torstai 8. elokuuta 2019

Impilahti / Sankarivainajien muistomerkki

Seuraava muistomerkki olikin aivan vieressä, tosin ylittää piti hiljainen tie, missä liikennettä ei juuri näkynyt. Lienee nykyinen Impilahti melkoisen hiljainen kylänraitti? No, ei muuta kuin jolkuttelua loivaan ylämäkeen ja edessä jo häämöttikin seuraava kohteemme, Impilahden sankarivainajien muistomerkki. Se on aivan oman näköisensä, enkä ole vielä vastaavaa reissuillani nähnyt. Siksi se onkin hieno, kun se poikeaa muista. Tästä suuret kiitokset impilahtelaisten järjestöille ja seuroille, jotka ovat tämän paikalleen tehneet vuonna 1993.

Impilahden sankarihaudat

Impilahden sankarivainajien muistomerkki

Impilahden sankarivainajien muistolle 1939 - 1944 ja sama venättäksi. Lisäksi muistomerkin alaosassa on teksti: Impilahtelaisten seurat 1993, mutta sen kultaus on haalistunut

Karuudestaan huolimatta tyylikäs muistomerkki

Sankarivainajien alue on tolpitettu ja niiden väliin on viritetty paksu rautaketju. Siistin ja hyvin hoidetun alueen laidassa on punagraniittinen iso muistokivi, joka on asetettu vaaka-asentoon toisen kiven päälle. Paikka suorastaan huokui juhlallisuutta ja mikä parasta, se on saanut olla rauhassa tässä omalla paikallaan, eikä sitä uhkaa mikään. 

Suoritimme oman kuvausoperaatiomme ja palasimme autoomme, koska Impilahdelta löytyi vielä muutakin kuvattavaa. Kuvausreissujen huono puoli onkin se, ettei koskaan ole kunnolla aikaa tutustua näihin paikkoihin kunnolla. Ehkä joskus tulevaisuudessa vaeltelen nämä samat paikat vielä ajan kanssa läpi....  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita