keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kotka / Keisarikunnan muistomerkki

Williladyn kanssa saimme lopulta Kouvolan kohteet kuvattua ja vaihdoimme hiippakuntaa Kouvolasta Kotkaan. Täältä Palotorninvuoren alueelta löytyy Kotkan yksi uusimmista muistomerkeistä ja se onkin lajissaan ainut kertainen, ainakin Willimiehen jäljillä-blogissa. Kyseessä on muistomerkki, joka liittyy Kotkaan ja sen musiikkihistoriaan liittyvä rakkauselokuva. Willimiehen on toki pakko sanoa, että tässä kohtaa minulla on aukko sivistyksessä. DVD näet löytyy historianluokastamme, mutta enpä ole tuota katsellut....
Keisarikunnan muistomerkki Palotorninvuorella Kotkassa


Muistomerkin idean sai kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen, mutta alunperin ajatus sai alkunsa Pamela Mandartilta, jonka puoliso Pekka ohjasi elokuvan. Hän menehtyi vuoden 2018 helmikuussa. Pekka Mandart olisi täyttänyt 70 vuotta 1.2.2019, joten muistomerkin paljastuspäiväksi valittiin tämä kyseinen päivä. Yleensähän nämä muistomerkit paljastellaan suviaikaan.
Hieno ele Kotkan kaupungilta

Muistomerkin kustansi Kotkan kaupunki ja paikaksi valittiin Palotorninvuori. Täällä aikoinaan kuvattiin kohtauksia vuonna 2004 valmistuneeseen elokuvaan ja sieltä on näköyhteys muihinkin kuvauspaikkoihin. Paljastuspäivänä 1.2.2019 väkeä oli kertynyt paikalle satamäärin ja muistomerkin paljastivat yleisön läsnäollessa elokuvan näyttelijöinä olleet Tuomas Uusitalo, Olavi Uusivirta, Heikki Kauppinen, Marzi Nyman, Mikko Nousiainen ja Niko Sarela.

Puheiden ja kaupungin tervehdyksen jälkeen paikalla esitettiin livemusiikkia Jallu Sundelinin, Mika Huusarin ja Visa Haaralan toimesta.

2 kommenttia:

  1. Tuota tuota. Pamela Mandart oli edesmenneen Pekka Mandartin puoliso ei tytär. Itse asiassa Pamela Mandart oli myös kyseisen elokuvan tuottaja. T: JP

    VastaaPoista
  2. No perhana. Olet oikeassa! Pamela oli Pekan vaimo. Korjaan virheeni samantien jutusta

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita