perjantai 20. joulukuuta 2013

Imatra / Mannerheim 75v*


Jatkosodan aikana 4.6.1942 Imatra oli merkittävän valtiovierailun kohteena. Suomen armeijan ylipäällikkö Mannerheim täytti 75-vuotta ja vieraaksi saapui kukapas muu kuin Adolf Hitler, joka halusi saapua itse paikalle kunnioittamaan ylipäällikköämme. Mannerheim itse ei ollut halukas juhlimaan syntymäpäiviään ja niinpä virallinen vastaanotto Helsingissä pidettiin ilman päivänsankaria, jonka ilmoitettiin olevan "työmatkalla".

"Työmatka" suuntautui Imatran Kaukopään saunarantaan, missä hän otti vastaan presidentti Rytin, hallituksen edustajat, puolustusvoimien ja Saksan edustajat. Kyseinen paikka missä hän myös keskusteli edellä mainittujen kanssa on nykyisin keskellä tehdasaluetta, joten sieltä en valitettavasti saanut kuvia napsittua. Samassa paikassa hän tapasi Immolan lentokentälle saapuneen Hitlerin, missä he keskustelivat ajankohtaisista sotilaallisista asioista Mannerheimin junavaunussa. 
Saimaanhovintien varrelta puistikosta löytyy mannerheimin muistokivi

Vierailu ei ollut kovin pitkä, koska Hitler laskeutui Immolan kentälle kello 12.50 ja poistui Immolan kautta Focke-Wulf Condor koneellaan klo 18.00. Silti sen merkitys on ainakin näille Itä-Suomen nurkille jäänyt pysyväksi. Niinpä paikalle haluttiin pystyttää muistomerkki, mutta Hitlerin nimen huono kaiku teki ajatuksesta mahdottoman vuosikymmeniksi. Lopulta vuonna 1983 muistokivi paljastettiin, mutta jo vuonna 1994 sen paikkaa piti siirtää nykyiselle paikalleen, koska se uhkasi jäädä laajenevan teollisuusalueen keskelle.
Mannerheimin muistokiven alkuperäinen paikka oli n. 300 metrin päässä nykyisestä paikasta

Paikallinen kadettipiiri toimi muistokiven idean alullelaittajina ja tehtävä annettiin paikalliselle kiviliikkeelle, joka valmisti sen. Paljastustilaisuudessa ei ollut paljon väkeä ja yhä edelleenkin se on melkoisen vähän tunnettu jopa paikallisten keskuudessa. Ainoa tapahtuma, joka liittyy tähän paikkaan, on vuosittain 4.6 järjestettävä virallinen tilaisuus, missä muistokiven ja siihen liittyvän tarinan historiaa välitetään jälkipolville.  
                                             Hitler Mannerheimin syntymäpäivillä

Päivitys 8.7.2017

Näin Imatran ajojen aikaan voi hetkeksi palata muistelemaan kun kaksi suurmiestä tapasi toisensa Imatralla kesällä 1942. Artikkelin voi lukea täältä.

torstai 19. joulukuuta 2013

Imatra / RjK13

                                            Tik Tak "Minne vaan"

Imatralla Pelkolan rajavartioaseman pihamaalta löytyy RajaKomppania 13 miehille pystytetty muistomerkki. Vastaavia olemme esitelleet jo useita, mutta koska ideamme on esitellä ne kaikki, niin tietenkin tämä saa esittelynsä. 
Panssariestekiveen kiinnitetty laatta Pelkolan rajavartioaseman pihamaalla

Olemmekin täällä blogissamme esitelleet melkoisen määrän viime sotiin liittyviä muistomerkkejä, mutta joitain on vielä jäljelläkin. Melkoisen paljonhan noita on ripoteltuna pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa, mutta kohta ne ovat onneksi ohitse.... jotenkin tulee välillä olo, että toistan viikosta toiseen samoja asioita! Onneksi nämä loppuvat vaikkakin tuonne blogin loppupuolelle, kun palaamme takaisin Lappeenrannan kohteiden pariin, säästän vielä muutaman mielenkiintoisen kohteen. Sittenhän tämä produktio onkin ohitse joitain satunnaisia päivityksiä lukuunottamatta. Itsekseni pohdiskelin, että jos olisin ahkera, niin saisin urakan päättymään heinäkuussa. Todellisuudessa mennee pidemmälle syksyn puolelle, mutta katsellaan!
Muistolaatta

Niin, Pelkolan rajavartioaseman pihalta käväisimme Williladyn kanssa taannoin bongaamassa tämän RjK13 muistomerkin, mikä pystytettiin joukko-osaston miehiä kunnioittamaan Kaakkois-Suomen rajamieskillan sekä RjK13 perinnetoimikunnan  toimesta 10.6.1998, jolloin yksikön perustamisesta tuli kuluneeksi 57 vuotta. Muistomerkin kunnosta vastaa Rajavartiosto.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Imatra / Rajan taakse jääneet ortodoksit


Seuraa samaa settiä eilisen postauksen kanssa. Ainoa poikkeus on, että kyseessä on rajan taakse jääneiden ortodoksivainajien muistomerkki. Tämä Pyhän Nikolaoksen kirkon (esitellään myöhemmin) kirkkotarhassa sijaitseva harmaagraniittinen muistomerkki pystytettiin vuonna 1966 Imatran Salmilaiset ry:n toimesta. 
Rajan taakse jääneiden ortodoksien muistomerkki

Vaikka vastaavia muistomerkkejä onkin paljon täällä Etelä-Karjalassa, niin jotenkin vain aina jaksaa ihmetyttää meidän karjalaisten luonteenpiirteenä kaipuu ja rakkaus kadotettuja Karjalan laulumaita kohtaan. Hienoa, etteivät perinteet ole kadonneet. 
Harmaata graniittia Sienimäellä


tiistai 17. joulukuuta 2013

Imatra / Rajan taakse jääneet

                                     Blues Brothers "Everybody needs somebody to love"

Tainionkosken hautausmaalta löytyy muistomerkki, jollaisia olemme esitelleet kaiketi kaikista Etelä-Karjalan kunnista, joistain jopa useampiakin. No, esittelynsä ansaitsee tämäkin, vaikkei meillä siitä paljon tietoa olekaan. 
Rajan taakse jääneiden muistolle

Teoksen suunnitteli ja valmisti Kirsti Liimatainen ja se pystytettiin Imatran siirtokarjalaisten ry:n toimesta 1953 nykyiselle paikalleen. Muistomerkki hankkeessa oli mukana myös seurakunta, joka osoitti paikan muistomerkille ja lahjoitti sen toteuttamiseen 25.000 silloista markkaa. 
Kirsti Liimataisen suunnittelema Rajan taakse jääneet

maanantai 16. joulukuuta 2013

Imatra / Karjalan itkuvirsi

 John Cougar Mellencamp yrittää piristää karjalaista itkuvirsien laulajaa. "Hurts so good"

Imatrankosken sankarihautausmaa sijaitsee kauniilla paikalla Vuoksen varrella ja kaunis on alueelle 15.12.1963 pystytetty muistomerkkikin. Nämä ovat tietenkin tulkinnallisia kysymyksiä, mutta ainakin minussa hellyyttävästi itkeskelevä karjalainen itkuvirsiä vääntävä nainen herättää vastakaikua. Kävinhän viime suvena jopa Vienan Karjalassa saakka etsimässä aitoa itkijänaista, tosin huonolla menestyksellä. Patsas on myös sijoitettu niin, että hänen edessään on sankarihaudat, mikä lisää teoksen vaikuttavutta. 
Imatrankosken sankarihautausmaa

Tämä pronssinen, kivisellä jalustalla itkeskelevä nainen on Imatran sankarivainajien muistomerkkisäätiön hankkima ja sen paljastaminen viivästyi taiteilijan sairauden takia. Sairauden takia entisen presidentti Kyösti Kallion poika Kalervo ei myöskään päässyt paljastustilaisuuteen, missä kenttäpiispa Toivo Laitinen piti puheen ja paljasti itkijänaisen kaikkien nähtäväksi.
Karjalainen itkuvirsi, mitä kutsuttiin aluksi itkeväksi Karjalan neidoksi

Muistomerkin tekijä Kalervo Kallio on jäänyt tuntemattomaksi meille suomalaisille, mutta maailmalta löytyy lukuisia hänen teoksiaan. Hänen malleinaan ovat toimineet mm. USAn presidentit Truman ja Hoover, fyysikko Albert Einstein ja Monacon ruhtinas Rainier sekä monet muut merrkihenkilöt Euroopassa ja Afrikassa. Siksi hänet tunnetaankin kenties paremmin ulkomailla. Silti hänen töitään löytyy myös Suomesta, kuten lähes kaksikymmentä vastaavaa sankaripatsasta ja etenkin lukuisia maatalousaiheisia muistomerkkejä.  
Lähikuva Karjalan itkuvirrestä


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Imatra / Rauhankellot*


                                           Klamydia "Rujoa taidetta"

Imatran sankarivainajien muistomerkkisäätiö on tämän Vuoksenniskan sankarihautausmaalle tilatun muistomerkin alkuunlaittaja. Tavoitteena oli hankkia mahdollisimman nopeasti kaikille Imatran kolmelle sankarihautausmaalle oma muistomerkki ja niistä ensimmäisenä valmistui tämä Kauko Räikeen tekemä Rauhan kellot.
Kauko Räike " Rauhan kellot"

Graniittinen jalustan päällä lepäävä teos paljastettiin juhlallisuuksien kera 14.7.1963 suuren vierasjoukon läsnäollessa. Muistomerkin paljastuspuheen ja puolustusvoimien tervehdyksen suoritti kenraaliluutnantti T.E.Ekman.

Vuoksenniskan sankarihautausmaa
Syksyinen näkymä Vuoksenniskan sankarihautausmaalta
Päivitys 10.2.2018
Vuoksenniskan sankarihautausmaan muistomerkki Rauhan kellot on maamme ensimmäinen abstrakti muistomerkki viime sotiemme sankareille. 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Imatra / Vaiennut linnake


                                           Tapio Rautavaara "Korttipakka"                                                    

Eilisestä epäonnen päivästä selvittiin ja loppujen lopuksi, eilen oli hyvä päivä. Päivän tietenkin kruunasi SaiPan hienon syyskauden kruunannut upea taisteluvoitto Helsingfors Idrot.......HIFK:sta! Joskus takavuosina SaiPan kotiluolaa Kisapuistoa olisi voinut nimittää vaienneeksi linnakkeeksi, mutta ei eilen! Mahtavaa menoa ja "Aina tukena". Kiitokset jätkät upeista kulttuurikokemuksista. Sen sijaan nyt siirrymme Imatran Tainionkosken sankarihautausmaalle, mistä löytyy taiteilija Aimo Tukiaisen pronssinen Vaiennut linnake, joka paljastettiin nykyisellä paikallaan 18.8.1963.
Vaiennut linnake

Vaienneen linnakkeen historia on erikoinen. Aluksi työ valittiin Savonlinnan - Säämingin sankaripatsaaksi graniittisena, mutta vastustuksen takia hanketta ei toteutettu. Samaan aikaan Imatralla perustettiin kirkkoherra Mustosen aloitteesta Imatran sankarivainajien muistomerkkisäätiö vuonna 1960. Säätiön tehtävä oli hankkia kaikille kolmelle Imatran sankarihautausmaalle oma muistomerkki. Asia toteutuikin vuoteen 1968 mennessä, jolloin säätiö lakkautettiin.
Jalustaan on kaiverrettu vuodet 1939 - 1945

Näistä muistomerkeistä toisena valmistui pronssisena Vaiennut linnake, mikä kuvaa rikkiammuttua betonibunkkeria. Se oli myös ensimmäinen uuden tyylin mukainen sankaripatsas, missä käytettiin aiempaa symboliikkaa. Siksi tämä Tukiaisen työ ei ainakaan perinteiseen tyyliin ihastunutta Willimiestä erikoisemmin sykäytä. Ilmeisesti se jakaa tunteita yhä edelleen. 
Syksyinen näkymä Tainionkosken sankarihautausmaalta

perjantai 13. joulukuuta 2013

Luumäki / Tulvituspato

                                            Peer Gunt "No guts, no glory"

Tämä lienee jatkoa edelliseen postaukseen. Viime kerralla esittelin muutaman valokuvan Luumäen Salpa-linjan rakennelmista ja samalla linjalla jatketaan. Tosin tällä kertaa on vuorossa lähes ainutkertainen kohde, koska turha se on toistella päivästä toiseen noita samankaltaisia rakennelmia. Nyt siis vuorossa jotain uutta. Kyseessä on Luumäen Jurvalan kohdilla oleva tulvituspato, jollaisia on tietojemme mukaan ainoastaan kolme kappaletta. Luumäen lisäksi vastaavia on Virolahdella, mutta pienemmässä mittakaavassa. Luumäen tulvituspato on omaa luokkaansa.
Luumäen Kivijärven rannassa on tulvituspadon rakennelmat jäljellä

Vaan, mikä oli tämän tulvituspadon tarkoitus? Joskus nuorena kossina kuulin puhuttavan, että tarkoitus oli laskea koko Kivijärvi vihollisen niskaan ja hukuttaa vihollinen omien puolustusasemien eteen. Kuulostaahan tuo mahdolliselta, koska Kivijärvi on kohtuullisen kokoinen lätäkkö, mutta totuus on vähän toisenlainen. Ihan näin massiivisesta suunnitelmasta ei ollut kyse! 

Suunnitelman mukaan tarkoitus oli johtaa kahdella betoniputkella vettä Kivijärvestä viiden kuutiometrin sekuntivauhtia viikon ajan. Tarkoitus oli virtaaman alapuolisessa Urpalanjärvessä säännellä vedenkorkeutta, niin että Urpalanjärven vedenkorkeus olisi noussut puolisen metriä. Näin olisi saatu aikaan n 10 neliökilometriä lisäestettä Salpa-linjan eteen vihollisen toimintaa häiritsemään. Lisäksi talvella juoksutuksella olisi voitu rikkoa jäitä ja hankaloittaa vihollisen hyökkäystä.
Betoniset altaat vihertävät limoittuneesta vedestä

Ajatus tästä suunnitelmasta esitettiin jo ennen talvisotaa ja töihin ryhdyttiin aivan talvisodan loppupuolella. Rauha keskeytti työt vähäksi aikaa, kunnes kesällä 1940 työt jatkuivat taas. Kokonaan valmiiksi tämä kiero suunnitelma luonnonvoimien valjastamisesta tuli 5.12.1940. Vieläkin valtatie 6:n alla olevien putkien kautta laskettiin vettä lasku-uomaan, jotta uoman ympäristö pysyisi märkänä hankaloittaen panssarien liikkeitä. Tosin tänne asti ei yksikään vihollispanssari kurvaillut.
Tulvitusrakennelmat on onneksi aidalla ympäröity vahinkojen välttämiseksi

Kesällä 1944 tilanne rintamalla näytti huolestuttavalta ja ensimmäinen kokeilu tulvitusjärjestelmän toimivuudesta tehtiin kesä-heinäkuun vaihteessa 1944. Tällöin vettä laskettiin useita päiviä lasku-uomaan ja huomattiin iso ongelma. Padolta lähtevä uoma alkoi syöpyä virtaavan veden voimasta ja uhkasi riistäytyä käsistä. Koe keskeytettiin ja tämän jälkeen juoksutukselle ei ole ollut käyttöä ja toivottavasti ei koskaan olekaan. Muistona tästä suunnitelmasta on kuitenkin tämä Kivijärven rannassa oleva rakennelma, tien alla olevat putket ja kuusi Urpalanjärvellä olevaa patoa, joilla veden liikkeitä olisi ohjailtu vihollisen niskaan.

torstai 12. joulukuuta 2013

Luumäki / Salpa-linja

                                             J.Karjalainen "Hölmö nuori sydän"

Joku itseäni viisaampi taannoin sanoi, että seuraa sydämesi ääntä, niin kaikki onnistuu. No ei olisi kannattanut uskoa.... kaikkihan on mennyt ihan persiilleen tänään, kun ajattelin kerrankin aamusella toimia tunteella enkä järjellä. No, näitä sattuu ja sattuu toistekin! Eipä siinä mitään. Niinpä tuo ylläoleva biisi on soinut tänään mielessäni. Helkkarin hyvä biisi...
Salpa-linja vihollissilmin katsottuna
No tunteella ne vihollisetkin ajattelivat körötellä Helsinkiin Tali-Ihantalasta läpi päästyään. No eivät pääseet, mutta jos näin olisi käynyt, niin suomalaisilla oli kyllä matkalle järjestetty muutama yllärikin. Viimeistään täällä Luumäellä olisi matkaan saattanut tulla ylipääsemätön ongelma tai ainakin hemmetinmoinen viivästys. Luumäelle oli tarkoitus pysäyttää eteneminen Sisä-Suomeen. Käyttämättähän nämä tappovehkeet jäivät, mutta melkoista rymyämistä näillä nurkilla olisi ollut. 
Salpa-linjaa

Sisäänkäynti takapuolelta

Kuutostien molemmilla puolilla sijaitsevat bunkkerit, panssariesteet ja muut linnoituslaitteet miehineen olisivat takuulla aiheuttaneet hyökkääville venäläisille valtavat tappiot. Nyt ajat ovat onneksi muuttuneet ja paikalla vieraillessani, siellä oli lukemattomia venäläisiä perheitä tutustumassa Salpa-linjaan. Näinköhän heidän isoisänsä olisivat olleet hyökkäävien joukkojen matkassa?
Ruuanlaitto mahdollisuuskin oli otettu huomioon

Näitä Salpa-linjan rakennelmia on tässä blogissa esitelty jo useampiakin, joten tämä saanee olla tällainen lyhyt postaus, koska mitään ennen näkemätöntä tähän ei sisälly. Liitän kuvia sitäkin enempi tällä kertaa.

Entisten vihollisten jälkeläiset pääsivät Salpa-linjalle asti



tiistai 10. joulukuuta 2013

Luumäki / JR5 muistomerkki*

                                          Sammy Babitzin "Daa-Da Daa-Da"

Joskus jaksaa itseänikin ihmetyttää, kuinka järjestelmällinen ihminen osaan olla? Jotenkin Babitzinin laulun kohta, "eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä...." sopii itseeni. Kuten tämän päivän kohde! Valokuvattu elokuussa, vieressä kököttänyt murikka esitelty lokakuussa ja nyt joulukuussa on tämän vuoro! Eihän tässä ole päätä eikä häntää ja lienee vielä logiikkakin hukassa. No helppoahan se teillä on, kun taas minun pitää pärjätä itseni kanssa päivästä toiseen...

Pitää nyt kuitenkin esitellä tämä kohde samantien, etten keksi taas jotain aivan uutta kivenjärkälettä tähän väliin. Kyseessä on jatkosotaan perustetun jalkaväkirykmentti 5 (JR5) muistomerkki Luumäen kunnantalon pihamaalla. Tämän reserviläisrykmentin perustana olivat 5.Prikaatin miehet, jota täydennettiin reserviläisillä, jotta rykmentti saatiin täysilukuiseksi. Rykmentin perustaminen tapahtui Luumäellä kesällä 1941 ja rykmentti oli valmis jatkosodan hyökkäysvaiheen taisteluihin.
"Aaverykmentti" JR5 muistomerkki
Kuuluisan lempinimensä "Aaverykmentti" joukko-osasto hankki lukuisilla koukkauksilla hyökkäysvaiheen aikana vihollisen selustaan. Aaveen lailla ilmestyminen selustaan auttoi monien joukko-osastojen hyökkäystä ja he tämän kunnianimen antoivatkin JR5 miehille. 

Sen sijaan tämä kunnianosoitus muistomerkin muodossa JR5 miehille jäi ratkaisemattomaksi. En osaa sanoa muistomerkistä yhtään mitään. Ehkä asiaan löytyisi lisävalaistusta Vilho Tervasmäen kirjasta Aaverykmentti kolmella kannaksella - JR5:n tie jatkosodassa 1941-1944, kunhan saan sen käsiini. 

Muistolaatta
Päivitys: Muistomerkki on Olli Haanpään suunnittelema ja JR5:n perinnetoimikunnan sekä Luumäen kunnan pystyttämä vuonna 1987.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Imatra / Rajamies

                                          Kolmas Nainen "Hyvää ja kaunista"


No niin, onpahan takana vauhdikas viikonloppu! Torstaiehtoon Joutsenon Penny Nightin Francinen keikasta alkanut rock-painotteinen ohjelma huipentui eilen SaiPan voiton jälkeiseen Kolmannen Naisen keikkaan. Kyllähän Hanhiniemen orkesteri osaa hommansa ja innostuin jopa laulamaan kaikki vanhat klassikot itsekin. Mahtoi olla karua kuunneltavaa?

No tänään sitten saakin olla ihan luvan kanssa hiljaa ja köllötellä soffalla. Enää ei ole kiire mihinkään... ensi viikonlopun kahdet pikkujoulut on nyt osaltani peruttu ja ajan voisi hyödyntää vaikkapa laavulla istuen ja nuotion liekkejä tuijotellen. Voisi olla monelle muullekin suositeltava pikkujoulujen korvike?
Rajamies-patsaan ympäristö on kivetty

Nuotiohommiin liittyy tämänpäiväinen kohdekin, missä kunnioitetaan rajajoukoissa Suomen sotiin 1939-1945 osallistuneita 40.000 miestä ja naista. Tämä joukko on istunutkin takuulla illan jos toisenkin nuotion ääressä Suomen korvissa. Monet mielenkiintoiset keskustelut ovat nähneet takuulla päivänvalon noin hetkinä. Kenties suurien suunnitelmien lisäksi esillä ovat olleet aivan arkipäiväisetkin asiat. Ehkä tämä patsashankekin sai alkunsa nuotion ääreltä?

Patsashanke toteutettiin kansalaiskeräyksellä, mikä sai yhteisöt, yhdistykset, yritykset ja kansalaiset raottamaan kukkaronnyörejä. Näillä rahoilla hankittiin kuopiolaiselta kiviyrittäjältä jalusta ja kuvanveistäjä Nina Sailo valvoi patsaan valamista pronssiin. Mallina patsaaseen käytettiin Nina Sailon miehen Alpo Sailon Vuokkiniemessä vuonna 1944 valmistamaa n.50cm korkeaa kipsistä Partiomies patsasta, minkä mallina toimi RjP 8 sotinut rajakorpraali Väinö Karjalainen.
Väinö Karjalainen on ikuistettu pronssiin

Patsas paljastettiin 31.8.1989 sodanajan rajamiesveteraanien juhlassa. Tilaisuudessa oli läsnä Väinö Karjalaisen puoliso sekä noin tuhat vierasta. Patsaalla oli selkeästi merkitystä suurelle joukolle veteraaneja, kuten vielä tänäänkin. Patsaan hoidosta vastaa Rajavartiolaitos.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Ruokolahti / Simo Häyhä*

                                                                    Maamme laulu

Joskus taannoin joku kommentoi, että olen isänmaallinen mi....anteeksi henkilö. Kaipa se paikkansa pitää ja joskus tällaiset patrioottiset ajatukset nousevat päässäni esiin. Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi lienee aihetta taas vähän juhlavampaan isänmaalliseen postaukseen. Päivän kohteena on Simo "Simuna" Häyhän hauta Ruokolahden hautausmaalla. 
Simo Häyhän hauta Ruokolahden hautausmaalla

Nykyajan lapsilla ja nuorilla on omat sankarinsa, jotka ovat keksittyjä hahmoja ja yleensä amerikkalaisperäisiä. On Superman, Spiderman, Batman tai joku muu action sankari. Heidän urotekonsa tapahtuvat elokuvafilmillä ja sarjakuvissa, yleensä vielä jossain kuvitteellisessa ympäristössä. Nuorten on helppo samaistua heihin. Onneksi kaikki nuoret eivät ajattele noin, vaan he tietävät, että Suomen historiastakin nousee esiin tosielämän sankareita, jotka tekivät työnsä parhaansa mukaan ja palasivat koteihinsa jatkamaan rauhan ajan työtään. Tällainen mies oli Simo Häyhäkin.

Omassa "sivutyössäni" yläkoulun historian- ja yhteiskuntaopin opettajana törmään säännöllisesti innokkaisiin nuoriin, joihin vetoaa Simo Häyhän elämä ja teot. Joka kerta talvisodasta kertoilun lomassa esiin nousee tämä mies. Puoli tuntia vierähtää leppoisasti hänen talvisodan urotöitään ruotiessa. Lisäksi olen lukenut vuosien varrella lukemattomia oppilaiden tekemiä esitelmiä ja tutkielmia, joiden aiheena on Simo Häyhä. 
Max Sallasvaaran "Willimiehelle" lahjoittama Simo Häyhä piirros kunniapaikalla toimistossani

Unohtaa ei sovi myöskään Lauritsalan koulun 9G-luokan lahjakkaan oppilaani Max Sallasvaaran minulle lahjoittamaa piirrosta "valkoisesta kuolemasta" eli Simo Häyhästä. Se onkin oman "päätyössäni" käyttämäni konttuurin pöydällä kunniapaikalla! Kiitokset Max, kun annoit luvan esitellä kuvan muillekin. Jos tätä blogia joku kustantaja sattuu lukemaan, niin tiedoksenne, että Maxilla on myös loistavia itse tehtyjä sarjakuvia piirongin laatikossa odottamassa julkaisua. Kenties Max innostuisi laatimaan sarjakuvankin Simo Häyhästä! Korkeajännitys-lehden versio on takuulla huonompi, mihin Max pystyy.
Täällä omassa sotkuisessa konttorissaan Willimies lukee Simo Häyhä tarinoita ja unelmoi...töiden jälkeen, tottakai!


Vaan, kuka oli Simo Häyhä?

Simo Häyhä syntyi Rautjärvellä Kiiskisen kylässä 17.12.1905. Hänen vanhempansa Juho ja Katriina olivat tavallisia maanviljelijöitä. Koulunsa Simo suoritti Miettilässä ja täällä hänen muistoaan kunnioitetaan yhä vanhalla kasarmialueella sijaitsevassa Kollaa-museossa, mistä löytyy pari Simo Häyhälle pyhitettyä huonetta. Valitettavasti museo oli kiinni, kun vierailin paikalla. Ensi kesänä yksi retkistäni suuntautuu takuulla sinne.
Rautjärven Miettilän kasarmialueelta löytyy Kollaa-museo, missä on Simo Häyhän urotöihin liittyvää materiaalia 

Vartuttuaan Simo liittyi paikalliseen suojeluskuntaan täytettyään 17 vuotta ja nopeasti hänen poikkeukselliset ampujan lahjansa huomattiin. Asepalvelukseen hänet otettiin v.1925 ja palveluspaikkoin olivat Raivola ja Terijoki, missä hän palveli aliupseerikoulun jälkeen korpraalina. Viidentoista kuukauden palvelun jälkeen hänet laskettiin siviiliin ja hän jatkoi suojeluskuntatyötä.

Pidettyään yllä ampujataitojaan Suojeluskunnassa, hänet määrättiin tuhansien suomalaisten miesten tavoin ennen talvisotaa ylimääräisiin harjoituksiin YH, kun sota alkoi näyttää mahdolliselta vaihtoehdolta Suomen ja Neuvostoliiton välisten neuvotteluiden jatkuessa vailla ratkaisua. Lopulta 30.11.1939 tuli selväksi, ettei mahdollisuutta sopuun ollut, vaan oli aika antaa aseiden laulaa.

Simon sotaretki alkoi toisen kuuluisan talvisodan sankarin Aarne Juutilaisen "Marokon kauhu" komppaniassa, mikä oli osa 12. divisioonaan kuulunutta Jalkaväkirykmentti 34:sta. Heti sodan alussa hänen tehtäväkseen tuli toimia tarkka-ampujana. Juutilaisen päätös osoittautui erinomaiseksi, koska tällä kertaa kyvyt ja taidot eivät menneet hukkaan. Oikea mies oikeassa tehtävässä. 
Simo Häyhä Kollaajoella 1.2.1940 (SA-kuva)

Simo Häyhän teot Kollaa-joella saavuttivat suuren kansainvälisen huomion nopeasti sodan alettua. Tarkka-ampujan kaatojen lukumäärä kasvoi nopeasti ja kun kymmenen kaatoa oli rikottu, antoi päällikkö Juutilainen määräyksen kirjata osumat ylös. Määräsipä jopa virallisen "valvojan" Häyhän seuraksi pitämään kirjaa uroteoista. Vaatimattomana miehenä Häyhä tuskin hurraata tämän takia huusi, koska hänhän teki vain omaa osuuttaan sodassa.

Töitä virallisella valvojalla riittikin. Pelkästään Stalinin syntymäpäivänä 21.12.1939 hän ampui hengiltä 25 vihollista, mikä lienee yhä edelleen tarkka-ammunnan maailmanennätys. Edellisinä päivinä oli kivääri puhunut samaa tahtia, joten joululahjaksi komppanialleen hän kertoi ampuneensa kolmessa päivässä 51 vihollista. Ei huono tulos? Osa näistä kaadoista oli vielä melkoisia urotekoja muutenkin. Pakkanen oli kova ja eräässä osumassa välimatkaa oli 400 metriä! Melkoinen teko ilman kiikaritähtäintä...

Ennen joulua, kun sotaa on sodittu vasta kolme viikkoa, hänen lukemansa oli 138 kuollutta vihollista ja luku kasvoi päivittäin. Maineen kasvaessa ja kiiriessä maailmalle päättivät ruotsalaiset lahjoittaa hänelle kiikaritähtäimellä varustetun tarkkuuskiväärin lahjaksi. Vaatimaton 160-senttinen taistelija otti lahjan vastaan, mutta ei käyttänyt sitä sodassa. Sodan jälkeen hänelle rakkaassa metsästysharrastuksessa sille löytyi ansaitsemansa käyttötarkoitus. Kiväärin luovutushetkellä tappoluku oli noussut jo 219 kaatuneeseen viholliseen.
Simo Häyhä saa ruotsalaisten lahjoittaman tarkkuuskiväärin ja kunniakirjan eversti Svenssonilta 17.2.1940 (SA-kuva)

Iso osa näistä vihollisista oli upseereita ja vihollisella oli tarvetta saada "Belaja Smertiksi" kutsumansa tarkka-ampuja hengiltä. Hänen päänmenokseen paikalle hankittiin vihollisen parhaat tarkka-ampujat, mutta heidän kohtalonsa oli päätyä kuolleina ruumiskasoihin. Simoa yritettiin myös tappaa vihollisen toimesta tykistökeskityksin, mikä osoittanee yksittäisen taistelijan olleen piikki naapureiden lihassa. Vaan ei onnistuneet, vaikka tekivät kaikkensa. 

Talvisodan lähestyessä loppua, osumat seurasivat toistaan. Tarkkaa lukua ei kukaan pystyne sanomaan, koska hänestä tehtiin sankari lehdistön ja muun silloisen median kautta, mutta lukemat vaihtelevat kahdesta sadasta aina 542 kuolleeseen viholliseen. Tämän lisäksi hänen sanotaan taistelujen tiimellyksessä ampuneen parisataa vihollista konepistoolilla. Olkoon todellinen luku mitä hyvänsä, niin oman osansa hän teki sodassa.

Vaan kohtalo oli määrännyt, ettei maailman paras tarkka-ampuja selviä talvisodasta naarmuitta. Suomalaiset suorittivat hyökkäyksen 6.3.1940 Kollaalla ja Simo Häyhäkin osallistui epäonnistuneeseen hyökkäykseen. Vihollisia oli vain liikaa ja runsaiden tappioiden saattelemana suomalaiset joutuivat perääntymään. Simo tuki perääntymistä kiväärillään ampuen hengiltä 40 vihollista, mutta vetäytyessään häneen osui vihollisen räjähtävä luoti leukaan ja hänet siirrettiin tajuttomana selustaan. Tähän päättyi Häyhän talvisota.
Simo Häyhä vieraili Kollaa-joella kesällä 1942 muistelemassa talvisodan tekojaan (SA-kuva)

Nopeasti suomalaisjoukkoihin levisi huhu, että Häyhä on menettänyt henkensä. Sodan päätyttyä Juutilainen kertoi samaa tarinaa ja 7.4.1940 kappalainen Rantalainen kertoi rykmentin jumalanpalveluksessa tapahtuneesta Häyhän aseveljille. Tämä sai Simon toimimaan ja hän lähetti kirjeen, missä kertoi: hautajaiset seis, vainaja puuttuu! Häyhä oli hengissä, vaikka viikon kestänyt tajuttomuus ja lukuisat vaativat leikkaukset olivat saaneet huhut liikkeelle...

Simo Häyhä olisi halunnut mukaan jatkosotaankin, mutta häntä ei kelpuutettu joukkoihin vakavien vammojen takia. Niinpä hän viljeli jatkosodan aikana omaa kotitilaansa, minkä kohtalo oli jäädä rauhanteon jälkeen naapurin puolelle. Tämän jälkeen hän muutti Ruokolahdelle, missä hän jatkoi maanviljelyä ja hänelle rakasta metsästysharrastusta. Metsäretkillä hänellä oli joskus mukanaan silloinen presidenttimme Kekkonen, joka viihtyi hyvin tämän vaatimattoman sankarin seurassa. 
Simo Häyhän kotitalo vasemmalla, mikä jäi uuden rajan taakse (SA-kuva)

Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa aina 1.4.2002 saakka, jolloin tämän 96-vuotiaan tosielämän sankarin elämänlanka katkesi. Hänet on haudattu Ruokolahden hautausmaalle. 


Simo Häyhän kunnianosoitukset:

1. luokan vapaudenmitali
2. luokan vapaudenmitali
3. luokan vapaudenristi (myönnettiin yleensä vain upseereille)
4. luokan vapaudenristi (myönnettiin yleensä vain upseereille)

Hopeinen Kollaan risti nro 4

Mannerheim ylensi 28.8.1940 Simo Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi. Vastaavaa arvoasteikossa nousua ei kukaan toinen suomalainen sotilas ole saanut. Tuskin saakaan (kirjoittajan mielipide!)

Hänelle ehdotettiin Mannerheimin ristiä vuonna 1941, mutta se evättiin. Syynä oli, että ei haluttu talvisodan sankaritekojen vaikuttavan vastaperustetun arvomerkin myöntämiseen. 


Lopuksi Simon vähän ennen kuolemaansa antama elämänohje meille nykypäivän suomalaisille, minkä voisi liittää presidenttimme itsenäisyyspäivän puheeseen vaikka joka ikinen vuosi, kuten meidän kaikkien suomaistenkin mieliinkin. Kun häneltä kysyttiin, että tunnetko omantunnonvaivoja tekojesi tähden, hän vastasi, että "tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin".

Hyvää itsenäisyyspäivää 


Päivitys 11.2.2018
Simo Häyhä on ehdoton suosikkini kaikista suomalaisista sotilaista. Samaa ajattelee varmaan moni muukin, mutta puhun vain itsestäni nyt. Olisinpa yhtä periksiantamaton kuin Simo oli tapellessaan talvisodassa. Miehestä on kirjoitettu valtavasti artikkeleita, joten laitan tähän päivityksenä muutaman kaikkien luettavaksi. Tuskinpa kenelläkään on mitään sitä vastaankaan.....

Mitä tapahtui Simo Häyhän yksikössä Kollaalla

Kolme päivää, 51 vainajaa

maanantai 2. joulukuuta 2013

Parikkala / Mannerheimristin ritarien muistomerkki

Motörheadkin tietää, että Marskin ritarit olivat Suomen pataässiä "Ace of spades"

Vaikka tämän päiväisen kohteemme henkilöt ovat kaikki korkeimman sota-ajan kunniamitalin saaneita miehiä, tästä muistomerkistä on todella vaikeaa löytää tietoa. Oikeastaan ainoat selvinneet asiat ovat muistomerkin paljastushetki 19.9.2004 ja sen suunnitelija Leo Kojo. Kyseinen henkilö on suunnitellut muutaman muunkin muistomerkin ja tähän hänellä on ollut suorastaan henkilökohtaista kosketuspintaa. Onhan hänen oma nimensä ikuistettu ikuisiksi ajoiksi muistolaattaan. Tekijä on siis yksi viidestä parikkalalaisesta ritarista. Lieneekö mikään toinen pieni maalaiskunta saanut osakseen vastaavaa arvostusta?
Mannerheimin ristin ritarien muistomerkki Parikkalassa

Muistomerkki sijaitsee parikkalan kunnantalon edustalla arvoisellaan paikalla, missä sitä ympäröi muutama muukin sotavuosiin liittyvä muistomerkki. Ne olemme tosin esitelleet jo aiemmin. 
Muistolaatta


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Parikkala / Blenheim-142 muistomerkki

                         Pääsiköhän lentäjä Tuiskultakin  "Kymmenen kirosanaa" Irinan tavoin?

Sotavuosiin liittyvien muistomerkkien esittely jatkuu.... Vuorossa melko uusi muistomerkki nykyisen Parikkalan, entisen Uukuniemen kunnan alueella. Itse asiassa tämä on mukava julkaista, koska saimme Etelä-Karjalan ilmailumuseolta männä viikolla mukavan yllärin, missä pyysivät mukaan omaan toimintaansa. Kaikki alkoi viime kesäisestä vierailustani kyseisessä paikassa. Onneksi muistivat mainita, ettei lentolupakirja ole pakollinen, koska siitähän olisi tullut joltinenkin este! Hieno tarjous ja tiedä mitä yhteistyö vielä poikii. Ainakin mielessä on pyörinyt koululaisryhmän visiitti museossa tutustumassa ilmailun historiaan. Saas nähdä toteutuuko vai ei?

Lentolupakirja sen sijaan löytyi kersantti Pentti Tuiskun lentohaalareiden taskusta, vaikkakaan tämä muistomerkki ei kerro Blenheim-pommikone BL-142 koneen tähtihetkistä, jolloin vihollinen sai räjähtävää rautaa niskaansa. Se kuitenkin kertoo rohkeudesta, lentotaidoista ja vähän tuuristakin, kun Tuisku ohjasi vaurioituneen pommikoneen pakkolaskuun Kummun kylän peltoaukealle 12.6.1944.
BL-142 muistomerkki

Värtsilästä suoritetun nousun jälkeen pommikoneet suuntasivat Karjalan kannakselle tuhoamaan vihollisen liikkuvaa kalustoa Kivennavan ja Mainilan välillä. Onnistuneen pommituksen jälkeen kone sai kuitenkin osuman IT-kranaatista ja koneen ohjaamo koki suuria vahinkoja. Myös lentäjä tuisku haavoittui pahasti kasvoihin ja vasempaan jalkaan. Koneen ilmassa pitäminen vaikutti mahdottomalta ja hän käski miehistönsä poistua koneesta laskuvarjoilla. Ollessaan itse hyppäämässä, tarttui koneen tähystäjä Ödner häneen ja kertoi laskuvarjonsa kadonneen. Suunnitelma muuttui samantien...

Tuhoutuneiden mittareiden takia heillä ei ollut tietoa sijainnista, mutta lopulta löytyi peltoaukea, mihin Tuisku päätti laskeutua. Savisella pellolla kone liukui eteenpäin ja metsän reuna lähestyi uhkaavasti. Varman kuoleman hetkellä astui tuuri peliin ja koneen siipi osui keskellä peltoa olleeseen kiveen. Kone pyörähti ja pysähtyi juuri metsän reunaan. 
Muistolaatta

En tiedä, onko lentomiehistö käynyt turmapaikalla aiemmin vierailulla, mutta 4.9.2010 lentäjä Tuisku oli paikalla paljastamassa pakkolaskun muistomerkkiä. Juhlapuhetta piti kenraali evp. Meriö ja Tuisku itse kertoi omia muistojaan Niukkalan rajapirtillä pidetyssä tilaisuudessa. Väkeä oli paikalla runsaasti ja nyt Kummun kylän väki tietää tapahtuneesta nuorimmaista jäsentä myöten. 

Muistomerkin hankkivat pakkolaskupaikalle Uukuniemi-seura ry ja Kummun Kyläyhdistys ry. 

Tuiskun muistelot pakkolaskusta voit lukaista täältä.   


lauantai 30. marraskuuta 2013

Rautjärvi / 23. rajakomppania

                                                  Jerry Lee Lewis "Great balls of fire"

Rautjärven Miettilän historiallisesta varuskunta-alueesta pukkaa juttua myöhemmin, mutta esitellään alueelta yksi muistomerkki tässä vaiheessa, koska se liittyy sotavuosiin. 
Suojeluskuntatalosta jäi vain portaat... ylhäällä muistomerkki

Kyseessä on melkoisen uusi muistolaatta, joka on kiinnitetty 5.7.1941 neuvostoliittolaisten suorittamassa tykistökeskityksessä tuhoutuneen Suojeluskuntatalon sokkelikiveen. Tykistötulen ja tulipalon jälkeen paikalle jäi ainoastaan portaat muistuttamaan rakennuksen tuhosta. Ennen rakennuksen tuhoutumista 23. rajakomppania kuitenkin kerittiin kasata 10.6.1941 omaksi joukko-osastokseen Rajakomppania 2 perinteen jatkajaksi. Osastoa täydennettiin Rautjärven suojeluskuntalaisilla ja reserviläisillä.
Rautjärven kunnan ja Kaakkois-Suomen rajamieskillan hankkima muistolaatta

Heillä saattoikin olla jotain hampaan kolossa vihollisen varalle...

perjantai 29. marraskuuta 2013

Luumäki / Rajan taakse jääneet

Sleepy Sleepersien tavoin Willimieskin aikoo jäädä Etelä-Karjalaan ja jatkaa reissujaan. "Näitä polkuja tallaan"

Aika ajoittain joku kommentoi blogissa julkaistujen valokuvien amatöörimäisyydestä. Tämä on täysin totta ja ymmärrän kritiikin oikein hyvin. Ammattilainen odottelisi hyvän kameran ja muiden hilkkeiden kanssa oikeaa valaistusta ja hänellä on käytössään riittävästi aikaa saadakseen otolliset olosuhteet valokuville. Minustakin olisi hienoa toimia näin, mutta kun aika ei riitä. Joskus aurinko paistaa vasten ja joskus selän takaa tai muuten huonosta kulmasta. Tällöin laatu ei ole parasta A-ryhmää, mutta näin se vaan menee. Pitkällä retkellä tähtään määrään, enkä laatuun. Koitetaan selvitä....
Rajan taakse jääneiden vainajien muistolle

Tämän päiväinen otos on juuri edellä mainitun kaltainen juuri ennen ukkosmyrskyä napattu kuva, joten vähän tummahan tuo on! Kyseessä on eilisen postauksen läheisyydestä löytyvä Luumäen siirtokarjalaiset ry:n vuonna 1961 pystyttämä muistomerkki rajan taakse jääneille vainajille. En edes muista enää, että monesko vastaava tämä on, mihin näillä tallaamillani poluilla olen törmännyt? 

torstai 28. marraskuuta 2013

Luumäki / Siunaava enkeli

 Edesmennyt sokea kitaravirtuoosi Jeff Healey näki ilmeisesti Siunaavasta enkelistä silmät. "Angel eyes"

Olihan työpäivä! Aamupäivän hässäköiden jälkeen oli kulttuuririentojen vuoro. Jouduin, eikun pääsin, toista kertaa parin kuukauden sisällä teatteriin. Tällä kertaa vuorossa oli Lappeenrannan kaupunginteatterin esittämä Jäniksen vuosi. Kylläpä Arto Paasilinnan hyvä kirja oli muutettu melkoisen erikoiseksi näytelmäksi. En erikoisemmin tykännyt, mutta ajoittain se oli silti hauska. Kyseessähän oli komedia. Oikeaa trukkia näyttämöllä ajava jänis kiinnitti huomioni täydellisesti ja silloin olin tarkkavaisimmillani sekä muistelin kaihoisasti trukkikuskiaikoja! Näiden kahden syksyisen teatterireissun jälkeen voin varmaan odotella taas kolmisenkymmentä vuotta hyvällä omatunnolla seuraavaa teatterivisiittiä? Onneksi lauantaina on SaiPan pelin vuoro.  

Jos Willimies kiemurteli teatterinpenkillä tuskastuneena, niin enkelisilmäisestä enkelistä haaveillessa aika kului kaikesta huolimatta rohevasti. Näet Luumäen Kankaan hautausmaalta löytyy sodissa kaatuneiden karjalaisten sankarivainajien patsas Siunaava enkeli. Tämä Arvi Tynyksen tekemä muistomerkki jäi hänen viimeisekseen ja sen joutui tekemään valmiiksi taiteilija Heikki Nieminen. Patsas on valmistunut vuonna 1959 ja se kuvaa lentoon nousevaa enkeliä.
Karjalaisten sankarivainajien hauta-alue

Luumäkeläinen Tynys oli kuuluisa hautamuistomerkkien tekijä ja hänen töitään on nähtävillä Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Haitissa. Tämä mies teki omaperäisiä teoksia koko maailman nähtäväksi. Lisäksi hän käytti töissään myös lukuisia eri materiaaleja.  
Arvi Tynyksen Siunaava enkeli