Viikonloppu käynnistyi eilen työmaan TYKY-iltana, jolloin vierailimme Lappeenrannan uudessa kaupunginteatterissa katsomassa Paniikki-nimisen esityksen. Näytelmä nyt ei ollut kummempi, mutta ajatuksiahan tuo herätti. Tajusin näytöksen loppupuolella, että esiintyjiin oli melko helppo samaistua, koska hehän kertoivat asioita, mitkä olivat kuin omasta elämästäni! Tajusin vasta oikeastaan eilen, kuinka kovilla olen ollut viimeiset pari vuotta työssäni ja se on heijastunut koko elämääni. Onneksi edessä häämöttää jo kesäloma, mikä tänä vuonna onkin normaalia pidempi. Sen aikana pitää kääntää paperinpyörittelijän rooli historianopettajaksi. Muutos kuulostaa hienolta, koska palaan tekemään sitä mistä tykkään!
Kimolan kanavan tukkinosturi |
Historia on ollut pienestä pitäen rakas lempilapseni ja sitä se on vieläkin. Ilman tätä blogia ja Williladya olisin takuulla ottanut lopputilin nykyisestä tehtävästäni ajat sitten sekä katunut loppuikäni, ettei minusta ollut hoitamaan vastuulleni annettua tehtävää. Onneksi historianopettaminen ja Willimiehen reissut ympäri Kaakonkulmaa sekä Karjalaa, ovat tuoneet riittävästi piristystä elämään. No ainakin sen verran, että olen räpiköinyt jotenkin eteenpäin. Eiköhän vastaavassa loppuunpalamispisteessä ole melkoisen monta muutakin suomalaista? Itse en vaan suostu jatkamaan tässä oravanpyörässä kauempaa. Niin hyvin siitä ei makseta...
Nostureilla tiputettiin tukkinippu 12 metriä alaspäin |
Oletteko ihmetelleet, että miksi julkaisen kohteita nykyään harvemmin kuin normaalisti? Vastaus löytyy tuosta ylläolevasta tekstistä. Olen ihan romuna ja yritän sinnitellä kevään läpi suorittaen tehtävät, mitkä minulle on annettu. Aikaa tuntuu menevän siihen ihan liikaa, joten jostain on pitänyt tinkiä. Valitettavasti se on nyt tällä kertaa tämä blogi. En vaan jaksa, eikä oikein huvitakaan. Onneksi kesän kuvausreissut ovat alkaneet ja tuoneet osaltaan piristystä arkeen. Niitä onkin luvassa jo huomenna lisää, jolloin lähdemme Williladyn kanssa Summan maisemiin, ellei lunta sada lisää...silloin pysyttelemme kotosalla.
Nosturikuski ei ole saapunut työpaikalleen vuosikausiin |
Toisaalta mitäpä tässä valittamaan, koska edessä häämöttää työ, mistä tykkään. Oikeastaan voisin sanoa historianopettamisen olevan unelma-ammattini. Lisäksi minulla on omasta mielestäni maailman paras harrastus, jonka kautta pääsen/joudun mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, missä en muuten olisi tullut ikinä käyneeksi. Kaiken huippuna on vielä Willilady, joka tykkää reissata näillä matkoillani mukana ja muutenkin toimii tukena, kun sitä tarvitsen! Voisiko asiat loppujen lopuksi olla paremmin? En osaa sanoa, mutta 17.6.2016 on päivämäärä, jolloin pääsen pois oravanpyörästä ja alan elää elämääni entiseen malliin, ilman stressiä ja huolia. Siitä se lähtee...
Tukkinippujen matka jatkui 20 metriä pitkään tunneliin |
Viime sunnuntaina kurvailimme Williladyn kanssa pitkin ja poikin pohjois-Kymenlaaksoa ja törmäsimme paikkaan, minkä olemassaolosta emme tienneet mitään etukäteen. Sama kaava kuin edellisessäkin postauksessa Elvingin tornissa toistui. Matka reitillemme osui Kimolan kanava, minkä varrella niukasti ennen Iitin kunnanrajaa sijaitsi hemmetin suuri tukkinosturi. Vastaavaa en ollut nähnyt kuin kerran aikaisemmin Joensuun alueella. Pakkohan tämä oli sitten kuvata ja esitellä teille kaikille.
Seitsemän kilometriä pitkä Kimolan kanava yhdistää Konniveden ja Pyhäjärven. Se rakennettiin aikoinaan 1960-luvulla helpottamaan tukinuittoa Päijänteeltä Kymijoen varrella sijaitseviin tehtaisiin, lyhentäen vanhaa uittoreittiä liki 30 kilometriä. Kanavassa ei ole sulkuja, vaan kallioleikkaukseen on rakennettu 12 metriä korkea pato, mistä tukkiniput siirrettiin alas, mistä ne jatkoivat matkaa liki 20 metriä pitkän tunnelin läpi kohti Pyhäjärveä.
Pato estää veden hallitsemattoman pääsyn tunneliin |
Kanavan rakennustyöt alkoivat 1962 silloisen Tie- ja vesirakennushallituksen toimesta ja se otettiin käyttöön elokuussa 1966. Jokunen tukkinippu lieneekin siirretty hemmetin ison tukkinosturin avulla kohti tehtaiden kitoja, mutta kaikki päättyy aikanaan. Vuosituhannen vaihteessa uitto väheni ja päättyi lopulta 14.8.2002, jolloin viimeiset niput nostettiin alas tunneliin. Rekat hoitavat nyt uittohommien puolesta puun kuljettamisen.
Kanavan hyödyntäminen vesiliikenne- ja matkailutarkoituksessa on ollut paikallisten mielissä jo vuosia, mutta hankkeen kalleus on tullut esteeksi. Ehkä onkin parempi jättää Kimolan kanavan tukkinosturi paikoilleen muistomerkiksi ajasta, jolloin puunuittaminen tehtaille pakotti keksimään huimiakin ratkaisuja, jotta maamme talouden pyörät pyörisivät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita