perjantai 26. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Ensimmäinen yritys

                         Lauritsalassakin oli 1500-luvulla savua vetten päällä

Kaikissa historian kirjoissa mainitaan Saimaan kanavan aloittaneen liikennöinnin v.1856, mikä pitääkin paikkansa. Sen sijaan harvemmin mainitaan aiemmista rakentamisyrityksistä. Kanavan tekeminen onkin ollut tärkeä aluksi ruotsalaisille, myöhemmin suomalaisille ja Venäjäkin on laittanut monesti kapuloita kanavan toiminnan rattaisiin. Se on kuitenkin osoitus yhteistyön voimasta, peräänantamattomasta sisusta ja sen kyvystä uusiutua uusien haasteiden edessä. Pitemmittä puheitta lienee syytä lähteä perkaamaan Saimaan kanavan historiaa aina 1500-luvulta lähtien?

Useimmat paikalliset tietävät Pontukselle menevän tien varressa sijaitsevan kanavan rakentajien muistomerkin, mutta useimmat heistä kuvittelevat sen olleen ensimmäinen yritys avata kanava liikenöitäväksi. Näin ei ole asia, vaan ensimmäisen yrityksen jäljet ovat hävinneet nykyisen kanavauoman alle. Ehkä siksi tämä ensimmäinen rakennusyritys on jäänyt melkoisen tuntemattomaksi, eikä sen tarkka paikkakaan ole tiedossa. Tässä asiassa Willimieskin joutuu arvailemaan…
Willimiehen mukaan Bielken kaivanto sijaitsi tällä kohtaa

Vuodelta 1845 olevassa dosentti Edward Grönbladin kartassa on piirrettynä esitelty ensimmäisen Saimaan kanavan yritykseksi jäänyt kaivanto. Willimiehen tulkinnan mukaan kyseessä on nykyisen rautatie- ja maantiesillan alapuolella sijaitseva alue, missä kulkee nykyinen kanava. Grönbladin mittausten mukaan kyseessä oli 120 metriä pitkä, vajaan metrin syvyinen ja 5,3 metriä leveä kaivanto, mihin ensimmäisen kerran kanavaa yritettiin tehdä. 
 
Kalliot mitkä lannistivat Bielken miehet 1500-luvun puolivälissä
Ajankohta tälle ensimmäiselle yritykselle oli 1500-luvun puoliväli, vaikkakaan tarkkaa vuotta ei tiedetä. Ainoa asiaa valaiseva asiakirja vuodelta 1555 kertoo seuraavaa: autuas herra Erik Turesson(Bielke) antoi teettää kaivannon yhdistääkseen Enoksi, mikä tarkoittaa Saimaan eteläosaa, kutsutun Savon suurimman järven Lapveden pitäjän kautta Viipuriin.  Tätä Bielken kaivantoa ei ollut mahdollista rakentaa, koska sen ajan työkaluilla Lauritsalan kalliot eivät antaneet periksi, vaan lannistivat miehet nopeasti. Tuolloinhan ei ollut räjähdysaineita, vaan kalliota louhittiin kuumentamalla ja sen jälkeen moukaroimalla.

Mahdoton tehtävä ja yritys epäonnistui. Ajatus Saimaan ja Viipurin yhdistämisestä jäi kuitenkin elämään ja 300 vuotta myöhemmin ensimmäiset laivat kulkivat kanavan päästä päähän, mutta siitä myöhemmin lisää… 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita