sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan hiekkalinna

Tänään liikutaan vielä yhden kirjoituksen verran satama-alueella. Linnoitusniemen pohjoispäästä löytyy kesäisen Lappeenrannan turistirysä numero yksi. Kyseessä on perheen pienimmille tarkoitettu hiekkalinna. Hiekkalinna nimitys on ehkä hivenen vaatimaton, koska alueen rakentamiseen on käytetty kolme miljoonaa kiloa hiekkaa.

Tästä ammattilaiset ovat muotoilleet erilaisia veistoksia, joiden yhteisenä teemana tänä vuonna on Willimiehenranta. Teema liittyy selkeästi myös blogiini, jonka nimen idea tulee suoraan Lappeenrannan vaakunasta, missä on kuvattuna Willimies. Nimen alkuperä tulee kaupunkimme ruotsinkielisestä nimestä Villmanstrand.

Lähdetäänpä liikkeelle…
Lappeenranta oli aikoinaan tervakaupan tärkeä keskus
Willimies on saanut kasvon piirteet Lappeenrannan tunnetuimmalta henkilöltä, Jouni Hynyseltä
Lappeenranta sai aikoinaan kaupunkioikeudet Ruotsin silloiselta hallitsijalta kuningatar Kristiinalta ja vuosi oli 1649. Tätä merkkihenkilöä ei ole unohdettu, vaan hän on saanut oman veistoksen.
Kuningatar Kristiina antaa kaupunkioikeudet Villmanstrandille, siis Lappeenrannalle
Lappeenrannan historiaan kuuluu oleellisesti myös yhteiset hallitsijat Venäjän kanssa. Niinpä myös Aleksanteri III vaimoineen on päässyt veistoksen hahmoiksi. Mukana on myös Merkki-koira, joka matkusti keisarivierailun aikana keisarillisissa vaunuissa ja seurasi keisarinnaa joka paikkaan. Merkki onkin ehkä yksi Suomen kuuluisimmista koirista.
Keisaripari ja Merkki-koira
Tämän vuotinen hiekkalinna on jo yhdeksäs peräkkäinen ja jatkoa seuraa takuulla. Täällä on myös lapsiperheitä houkuttelemaan tarjolla Suomen halvin huvipuisto. Pääsymaksua, eikä muitakaan maksuja ei ole. Kaikki on siis ilmaista. Jos haluat tutustua aiempien vuosien kuviin, niin täältä löydät valokuvia.

Lappeenrannan koululaiset osallistuvat myös joka vuosi ja tänä vuonna heidän suunnitelemansa Willimiehenluola on huippupaikka. Täällä minäkin tunsin olevani kotona. Lopuksi tietenkin laitettava vielä oma kuva, jotta koululaisten osuuskin tulee esiteltyä.
Willimies perheineen Willimiehenluolassa
Hiekkalinna on avoinna joka päivä, kunnes se suljetaan 1.9.2012, joten vielä on runsaasti aikaa käydä tutustumassa. Ainoa poikkeusvuosi oli 2005, jolloin massiiviset rankkasateet tuhosivat rakennelmat etuajassa. Muistatte varmaan tuon kesän ja samaan aikaan pidetyt yleisurheilun MM-kilpailut Helsingissä. Silloin ei edes hiekkatöiden päälle ruiskutettu liima jaksanut pitää alueen veistoksia kasassa. Toivottavasti tänä suvena riittäisi aurinkoa sateen sijasta!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan satama-alue

On taas ollut melkoiset helteet viime päivinä, mutta olen urhoollisesti harrastanut liikuntaa tulevaa koitosta varten. Muutama viikko olisi vielä aikaa harjoitella Lykynlamen portaita varten! Ensi viikolla kaikki kolme Willimiestä lähtevät pariksi päiväksi harjoittelemaan Joensuuhun tulevaa kilpailua varten. Ennen sitä minulla oli kuitenkin aikaa polkupyöräillä Lappeenrannan kauniissa satamassa. Joten tyrkätään tähän kirjoitukseen kaikki muut satama-alueella olevat kohteet, joista en mitään erillistä juttua aio tehdä.
Näkymä satamaan Saimaan suunnalta
Aloitetaan vaikkapa pikkulapsista tai miksei lapsenmielisistä henkilöistä. Harvassa kaupungissa leikkimökit ovat tuskin tehty historiallisia kohteita kuvaamaan. No meillä täällä Lappeenrannassa lapset voivat vierailla Lappeenrannan raatihuoneen kopiossa sisälläkin! Willimiestä jurppii, kun kutsua alkuperäiseen, siihen Suomen vanhimpaan puiseen raatihuoneeseen, ei ole vielä kuulunut. Kävin siis täällä korvauksena.
Raatihuone, minne ei tarvitse erillistä kutsua!
Lisäksi satama-alue on näin kesäisin täynnä erilaisia kelluvia laivoja ja aluksia. Useimmat toimivat  nykyaikaisilla moottoreilla, mutta joukossa on välillä myös vanhaa höyrylaivaromantiikkaa. Vierasvenelaiturissa näkee välillä melko hulppeita veneitä, mutta eiköhän tuossa satamassa kellu muutaman miljoonan euron edestä tavaraa ihan meidän paikallisten osaltakin?
SS Leppävirta
Vierasvenelaituri kylpylän edessä
Lisäksi satama-alueelta löytyy vielä muutama miellyttävä elementti, siis veden lisäksi. No suihkulähde tietenkin suihkuttelee tuota märkää päivät pitkät, mutta lisäksi alueen viihtyvyyteen on panostettu erilaisin kukkaistutuksin, joista laitan tähän alle yhden esimerkiksi.
Laivan muotoiset kukkapenkit...mielestäni upeat
Tämä blogihan pyrkii, siis yrittää jotenkuten, esitellä paikallista historiaa, muistomerkkejä ja nähtävyyksiä. Pakkohan se on sitten tuoda jotain vanhaakin tähän kirjoitukseen. Olkoon siitä esimerkkinä sataman pyöreä kioski, joka on rakennettu 1950-luvulla. Siinä on taas hyödynnetty paikalliseen tapaan edelisen rakennuksen osia. Kioskin pylväät ovat edesmenneestä ns. Jaakkolan kirkosta, mikä oli tällä samalla paikalla. Kyseessä ei ollut kirkko vaan lihantarkastamo torituotteille, lisäksi alakerrassa olivat myös laivaliikenteen odotustilat, pikkupuoteja ja tietysti kahvila. Kyseinen rakennus valmistui vuonna 1907 ja purettiin 1960-luvulla. Tarkkaa vuotta en löytänyt mistään.
Sataman pyöreä kioski, missä Jaakkolan kirkon tolpat ovat nykyisin. Ensi kerralla kurkkaa tarkasti katon tuuliviiriä!!!
Lisäksi yksi muistomerkki löytyy vielä satamasta. Nurmikolle on asetettu yksinäinen vanha ankkuri, mistä Willimies ei osaa sanoa yhtään mitään, mutta pitäähän sitä satamassa nyt edes yksi ankkuri olla.
Ankkuri. Tiedätkö mitä tämä ankkuri kuvaa ja milloin se on asetettu tuolle paikalle?

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Keisarinlaituri

Tänään vuorossa vähän vanhempi kohde(v.1876) ja osittain vanhoilla kuvillakin mennään. Meinasin eilen käydä kuvaamassa tämän kohteen uudelleen, mutta parhaalla kuvauspaikalla oli nuori kuhertelemassa, joten häveliäisyyssyistä jätin punkematta paikalle kolmanneksi pyöräksi. Joten vanha kuva kohteesta, mutta muistokyltistä otettu on ihan uunituore. Sen ottamista ei häirinnyt edes nuorison läsnäolo olutkasseineen kyltin läheisyydessä.
Keisarinlaiturin muistolaatta
Nykyisin kohteen virallisena nimenä on keskilaituri, mutta meille paikallisille tämä on keisarinlaituri. Nimi johtuu Venäjänmaan keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri III tänne tekemistä keisarillisista vierailuista Lappeenrantaan. Olen aiheesta kirjoitellut aieminkin, mutta tyrkätään vähän lisää tietoa.
Ensimmäisellä vierailullaan vuonna 1885 keisaripari lapsineen, seuralaisineen ja palvelijoineen muodostivat lähes 130 henkisen seurueen. Tämä seurue saapui Lappeenrantaan juuri valmistunutta junarataa pitkin 4.8.1885 klo 17.00. Asemalla heitä odotti vastaanottokomitea ja keisarillinen vierailu alkoi. Kirkossa käynnin ja sotajoukkojen tarkastuksen jälkeen seuraavana päivänä keisaripari nousi huvijahtiinsa Marevoon, joka oli tuotu Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrantaan.
Keisarinlaituri kesällä 2012
Matka Saimaan kanavalle tehtiin kolmella aluksella, joista ensimmäisessä matkusti keisarillinen perhe. Kanavaa mentiin aina Mustolaan saakka, mistä keisaripari käveli takaisin Mälkiän sululle. Huvittava tapahtuma sattui matkalla, koska keisari kuuli naisen huutavan kovalla äänellä eläköön, eläköön…. Aleksanteri ei unohtanut tätä episodia, vaan antoi myöhemmin uudelle höyrylaivalle nimeksi ”Eläköön”. Tanskalaissukuinen keisarinna Dagmar antoi samalla kertaa toiselle alukselle nimeksi ”Willmanstrand”. Ilmeisesti matka on painunut heidän mieliinsä.
Palatessaan risteilyltä kohti laivojen kiinnityspaikkaa keisarinlaituria, heitä vastaan souti yhdeksän kansallispukuista naista, jotka toivoivat saavansa soutaa keisarinnan kylpylän rantaan. Ei ihme, että tämä tanskalaissyntyinen keisarinna oli suomalaisten suosiossa, koska hän osasi ottaa yleisönsä. Tietenkin tanskankielisyys helpotti hänen kommunikointiaan suomalaisten kanssa. Joka tapauksessa hän istahti venhoon, jonka kustannuksiin oli yli 7000 suomalaista naista osallistunut. Saavuttuaan kylpylänrantaan vene lahjoitettiin hänelle. Olisi kiva tietää, missä tuo soutuvene nykyisin on?
Seuraava vierailu tapahtui 5.8.1891 ja tälläkin kerralla keisaripari saapui junalla Lappeenrantaan. Vierailuun sisältyi ainoastaan yksi ”huvittelupäivä”, jolloin keisaripari seurueineen vieraili keisarillisella huvialus Marevolla(taas) Imatralla kosken kuohuntaa seuraamassa. Paluumatka päättyi taas keisarinlaituriin Lappeenrannan satamaan.
Päivitys 18.9.2025
Keisarinlaituri on entisellä paikallaan keisaria odottamassa. Tuskin on kuitenkaan koskaan saapumassa....




torstai 5. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Halkosaaren paviljonki

Eilen esittelyvuorossa oli uusi sotakorvauslaiturilla sijaitseva näköalapaviljonki, mutta tänään hypätään sataman toiselle puolelle Halkosaareen. Täältä löytyy satama-alueen toinen paviljonki. Lisäksi tämä on historiallisestikin merkittävämpi kuin eilen esitelty.
Halkosaaren paviljonki Saimaalta kuvattuna

Lappeenrannan kaupunki päätti vuonna 1895 tehdä erilaisia kaunistamistoimenpiteitä. Tällöin kaupungin katujen varsille päätettiin istuttaa vaahteroita, mutta erinäisten syiden takia päädyttiin korvaamaan vaahterat lehmuksilla. Kaikkien merkittävien katujen varsille istutettiin puita ja niinpä Lappeenranta tunnetaan myös lehmusten kaupungin nimellä. Laila Hirvisaari(ennen Hietamies) on kirjoittanut seitsemän osaisen Lehmusten kaupunki kirjasarjan, missä liikutaan Lappeenrannan historiassa aikavälillä 1929-1944. Willimiehelläkin oli tämän suhteen aiemmin aukko sivistyksessä, mutta nyt yöpöydälläni on kirjasarjan toinen osa, joten aukkoa paikkaillaan.
Samaan kaupungin kaunistamissuunnitelmaan sisältyi myös tämän Halkosaaren paviljongin rakentaminen. Rivakkaasti kun toimeen ryhdyttiin, niin jo samana vuonna 1895 paviljonki valmistui Matkailijayhdistyksen paikallisosaston toimesta. Piirustukset laati N.Menander.
Willimiehen omassa menneisyydessä tällä paikalla on myös oma lokeronsa. Omalla Solifer mopolla tuli monena iltana kurvattua erään Tuijan kanssa tänne paviljongille auringonlaskua ihailemaan. Saattoi siinä parit auringonnousutkin tulla nähtyä. Missähän Tuija, jonka sukunimeä en muista, mahtaa nykyisin olla?
Päivitys 7.9.2025
Kyllä täällä kelpaisi auringonlaskua katsella vieläkin, mutta pääasia että paikka on kunnossa.



keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Rantapaviljonki

Eilen oltiin sotakorvauslaiturilla ja tänään myös. Siirrymme vain laiturin kärkeen. Sieltä löytyy tämän päivän kohde, rantapaviljonki. Tämä näköalatorni valmistui arkkitehti Jaakko Vatasen suunnitelmien pohjalta vuonna 2004.
Sotakorvauslaiturin rantapaviljonki
Täällä Willimiehet ovat pyörineet viime aikoina useasti, koska olemme etsineet tänne piilotettu geokätköä. Hyvin on piilotettu, koska ei vaan löydy. Ehkä joskus? Paviljonki tuntuu olevan kovasti suosittu tänä päivänä, koska harvoin siellä saa olla rauhassa, vaan aina on väkeä liikkeellä. Kieltämättä näköalat satamaan ja Saimaan suuntaan ovat hulppeat.
Paviljonkia kiertää aurinkokello, vaikka se nyt alkukesästä on harvemmin oikeaa aikaa näyttänytkään sateiden ja pilvisyyden takia. Tänään alkoi helteet, joten ehkä se vielä osaa näyttää oikeaa aikaakin.
Lemmenlukot rantapaviljongin yläkerroksessa 
Lisäksi rakastuneet parit ovat löytäneet tämän kohteen. Jo aiemmin esittelemässäni Huokausten sillalla törmäsin samaan, silloin vielä minulle vielä outoon asiaan. Ihmettelin miksi hitossa ihmiset laittavat lukkoja sillankaiteisiin, mutta täällä niitä on vieläkin enemmän. ”Ahkeran tutkimustyön” jälkeen sain selville, että kyseessä on Unkarista joskus 1980-luvulla liikkeelle lähtenyt villitys. Nämä ns.lemmenlukot kiinnitetään yhdessä siltaan tai johonkin muuhun kohteeseen ja avain heitetään menemään. Tällä varmistetaan yhteinen, onnellinen ja ikuinen parisuhde. Tietojeni mukaan kuitenkin joka toinen liitto päättyy eroon, joten lähivuosina saattaa olla paviljongin ympärillä sukeltajia liikkeellä! Toivottavasti olen väärässä...
 Onnea vaan kaikille rantapaviljonkiin lukon kiinnittäneille!
Päivitys 14.9.2025
Paviljonki on paikallaan, eikä ole muuttunut. No, pientä muutosta toki on! Paviljongin kaiteisiin lukittujen lemmenlukkojen määrä on moninkertaistunut. Siinä olisi magneetilla metallia etsiville työsarkaa paviljongin kupeessa. Avaimia pohjasta löytynee satoja....






tiistai 3. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Sotakorvauslaituri

Sotakorvauslaituri, nykyisin pohjoislaituri
Toinen maailmansota Suomen osalta päättyi siltä osin hyvin, että säilytimme itsenäisyytemme. Valitettavasti Neuvostoliitto oli niskan päällä sodan päättäneessä Moskovan rauhanteossa ja Suomen osaksi lankesivat maksettavaksi huikeat sotakorvaukset. Pelkät aluemenetykset ja sodan raunioittama Suomen talous ei riittänyt Neuvostoliitolle, vaan Suomen oli lisäksi maksettava 300 miljoonaa dollaria sotakorvauksina.
Sodan runtelemalle Neuvostoliitolle rahaa tärkeämpää oli saada heidän kipeästi kaipaamia teollisuustuotteita, joista laivat muodostivat merkittävän osuuden. Tässä kohtaa Lappeenrannan rooli oli astua esiin ja edesauttaa laivojen toimittamista Neuvostoliittoon. Totta kai Lappeenrannan tehtaat toimittivat paljon muitakin tuotteita rajan taakse, mutta tänään keskitymme laivoihin.
Lähdetään liikkeelle Lappeenrannan sataman pohjoislaiturilta. Tällä nimellä laiturialue tunnetaan nykyisin, mutta historian hämäristä paljastuu muutakin. Laiturilta löytyy muistokyltti, missä kerrotaan laiturin aiemmasta toiminnasta. Asiaa valaisee entinen nimi: sotakorvauslaituri.
Muistokyltti sotakorvauslaiturilla
Esittelin jo aiemmin Huokausten sillan, jota piti korottaa viime sotien jälkeen, jotta rautateitse kuljetettavat laivat mahtuivat kulkemaan kaupungin halki rautatietä pitkin. Miksi rautateitse? Eikö alusten olisi ollut helpompi kulkea Saimaan kanavaa pitkin? Aivan varmasti olisi ollut, mutta kanava oli kärsinyt vaurioita sodassa ja liikennöinti sen kautta mahdotonta. Niinpä kaikki Saimaan vesistöalueella rakennetut sotakorvausalukset tuotiin Lappeenrantaan ja lastattiin täällä juniin, joiden määränpää oli Neuvostoliitto.
Kaikkiaan aluksia siirrettiin 149 kappaletta, joten vilskettä on riittänyt. Minäkin muistan omasta nuoruudestani kyseisen paikan, jossa oli vielä junakiskot tallella. Käyttö oli vähäistä, mutta isommat alukset nostettiin tai laskettiin tätä kautta. Omista nuoruuskuvista en löytänyt valokuvaa sotakorvauslaiturista alkuperäisessä kunnossa, mutta lappeenrantalaisen Harri Frestadiuksen sivuilta voit käydä kurkkaamassa miltä laituri näytti 1970-luvulla. Suosittelen tätä sivustoa tutkittavaksi vähän enempikin…täynnä kuvia Lappeenrannasta.
Alue siistittiin vasta 2000-luvun alkuvuosina ja nyt vanha sotakorvauslaituri on täysin kunnostettu. Lisäksi laiturin päähän rakennettiin näköalapaviljonki vuonna 2004, mistä kerron huomenna lisää.
Päivitys 13.9.2025
Toivottavasti koskaan ei tarvitse lähettää enää sentinkään edestä rahaa tai tavaraa itänaapuriin Sotakorvauslaiturin kautta. Toki ei muualtakaan.....





maanantai 2. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan satama

Helteinen Lappeenranta, kesä ja rento meininki…mistähän sitä muualta löytäisi kuin täältä Lappeenrannan satama-alueelta. Paikka on meille paljasjalkaisille lappeenrantalaisille sekä myös matkailijoille kuin kesäinen olohuone. Täällä Willimieskin kesäisin lorvailee…tai siis hoitaa sosiaalisia suhteita! Tänä suvena on tuo vetelehtiminen jäänyt vähemmälle.
Lappeenrannan satama linnoituksen valleilta kuvattuna
Paikkana kaupunginlahti(entinen Taikinanlahti) ympäristöineen on parasta mitä kesäinen Lappeenranta tarjoaa. Alueelta löytyy tarjontaa aamusta iltaan ja vanhemmille jopa aamun asti. Lapsille on ilmainen hiekkalinna, minkä tosin vähän isommat lapsenmieliset ovat rakentaneet. Kuljetukset hoitaa puhtaalla maakaasulla liikkuva katujuna Höyry-Wille sekä tietysti omin jaloin pääset minne vain. Etäisyydet eivät ole pitkät.
Nälän iskiessä satamakioskien pakollinen ostos näin kesäisin on paikalliset herkut Vety tai Atomi, joita on syöty hyvällä ruokahalulla jo 1950-luvulta lähtien. On noita muutama livahtanut Willimiehenkin kitusiin viime viikkoina. Tulevaa vedonlyöntiä ajatellen olisi pitänyt jättää herkut väliin, mutta kuka noita voi vastustaa?
Saimaan suunnalta satamaan saavuttaessa kannattaa tähdätä kahden paviljongin välistä!
Vielä kun laululavalla on livemusiikkia niin aikahan kuluu kuin iltamissa. Satamatorilla on usein erilaisia tapahtumia, joista mieleen jäi etenkin viime kesäinen naisten rantalentopalloturnaus. Anteeksi, biitsiähän se on! Toivottavasti pelaisivat sen torilla tänä kesänäkin?
Alueelta löytyvät myös laivaravintolat Prinsessa Armaada ja Suvi-Saimaa, joissa palvelu pelaa ja takuulla löytyy juttuseuraa moneen makuun. Jos laivat eivät kiinnosta, niin Lappeenrannan Kasinon veden päälle rakennettu terassi on vaihtoehtona. Täällä kannattaa varautua paikallisten uteluihin matkalaisen kotipaikasta, koska täällä katsellaan vähän kieroon tuppisuisia turisteja, jotka istua nököttävät yksikseen tuoppi nenän alla. Rohkeasti vaan haastelemaan, koska ei teitä purematta syödä. Ollaan kuitenkin keskellä vilkkaita karjalaisia, joten rohkeasti vaan!
Nostalgiset höyrylaivat, satamatori ja snagarit vetyineen. Törmäillään! 
Satama on kesäisin täynnä erilaisia aktiviteetteja. Saimaan saaristoon ja Saimaan kanavalle suuntautuvat risteilyt tuntuvat olevan tänä kesänä yhtä suosittuja kuin ennenkin, vaikka alkukesän säät ovat olleet melko koleat – täällä Lappeenrannassakin! Risteilyaluksina satamassa toimivat Carelia, Kristina Brahe ja Camilla, joista Kristina Brahe ja Carelia tekevät myös suosittuja Viipurin risteilyjä. Hinta ei ole kallis, joten tässä vihje lomamatkan suunnittelijoille!
Lisäksi satamasta löytyy muitakin aluksia, joista voit ostaa itsellesi tai ryhmällesi sopivan risteilypaketin. Willimieshän oli äskettäin äiteen syntymäpäiväristeilyllä Suvi-Ellen aluksella, jossa kaikki toimi hienosti. Kiitokset kapteenille ja henkilökunnalle. Suosittelen lämpimästi tätäkin vaihtoehtoa.
Satama-alue on melko laaja ja siihen tutustuaksesi kannattaa mielestäni kävellä satama-alue muutamaan kertaan läpi sekä bongata kohteet, joita esittelen täällä blogissa. Tiedoksenne, että lähipäivinä liikutaan Lappeenrannan satama-alueella.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Linnoituksen krouvi

No niin, nyt on Big Band musiikit kuunneltu ja aamuyöllä palattu Imatralta kotiin. Matkailu avartaa mieltä ja ainakin rahapussia. Tämä selvisi, kun räknäilin eilisen menoja. Humppafestivaalien aikaan oli paljon halvempaa. Tosin onhan tässä se hyvä puoli, ettei Käteisen Jyrki ja Urpolaisen Jutta pääse lahjoittamaan noita rahoja eteläisen Euroopan köyhille, vaan rahat pysyvät lähialueilla. Saavat pärjäillä Välimeren rannoilla omilla euroillaan…

On se kumma, etteivät kreikkalaiset ole perehtyneet oman maansa historiaan. Ksenofon niminen kaveri kirjoitti jo 300-luvulla eKr. Talouden taito teoksen, missä kerrotaan selkeästi kuinka taloutta pitää hoitaa. Sen voisi lahjoittaa vaikka jokaiselle kreikkalaiselle iltasaduksi, tosin eihän niillä ole rahaa painattaa sitä! Toinen hyvä neuvo, mikä kreikkalaisilta on unohtunut, on oman isäni antama neuvo. Ohje kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan: Säästetty euro on tienattu euro. Tuolla neuvolla olen  pärjännyt…….vaihtelevasti.
Sitten asiaan. Tämän päivän kohde on mukava esitellä. Nimittäin jotain meillä lappeenrantalaisilla on, mitä muilta puuttuu! Järkeä meillä tietenkin riittää, mielikuvitusta meiltä ei ainakaan puutu ja mennyttä aikaa täällä vaalitaan mitä omituisimmin keinoin. Kyllä noilla eväillä pärjää aina!
Siinä johdatus päivän kohteeseen, mikä on ravintola Linnoituksen krouvi. Tämä punatiilinen rakennus valmistui ensimmäisen maailmansodan aikoihin tai vähän ennen, mutta joka tapauksessa 1910-luvulla. Tarkkaa rakentamisvuotta ei löytynyt, eikä alkuperäisestä käyttötarkoituksestakaan ole täyttä varmuutta. Toisen lähteen mukaan se on rakennettu sotilaiden asuinrakennukseksi, mutta yhdessä lähteessä mainitaan, että se olisi rakennettu sotilaskäyttöön tartuntatautisairaalaksi.
Linnoituksen krouvi. Useat asiakkaat ovat syntyneet täällä...aiemmin!

Varmaa on se, että rakennuksessa on toiminut ravintola Linnoituksen krouvi vuodesta 2006. Ennen tätä viimeisintä käännettä on tämä rakennus nähnyt sisällään kaikenlaista! Talossa on vietetty ilon- ja takuulla myös surun hetkiä. Talossa sijaitsi vuosina 1944-1955 Lappeenrannan kaupungin synnytyssairaala ja monet paikalliset ovatkin puhkuneet ensi parkaisunsa näiden tiiliseinien sisällä. Ravintola jopa järjesti teemaillan jokunen vuosi takaperin täällä syntyneille.
Synnytyssairaalavaiheen jälkeen rakennus toimi Kaakkois-Suomen sädehoitokotina, kehitysvammaisten päivähoitolana, teatterina, yksityisasuntona ja taiteilijoiden työtilana. Melkoisen laidasta laitaan ovat eri aikakausien käyttötarkoitukset vaihdelleet. Nykyisin tiloissa toimii ravintola ja voin vakuuttaa, että ruoka-annokset ovat erinomaisia. Kävin nimittäin viime viikolla kuvausretken jälkeen syömässä vähän hiukopalaa ravintolan terassilla. Suosittelen lämpimästi!

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Etelä-Karjalan museo

Eilen onnistuin välttämään lähdön naapurikaupunkiin Imatralle. Siellä pidetään taas jokavuotiset Big Band festivaalit. Tänään ei kieroilu enää onnistunut vaan on kuulemma pakko lähteä, joten tyrkätään tämän päivän kohde hyvissä ajoin jakeluun! Imatralle asti on siis mentävä, vaikka enempi tykkäisin osallistua Lappeenrannan nyt jo edesmenneille humppafestivaaleille. On nimittäin mukavat muistot 1980-luvun alkuvuosilta, jolloin osallistuin erään paikallisen daamin kanssa humppamaratoonille. No se nyt jäi pahasti alkutaipaleelle, kuten tämä nykyinenkin urheiluharrastus. Muut nojailivat paljon pitempään…esimerkiksi tämän kappaleen tahdissa.
                              Erkki Junkkarisen "Lappeenrantaan", lienee
                              tosin kuvattu Luumäen Risulahdessa?

Mutta siirrytäänpä asiaan. Nyt on ilmailuaiheiset kohteet tältä erää kuvattu, mutta jatketaan aiheella vielä jossain vaiheessa. Tänään kuitenkin palataan Lappeenrannan linnoitukseen. Esittelyvuorossa Etelä-Karjalan museo.
Etelä-Karjalan museo
Etelä-Karjalan museo toimii linnoituksen pohjoiskärjessä sijaitsevissa vanhoissa luonnonkivistä tehdyissä rakennuksissa. Ne eroavat selvästi aiemmasta rakennuskannasta, sekä myös niitä uudemmista puusta tai tiilestä valmistetuista rakennuksista. Kyseisten kahden rakennuksen rakennusmateriaali on paikallista kalkkikiveä lähellä sijaitsevasta Ihalaisen kalkkikivilouhimosta, missä toiminta jatkuu edelleen.
Näiden kahden rakennuksen piirustukset on laadittu ja hyväksytty vuonna 1800 ja niiden alkuperäinen tehtävä oli toimia tykistövarikkona, mistä muistona museon edessä on edelleen kaksi ranskalaista tykkiä vm.1881 vartioimassa linnoituksen rauhaa. Nämä rakennukset oli tarkoitettu korvaamaan aiemmin paikalla sijainnut puinen tykistövarikko. Tarkka rakentamisvuosi ei ole tiedossa, mutta on oletettavaa, että rakentaminen on aloitettu pian piirustusten hyväksymisen jälkeen.
Ranskalaista tykistöä v.1881
Täytyy antaa täydet pisteet Etelä-Karjalan museolle siitä, etteivät ole poistaneet rakennuksen seinässä olevaa kylttiä, missä mainitaan rakennusten olevan 1700-luvulta peräisin. Sen sijaan museovieraita "hämäämään" on toisen rakennuksen seinään pultattu uusi kyltti, missä kerrotaan valmistumisajankohdaksi 1800-luvun alku. Tällaista historia joskus on, kun asiat painuvat unholaan. Siksi onkin tärkeää arkistoida ja museoida mahdollisimman laajasti kansallinen perintömme. Tässä asiassa annan Etelä-Karjalan museolle täydet pisteet.
Uusi kyltti
Vanha kyltti
Käykäähän myös kurkkaamassa museon näyttelyitä, sisällä olevaa Viipurin kaupungin pienoismallia tai vaikkapa kiertämässä  linnoituksen luontopolku. Willimies aikoo nimittäin ensi viikon aikana kiertää tuon luontopolun, vaikka en noista kasveista mitään ymmärräkään. Saatan siis jopa oppia jotain uutta!
Muistakaa myös, että museossa käyminen sivistää ja sen voi suorittaa myös ilmaiseksi. Talvisaikaan joka kuukauden ensimmäinen perjantai on avoimien ovien päivä linnoituksen museoissa!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Lentorykmentti 3 komentopaikka

Eilisessä tekstissä sivuttiin tämän päivän aihetta eli lentorykmentti 3:n komentopaikkaa ja johtokeskusta, mikä perustettiin Lappeenrantaan kesäkuun puolivälissä 1944. Komentopaikka perustettiin Lappeenrannan Huhtiniemeen ns. reservikomppanian tiloihin ja komentopaikkana toimi Kareliatalo, mikä on nykyisin Steinerkoulun tiloina.
Kareliatalo, lentorykmentti 3 komentokeskus kesällä 1944
Täältä käsin johdettiin ilmavoimien osalta kesän 1944 torjuntataisteluita, joihin komentopaikan alaisuudessa toimineet hävittäjälaivueet 24 ja 34 ottivat osaa. Komentopaikka toimi täällä sodan loppuun asti johtajanaan rykmentinkomentaja G-E Magnusson. Hänelle myönnettiin myös 26.6.1944 Mannerheimin risti sotilaallisista ansioistaan. 
Torjuntataisteluiden aikana komentopaikasta muodostui koko Karjalan kannaksen ilmatoiminnan johtokeskus, jossa laivueiden toiminta sopeutettiin lentorykmentti 4 pommituslentolaivueiden ja osasto Kuhlmeyn toimintaan. Tämä toiminta oli keskitettyä ilmatoiminnan johtamista, joka oli aikaansa edellä monin tavoin.
Muistolaatta Kareliatalon seinässä
Kareliatalon muistolaatta kertoo tästä toiminnasta ja se paljastettiin 17.6.1998 Ilmavoimien juhlavuotena, jolloin ilmavoimamme saavuttivat 80 vuoden iän. Tämän muistolaatan ovat hankkineet Karjalan lennoston kilta ja Kaakkois-Suomen ilmailumuseo. Kareliatalon sisälläkin on seinässä aiheeseen liittyvä muistolaatta, mutta sitä ei ollut mahdollisuutta kuvata. Kenties joskus myöhemmin!
Päivitys 30.11.2025
Huhtiniemen mysteeriin ja moneen muuhunkin historianhetkeen kuuluva rakennus on edelleen jäljellä ja toivottavasti on vielä pitkään.... 




torstai 28. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Torjuntavoiton muistomerkki

Tänään jatketaan ilmailuaiheisilla muistomerkeillä. Vuorossa Lappeenrannan lentokentän edustalla olevassa puistikossa sijaitseva kesän 1944 torjuntavoitto-muistomerkki.
Kesän 1944 torjuntavoiton muistomerkki
Kyseinen muistomerkki on pystytetty kesäkuun puolivälissä vuonna 1944 Immolasta Lappeenrantaan siirtyneiden lentorykmentti 3:n hävittäjälentolaivueiden 24 ja 34 lentäjien muistoksi. Myös kyseisen lentorykmentti 3:n komentopaikka siirtyi Lappeenrantaan. Syy näiden laivueiden siirrolle Lappeenrantaan oli saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn siirtyminen Immolaan.
Hävittäjälaivueiden ”paras työpäivä” oli 20.6.1944, jolloin neuvostojoukot vyöryivät Viipuriin massiivisen ilmasuojan turvin. Tällöin hävittäjälaivueet 24 ja 34 pudottivat yhteensä 51 viholliskonetta saman päivän aikana ilman omia menetyksiä. Tämän jälkeen vihollinen keskitti joukkonsa Talin-Ihantalan alueelle, missä ne lopullisesti pysäytettiin.
Hävittäjälentolaivueet 24 ja 34 tekivät osansa kesän 1944 torjuntavoitossa
Koska molemmat lentolaivueet oli sijoitettu samalle kentälle, niin riskejä välttääkseen ne hajasijoitettiin 23.6.1944. Tällöin lentolaivue 34 siirtyi Taipalsaareen, kun taas lentolaivue 24 jäi Lappeenrantaan. Torjuntavoiton saavuttamiseen nämä lentolaivueet antoivat oman panoksensa. neljänkymmenen päivän aikana ne ampuivat alas yhteensä 425 viholliskonetta ja vaurioittivat lisäksi 78 lentokonetta. Samaan aikaan omat tappiot olivat 18 Messerschmitt 109 lentokonetta. Lisäksi kahdeksan lentäjää sai surmansa ja kolme joutui sotavangiksi.
Tämän muistomerkin tekijä ja julkistamisvuosi ovat kirjoittajalle mysteeri. Jos lukijoiden joukossa on asiasta tietoa, niin yhteyttä rohkeasti. Karjalan lennoston kilta ja Kaakkois-Suomen ilmailumuseo yhdistys ovat muistomerkin pystyttäneet.
Päivitys 23.7.2025
Muistomerkki on paikallaan ja näissä kuvissa kaiverrukset näkyvät hyvin. Sen sijaan paikan päällä oli vähän hankala saada selvää tekstistä. Ilmoittelin asiasta Ilmailumuseossa ja katsotaan tehdäänkö asialle mitään. Infotaulu voisi olla hyvä ja helppo ratkaisu?