sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kouvola / Marskin ritarin synnyinkoti

Tänään on juhlapäivä. Äiti ikääntyi tuossa alkuviikolla ja tänään on isäukon vuoro saada kokonaiset 80 vuotta plakkariin. Tiedossa on siis pienimuotoiset kinkerit, koska näin korona-aikana vanhempani eivät suurempia riskejä ota, eikä pidäkään. Niinpä siis pienellä joukolla kokoonnumme ranchille viettämään juhlaa grillauksen ja kahvittelun merkeissä. Eiköhän sitten kymmenen vuoden päästä voida juhlia isomminkin, vaikkapa pukujuhlien merkeissä. Tällä kertaa asusteeksi saa riittää shortsit ja T-paita kansallisjalkine Crocksien kera. 

Vaikka isäukko ei kerennytkään talvi- eikä jatkosotaan, niin onhan tuo jälkikäteen kaikki taistelupaikat käynyt koluamassa ominensa. Nuo reservijärjestöjen tekemät reissut ovat olleet kuuleman mukaan yhtä räyhäkkäitä kuin viime sotien veteraanien sodissa kokemat. No, ilman aseitahan nuo on heitetty, mutta onpa joukossa jopa tekoja, jotka ovat johtaneet kuulusteluihin asti..... Niin ja onhan minut ja isäukko pariin kertaan konepistoolilla ohjattu oikealle reitille. Noita kokemuksia meille vielä ehkä tulee lisääkin, kunhan päästään taas itänaapurin puolelle. Elikkä onnea ja pitkää ikää näin netinkin välityksellä!
Marskin ritari Aholan kotitalo

Koska tänään on juhlapäivä, niin lienee aika esitellä vähän normaalia juhlallisempi kohde, minkä löysimme Williladyn kanssa ihan sattumalta. Kohde sijaitsee Kouvolan Sippolassa ja hiekkatietä kurvaillessamme huomasimme talon seinässä melko uuden laatan, joka kertoi talon olevan Marskin ritari Arvo Aholan synnyintalo. Lukaisin kotiinpalattuamme miehen sota-ansioista ja on pakko sanoa, että kyllä onkin tästä talosta lähtenyt sotatielle kova sälli. Suosittelen jokaista lukaisemaan hänen ansioistaan täältä. No, eipä tähän porukkaan ihan joka poika päässytkään! 
Mies on laattansa ansainnut

Muistolaatta on kiinnitetty talonseinään 2018 ja laatta paljastaa sen julkaisemisesta vastanneet tahot. Nyt minä lähden juhlimaan. Palaan taas viikon kuluttua linjoille.... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita