tiistai 27. elokuuta 2019

Pyhäjärvi Vpl. / Sankarihautausmaa

Assistentti Poutiaisen kanssa katselimme tovin, että mistähän täältä Pyhäjärveltä löytyisi sankarihautausmaa muistomerkkeineen. Pitkään asiaa ei tarvinut pohtia, kun hoksasimme parin sadan metrin päässä valkoiseksi maalatun aidan. Ei muuta kuin sitä kohti ja sieltähän se sankarihautausmaa tai muistomerkin tekstin mukaan sotilashautausmaa löytyikin. Löysin SA-kuvista vanhoja valokuvia, joissa haudattiin saksalaisia sotilaita Pyhäjärvelle, joten olisiko tämä selitys muistomerkin tekstille?
Pyhäjärven sankarihautausmaa on iso

Alueen takaosassa on punagraniittinen muistomerkki

Kaikesta huolimatta Pyhäjärven sankarihautausmaa on melkoisen iso, mikä kertoo pyhäjärveläisten antamasta suuresta uhrista viime sotien aikana. Itse asiassa muistomerkin takaosassa on pitkä nimilista kahdessa sarakkeessa, mikä paljastaa totuuden. Menehtyneitä on paljon.

Sankareita muistetaan

Nimilista on melko pitkä


Muuten Pyhäjärven sankarihautausmaan muistomerkki on melkoisen pieni punagraniittinen muistokivi, joka on asetettu pienen kummun päälle. Sen on suunnitellut ja tehnyt Matti Ahvonen ja se on pystytetty paikalleen vuonna 1994.
Jalustakiven mukaan kyseessä on sotilashautausmaa

Tekijäkin on saanut oman laattansa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita