Lappeenranta / Lauritsalan koulun 9D-luokka 2016-2019

Tänään kirjoittajana ei ole Willimies, vaan kirjoitan omana itsenäni eli Lauritsalan koulun entisenä 9D-luokan luokanohjaajana Jukka Siiskosena, jonka kolmevuotinen pesti luokanohjaajana päättyi eilen. Suvivirsi kajahteli ja oppilailleni koitti vapaus, eivätkä he enää tarvitse, tuskin kaipaavatkaan, isällistä ohjaustani peruskoulumaailman syövereissä. Haikein mielin laskin eilispäivänä oman valvontaluokkani oppilaat pois haukankatseeni alta. Onhan tässä matkan varrella saanut  toki monet hyvät naurut puolin ja toisin, tosin itkupotkuraivareiltakaan ei ole vältytty! Kaikesta huolimatta kokemus oli hyvä ja jään ilolla odottamaan, että mitä heistä tulee aikuisina?

Itse jään polkemaan paikalleni historianopettajan työhöni, kun he taas jatkavat matkaansa kohti omia unelma-ammattejaan. Osasta varmaan tuleekin huippuosaajia monille eri aloille, mutta toivottavasti edes muutamasta tulisi “persvakoaijiä”, jotka kutsutaan paikalle silloin, kun jotain arvokasta ja isoa hajoaa. He ovat niitä elämän sankareita, joita kukaan ei huomaa, ennen kuin jotain tärkeää hajoaa ja kaipaa korjaamista.

Muutenkin olen sitä mieltä, että heillä on edessään mahtava tulevaisuus vaikka ovatkin vielä epätietoisia omasta tulevaisuudestaan. Ei tuota seikkaa kuitenkaan kannata liikaa pohtia, koska enhän minäkään tiennyt kuin vasta liki nelikymppisenä haluavani historianopettajaksi. Ennen tuota valintaa harkinnassa oli ainakin seuraavat ammatit: trukkikuski, puuseppä, kirjanpitäjä, arkeologi ja merimies. Jostain syystä sitten valitsin itselleni ammatiksi historianopettajan tehtävän....

Mahdollisuudet elämässä pärjäämiseen on nyt annettu ja tietoja sekä taitoja pitää päivittää oman ammattiosaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Liikaa ei kannata luulotella, että nyt minä osaan kaiken, enkä tarvitse enää kouluja ja opintoja. Pyh, olette vasta elämänne alussa ja tulette huomaamaan elämänne muuttuvan päivä päivältä haastavammaksi ja monimutkaisemmaksi. Siksi minäkin jouduin turvautumaan ammattitaitoonne monta kertaa, kuten pikaopetukseen Instagramin saloihin ja stressinpoistamisessa. Nyt minäkin osaan chillata ja ottaa rennosti, ainakin kesäloman ajan!

Nykyinen 9D seiskaluokalla (syksy 2016)

Sitähän emme vielä tiedä, että mihin ammatteihin te aikuisina valmistutte. Realistina veikkaan, että monet teistä tulevat sijoittumaan ammattiin, jota ei vielä ole edes olemassa, joten kaikenlaisen tiedon opettelu olisi järkevää, mutta vähän jännittää kykynne toimia järkevästi…….

Muistellaanpa hivenen näitä kuluneita kolmea vuotta ja sitä, mitä matkan varrella on tapahtunut! Kaikkea en tietenkään ilkeä, enkä haluakaan kertoa, mutta kyllä 9D-luokka kunnostautui monessa asiassa. Tässä kohtaa lukijat tietysti odottavat suu vaahdossa mehukkaita paljastuksia? Kyllä, niitäkin on luvassa, mutta enemmän ajattelin keskittyä hyviin juttuihin, joita tapahtui myöskin paljon….

Aloitetaanpa alusta. Toimin luokanvalvojan pestiä ennen koulumme apulaisrehtorina liki neljä vuotta, kunnes halusin enemmän vapaata aikaa vähemmällä stressillä. Yksi viimeisimpiä tehtäviäni oli rakentaa seuraavaksi syksyksi koulumme uudet seiskaluokat. Reunaehtoja kasaamiseen oli paljon, mutta yhden omankin ratkaisun tein. Muistan kun juttelin koulun käytävällä keväällä 2016 kuudesluokkalaisten tyttöjen kanssa pitkät höpinät ja he ilmoittivat haluavansa minut luokanohjaajaksi. Voi olla että katuivat möläytystään, mutta minähän valitsin heidät luokalleni.

Ensi kosketukseni tulevaan luokkaani sain 12.5.2016, jolloin koulussamme pidettiin tulevien seiskojen tutustumispäivä ja vietin kokonaisen päivän heidän kanssaan. Tuosta päivästä ei paljon muistikuvia ole, mutta yksi poika jäi elävästi mieleen, koska hän ei osannut pitää suutaan hetkeäkään kiinni. Jälkiviisaana voin kertoa, että sama meno jatkuu vieläkin ja kai hänestä urheiluselostaja tulee!

Nykyinen 9D kasiluokalla (syksy 2017)

Syksyllä kun kokoonnuimme uudelleen ja olimme ensimmäisen koulupäivän yhdessä, niin totesin, että tässäpä mukava luokka ohjailtavaksi. Kaikki 21 nuorta jättivät itsestään mukavan kuvan ja luokan tytöt ottivatkin heti alusta lähtien tavaksi tulla välituntien ajaksi luokkaani norkoilemaan ja juttelemaan mukavia. Mikäs siinä, näin ainakin itse opin heidät tuntemaan melkoisen nopeasti ja sekin auttoi jatkossa paljon. Luokan tytöt tulivatkin alusta lähtien tutummiksi kuin pojat. 

Kaksi luokan tyttöä ottikin tavakseen vakoilla minua kaikkialla, kun olin liikkeellä koululuokan ulkopuolella ja he etsivät minut aina käsiinsä tilaisuuden tullen. Olin saanut perääni kaksi stalkkeria! Tätä jatkui todella pitkään, joten päätin kuitata tilit tasoihin oppilaiden järjestämässä vappugaalassa. Kävin kuiskuttelemassa oikeiden ihmisten korvaan juttuja, että he saisivat “Vuoden stalkkeri”-palkinnon. Näin tapahtui ja kyllä oli opettajalla hymy herkässä, kun he kävivät noloina pokkaamassa palkintonsa….

Muita todella mukavia juttuja oli kasiluokalle osunut Suomen kulttuurirahaston tarjoama matka Helsinkiin. Vierailukohteemme tuolloin oli Helsingin Oopperatalo, missä katsoimme Ovela kettu oopperan. No, katsoi kuka katsoi, itse otin luokan poikien kanssa pienet torkut kesken näytännön. Aikainen herätys ja junamatka pääkaupunkiin otti vähän veroa.

Oopperassa vieruskaverillani oli erikoinen tervehdystyyli

Ooppera oli iloinen juttu

Kyllä, hieno kokemus

Alkua odotetaan innolla

Harmi kun emme päässeet parvelle

Ovela kettu Kansallisoopperan lavalla

Samalla reissulla jäi mieleen, kun näytännön jälkeen tutustuin kolmen pojan kanssa Kansallismuseon näyttelyihin. Pidin heille omasta mielestäni ihan kohtuullisen hyvän esitelmän museon kivikausiosastolla. Toivottavasti siitä jäi heille muutakin mieleen, kuin opettajan paasaaminen vanhoista tavaroista.

Tällainen luokka ei tietenkään olisi mikään luokka, jos porukassa ei olisi ihmisiä laidasta laitaan. Toki tähänkin ryhmään kuuluu urheilijoita ja muita vakavasti otettavia taiteilijan alkuja. Yksi tytöistä harrastaa uintia ja hänestä tuli ehkä ensimmäinen oppilas, kenet opin tuntemaan paremmin. Aamutreenien jälkeen hän oli luokkani ovella odottamassa, että pääsisi käyttämään vedenkeitintä ja tekemään puuroa. Tottakai se onnistui ja meillä oli monesti hyvät aamukeskustelut. Toivottavasti hänestä tulee joskus olympiavoittaja, kuten toivon entisen oppilaani Simo Lipsasenkin voittavan joskus kultaa.

Muitakin urheilijoita meillä on. Kesken kolmen vuoden matkan mukaan liittyi poika, joka haluaa ilmeisesti tulla maailman parhaaksi futaajaksi, koska hän on valmis uhraamaan koulumenestyksensä jalkapallon eteen. Koska urheilija on aina kilpailullinen, niin otin tavoitteeksi voittaa hänet pöytätenniksessä saadakseni hänet opiskelemaan. No, en voittanut kertaakaan, joten toivottavasti hänelle löytyy hyvä työpaikka, jos ura uutena Messinä epäonnistuu….

Näin vanhana ukkona en nyt kummemmin noista tanssihommeleista perusta, mutta tanssivia tyttöjä silti eksyi luokalleni. Kaksi tytöistä tanssii säännöllisesti Lauritsalan Visan porukoissa ja he olivat osa joukkuetta, joka voitti ison kilpailun. Muistan sen maanantaiaamun, kun he tulivat kouluun iloisina ja ylpeinä voitettuaan tuon kilpailun. Minäkin katsoin esityksestä kuvatun videon ja komeaa menoahan se oli. Niin ja onhan meillä vielä yksi balettia tanssiva tuleva anatomian opettaja. Hänen valmistautumisensa esityksiin oli kyllä opettajastakin riipaisevaa kuunneltavaa. Kuinka paljon baletissa pitääkään uhrata menestyksen eteen? Vaatimustaso on melkoinen ja kieltäytymistä hauskoista jutuista on melkoisesti. Tässäpä laji, jota en itse halua harrastaa!

Lisäksi luokalla oli tyttö, joka pisti silmään heti alusta alkaen. Hän oli pieni kooltaan ja on vieläkin, mutta ehdottomasti tulevaa upseeriainesta armeijassa. En tiedä onko hän kiinnostunut tuosta urasta, kuten luokan kaksi muuta tyttöä. Hänestä kyllä tulisi hyvä kapiainen, koska alusta alkaen hän on toiminut ryhmänohjaajana ja pitänyt porukan ruodussa silloinkin, kun fokus lähtee muilta vähän harhailemaan. Vielä kun tyttö oppisi uskomaan vanhempiaan, kuten kävi kuukauden päivät takaperin, kun varoitin hiekasta ajoradalla. Kuten kaikki tietävät niin keväällä sitä hiekkaa teillä piisaa ja mopolla saattaa kaatua herkästi. No, tietty hän kaatui samana ehtoona kun varoittelin!

Myös nuoret tykkäävät juhlia, kuten me vanhuksetkin, mutta kun se on niin erilaista! Kuuntelin monet kerrat, kun he suunnittelivat bileitä jossakin muualla kuin kokoontumispaikallaan Pontuksen koulun leikkipuistossa. Silloin paikaksi yleensä valikoitui erään tytön koti ja maanantaisin kuulin häneltä viikonlopun mehevimmät juorut. Kuka teki ja mitä tapahtui? Tuli ihan oma nuoruus mieleeni. Tosin minun aikanani meno oli paljon hurjempaa, mutta eikös näiden nykynuorten pitäisikin olla viisaampia? 

Edelläkerrottujen lisäksi luokalla on vielä kolme tyttöä, joiden elämä tulee ilmeisesti kulkemaan aivan eri suuntiin. Yhdestä saamme tulevaisuuden huippututkijan, koska jos hänestä ei tule historiantutkijaa, niin sitten en tiedä mitä hänestä tulee? Harmittaa vaan hänen puolestaan, koska luokalle tullessaan hän oli kiinnostunut historiasta. Vaihdoimme jopa kirjoja keskenämme, mutta mikään ei auttanut. Muut oppiaineet voittivat historian ja siitä olen vähän pettynyt…. 

Vielä kaksi tyttöä jäljellä, joista toinen teki kaikkensa saadakseen luokanohjaajan hermot menemään. Kouluun tulo ja sieltä kotiin lähtö tapahtuivat ajoittain oman aikataulun mukaisesti. Niinkuin tämä nyt ei olisi riittänyt, niin hän teki kaikkensa ollakseen opettajan silmissä mahdollisimman vaikeasti tunnistettava. Mikäpä helpompi tapa saada opettaja sekaisin kuin vaihtaa hiusten väriä viidesti lukuvuoden aikana. Hyvä, että edes opin tuntemaan hänet nimeltä. Sama pätee myös erääseen toiseen tyttöön, joka omalla hiljaisella olemuksellaan sai minut antamaan hänelle kenties paremmat numerot kuin olisi ansainnutkaan. No ei sentään, hän oli mestari tekemään kaiken hyvin ja nopeasti, joten äly leikkasi kuin partaveitsi, mitä taitoa hän tulevaisuudessa tarvitseekin.

Entäpä luokan loput pojat? Huh huh…. mitä säätämistä heidän kanssaan on ollut! Matkalla on ollut vaikka mitä ja en oikein tiedä mistä aloittaisin. Jos jotain kolttosta on pitänyt tehdä, niin he ovat sen tehneet. Opettajienkin hermot ovat olleet heidän kanssaan ajoittain vaarassa mennä, mutta minusta he olivat melkoisia velikultia ja liikunnallisia jopa. Yhtään jälki-istuntoa ei tarvinut heille kirjoittaa, koska he osasivat kiertää kaupalle pitkää reittiä ja salaa. Käry kävi ainoastaan heidän mutustellessaan kaupan patonkeja maailman miehen elkein.

Liikunnallisuus näkyi myös kouluun tulemisessa, jossa yhden maalaispojan traktori oli aina parkkeerattu väärään paikkaan ja siitähän minulle toki tultiin aina valittamaan. Valituksen aiheita oli toki paljon muitakin, mutta keskitytään nyt niihin mukaviin juttuihin.

Aloitetaanpa purkamaan poijaat yhdestä oppilaasta, joka on mahdollisesti myös tulevaisuudessa anatomianopettaja omalla persoonallisella tyylillään. Koulun katot ovat toki tylsännäköisiä, mutta ehkä ilman lupaa en kävisi niitä koristelemaan! Kyseinen henkilö on vieläpä partionjohtaja ja mikäpä hänen kanssaan retkillä oli mukavampaa kuin kuunnella vanhoja Frederikin hittejä, kuten saimme todeta ysiluokalla käydessämme bussilla Lahdessa yläkoulun Yrityskylässä.

Tulevat yrittäjät

Rahaa voi tehdä selälläänkin

Peukku ylös yrityskylälle

Aina voi hymyillä

Mitä! Kerrankin kuunnellaan ohjeet....

Yrittäminen on kivaa....

Yksi kaitsettavistani sen sijaan päätti jo nuorena, että hänestä tulee maanviljelijä ja sille tielle hänen avunsa sopivatkin, koska viljelijöiden ei kuulemma tarvitse osata ruotsia, matematiikkaa, maantietoa tai yleensä mitään sen kummempaa. Riittää kun osaa ajaa traktoria sivuluisussa välitunnilla, tällä osaamisellahan pärjää savisellakin pellolla. Hienoja taitojahan nuo ovat, mutta silti uskon että noistakin kouluaineista olisi ollut tulevaisuudessa hyötyä. No, kyllähän sinne jotain tietoa on kaiketi karttunut.

Jäljellä on enää kolme poikaa, joiden tiet tulevat kaiketi olemaan erilaiset. Yksi heistä tulee todennäköisesti olemaan jatkossa roudarina jossain rokkibändissä, koska kolme vuotta hän harjoitteli koulun juhlissa valo- ja äänitekniikkaa. Voi niitä rutinoita ja äänenkiertoja koulun juhlissa, mutta pakkohan se on jossain harjoitella ja nyt on kolme vuotta enemmän kokemusta kytkeä piuhat oikein ja saada homma toimimaan.

Eräs taas tulee todennäköisesti tienaamaan loppuelämänsä rahaa puuseppänä, koska hänen tekemiensä töiden laatu oli huippuluokkaa. Enemmän kaveri valitteli, kun ei saanut tehdä riittävästi työtä koulutuntien puitteissa. Lisäksi tulevaisuuskin on taattu, koska mikäpä sen mukavampaa kuin tehdä upeita puutöitä itse istuttamistaan puista. Toki jotain pitää tehdä, ennen kuin ne ovat kaadettavissa. Havupuu on melkoisen hidas kasvamaan.

Viimeinen sen sijaan on luokkani erikoisin tapaus. Välillä olen raastanut viimeisiäkin hiuksiani päästä, koska hän vaikutti maailman laiskimmalta tapaukselta. Vaan väärässähän minä olin, kuten yrityskyläreissu osoitti. Kykyä toimitusjohtajan vaativaan titteliin löytyy ja kyllä hänestä kaiketi ihan kelpo johtaja tulevaisuudessa tuleekin, kunhan muistat, että suuret johtajat johtavat omalla esimerkillään.

9D syksyllä 2018

Summa summarum. Tässä porukassa on potentiaalia vaikka mihin, mutta se kaipaa vielä paljon jalostamista. Siitä olen varma, että tästä porukasta nousee esiin eri alojen suurmiehiä ja -naisia. Se on täysin varmaa!

Haikein mielin tulen muistelemaan teitä kaikkia, mutta on lähdössänne jotain hyvääkin. Nyt työpöydän laatikossa olevat karamellini ovat vain minun käytössä eikä minun tarvitse jakaa niitä teidän kanssanne!

Lopuksi tähän vielä muutama sananen ja valokuva koulutaipaleen loppupuolelta. Meillähän oli 9-luokkalaisten juhlalounas 24.5.2019 ja luokkaretki, minkä teimme Holiday Club Saimaalle 27-28.5.2019. Lisäksi luokan peräseinälle maalattiin komea puu muistuttamaan minua jatkossakin näistä lahjakkaista nuorista.

Juhlalounaspäivänä coach joutui pukeutumaan prameasti.....

9D valmiina juhlalounaalle

Projekti alkamassa Niinan ja Oonan toimesta

Puu on ilmestynyt SaiPan viereen

Ei vielä ihan lopullista

Lopputulos on hyvä....kaikkien kädenjäljet näkyvät!

Luokkaretkellä oppilaat päättivät ampua minut eläkkeelle

Aamupala luokkaretkellä oli tanakka. Kuvassa lienee kolmas lautasellinen

Luokkaretken mietiskelyhetki

Luokkaretken puitteet olivat kohdallaan

Yhteinen matkamme päättyi siis 1.6.2019 kolmen vuoden uurastuksen jälkeen. Tästä meidän kaikkien on hyvä jatkaa tietä kohti uusia unelmia....

Jukka Siiskonen, Lauritsalan koulun 9D-luokan ex-luokanohjaaja

Lauritsalan koulun 9D-luokka: Kaisa Ahonen, Kasperi Heikkinen, Teemu Heikkinen, Roni Helen, Joni Hirvi, Jesper Kaitila, Lauri Kajaste, Mirno Karttunen, Viola Keskisaari, Matleena Kinnunen, Oona Knaapi, Samu Lappeteläinen, Milla Nousiainen, Jimi Pääkkönen, Henna Rokkanen, Niina Ryösö, Senni Räikkönen, Joonatan Sinkkonen, Mona Turtiainen, Jasmin Vanninen ja Anniina Viden. 

PS. Tähän kirjoitukseen on kaikkien oppilaiden lupa ja mikä parasta, nyt kaikki nuo heille tärkeät kuvat löytyvät samasta paikkaa!