Viipuri / Monrepos osa 1*

Oma luokkani ja 8A-luokka kävivät sytyttämässä kynttilät Karjalaan jääneille vainajille itsenäisyyspäivän kunniaksi 

Itsenäisyyden juhlimisesta luokkani tytöt osasivat ottaa ilon irti

Itsenäisyyspäivä juhlineen oli ja meni, mutta hyvät muistot siitä jäi. Koulumme juhla oli tyylikäs ja sen jälkeinen kynttilöiden sytytys Karjalaan jääneiden vainajien kunniaksi kruunasi koko päivän. Kuka väittää etteivät nykynuoret osaa juhlia arvokkaasti? Kynttilöiden sytyttäminen, lyhyen puheeni kuunteleminen ja hiljainen hetki vainajille sujuivat kuin ammattilaisilta. Pitänee ottaa tämä operaatio jokavuotiseksi tavaksi.... mutta nyt asiaan ja palataan Karjalan maisemiin Viipuriin.

Monrepos, tuon nimen kuulin mummoltani monet kerrat lapsuudessani ja myöhemminkin. Ilmeisesti puisto oli tehnyt mummooni hänen nuoruudessaan ennen talvisotaa lähtemättömän vaikutuksen. Nuo tarinat jäivät kaihertamaan mieleeni ja pitihän se itsekin päästä katsomaan tuota legendaarista puistoa. Ensi visiittini oli joskus 1990-luvun alkupuolella ja eihän se silloin minuun vaikuttanut mitenkään. Paikkahan oli aivan umpeenkasvanutta puistikkoa ja rakennelmat raunioina. En voinut ymmärtää mummoni juttuja ollenkaan...

Monrepos`n upea sisäänkäynti

Alueen kartta on tarpeen, koska alue on valtava

Toinen visiittini oli vasta 2015 ja paikkahan oli muuttunut edukseen. Puistikot ja käytävät olivat siistit ja rakennelmia korjattu vaikkakin itse päärakennus oli surkeassa kunnossa. Kaikkea ei keretä korjaamaan vauhdikkaasti, mutta silti nyt täytyi tunnustaa, että puisto teki minuun vaikutuksen. Aloin jo vähän ymmärtää mummoni kertomuksia. Toki itse en päässyt samaan tunnelmaan kuin mummoni joskus 1920- ja 1930-luvulla, mutta jotain taikavoimaista tässä paikassa on! Se on pakko tunnustaa.

Puisto on täynnä polkuja

Puisto on niin iso, että tämän 161 hehtaaria kokoisen puiston esitteleminen yhdellä kertaa olisi liian haastava tehtävä, joten esittelen sen kahdessa postauksessa. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen puiston sisäänkäynnin ja siitä Suomen rajan suuntaan olevat merkittävät kohteet. Niitä onkin yllättävän monta! Eipä kyllä vähempää ole tulossa toisessakaan osassa.

Alue on rehevää

Vaan aluksi lienee syytä kertoa hivenen paikan historiasta, koska puisto on parisataa vuotta vanha ja se on tuona aikana muodostunut kulkureittien osalta vakiintuneeksi. Puistoalue sisältää Monrepos`n kartanon ja lukuisia muistomerkkejä, jotka tietenkin esittelen kaikille lukijoille. Aikoinaanhan Monrepos oli maamme komein puisto, joka tunnettiin myös laajalti kotimaan ulkopuolella.

Alkunsa puisto sai 1760-luvulla, jolloin Monrepos`n omistajaksi tuli Pjotr Stupisin, joka toimi tuolloin Viipurin linnan ylikomendanttina. Hänen aikanaan kartanon piha-alue muuttui englantilaiseksi maisemapuutarhaksi. Hänen jälkeensä alue siirtyi Wurttenbergin prinssin Friedrich Wilhelmin omistukseen vuonna 1782. Hänen aikansa jäi lyhyeksi, mutta hän antoi puistolle sen nykyisen nimen Monrepos, joka tulee ranskankielen sanoista mon repos eli lepopaikkani. 

Upeat kaarisillat ylittävät kaivettuja puroja

Vuonna 1788 kartanon uudeksi omistajaksi tuli aatelinen Ludwig Heinrich von Nicolay. Seuraavien vuosikymmenien aikana puistoa rakennettiin ja se laajeni nykyisiin mittoihinsa. Apunaan Nicolaylla oli puutarhuri Biesterfeld ja italialainen arkkitehti Martinelli, joka laati suunnitelman puistoalueesta. Alueelle valmistui heidän aikanaan paljon uusia polkuja, siltoja ja muistomerkkejä, joita saamme edelleen ihailla. Puistosta muodostuikin yksi Euroopan komeimpia yksityispuistoja, joka todellakin tunnettiin Suomen ulkopuolellakin.

Pitihän se päästä itsekin kuvaan

Vuonna 1820 kartano siirtyi perintönä Ludwig von Nicolaylta hänen pojalleen Paulille. Hänen aikanaan puistoa kehitettiin hänen isänsä keskenjääneillä suunnitelmilla, mutta tietenkin hän antoi niihin omat mausteensa. Isoin projekti oli vuonna 1830 valmistunut Ludwigsburgin hautakappeli puiston edustan pienelle saarelle. Tänne hän siirrätti isänsä ja äitinsä jäännökset Sorvalin hautausmaalta. Lisäksi sinne valmistui myös oma hautausmaa suvun muille jäsenille. Tänne ei Willimiehelläkään ollut pääsyä, joten kaikki kuvat ovat kaukaa otettuja.

Alueen puusto on vanhaa

Paul von Nicolayn aikana puisto avautui myös ulkopuolisille, vaikka se aluksi vaatikin paronin myöntämän lupalapun. Hänen kuoltuaan kartano siirtyi hänen pojalleen ja lopuksi hänen pojalleen Paulille, joka kuoli 1919 sukunsa viimeisenä miehenä. Miespuolisten jälkeläisten loputtua, omistajaksi siirtyi Paulin sisko Marie ja viimeisenä toinen sisarus Sofia Louise von der Pahlen. Heidän aikanaan Monrepos muuttui kuuluisaksi nähtävyydeksi, jollaisena mummoni aina muisti Monrepos`n. Parhaimmillaan puistossa kävi mummoni lisäksi 15000 muutakin vierailijaa.

Idylliä

Luonto tekee upeimmat taideteokset

Pahimpiin paikkoihin on tehty portaita

Mikäpä tässä on levähtää

Maisemia Monrepopuistosta

Reitti huvimajalle on vanha

Jatkosodan jälkeen kartanosta tuli puna-armeijan henkilöstön virkistyspaikka, jonka jälkeen päärakennus muutettiin 1952 päiväkodiksi. Lisäksi alueelle nousi lasten huvipuisto. Alue myös rapistui ja monia rakennuksia piti purkaa 1960-luvulla. Sen seurauksena alue julistettiin suojelukohteeksi ja sitä alettiin kunnostamaan. Lopulta huvipuistokin lakkautettiin ja alueesta muodostettiin valtiollinen luonnonsuojelupuisto Park Monrepo.

Siinä pieni historiapaketti puiston vaiheista, mutta nyt lienee syytä esitellä ne lupaamani kohteet? Ensimmäiseksi vuorossa on kartanon kirjastorakennus, jonka piti mennä tänä vuonna remonttiin, mutta en ole käynyt katsomassa onko mitään tehty. Ehkä ensi suvena joudan taas paikan päälle?

Monrepos`n pääportti

Monrepos`n pääportti lienee arkkitehti Carl LLudwig Engelin suunnittelema, mutta koska se on rakennettu? Tarkkaa vuosilukua tietää tuskin kukaan, mutta se on varmaa että se tehtiin vuoden 1830 jälkeen. Kyseinen portti oli paikoillaan vielä neuvostovuosinakin, koska siitä on jäljellä tieto sen paikallaanolosta vielä vuonna 1954. Tuon jälkeen se huonokuntoisena purettiin ja rakennettiin uudelleen vanhojen piirustusten mukaisesti 1985.

Kartanon päärakennus kaipaisi pikaisesti remonttia

Korjattuna tämä olisi upea kaikkine pylväineen

Kartanon kirjastorakennus, nykyinen päärakennus, valmistui 1780-luvulla ja se on nähnyt paljon. Täällä Ludwig von Nicolay säilytti laajaa kirjastoaan, joka käsitti yli 9000 nidettä. Niistä 8000 lahjoitettiin Helsingin yliopston kirjastolle 1916. Se olikin fiksua, koska ajat muuttuivat. Talvisodan jälkeen rakennus toimi venäläisten sotasaalisvarastona ja jatkosodan aikana suomalaisten sotasairaalana. Sotien jälkeen siellä toimi päiväkoti ja vanhainkoti. Nykyisin se on tyhjänä.

Ludwigsburgin hautakappeliin meneminen mantereen puolelta on vaikeaa

Ludwigsburgin hautamonumentti Suomenlahden puolelta

Tämä kannattaisi ehdottomasti remontteerata

Ludwigsburgin hautamonumentti on Nicolayn suvun hautakappeli, minne suvun edustajia on haudattu. Paikka muistuttaa goottilaiseen tyyliin rakennettua linnaa ja olisi pikaisen restauroinnin arvoinen. Remontti kannattaisi tehdä jo senkin takia, että lähivuosina se saavuttaa arvostetun 200 vuoden iän!

Neptunuksen temppelin kivijalka

Neptunuksen temppelistä on jäljellä ainoastaan kivijalka, vaikka se on rakennettu jo kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran tämä roomalaiselle merenjumalalle rakennettu temppeli valmistui n. vuonna 1806. Sen suunnitteli italialainen arkkitehti Giuseppe Martinelli. Tässä puurakenteisessa temppelissä oli sisällä Neptunusta esittävä patsas, minkä jalustaa koristi delfiinit. Temppeli purettiin 1950-luvulla, jolloin veistos katosi samalla kertaa.

Suomalainen Pro Monrepos-yhdistys teki aloitteen sen uudelleen pystyttämisestä vuonna 1999. Montaa vuotta tämä uusi temppeli ei kerinnyt olla ihmisten ilona, kun joku idiootti sytytti sen palamaan kesäkuussa 2011. Kolmatta temppeliä tuskin nousee paikalle ainakaan suomalaisilla euroilla... 

Narkissoksen lähde

Narkissos tulee Kreikan mytologiasta ja se on antanut nimensä lähteelle, jota paikalliset ovat hyödyntäneet vuosisatojen ajan, kenties pidempäänkin. Sen vedellä on kuulemma parantavia vaikutuksia! Alkuperäiseltä nimeltään se on "silmä". Jo vuonna 1799 lähteeseen rakennettiin vesisäiliö ja hana, mutta lopullisen muotonsa Narkissoksen lähde sai vuonna 1820, jolloin arkkitehti Montferrandin suunnitelma toteutettiin.

Matkalla viimeiselle kohteelle, jäi reitin varrelle parikin koivuista huvimajaa

Reitti ei ole liikuntarajoitteiselle

Periltä löytyi Wäinämöisen patsas

Williladykin tunsi hengenheimolaisuutta Wanhan ukon kanssa

Wäinämöinen näppäilee kannelta

Eipä ole Wäinämöinenkään saanut olla Monrepossa rauhassa! Ensimmäinen Wäinämöistä esittävä patsas pystytettiin jo vuonna 1831. Sen oli tehnyt tanskalainen kuvanveistäjä Borup. Jostain kumman syystä Borupin veistos joutui ilkivallan kohteeksi ja se korvattiin jo vuonna 1873 Johannes Takasen Wäinämöisen laulu teoksella. Se katosi talvisodan aikana ja korvattiin kolmannella Wäinämöisellä. sen teki pietarilainen Konstantin Bobkov ja se pystytettiin paikalle vuonna 2007. Se on kopio Takasen Wäinämöisestä.

Päivitys 16.12.2017

Monrepos on kokemassa kummia. Uusi Neptunuksen temppeli on nousemassa, ties monennenko kerran? Linkki vipurilaiseen sanomalehteen täältä.