikaan menossa?

Villin lännen korvikkeena minulle saa nyt tänä suvena toimia tuo Venäjän itä-Karjala, jota voisi kait nimittää Villiksi idäksi? Tarkoituksemme olisi kaveriporukalla käydä ajamassa n. 2000km prätkällä pitkin aavaa karjalaista preeriaa, missä rikollisuus rehottaa, tiet ovat kulkukelvottomia, miljoonat itikat hyökkäävät kimppuun kuin herhiläiset ja omalla sisukkuudella pitää selviytyä kaikista mahdollisista tilanteista. Toivottavasti minullakin olisi tuota pioneerihenkeä, mitä Villin lännen leffasankareilta ja Saimaan kanavan kaivaneilta tosi elämän sankareilta löytyi yllin kyllin... Arvasit oikein! Siirrytään asiaan.

Aiemmissa Saimaan kanavaan liittyneissä tarinoissa olen käsitellyt kahta varhaista yritystä kanavan rakentamiseksi, mutta suunnitelmat jäivät toteuttamatta alkeellisen teknologian ja vähäisten resurssien vuoksi. Ajat kuitenkin muuttuivat ja 1800-luvulla paine kanavan rakentamiseksi kasvoi Saimaan vesistöalueelle nousseen sahateollisuuden takia. Nyt oli tärkeää saada tuotteet maailmanmarkkinoille ja samalla avata Suomen sisäosat kaupankäynnille sekä ratkaista liikenneongelmat Viipurin ja sisä-Suomen kaupunkien välillä, mikä toisi tullessaan alueelle maallista mammonaa ja vaurautta. Olikin aika tarttua uudelleen kuokkiin ja lapioihin sekä ryhtyä töihin. 

 

Mälkiän sulkualue on nykyisin puistona

Saimaan alueella oli tärkeiltä kulkureiteiltä perattu koskia ja rakennettu muutama pieni kanava(esim. Taipale ja Konnus) helpottamaan liikennettä, mutta se sai aikaan rahtiliikenteen ruuhkautumisen Lapppeenrantaan ja Lauritsalaan. Tavaramäärän vaivalloinen kuljettaminen Viipuriin oli työlästä ja aiheutti yrittäjille suuria kustannuksia, joten oli looginen ratkaisu aloittaa kanavan suunnittelu ja lopulta rakentaminen vuonna 1845. 

Vanhan Saimaan kanavan uomaa kanavan ylittävältä tieltä kuvattuna

En viitsi ikävystyttää teitä Saimaan kanvan suunitteluvaiheen monilla käänteillä, jotka jokainen voi itsenäisesti lukaista Jyrki Paaskosken erinomaisesta teoksesta Viipuriin ja maailmalle - Saimaan kanavan historia. Harvoin törmää yhtä mielenkiintoiseen historia-aiheiseen teokseen, jonka teksti on helppolukuista. Suosittelen teosta kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Edellisen kuvan jatkoa...vanhan kanavan uoma on tukittu tien takia. Toivottavasti tästä vielä joskus pääsisi kokemaan vanhan kanavan tenhoa! Eniten hämmästyttää kivityön laatu!

Kanavan rakentamisen suurin ongelma oli rahoituksen järjestäminen. tavoitteena oli rahojen löytyminen omasta maasta, mitä varten kanavan rakentamista varten laskettiin liikkeelle obligaatiolaina, millä yritettiin kerätä varoja 3.000.000 hopearuplan edestä. Summa oli valtava ja kanavahanke ylivoimaisesti kallein, mihin Suomessa oli koskaan ryhdytty. Obligaatiorahat eivät riittäneet, mutta kaikesta huolimatta keisari Nikolai I antoi Suomen senaatille määräyksen 21.9.1844, jotta työt pitää aloittaa. Nikolailla oli tietenkin oma lehmä ojassa, koska hän halusi kääntää Suomen tavaravirrat kohti Pietaria ja Venäjää länsikaupan sijasta. Kaikesta huolimatta työt alkoivat.

Työt käynnistyivät v.1845 yli-insinööri Ericssonin johdolla, jolloin kanavanreitti merkittiin maastoon ja kaadettiin puita kanavan alle jäävästä maasta. Samanaikaisesti aloitettiin kanavan suuntaisen tien rakentaminen tavaroiden kulkua helpottamaan, sekä nykyisen Mustolan alueelle pystytettiin valtava parakkikylä työläisten asunnoiksi. Töiden sujuvan etenemisen takia logistiikka oli tärkeää vaikeiden kulkuyhteyksien takia, niinpä alueelle piti rakentaa myös pajoja, leipomoita, varastoja, ruutivarastoja jne... työmäärä oli alkuvaiheessakin melkoinen vaikkei kaivuuhommiin vielä ryhdyttykään.

Sulunpaikka Mälkiän kolmikammiosessa sulkujärjestelmässä

Ongelmia aiheutui myös työkaluista, jotka piti tilata piirustuksineen ulkomailta, kuten monet kanavanrakentamiseen erikoistuneet ammattimiehetkin. Kaikista ongelmista huolimatta kaivuu- ja räjäytystyöt alkoivat Mälkiän ja Mustolan alueella, kuten muuallakin, kesällä 1846. Työjärjestys oli seuraava: aluksi kaivumiehet kulkivat edellä ja heidän jälkeensä kallionlouhijat sekä räjähdysainemiehet. Räjäytetyistä kalliolohkareista kivenhakkaajat kilkuttelivat sopivat kivet reunakiviksi. Heidän jälkeensä paikalle saapuivat muurarit ja puuseppien armeija, joka rakensi sulut valmiiksi. Työt etenivätkin ripeästi, koska jo kesällä 1847 Mälkiässä muurattiin sulkukammioita. Lopullisesti Mälkiän sulut valmistuivat joulukuussa 1851. 

Mälkiän kolmikammioinen sulku vuodelta 1851. Sulut puuttuvat, mutta toivottavasti ne joskus palaisivat entisille paikoilleen.

Tämä tarina päättyy tähän, mutta kuten arvannette, niin jatkoa on luvassa. Eihän kanava vielä edes valmistunut...

Päivitys 19.4.2026

Aikoinaan kun jotain tehtiin, niinse tehtiin kunnolla. Saimaan kanavakin täyttää pyöreitä vuosia tänä suvena, mutta juhlia tuskin on luvassa. Mitäpä sitä hyödyttömänä seisovaa  rakennelmaa kunnioittaa. Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa päästään seurailemaan sulutuksia taas. Tosin ei kuvan kohteissa!