maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kouvola / Polvistunut sotilas

Pysyttelemme edelleen Inkeroisten karhunkankaan hautausmaalla, mistä löytyy todella upea sankarihauta-alue, vaikkakaan se 20.4.2019 näyttänyt parasta puoltaan. Kesäälähän tämä olisi todellakin näyttänyt upeammalta, mutta kun minulla on omat aikatauluni ja Williladylla omansa, niin meidän oli pakko käydä täällä jo nyt!
Inkeroisten sankarihautausmaa

Polvistunut sotilas

Meillähän on edessä vielä melkoinen määrä kuvausreissuja joko yhdessä tai erikseen, mutta nyt minusta alkaa todellakin tuntua, että tämä homma olisi kääntymässä loppusuoralle. Jäljellä on toki vielä melkoisesti kohteita, jotka pitää kuvata ja esitellä, mutta silti tämä alkaa kääntyä loppusuoralle! Tarkoitukseni olisi saada projektini päätökseen vuodenvaihteeseen mennessä, mutta mitään takeita tuolle ei ole. Minulla on vielä monista paikoista kuvia saamatta, joista olen niitä kysellyt, etenkin paikoista joille minulla ei ole asiaa. Ne ratkaisevat aika pitkälti blogin päättymisajankohdan. Toki voihan minuunkin iskeä laiskuus ja julkaisuvauhti hidastua....


Vaan asiaan.....Inkeroisten sankarihautausmaalle on haudattu 22 talvisodan sankaria ja 43 jatkosodassa kohtalonsa kohdannutta vainajaa. Yhteensä tänne on siis haudattu 65 sankaria, joten kooltaan tämä ei ole suurimmasta päästä. Vainajia on kuitenkin kunnioitettu tyylikkäällä sankaripatsaalla, missä päänsä paljastanut polvistunut sotilas. Kuvaa mielestäni hyvin kunnioitusta, koska katse sotilaalla on kohti kaatuneita aseveljiä.

Patsaan on suunnitellut ja tehnyt Viljo Savikurki ja se on paljastettu 9.8.1953.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kouvola / Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki

Olisikohan tämä viimeinen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, jonka julkaisen blogissani? Ainakin näitä on tullut esiteltyä jo aivan kelpo määrä ja kukapa tietää, vaikka jossain vielä lymyilisi jokunen vastaava monumentti? Itse uskon, ettei löydy, mutta onhan sitä ennenkin huomattu jonkun kohteen löytyvän julkaisua seuraavina päivinä ja sehän tietää taas lisää autoilua....
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki

Inkeriosten Karhunkankaan hautausmaalta löytyy toivottavasti viimeinen tällainen kohde. Ajatus muistomerkkiin heräsi Inkeroisissa ehkä vähän myöhemmin kuin muualla, koska ajatus nousi esiin vasta vuonna 1973. Seurakunta hyväksyi hankkeen ja paikka katsottiin yhdessä etukäteen, ennen muistomerkin suunnittelua ja rahoituksen järjestämistä. 

Perustetun patsastoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Lilja Ritmala ja asiat etenivät ripeästi. Hankkeen vaatimat rahat löytyivät paikallisilta pankeilta, yrityksiltä, Sippolan kunta ja tietenkin yksityishenkilöt. Lopulta tämä taiteilija Kirsti Liimataisen suunnittelema ja Viitasaaren Mustakiven valmistama muistomerkki oli valmis paljastettavaksi 1.9.1974. 

Paljastustilaisuudessa puheita pitivät Inkeroisten kirkkoherra rovasti Heino Toikka ja tietenkin patsastoimikunnan puolesta puheenjohtaja Ritmala.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kouvola / Karhunkankaan hautausmaan vihkiminen

Jep, helkkarinmoinen helleaalto on taas iskenyt Suomeen. Meikäläinen, joka ei ollenkaan perusta näistä helteistä, on aivan helisemässä! Mistään ei meinaa löytyä paikkaa, missä olisi mukava olla ja lukea vaikkapa kirjaa. Olenhan näet lomalla... Ehkä tässä pitää alkaa tehdä jotain tämän ilmastonmuutoksen ja -lämpenemisen suhteen? Itse olen monta kertaa miettinyt, että oman hiilijalanjäljen tiputtamisella voisi jopa säästää rahaakin!

Ehkä otankin seuraavaksi projektikseni ja kenties uuden blogin aiheeksi tekemäni ilmastoteot? Willimiehen ekovuosihan kuulostaisi kunnon nimeltä ja saattaisihan tuota joku vaikka lukeakin? Pakkohan tässä on jotain alkaa omaltakin osaltani tehdä, ettei oma jälkikasvuni käristy tänne ainoalle pallollemme kuoliaaksi... Vaan vielä jatkan muistomerkkien esittelyitä kuitenkin....

Myllykoskelta matkamme jatkui Inkeroisiin, joka nykyään kuuluu Kouvolaan. Melkoisen iso pitäjähän Kouvolasta on näiden kuntaliitosten myötä tullutkin, mutta vastaavaa muistomerkkiä en kuitenkaan muista näiltä nurkilta kuvanneeni. Kyseessä ei tosin ole mikään varsin erikoinen muistomerkki, mutta onhan täällä Karhunkankaan hautausmaalla silloin jotain poikkeuksellista käynyt, joten hienoa, että ovat muistaneet tällekin asialle pystyttää muistomerkin!
Hautausmaan vihkimisen muistomerkki

Kyseessä on nimittäin Karhunkankaan hautausmaan vihkiäistilaisuudessa paljastettu muistomerkki, jonka laatta kertoo kaiken oleellisen ja päivämääränkin. Vihkiminen käyttöön on tapahtunut 7.11.1937. 
Muistomerkin muistolaatta

Siinä kaikki mitä tästä tiedän ja hienoa, että ovat kokeneet asian muistomerkin arvoiseksi!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Kouvola / Marsalkka Mannerheimin tammi

Myllykosken kirkon läheisyydessä sijaitsee entisen Myllykoski Oy:n pääkonttori, joka valmistui vuonna 1937. Kyseinen rakennus on hieno esimerkki tuon aikakauden funkkis-tyylisuunnasta. Tällä hetkellä rakennus lienee tyhjilleen, mutta olisi todella upeaa, jos se vielä jonain päivänä olisi täynnä toimeliaisuutta ja vilinää. Jos joku innostuisi rakennuksen ostamaan, niin saisi kaupantekijäisinä aivan ainutkertaisen lahjankin.... Kenenpä talonpihalla olisi Marsalkka Mannerheimin istuttama tammi? No, meillä saattaa olla, koska otimme muutaman tammenterhon mukaan ja istutimme omalle pihallemme ne!
Myllykoski OY:n entisen pääkonttorin sisäänkäynti


Funkkista Myllykoskella

Talon päädyssä Mannerheimin istuttama tammi

Mannerheim kävi Myllykoskella 12.6.1938 seuraamassa Yhtyneet Paperitehtaat OY:n ja Kymi OY:n välistä ampumakilpailua ja suoritti voittajien palkintojenjaon viereisessä Seuratalossa. Koska vieras oli sen verran harvinainen, niin hänet kävelytettiin uuden konttoritalon nurkalle tammea istuttamaan. Ennen istutusta Mannerheim kukitettiin lasten taholta ja sen jälkeen olikin torvisoittokunnan vuoro. Sitten paikallinen suojeluskunnanpäällikkö Kuusio ilmoitti suojeluskunnan vahvuuden ja kenraali Walden piti puheen. Sen jälkeen Mannerheim sai luvan tarttua lapioon ja istuttaa tammen.
Kivi on tuotu paikalle myöhemmin


Myöhemmin paikalle sijoitettiin muistokivi, mihin on kaiverrettu Mannerheimin allekirjoitus ja vuosiluku 1938. Nykyisin puu on jo kasvanut melkoisen isoksi, mutta onhan tapahtumasta kulunutkin jo 81 vuotta. No, se ei ole tammelle ikä eikä mikään!

torstai 6. kesäkuuta 2019

Kouvola / Linnoitustoimiston muistolaatta

Myllykosken kirkkoa vastapäätä toisella puolen katua on ns. Seuratalo, minkä seinään kiinnitettiin 30.3.2019 uusi muistolaatta, joka kunnioittaa tällä paikalla vuosina 1940 - 1944 toiminutta linnoitustoimistoa, jonka vastuulla oli Salpalinja, tuo itsenäisyytemme ajan suurin rakennustyömaa. Tässä työssä Myllykoskella oli keskeinen rooli ja tietysti kenraalinajuri Hanellilla, joka määrättiin linnoitustoimiston johtoon.
Myllykosken Seuratalo

Työn aloittamisella oli hitonmoinen kiire, koska Mannerheim oli jo 9 päivää talvisodan jälkeen Inkilän kartanolla pidettyjen kokousten jälkeen ilmoittanut, että Klamila - Luumäki on linnoitettava pikaisesti. Kokous pidettiin siis 22.3.1940 ja jo 28.3 Hanell sai Mannerheimiltä suullisen määräyksen ja lopulta kirjallisenkin 30.3.1940 ryhtyä toimeen. Tästä päivämäärästä katsotaan linnoitustoimiston tulleen perustetuksi. Myllykoski taas valikoitui pääpaikaksi työmaiden läheisyyden ja hyvien liikenneyhteyksien takia. 
Muistolaatasta vastasi Myllykosken reserviupseerikerho

Vaikka sota loppuikin, niin linnoitustoimisto lopetti työnsä vasta marraskuussa 1944. Koska itseäni viisaammat tietävät asiasta enemmän, niin Salpalinjan salat-blogi kertoo asiasta tarkemmin. Täältä voit lukaista jopa paljastustilaisuudessa pidetyn juhlapuheen sanatarkasti. Kannattaa vilkaista!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kouvola / Karjalaan jääneet vainajat

Kouvolan ydinkeskustan alueelta jatkoimme matkaamme Myllykoskelle, josta löysin viime talven aikana pari uutta muistomerkkiä, kun googlailin aluetta. Tänään on niistä vuorosta ensimmäinen, jonka tosin aikoinaan jätin kuvaamatta, koska vastaavia on vaikka hurumycket. Nyt kuitenkin sekin saa tulla julkaistuksi.
Muistomerkki on upealla paikalla

Kyseessä on Myllykosken Karjalaisten vuonna 1955 Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi paljastettu muistomerkki Myllykosken kirkon vieressä. Muistomerkkiä varten perustettiin hankintatoimikunta, jonka tehtävä oli järjestää ensiksi rahankeräys tätä tärkeäksi koettua muistomerkkiä varten. Muistomerkkirahat kertyivätkin nopeasti Sippolan kunnan sekä seurakunnan ja Myllykoski Oy:n avattua rahapussinsa. Näin tekijäksi valittu Kuusankosken kiviveistämö sai rahansa tästä työstä.

Muistomerkki paljastettiin Myllykosken seudun Karjalaiset ry:n 10-vuotisjuhlapäivänä 16.10.1955 ja paljastuspuheen piti silloinen kauppalanjohtaja Erkki Tuuli.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Kouvola / Sotilaspiirin esikunnan muistolaatta

Kouvolan kohteet alkavat pikkuhiljaa loppua ja vilpittömästi toivon, ettei minun tarvitse palata tänne enää kuvausreissujen osalta, tosin ei minulla ole tiedossani tällä hetkellä kohteita Kouvolasta. Muutenhan ihan mielelläni voin käydä Kouvolassa vaikkapa kurkkaamassa kuinka SaiPa hakkaa paikallisen jääkiekkoseuran! Tuokaan ei kyllä enää nykyään ole ollenkaan varmaa, koska SaiPa tössi koko viime kautensa käsittämättömästi. Jännä nähdä mitä tästä vuodesta seuraa....
Valtion virastotalo on massiivinen ja lienee osaltaan syypää Kouvostoliitto nimitykseen

Kouvolan virastotalo on massiivinen kolossi ja sen seinään kiinnitetty Kouvolan sotilaspiirin esikunnan muistolaatta näyttää melkoisen vaatimattomalta. Joka tapauksessa kyseessä on vuonna 1932 perustetun organisaation kunnianosoitus työstä, joka jatkui aina vuoteen 1992 saakka. Sotilaspiirien tehtävänähän olivat asevelvollisuusasiat ja liikekannallepanojärjestelyt. Kouvolan sotilaspiiri toimi aluksi perustamisensa, vuonna 1944, jälkeen Kymen Lukon tiloissa, mutta muutti vuonna 1969 valtion virastotaloon.
Sotilaspiirin esikunnan muistolaatta virastotalon seinässä

Muistolaatta kiinnitettiin virastotalon seinään 24.2.2016 Kymen sotilasläänin perinneyhdistys ry:n toimesta. Laatan suunnitteli ja valmisti Esa Hyytiäinen. Laatan paljastamisesta vastasivat Kouvolan sotilaspiirin viimeinen päällikkö eversti Paavo Aho ja Anne Viiru. Puheesta vastasi perinneyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Tynkkynen.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kouvola / Muistopuut

Tänään taas kohde, jota mietin kovasti, että kannattaako tämä esitellä. Perinteiseen tapaan päädyin julkaisun kannalle, koska olisihan se sääli poistaa kuvat julkaisematta. Sitä paitsi näin vaivaa, kun raahauduin paikalle, missä olen vieraillut jo aiemminkin! Tulkoon nyt sitten julkaistua tämä harmaagraniittinen kivenmurikka, joka on nimeltään Muistopuut.
Muistopuut


He ovat istuttaneet puita Lääninpuistoon


Muistopuut sai alkunsa 14.9.1980, jolloin Kouvolan sotaveteraanit, sotainvalidit ja rintamamiesveteraanit istuttivat Veteraanikuusen tänne Lääninpuistoon yli 200 henkilön läsnäollessa. Tilaisuus on ollut takuulla vaikuttava puheineen ja sotilassoittokuntineen. Tästä kaikki sai alkunsa ja nyt muutkin järjestöt ovat istuttaneet omia puitaan Lääninpuistoon.
Satavuotiaan Suomen juhlakuusi

Kuusen laatta kiinnitettynä kivenmurikkaan

Tämä muistomerkki kertoo noiden puiden istuttaneiden yhdistysten nimet ja puun istutusvuoden. Viimeisin on muistomerkin eteen vuonna 2017 istutettu Itsenäisyyden kuusi. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Lappeenranta / Lauritsalan koulun 9D-luokka 2016-2019

Tänään kirjoittajana ei ole Willimies, vaan kirjoitan omana itsenäni eli Lauritsalan koulun entisenä 9D-luokan luokanohjaajana Jukka Siiskosena, jonka kolmevuotinen pesti luokanohjaajana päättyi eilen. Suvivirsi kajahteli ja oppilailleni koitti vapaus, eivätkä he enää tarvitse, tuskin kaipaavatkaan, isällistä ohjaustani peruskoulumaailman syövereissä. Haikein mielin laskin eilispäivänä oman valvontaluokkani oppilaat pois haukankatseeni alta. Onhan tässä matkan varrella saanut  toki monet hyvät naurut puolin ja toisin, tosin itkupotkuraivareiltakaan ei ole vältytty! Kaikesta huolimatta kokemus oli hyvä ja jään ilolla odottamaan, että mitä heistä tulee aikuisina?

Itse jään polkemaan paikalleni historianopettajan työhöni, kun he taas jatkavat matkaansa kohti omia unelma-ammattejaan. Osasta varmaan tuleekin huippuosaajia monille eri aloille, mutta toivottavasti edes muutamasta tulisi “persvakoaijiä”, jotka kutsutaan paikalle silloin, kun jotain arvokasta ja isoa hajoaa. He ovat niitä elämän sankareita, joita kukaan ei huomaa, ennen kuin jotain tärkeää hajoaa ja kaipaa korjaamista.

Muutenkin olen sitä mieltä, että heillä on edessään mahtava tulevaisuus vaikka ovatkin vielä epätietoisia omasta tulevaisuudestaan. Ei tuota seikkaa kuitenkaan kannata liikaa pohtia, koska enhän minäkään tiennyt kuin vasta liki nelikymppisenä haluavani historianopettajaksi. Ennen tuota valintaa harkinnassa oli ainakin seuraavat ammatit: trukkikuski, puuseppä, kirjanpitäjä, arkeologi ja merimies. Jostain syystä sitten valitsin itselleni ammatiksi historianopettajan tehtävän....

Mahdollisuudet elämässä pärjäämiseen on nyt annettu ja tietoja sekä taitoja pitää päivittää oman ammattiosaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Liikaa ei kannata luulotella, että nyt minä osaan kaiken, enkä tarvitse enää kouluja ja opintoja. Pyh, olette vasta elämänne alussa ja tulette huomaamaan elämänne muuttuvan päivä päivältä haastavammaksi ja monimutkaisemmaksi. Siksi minäkin jouduin turvautumaan ammattitaitoonne monta kertaa, kuten pikaopetukseen Instagramin saloihin ja stressinpoistamisessa. Nyt minäkin osaan chillata ja ottaa rennosti, ainakin kesäloman ajan!
Nykyinen 9D seiskaluokalla (syksy 2016)

Sitähän emme vielä tiedä, että mihin ammatteihin te aikuisina valmistutte. Realistina veikkaan, että monet teistä tulevat sijoittumaan ammattiin, jota ei vielä ole edes olemassa, joten kaikenlaisen tiedon opettelu olisi järkevää, mutta vähän jännittää kykynne toimia järkevästi…….

Muistellaanpa hivenen näitä kuluneita kolmea vuotta ja sitä, mitä matkan varrella on tapahtunut! Kaikkea en tietenkään ilkeä, enkä haluakaan kertoa, mutta kyllä 9D-luokka kunnostautui monessa asiassa. Tässä kohtaa lukijat tietysti odottavat suu vaahdossa mehukkaita paljastuksia? Kyllä, niitäkin on luvassa, mutta enemmän ajattelin keskittyä hyviin juttuihin, joita tapahtui myöskin paljon….

Aloitetaanpa alusta. Toimin luokanvalvojan pestiä ennen koulumme apulaisrehtorina liki neljä vuotta, kunnes halusin enemmän vapaata aikaa vähemmällä stressillä. Yksi viimeisimpiä tehtäviäni oli rakentaa seuraavaksi syksyksi koulumme uudet seiskaluokat. Reunaehtoja kasaamiseen oli paljon, mutta yhden omankin ratkaisun tein. Muistan kun juttelin koulun käytävällä keväällä 2016 kuudesluokkalaisten tyttöjen kanssa pitkät höpinät ja he ilmoittivat haluavansa minut luokanohjaajaksi. Voi olla että katuivat möläytystään, mutta minähän valitsin heidät luokalleni.

Ensi kosketukseni tulevaan luokkaani sain 12.5.2016, jolloin koulussamme pidettiin tulevien seiskojen tutustumispäivä ja vietin kokonaisen päivän heidän kanssaan. Tuosta päivästä ei paljon muistikuvia ole, mutta yksi poika jäi elävästi mieleen, koska hän ei osannut pitää suutaan hetkeäkään kiinni. Jälkiviisaana voin kertoa, että sama meno jatkuu vieläkin ja kai hänestä urheiluselostaja tulee!

Nykyinen 9D kasiluokalla (syksy 2017)

Syksyllä kun kokoonnuimme uudelleen ja olimme ensimmäisen koulupäivän yhdessä, niin totesin, että tässäpä mukava luokka ohjailtavaksi. Kaikki 21 nuorta jättivät itsestään mukavan kuvan ja luokan tytöt ottivatkin heti alusta lähtien tavaksi tulla välituntien ajaksi luokkaani norkoilemaan ja juttelemaan mukavia. Mikäs siinä, näin ainakin itse opin heidät tuntemaan melkoisen nopeasti ja sekin auttoi jatkossa paljon. Luokan tytöt tulivatkin alusta lähtien tutummiksi kuin pojat. 

Kaksi luokan tyttöä ottikin tavakseen vakoilla minua kaikkialla, kun olin liikkeellä koululuokan ulkopuolella ja he etsivät minut aina käsiinsä tilaisuuden tullen. Olin saanut perääni kaksi stalkkeria! Tätä jatkui todella pitkään, joten päätin kuitata tilit tasoihin oppilaiden järjestämässä vappugaalassa. Kävin kuiskuttelemassa oikeiden ihmisten korvaan juttuja, että he saisivat “Vuoden stalkkeri”-palkinnon. Näin tapahtui ja kyllä oli opettajalla hymy herkässä, kun he kävivät noloina pokkaamassa palkintonsa….

Muita todella mukavia juttuja oli kasiluokalle osunut Suomen kulttuurirahaston tarjoama matka Helsinkiin. Vierailukohteemme tuolloin oli Helsingin Oopperatalo, missä katsoimme Ovela kettu oopperan. No, katsoi kuka katsoi, itse otin luokan poikien kanssa pienet torkut kesken näytännön. Aikainen herätys ja junamatka pääkaupunkiin otti vähän veroa.
Oopperassa vieruskaverillani oli erikoinen tervehdystyyli

Ooppera oli iloinen juttu

Kyllä, hieno kokemus

Alkua odotetaan innolla

Harmi kun emme päässeet parvelle

Ovela kettu Kansallisoopperan lavalla

Samalla reissulla jäi mieleen, kun näytännön jälkeen tutustuin kolmen pojan kanssa Kansallismuseon näyttelyihin. Pidin heille omasta mielestäni ihan kohtuullisen hyvän esitelmän museon kivikausiosastolla. Toivottavasti siitä jäi heille muutakin mieleen, kuin opettajan paasaaminen vanhoista tavaroista.

Tällainen luokka ei tietenkään olisi mikään luokka, jos porukassa ei olisi ihmisiä laidasta laitaan. Toki tähänkin ryhmään kuuluu urheilijoita ja muita vakavasti otettavia taiteilijan alkuja. Yksi tytöistä harrastaa uintia ja hänestä tuli ehkä ensimmäinen oppilas, kenet opin tuntemaan paremmin. Aamutreenien jälkeen hän oli luokkani ovella odottamassa, että pääsisi käyttämään vedenkeitintä ja tekemään puuroa. Tottakai se onnistui ja meillä oli monesti hyvät aamukeskustelut. Toivottavasti hänestä tulee joskus olympiavoittaja, kuten toivon entisen oppilaani Simo Lipsasenkin voittavan joskus kultaa.

Muitakin urheilijoita meillä on. Kesken kolmen vuoden matkan mukaan liittyi poika, joka haluaa ilmeisesti tulla maailman parhaaksi futaajaksi, koska hän on valmis uhraamaan koulumenestyksensä jalkapallon eteen. Koska urheilija on aina kilpailullinen, niin otin tavoitteeksi voittaa hänet pöytätenniksessä saadakseni hänet opiskelemaan. No, en voittanut kertaakaan, joten toivottavasti hänelle löytyy hyvä työpaikka, jos ura uutena Messinä epäonnistuu….

Näin vanhana ukkona en nyt kummemmin noista tanssihommeleista perusta, mutta tanssivia tyttöjä silti eksyi luokalleni. Kaksi tytöistä tanssii säännöllisesti Lauritsalan Visan porukoissa ja he olivat osa joukkuetta, joka voitti ison kilpailun. Muistan sen maanantaiaamun, kun he tulivat kouluun iloisina ja ylpeinä voitettuaan tuon kilpailun. Minäkin katsoin esityksestä kuvatun videon ja komeaa menoahan se oli. Niin ja onhan meillä vielä yksi balettia tanssiva tuleva anatomian opettaja. Hänen valmistautumisensa esityksiin oli kyllä opettajastakin riipaisevaa kuunneltavaa. Kuinka paljon baletissa pitääkään uhrata menestyksen eteen? Vaatimustaso on melkoinen ja kieltäytymistä hauskoista jutuista on melkoisesti. Tässäpä laji, jota en itse halua harrastaa!

Lisäksi luokalla oli tyttö, joka pisti silmään heti alusta alkaen. Hän oli pieni kooltaan ja on vieläkin, mutta ehdottomasti tulevaa upseeriainesta armeijassa. En tiedä onko hän kiinnostunut tuosta urasta, kuten luokan kaksi muuta tyttöä. Hänestä kyllä tulisi hyvä kapiainen, koska alusta alkaen hän on toiminut ryhmänohjaajana ja pitänyt porukan ruodussa silloinkin, kun fokus lähtee muilta vähän harhailemaan. Vielä kun tyttö oppisi uskomaan vanhempiaan, kuten kävi kuukauden päivät takaperin, kun varoitin hiekasta ajoradalla. Kuten kaikki tietävät niin keväällä sitä hiekkaa teillä piisaa ja mopolla saattaa kaatua herkästi. No, tietty hän kaatui samana ehtoona kun varoittelin!

Myös nuoret tykkäävät juhlia, kuten me vanhuksetkin, mutta kun se on niin erilaista! Kuuntelin monet kerrat, kun he suunnittelivat bileitä jossakin muualla kuin kokoontumispaikallaan Pontuksen koulun leikkipuistossa. Silloin paikaksi yleensä valikoitui erään tytön koti ja maanantaisin kuulin häneltä viikonlopun mehevimmät juorut. Kuka teki ja mitä tapahtui? Tuli ihan oma nuoruus mieleeni. Tosin minun aikanani meno oli paljon hurjempaa, mutta eikös näiden nykynuorten pitäisikin olla viisaampia? 

Edelläkerrottujen lisäksi luokalla on vielä kolme tyttöä, joiden elämä tulee ilmeisesti kulkemaan aivan eri suuntiin. Yhdestä saamme tulevaisuuden huippututkijan, koska jos hänestä ei tule historiantutkijaa, niin sitten en tiedä mitä hänestä tulee? Harmittaa vaan hänen puolestaan, koska luokalle tullessaan hän oli kiinnostunut historiasta. Vaihdoimme jopa kirjoja keskenämme, mutta mikään ei auttanut. Muut oppiaineet voittivat historian ja siitä olen vähän pettynyt…. 

Vielä kaksi tyttöä jäljellä, joista toinen teki kaikkensa saadakseen luokanohjaajan hermot menemään. Kouluun tulo ja sieltä kotiin lähtö tapahtuivat ajoittain oman aikataulun mukaisesti. Niinkuin tämä nyt ei olisi riittänyt, niin hän teki kaikkensa ollakseen opettajan silmissä mahdollisimman vaikeasti tunnistettava. Mikäpä helpompi tapa saada opettaja sekaisin kuin vaihtaa hiusten väriä viidesti lukuvuoden aikana. Hyvä, että edes opin tuntemaan hänet nimeltä. Sama pätee myös erääseen toiseen tyttöön, joka omalla hiljaisella olemuksellaan sai minut antamaan hänelle kenties paremmat numerot kuin olisi ansainnutkaan. No ei sentään, hän oli mestari tekemään kaiken hyvin ja nopeasti, joten äly leikkasi kuin partaveitsi, mitä taitoa hän tulevaisuudessa tarvitseekin.

Entäpä luokan loput pojat? Huh huh…. mitä säätämistä heidän kanssaan on ollut! Matkalla on ollut vaikka mitä ja en oikein tiedä mistä aloittaisin. Jos jotain kolttosta on pitänyt tehdä, niin he ovat sen tehneet. Opettajienkin hermot ovat olleet heidän kanssaan ajoittain vaarassa mennä, mutta minusta he olivat melkoisia velikultia ja liikunnallisia jopa. Yhtään jälki-istuntoa ei tarvinut heille kirjoittaa, koska he osasivat kiertää kaupalle pitkää reittiä ja salaa. Käry kävi ainoastaan heidän mutustellessaan kaupan patonkeja maailman miehen elkein.

Liikunnallisuus näkyi myös kouluun tulemisessa, jossa yhden maalaispojan traktori oli aina parkkeerattu väärään paikkaan ja siitähän minulle toki tultiin aina valittamaan. Valituksen aiheita oli toki paljon muitakin, mutta keskitytään nyt niihin mukaviin juttuihin.

Aloitetaanpa purkamaan poijaat yhdestä oppilaasta, joka on mahdollisesti myös tulevaisuudessa anatomianopettaja omalla persoonallisella tyylillään. Koulun katot ovat toki tylsännäköisiä, mutta ehkä ilman lupaa en kävisi niitä koristelemaan! Kyseinen henkilö on vieläpä partionjohtaja ja mikäpä hänen kanssaan retkillä oli mukavampaa kuin kuunnella vanhoja Frederikin hittejä, kuten saimme todeta ysiluokalla käydessämme bussilla Lahdessa yläkoulun Yrityskylässä.
Tulevat yrittäjät

Rahaa voi tehdä selälläänkin



Peukku ylös yrityskylälle


Aina voi hymyillä

Mitä! Kerrankin kuunnellaan ohjeet....


Yrittäminen on kivaa....

Yksi kaitsettavistani sen sijaan päätti jo nuorena, että hänestä tulee maanviljelijä ja sille tielle hänen avunsa sopivatkin, koska viljelijöiden ei kuulemma tarvitse osata ruotsia, matematiikkaa, maantietoa tai yleensä mitään sen kummempaa. Riittää kun osaa ajaa traktoria sivuluisussa välitunnilla, tällä osaamisellahan pärjää savisellakin pellolla. Hienoja taitojahan nuo ovat, mutta silti uskon että noistakin kouluaineista olisi ollut tulevaisuudessa hyötyä. No, kyllähän sinne jotain tietoa on kaiketi karttunut.

Jäljellä on enää kolme poikaa, joiden tiet tulevat kaiketi olemaan erilaiset. Yksi heistä tulee todennäköisesti olemaan jatkossa roudarina jossain rokkibändissä, koska kolme vuotta hän harjoitteli koulun juhlissa valo- ja äänitekniikkaa. Voi niitä rutinoita ja äänenkiertoja koulun juhlissa, mutta pakkohan se on jossain harjoitella ja nyt on kolme vuotta enemmän kokemusta kytkeä piuhat oikein ja saada homma toimimaan.

Eräs taas tulee todennäköisesti tienaamaan loppuelämänsä rahaa puuseppänä, koska hänen tekemiensä töiden laatu oli huippuluokkaa. Enemmän kaveri valitteli, kun ei saanut tehdä riittävästi työtä koulutuntien puitteissa. Lisäksi tulevaisuuskin on taattu, koska mikäpä sen mukavampaa kuin tehdä upeita puutöitä itse istuttamistaan puista. Toki jotain pitää tehdä, ennen kuin ne ovat kaadettavissa. Havupuu on melkoisen hidas kasvamaan.

Viimeinen sen sijaan on luokkani erikoisin tapaus. Välillä olen raastanut viimeisiäkin hiuksiani päästä, koska hän vaikutti maailman laiskimmalta tapaukselta. Vaan väärässähän minä olin, kuten yrityskyläreissu osoitti. Kykyä toimitusjohtajan vaativaan titteliin löytyy ja kyllä hänestä kaiketi ihan kelpo johtaja tulevaisuudessa tuleekin, kunhan muistat, että suuret johtajat johtavat omalla esimerkillään.


9D syksyllä 2018

Summa summarum. Tässä porukassa on potentiaalia vaikka mihin, mutta se kaipaa vielä paljon jalostamista. Siitä olen varma, että tästä porukasta nousee esiin eri alojen suurmiehiä ja -naisia. Se on täysin varmaa!

Haikein mielin tulen muistelemaan teitä kaikkia, mutta on lähdössänne jotain hyvääkin. Nyt työpöydän laatikossa olevat karamellini ovat vain minun käytössä eikä minun tarvitse jakaa niitä teidän kanssanne!

Lopuksi tähän vielä muutama sananen ja valokuva koulutaipaleen loppupuolelta. Meillähän oli 9-luokkalaisten juhlalounas 24.5.2019 ja luokkaretki, minkä teimme Holiday Club Saimaalle 27-28.5.2019. Lisäksi luokan peräseinälle maalattiin komea puu muistuttamaan minua jatkossakin näistä lahjakkaista nuorista.
Juhlalounaspäivänä coach joutui pukeutumaan prameasti.....

9D valmiina juhlalounaalle
Projekti alkamassa Niinan ja Oonan toimesta

Puu on ilmestynyt SaiPan viereen

Ei vielä ihan lopullista
Lopputulos on hyvä....kaikkien kädenjäljet näkyvät!

Luokkaretkellä oppilaat päättivät ampua minut eläkkeelle

Aamupala luokkaretkellä oli tanakka. Kuvassa lienee kolmas lautasellinen

Luokkaretken mietiskelyhetki

Luokkaretken puitteet olivat kohdallaan

Yhteinen matkamme päättyi siis 1.6.2019 kolmen vuoden uurastuksen jälkeen. Tästä meidän kaikkien on hyvä jatkaa tietä kohti uusia unelmia....

Jukka Siiskonen, Lauritsalan koulun 9D-luokan ex-luokanohjaaja

Lauritsalan koulun 9D-luokka: Kaisa Ahonen, Kasperi Heikkinen, Teemu Heikkinen, Roni Helen, Joni Hirvi, Jesper Kaitila, Lauri Kajaste, Mirno Karttunen, Viola Keskisaari, Matleena Kinnunen, Oona Knaapi, Samu Lappeteläinen, Milla Nousiainen, Jimi Pääkkönen, Henna Rokkanen, Niina Ryösö, Senni Räikkönen, Joonatan Sinkkonen, Mona Turtiainen, Jasmin Vanninen ja Anniina Viden. 

PS. Tähän kirjoitukseen on kaikkien oppilaiden lupa ja mikä parasta, nyt kaikki nuo heille tärkeät kuvat löytyvät samasta paikkaa!

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kouvola / Sotilaskotiyhdistyksen muistolaatta

Tänään Willimies aloittaa päivän taas kääritymällä pukuun. Edessä on siis koulujen kevätjuhlat, mikä tarkoittaa kesäloman alkua! Edessä on siis taas ajanjakso, jolloin pitäisi saada kaikki talven aikana tekemättä jääneet työt hoidettua... Tiedossa on siis taas työntäyteinen kesä. Tiedossa on jo tällä hetkellä kolme viikonlopun reissua Venäjälle kuvaushommiin ja paljon muutakin. Ensin kuitenkin juhlitaan, mutta en aio aloittaa niitä Sotilaskodista vaan omalta pihagrilliltä.

Sotilaskoti, pelkästä sanasta tulee mieleeni hyvät muistot omalta inttiajaltani. Itse tosin palvelin vuosina 1985 - 1986 Lappeenrannassa Uudenmaan rakuunapataljoonassa, enkä täällä Kouvolassa. Silti uskon sotilaskodin tulleen jokaiselle suomalaiselle varusmiehelle tutuksi aikakaudesta riippumatta? Pitkään aikaanhan sotkussa ei tullut käytyäkään, kunnes tänä vuonna aktivoiduin. Piipahdin näet kahdesti poikaani katsomassa Vekaranjärvellä alkuvuodesta ja hyviä ne munkin vieläkin. Lisäksi lähes ilmaisia, olisikohan hinta ollut 30c kappaleelta?
Kouvolan entinen sotilaskoti

Laatta on pääoven vieressä

Todella tyylikäs toteutus!

Kouvolan entisellä varuskunta-alueella sotilaskoti lopetti toimintansa jo vuonna 1998, mutta ilmeisesti muistot lämpimistä munkeista jäivät Kouvolassakin elämään, koska entisen sotilaskodin pääoven viereen ilmestyi toukokuussa 2004 taiteilija Esa Hyytiäisen suunnittelema ja valmistama muistolaatta. 

Laatan tilasi rakennuksen seinään Kouvolan sotilaskotiyhdistys.