keskiviikko 14. elokuuta 2019

Harlu / Entisten sukupolvien muistomerkki

Kaatosateessa kävelimme Harlun Pyyrlammin hautausmaalla ja aloimme etsiä paikan toista harlulaisten vuonna 1992 pystyttämää muistomerkkiä. Leveää käytävää kävellessä ja sen vierellä olevia venäläisten hautoja tutkaillessa, saavuimme lopulta perille punagraniittiselle muistomerkille. Kyseessä on entisten sukupolvien muistolle paljastettu muistomerkki. Vastaaviahan olen esitellyt melkoisen monta eri puolilta luovutettua Karjalaa.
Harlun entisten sukupolvien muistomerkki

Kaatosateessa tämäkin tuli kuvattua, joten kuvat ovat vähän mitä sattuu.... Selväähän tekstistä joka tapauksessa saa ja mielenkiintoisin piirre siinä maininta harlulaisten pitäjäseura ja Harlun asukkaat! Oliko muistomerkki mahdollisesti yhteishanke vai tarkoittaako se entisiä harlulaisia? Sitä emme jääneet pohtimaan, emmekä poikkeuksellisesti jääneet tutkimaan olisiko hautausmaalta löytynyt vanhoja Suomen ajalta peräisin olevia hautoja. Niiden aika voi tulla joskus toiste.... Meillä alkoi olla jo kova hinku päästä Sortavalaan tutustumaan 17€ maksanutta majapaikkaamme. Ruokakaan ei olisi pahitteeksi!
Muistomerkki oli kukitettu

Harlun Pyyrlammin hautausmaa on nykyisin venäläisten käytössä

Niinpä ajoimme Sortavalaan ja saimme avaimet huoneistoomme. Nopea vermeiden vaihto ja eteenpäin kohti kantapaikkaamme Kafe Ujutia ja sen lihapatoja. Niitä odotellessa annoin ravintolanpöydässä haastattelun Sortavalan vesitilanteesta. Tätä tilannetta varten piti hankkia lavastus ja siirtää oluttuopit syrjemmälle ja liisata tarjoilijalta pullo vettä lavastukseksi! Tämän jälkeen päästiin asiaan ja käytiin syömään....
Assari sai oman parisängyn

17€ maksava huoneistomme. Melkoista luksusta normaaliin verrattuna

Keittiökin löytyi 

Sortavalan kantakapakkamme......siis kantakahvilamme Kafe Ujut

Näillä reissuilla korkki on tiukassa

Kyllä maistui.....

Illan päätteeksi kävimme vielä paikallisessa nuorisoravintelissa nauttimassa oluet. Samalla kuulimme, että Suomi oli voittanut Venäjän päivän lätkäpelissä ja edennyt finaaliin. Porukka onnitteli meitä aivan kuin olisimme joukkueen pelaajia, mitä emme sitten ymmärtäneet ollenkaan, mutta ainahan se on nauttia selkääntaputtelusta. Kotiin tultuani luin sitten lehdistä, miten suomalaisia oli varoiteltu tästä asiasta heidän liikkuessaan Venäjällä. No, meidän kokemuksemme oli aivan toisenlainen.... Nopeastihan tuo uni tuli, kun takana oli pitkä päivä ja massu killillään!

Tässä vaiheessa emme vielä arvanneet, mitä huominen toisi tullessaan?

tiistai 13. elokuuta 2019

Harlu / Sankarivainajien muistomerkki

Hiidenselkä jäi taakse ja edessä olisi enää kaksi kohdetta, jotka onneksi sijaitsivat samalla hautausmaalla. Kyseessä oli Harlun Pyyrlammin hautausmaa ja sinne suuntasimme aivan massiivisessa kaatosateessa. Elättelimme toiveita, että se menisi matkan aikana ohitse, mutta ei mennyt! Kohteet olisi nytkin kuvattava vauhdikkaasti ja toivottava, että tekstistä saisi kuvasta selvää. No, se ei onnistunut!
Harlun sankarivainajien muistomerkki

Kivi on suojattu pienellä aitauksella

Nousimme aluksi Pyyrlammin hautausmaalle nousevaa tietä ylöspäin, joka erään matkakauvauksen mukaan oliajokelvoton, ja laitoimme Volvon parkkiin. Sateisen ikkunan läpi häämöttikin sankarivainajien muistomerkki, mikä on paljastettu harlulaisten toimesta vuonna 1996. 

Näkyyhän tuo teksti jotenkin, kuten kuvaajakin


Muistomerkki muistuttaa muodoltaan kontrabassoa ja sen materiaalinaon käytetty musta graniittia, joka on hiottu etupuolelta. Sen teksti on lyhyt ja ytimekäs:"Harlun sankarivainajien muistolle 1939 - 1944". Sama teksti tietysti myös venäjänkielellä. Valitettavasti teksti ei vaan näy yhdessäkään otoksessani sateen takia....     

maanantai 12. elokuuta 2019

Harlu / Hiidenselän entiset sukupolvet

Matka jatkui kaatosateessa Jänisjoenvartta seuraten kohti etelää. Kuutisen kilometriä Läskelästä löytyy reilun tuhannen asukkaan kotipaikka, Hiidenselkä. Ennen sotia alue kuuluiHarlun pitäjään ja täältä löytyisi yksimuistomerkki, jonka kuvaaminen minua kiinnosti etukäteen. Paikka olisi ollut todella mielenkiintoinen muuten, mutta kunsatoi aivan kaatamalla, niin paikkakunta itsessään saisi nyt jäädä kuvaamatta.
Hiidenselän entisten sukupolvien muistomerkki

Ympärillä on pieni aitaus

Teksti ei todellakaan näy

Tiesin etukäteen, että aivan Jänisjoen suun kohdalla sijaitsisi Hiidenselän entisten sukupolvien muistomerkki. Sinne vaan oli haastava päästä ahtaiden kujien ja kapeiden teiden takia. Lopulta sinne päästiin, mutta kastuisin aivan läpimäräksi. No niin kävikin, mutta märkä oli tuo muistomerkkikin ja niinpä sen teksti ei näy kunnolla valokuvissani. Siitä pahoittelut, mutta minkäs sitä luonnolle mahtaa?
Laatokka on upea sateellakin

Näkymä Hiidenselästä

Kuvat kuitenkin tuli napattua ja liitän tähän muistomerkin tekstin: "Entisten sukupolvien muistolle ja alapuolella sama venäjäksi". Lisäksi alaalla lukee kahdella kielellä harlulaisten pitäjäseura. Muistomerkin paljastamisvuosi on itselleni tuntematon, muttaeiköhän sekin joskus selviä...

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Läskelä / Paperitehdas

Jep, viime viikonloppuna sain blogia varten kuvattua viimeiset kohteet Venäjällä ja mitä parhaimpaan aikaan. Loma loppui ja auto oli päreinä! Niinpä kävinkin eilen Helsingistä hakemassa uuden auton itselleni. Koska olen pakkomielteinen Chryslermies, niin ostin sitten kolmannen peränjälkeen. Koville siis otti tämä bloggaaminen autoilleni, koska kaksi niitä tuhoutui tämän taipaleen aikana. Siksi olimmekin keväällä assistentin autolla.... 

Matka Impilahdella alkoi olla ohitse, mitä nyt kurvasimme paikallisen kaupan pihamaalle ja kävimme hankkimassa ruokaa sekä kuumaa vettä kaffetta varten. Kahvia ryystäessä ihmettelimme vielä kovasti tuota Impilahden keskitysleirin muistomerkkiä, jonka venäläiset olivat pystyttäneet äskettäin. No, eipä tuo meitä paljon haitannut, koska edessä olisi uusi ponnistus. Vuorossa olisi Impilahden Metsäkylän hautausmaan muistomerkki.
Impilahden kylänraittia

Impilahden Magazin

Suuntasimme kohti sitä aivan helkatin huonoa tietä pitkin ja lopulta meinasimme jäädä kiinni, koska tie ei ollut kummoinen. Perille täpän kohdalle päästiin, mutta hitot siellä mitään ollut punkkien ja villisikojen lisäksi. Olimme väärässä paikassa! Istuksimme autossa ja yritimme selvittää sen tarkkaa sijaintia, mutta tie jolla olimme, ei johtanut mihinkään. Käännyimme ympäri ja katselimme paluumatkalla ympäristöä tarkasti. Ei vaan löytynyt....
Metsäkylän hautausmaata etsimässä



Täällä sen piti olla, mutta ilmeisesti olimme väärässä paikassa

Yritimme vielä löytää jonkin paikallisen, joka osaisi neuvoa meitä, mutta tietenkään yhtään immeistä ei näkynyt missään. Oli siis pakko luovuttaa ja antaa periksi. Aikamme kiroiltuamme huonoa pohjatyötäni,alkoi vielä sataakin. Päivä oli kääntymässä iltapuolelle mollisoinnussa.

Ajoimme kuitenkin Läskelään, missä kuohuu aivan jumalattoman upea koski. Ei mikään ihme, että Suomen aikana paikalla oli iso metsäteollisuusrypäs, johon kuului iso paperitehdaskin. Ajattelin kaatosateesta huolimatta kuvata sitten tuon edes pienenä korvauksena löytämättä jääneestä Metsäkylänhautausmaan muistomerkistä. Kuvat tuli napattua nopeasti, mutta mitäpä siitä.
Läskelä, kyllä kuohuu! Paperitehdas pyöreäkattoinen rakennus


Sähköä syntyy

Tämä on siis täysin poikkeava julkaisu, koska muistomerkkiä ei löytynytjapaperitehdaskin lakkautettiin kannattamattomana vuonna 2004. Parhaimpina aikoina se tuotti neljänneksen Venäjän tapettituotannosta. Mitäpä tästä muuta sanottavaa, kuin että eteenpäin..... 

lauantai 10. elokuuta 2019

Impilahti / Sotavankileiri 16

Yleensä en näitä venäläisiä muistomerkkejä liiemmälti esittele, mutta olkoon tänään taas poikkeus! Eiliseltä vuoden 1918 sankaripatsaalta oli nimittäin suoraan näköyhteys seuraavaan kohteeseeni, josta tosin en etukäteen tiennyt yhtikäs mitään. Parempi ehkä olisi ollut, vaikka en tästä paikasta olisi koskaan mitään kuullutkaan... 
Vaivaa on nähty

Keskellä peltoa on sotavankileiri 16 muistomerkki

Kyseessä on ilmeisesti aika uusi muistomerkki, jonka merkitystä en oikein heti hahmota. Meillä Suomessa ei liikaa huudella sotavankien asioista, mutta Venäjällä näköjään sekin kiinnostaa! Minä olisin ainakin venäläisenä jättänyt tämän muistomerkin pystyttämättä, mutta minkäs teet. Ilmankos minuakin katsoivat Impilahden kaupassa kieroon.
Kuolleiden nimilista

Risti on kyllä komia

Keskitysleiri? Voi helvetti....

Kyseessä on paikka, jossa ilmeisesti sijaitsi jatkosodan vuosina suomalaisten ylläpitämä venäläisten sotavankien leiri nro 16. Muistomerkin kiven teksti lienee parhaiten tulkittavissa keskitysleiriksi, joka luo kyllä melkoisen ilkeän kaiun tähän paikkaan. Toki sotavuosina pulaa oli kaikesta ja moni vanki menetti henkensä sairauksiin tai suoranaiseen nälkään, mutta silti olisin ainakin harkinnut tekstiä, jos olisin joutunut tätä suunnittelemaan.

Vankileirin muistomerkin teksti kuuluu käännettynä seuraavasti: "Vuosina 1941-1944 keskitysleiri no 16:lla kuolleiden neuvostoliittolaisten sotilaiden muistoksi". Tämän muistokiven lisäksi paikalla on toinen kivi, joka kertoo kuolleiden vankien nimiä. Lista on melko lyhyt, mutta mukana on myös miekkonen nimeltä Toivo Suokas. Kukahan hän mahtoi olla?

perjantai 9. elokuuta 2019

Impilahti / Sankaripatsas 1918

Impilahden kirkolta parisen kilometriä etelään sijaitsi aikoinaan Julia Raitasen tilukset ja hän lahjoitti omista maistaan 0,04 hehtaarin kokoisen maapläntin päivää ennen ensimmäisiä sankarihautauksia sen joukkohaudaksi, mihin haudattiin yhteensä 13 miestä, ainakin näin muistomerkkiin kaiverretut tekstit kertovat. Muitakin määriä on olemassa, mutta luotan nyt tällä kertaa muistomerkin antamiin tietoihin, vaikka todellisuudessa näistä nimistä on tullut haudatuksi varmaan jonnekin muualle, esimerkiksi sukuhautaan.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että he kaikki kaatuivat huhtikuun lopussa Raudun taisteluissa, jotka olivat sisällissotamme verisimpiä. Niinpä oli aivan ansaittua, että heillekin päätettiin pystyttää muistomerkki. Patsas olikin valmis paljastettavaksi jo 14.10.1919 sotilaallisin juhlallisuuksin ja isänmaallisten tunteiden ollessa pinnassa. 
Suomalaiset löysivät muistomerkin kaadettuna ja sivut irti hakattuina syksyllä 1941 (SA-kuva)

Muistomerkki ei ole enää täydellinen, koska sen mustagraniittista sydänkiveä on ympäröinyt vaaleampaa kivilajia olleet reunukset. Ne venäläiset olivat hakanneet välirauhan aikana irti ja olisivat hakanneet myös tekstiosan irti, mutta eivät kerinneet ennen kuin joukkomme palasivat alueelle. Todennäköisesti siitä olisi tehty venäläisen upseerin hautakivi tai joku muu vastaava muistomerkki. Onneksi kivi säilyi. 
Impilahden 1918 sankaripatsas kukitettuna

Suomen vapaustaistelu 1918, nimet ja alla teksti: Kunnia kaatuneille, Impilahden suojeluskunta

Suomalaiset nostivat sotavuosina kaadetun kiven takaisin jalustalleen. Sodan jälkeen kivelle on löytynyt uutta käyttöä, koska 1990-luvun alussa kun Impilahteen taas pääsi käymään, niin kivi löytyi tierummusta! Eipä muuta kuin taas kerran kivi ylös ja se siirrettiin alkuperäiselle paikalleen. Ilmeisesti kivestä muodostui jonkinlainen kiistakapula, koska venäläiset kaatoivat sen vielä kertaalleen, mutta nyt se on saanut olla rauhassa...
Muistomerkki on aivan asutuksen läheisyydessä

Ai niin, muistomerkin on ilmeisesti tehnyt taiteilija Johannes Haapasalo, mutta arkkitehti Thomenkin nimi on noussut esiin muistomerkin suunnittelijana. No, sinänsä sama, kunhan se saa nyt olla rauhassa!

torstai 8. elokuuta 2019

Impilahti / Sankarivainajien muistomerkki

Seuraava muistomerkki olikin aivan vieressä, tosin ylittää piti hiljainen tie, missä liikennettä ei juuri näkynyt. Lienee nykyinen Impilahti melkoisen hiljainen kylänraitti? No, ei muuta kuin jolkuttelua loivaan ylämäkeen ja edessä jo häämöttikin seuraava kohteemme, Impilahden sankarivainajien muistomerkki. Se on aivan oman näköisensä, enkä ole vielä vastaavaa reissuillani nähnyt. Siksi se onkin hieno, kun se poikeaa muista. Tästä suuret kiitokset impilahtelaisten järjestöille ja seuroille, jotka ovat tämän paikalleen tehneet vuonna 1993.

Impilahden sankarihaudat

Impilahden sankarivainajien muistomerkki

Impilahden sankarivainajien muistolle 1939 - 1944 ja sama venättäksi. Lisäksi muistomerkin alaosassa on teksti: Impilahtelaisten seurat 1993, mutta sen kultaus on haalistunut

Karuudestaan huolimatta tyylikäs muistomerkki

Sankarivainajien alue on tolpitettu ja niiden väliin on viritetty paksu rautaketju. Siistin ja hyvin hoidetun alueen laidassa on punagraniittinen iso muistokivi, joka on asetettu vaaka-asentoon toisen kiven päälle. Paikka suorastaan huokui juhlallisuutta ja mikä parasta, se on saanut olla rauhassa tässä omalla paikallaan, eikä sitä uhkaa mikään. 

Suoritimme oman kuvausoperaatiomme ja palasimme autoomme, koska Impilahdelta löytyi vielä muutakin kuvattavaa. Kuvausreissujen huono puoli onkin se, ettei koskaan ole kunnolla aikaa tutustua näihin paikkoihin kunnolla. Ehkä joskus tulevaisuudessa vaeltelen nämä samat paikat vielä ajan kanssa läpi....  

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Impilahti / Luterilaisen kirkon muistomerkki

Sumerian hautausmaa jäi taakse ja uusi kohteemme oli Impilahden pitäjän keskusta, mistä halusimme valokuvata muutamia kohteita. Ensimmäisenä listallamme oli Impilahden edesmenneen luterilaisen kirkon muistomerkki, mikä on pystytetty kirkon säilyneiden portaiden yläpäähän. Toki talon sokkelikin on säilynyt ja sitä on neuvostoaikana hyödynnetty uuden rakennuksen perustuksina ja ryytimaana. Melkoinen muutos vuosikymmenien aikana...

Impilahdelle saavuttuamme löytyi kirkon muistomerkki välittömästi, eikä sen kuvaamiseen mennyt kauan aikaa. Komea punagraniittinen kivenjärkäle oli nostettu tuhoutuneen kirkon portaiden yläpäähän muistuttamaan entisistä ajoista. Sääli, ettei tätä komeaa kirkkoa enää ole sellaisena kuin se jätettiin 18.9.1944 venäläisille. Välirauhan aikana kirkon sisustaa oli turmeltu, mutta ehjänä kirkko kuitenkin jäi naapurien haltuun suomalaisten poistuttua alueelta. Mistään en vaan löytänyt tietoa kirkon myöhemmistä vaiheista! Millaisessa käytössä se oli ja milloin se tuhoutui ja mikä oli syy? Ehkä joku lukijoista osaa asian minulle kertoa....
Impilahden kirkko viimeisten poistuvien suomalaisten kuvaamana 18.9.1944 (SA-kuva)

Sen sijaan kirkon vanhoista ajoista osaan jotain kertoakin. Lähteenä käytän jälleen vuonna 1953 painettua kirjaa Vaienneet temppelit. Muualtakin tietoa olisi kaiketi saatavana, mutta tämän kirjan omistan ihan itse ja se onkin hiirenkorville kaluttu...

Impilahti mainitaan nimellä Imbilax ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1589 Sortavalan pogostan kappelina. Alue oli siis täysin ortodoksista, kunnes tilanne muuttui Stolbovan rauhanteon yhteydessä 1617. Alue siirtyi Ruotsin hallintaan ja tavoitteeksi tuli alueen luterilaistaminen. Siksi Impilahden luterilainen seurakunta perustettiin vuonna 1638 ja alue sai oman kirkkoherrankin. Tuolloin käytössä on ollut kaiketi jonkinlainen kirkonomainen tila, mutta ensimmäistä kirkkoa Impilahdelle alettiin rakentamaan vasta 1671 ja muutaman vuoden päästä se oli jo valmis.
Impilahden luterilaisen kirkon muistomerkki


Muistomerkki on kirkon portaiden yläpäässä

Tämä puinen kirkko sijaitsi kirkonkylän kansakoulun kohdilla ja sen ympärillä oli hautausmaa. Kirkko toimi sadan vuoden ajan Impilahden hengellisenä keskuksena, mutta vuonna 1777 päätettiin rakentaa uusi kirkko, koska vanha oli todella ränsistyneessä kunnossa. Tämä puukirkko pystytettiin entisen paikalle ja se valmistui vuonna 1780, mutta kellotapulin tekeminen kesti pidempään. Se valmistui vasta vuonna 1794.
Kirkon sokkelin päälle on tehty talo ja ryytimaa

Tämäkään kirkko ei ollut pitkäikäinen, vaan se päätettiin purkaa. Uuden ja viimeiseksi jääneen kirkon paikaksi valittiin mäennyppylä toiselta puolelta tietä. Tämä uusi kirkko valmistui vuonna 1862 ja sen rakennutti kruununvouti Karl Genetz. Rahaa kirkon rakentamiseen paloi 12500 hopearuplaa, joten halpaa ei kirkkojen rakentaminen ole...

Kirkko oli käytössä aina talvisodan syttymiseen saakka ja jatkosodan vuosina. Kirkko luovutettiin ehjänä venäläisille 1944, mutta mikä oli kirkon kohtalo sen jälkeen. Siitä voisitte vinkata minulle....

tiistai 6. elokuuta 2019

Pitkäranta / Sumerian hautausmaa

Huh, ensimmäinen työpäivä loman jälkeen on takana ja toinen alkaa aivan kohta. Niin se vaan tämäkin loma vierähti nopeasti ja edessä on taas työntäyteinen syksy ja talvi. Monta muutakin asiaa pitäisi saada hoidettua ja vielä tämä blogin pitäminenkin ottaa oman aikansa. Kuulostaa samalta tilanteelta, missä olen ollut jo monta vuotta! Lisäksi asetin itselleni kovan tavoitteen tälle lukuvuodelle. Tarkoitukseni olisi tiputtaa elopainoa reilusti alaspäin ja muutenkin hankkiutua parempaan kuntoon. Jep, yritetty on ennenkin, mutta nyt olen tosissani...
Tästä lähtee polku Sumerian hautausmaalle

Puolisen kilometriä polkua

Sumerian hautausmaan aita osui ensiksi silmiimme

Tosissaan olin myös viime toukokuussa, kun assistentti Pirhosen kanssa kurvailtiin pitkin ja poikin Laatokan Karjalaa. Tavoitteena oli löytää melkoinen määrä muistomerkkejä, joista edellinen löytyi säkällä. Sen sijaan tämän päivän muistomerkki Sumerian hautausmaalta löytyi helposti. Taas oli pohjatyöt tehty kunnolla ja sehän tunnetusti helpottaa paikan päällä....

Sumerian hautausmaa oli yksi Pitkärannan hautausmaista, joka on yhä käytössä. Jätimme auton rautatien toiselle puolelle ja lompsimme puolisen kilometriä komeaa metsätietä, kunnes saavuimme perille. Ensimmäisenä silmiin osui vanha kiviaita, jonka päälle oli sijoitettu suomalainen muistomerkki kertomaan hautausmaan menneistä ajoista. Nykyisin venäläiset ovat vuosikymmenien ajan haudanneet omia vainajiaan tänne ja niinpä se näyttääkin venäläiseltä.
Sumerian hautausmaan muistomerkki on sijoitettu aidan päälle


Ratavartian hautakivi


Vanhat hautaristit ja venäläiset haudat sulassa sovussa



Lopulta oli pakko jatkaa matkaa....

Kuvattuamme muistomerkin kuljimme pitkin Sumerian hautausmaata ja löysimme lukuisia vanhoja hautaristejä, joiden nimet kertoivat paikalle haudatuista suomalaisista. Itse asiassa innostuimme bongaamaan niitä enemmän kuin koskaan, jostain kumman syystä? Silti kireä aikataulumme painoi jo päälle, koska ilta alkoi hiljalleen lähestyä ja monta kohdetta oli vielä kuvaamatta..... Lisäksi mielissä kangasteli jo Sortavalan majapaikkamme ja Kafe Ujutin lihavati, kylmää olutta unohtamatta! No, sitä ennen sattuisi vielä vaikka mitä....   

maanantai 5. elokuuta 2019

Pitkäranta / Haukkaselän hautausmaan muistomerkki

Takana on kesälomani viimeinen viikko, joka olikin melkoisen aktiivista toimintaa täynnä. Maanantaista keskiviikkoon olimme Williladyn kanssa kiertelemässä Pietaria ja yhden välipäivän jälkeen starttasimme taas perjantaina kukonlaulun aikaan kohti Karjalaa. Retkeen sisältyi seikkailua Venäjän rajavyöhykkeellä emännän mummon kotitaloa etsimään, minkä löysimmekin! Siitä joskus myöhemmin, mutta nyt on alettava valmistautumaan töihinlähtöön! Arkinen aherrus palaa taas aikatauluineen.....Palataan kuitenkin toukokuisiin tunnelmiin!

Lähtö Pyhän Hermannin skiitalta tehtiin hivenen sekavissa tunnelmissa. Me molemmat olemme vuosia jatkuneen Venäjällä reissaamisen oppineet tajuamaan, että Venäjällä kaikki ei ole kuin koti-Suomessa. Meillä ei todellakaan edes harkittaisi yhtä huonoon kuntoon päässeen rakennuksen kunnostamista, ellei kyseessä olisi joku harvoista linnoistamme tai eduskuntatalosta. Sen sijaan Venäjällä syrjäinen rämähtänyt kirkko keskellä ei mitään, on aivan luonnollinen kohde korjata. Itse keksisin Venäjällä helpostikin ainakin sata kohdetta, joiden korjaamiseen laittaisin nuokin rahat kiinni. No, hieno kulttuuriteko joka tapauksessa. Sovimmekin jo Ilkan kanssa tulevamme paikan päälle kesällä 2029 katsomaan korjauksen edistymistä....
Haukkaselän hautausmaan muistomerkki on aivan tien laidassa

Muistomerkki oli aivan maantien pölyssä

Seuraava kohteemme roadtripillämme oli etukäteen yksivaikeimmista. Tarkka paikka entisen Pitkärannan seurakunnan Haukkaselän hautausmaalle oli meille tuntematon. Summittainen suunta meillä oli, mutta tarkasta sijainnista ei hajuakaan.  Kurvailimme isoltatieltä lähteviä sivuteitä, mutta turhaan. Lopulta kävimme kysymässä yhdestä talosta neuvoa. Koiran muristessa minulle vihaisesti, assistantti sai selville uudet summittaiset ohjeet. Se olisi ison tien varressa!
Tarkat koordinaatit seuraaville etsijöille

Palasimme takaisin isolle tielle ja jatkoimme kilometrikaupalla eteenpäin mateluvauhtia, kunnes samanaikaisesti bongasimme tien vieressä ison pölyisen kiven. Olimme perillä. Ilman venäläispariskunnan apua olisimme takuulla kurvanneet tuhatta ja sataa tämän muistomerkin ohitse! Muistomerkki oli samanlainen kuin kaikki muutkin Pitkärannan muistomerkit. Luonnonkivi, jonka yksisivu on tasoitettu ja siihen kaiverrettu teksti. Tällä kertaa siinä oli myös nuoli ja matka Hautausmaan tarkalle paikalle, muttamaasto oli sen verran ryteikköistä, joten päätimme jatkaa matkaa. Ehkäsieltä olisi muutamavanha hautaristi tai -kivi voinut löytyäkin.....