keskiviikko 28. elokuuta 2019

Käkisalmi / Sankarivainajien uusi muistomerkki

Viimeisenä kohteena minulla ja kollegallani Poutiaisen Matilla oli Käkisalmen sankarivainajille 4.6.2019 paljastettu muistomerkki, vaikka aivan vieressä on jo vuosia ollut samoille sankarivainajille pystytetty muistomerkki. Ilmeisesti se ei enää riittänyt, vaan Käkisalmen luterilaisen kirkon pihamaalle 15 metrin päähän edellisestä paljastettiin siis uusi muistomerkki. Eipä siinä mitään, tulihan syy vierailla Käkisalmessa ja esitellä kaupunkia Matille. Saatiinpa siinä sivussa oiva syy syödä reissun toiset vai oliko jo peräti kolmannet shavermat. Matistakin taisi tulla niiden suuri ystävä?
Käkisalmen uusi sankarivainajien muistomerkki

Käkisalmen kaupungin puistotyöntekijät maisemoivat muistomerkin ympäristön

Tämä muistomerkkihanke sai alkunsa Käkisalmen pitäjässä syntyneen Pro Kexholm-yhdistyksen Kaarlo Telasuon aloitteesta. Hanke eteni melokoisen nopeasti ja rahoitus järjestyi opetus-ja kulttuuriministeriöltä sekä lukuisilta yksityisiltä lahjoittajilta. Venäläinen osapuolikin oli alusta alkaen suopea tälle hankkeelle aina Käkisalmen kaupunginjohtajaa Aleksander Soklakovia myöten. Muistomerkin punainen graniitti on Kirvusta Yläkruunun louhokselta ja sen työstämisestä vastasi kaarlahtelainen kiviveistämö. Muistomerkin alkuperäinen malli tuli Kaarlo Telasuolta, joka myös vastasi muistomerkkiin kaiverrettujen nimien tietojen olevan oikein. Se vaati lukemattomia tunteja arkistossa.
Muistomerkin kapeat sivut ovat täynnä sankarivainajien nimiä



Muistomerkki soveltuu hienosti omalle paikalleen

Käytännössä kiven kaiverrusten suunnittelusta ja työn valvonnasta vastasi teollinen suunnittelija Otso Lindfors, jonka juuret ovat myös äidin puolelta Käkisalmessa. Onpa jopa kaksi kiveen kaiverrettua nimeä hänen sukulaisiaan....  
Venäjänkielinen osuus pienellä jalustassa. Näköjään olen liikkunut Crocsit jalassa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita