Lappeenranta / Ortodoksinen leirikirkko

Leirikirkon muistomerkki

Olen ”kehunut” Lappeenrantaa jo  yli sadassa kirjoituksessa, mutta pitäähän se taas yksi ikäväkin tarina kirjoittaa meistä vilkkaista karjalaisista, jotka olemme aina eläneet idän ja lännen välimaastossa. Tämäkin tarina liittyy edellisten tavoin ortodoksisuuteen. Tarinaan liittyy myös kaunein kirkko, mikä ikinä on Lappeenrannan alueelle pystytetty. Valitettavasti sitä ei enää ole. Suosittelen, että käyt kurkkaamassa vanhoja kuvia täältä ja täältä.

Näkyvä muisto tästä vanhasta leirikirkosta on sen alkuperäisellä sijainti paikalla seisova jykevä kreikkalaiskatolinen risti, jossa on ikoni keskellä. Tämän muistomerkin pystyttämisestä vastasi Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta vuonna 1978.

Ikoni leirikirkon muistomerkin ristissä

Lappeenranta vanhana sotilaskaupunkina oli venäläisten armeijan osastojen harjoittelupaikkana kesäisin. Ensimmäinen pienimuotoinen kesäleiri järjestettiin täällä jo vuonna 1817 ja rautatien valmistumisen jälkeen vuonna 1885 leirit muodostuivat jokavuotisiksi. Alueella,  jossa kesäleirejä pidettiin tunnetaan nykyisinkin Leiri nimisenä kaupunginosana. Alue on tasaista hiekkamaata ja siinä oli hyvä järjestää suuriakin harjoituksia. Nykyisin alueella sijaitsee Lappeenrannan lentokenttä ja Suomen toiseksi suurin tavaratalo Prisma 

1890-luvulta lähtien telttamajoituksesta siirryttiin kiinteämpään rakennuskantaan ja alueelle rakennettiin myös miehistötiloja ja kerhorakennuksia. Alueelle sijaitsi myös Suomenmaalaisia tarkk`ampujaosastoja, joten reipas kilpailuhenki vallitsi näiden kansallisuuksien välillä. Kilpailuhengestä kertonee jotain venäläisen eversti Kazantsovin maininta, että venäläisten rakennusten koko, sijoitus ja ulkonäkö olivat selkeästi suomalaisia hienompia.

Suomalainen sotaväki lakkautettiin vuonna 1901 ja tämän seurauksena maahan sijoitettiin entistä enemmän venäläisiä sotilaita. Nämä sotilaat kävivät linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Seuraavaksi päätettiin rakentaa ensimmäinen leirikirkko, mikä sijaitsi nykyisen varuskuntasairaalan läheisyydessä. Tätä kirkkoa aikalaiset ovat kuvanneet liiterimäiseksi. Kirkko valmistui vuonna 1901. Samaan aikaan linnoituksen kirkko oli remontissa, joten kaupunkiseurakunta käytti samaa kirkkoa aina vuoteen 1903 asti.

Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoff oli tarkastusmatkalla Lappeenrannassa vuonna 1903 ja kiinnitti huomiota kirkon huonoon sijaintiin ja ulkomuotoon. Hänen määräyksestään alettiin suunnittelemaan ja rakentamaan uutta leirikirkkoa, joka on tarinamme aiheena.

Leirikirkko valmistui venäläiskansallista puutyyliä soveltaen ja sen suunnitteli sotilasinsinööri M.Redjko. Peruskivi laskettiin 11.5.1903 ja hirsirakenteinen kirkko valmistui seuraavana vuonna. Se vihittiin käyttöön 17.6.1904 eli samana päivänä kuin Nikolai Bobrikoff kuoli. Häntä ammuttiin muutamaa päivää aikaisemmin senaatin portaikossa. Niinpä jää epäselväksi, olisiko hän ollut paikalla kirkon vihkimistilaisuudessa?

Kirkko pyhitettiin venäläisten sotilaskirkkojen tapaan pyhälle Nikolaokselle, Lyykian Myrnan arkkipiispalle. Läntisessä traditiossa hänet tunnetaan paremmin Santa Clausina. Nikolaos/Santa Claus tunnetaan myös kauppiaiden, apteekkarien ja panttilainaajien suojelijana. Merimiehiin ja muihin matkustavaisiin hänet liittää legenda uppoavan laivan miehistön pelastamisesta. Siksi kai sopii hyvin, että leirikirkon vanha pyhää Nikolaosta esittävä ikoni on esillä Lappeenrannan lentoasemalla lentomatkustajia suojelemassa.

Valitettavasti tämän runsaita puukoristeluita sisältäneen kirkon elämänkaari jäi lyhyeksi. Venäläisten vetäydyttyä Suomen itsenäistyttyä, jäi kirkko tyhjilleen. Osa ikoneista ja esineistä päätyi linnoituksen ortodoksiseen kirkkoon, mutta osa myös varastoitiin muualle. Venäläisyyden symbolina leirikirkko koki suuren häväistyksen itsenäisyyden alkuvuosina. Vaikka ovet olivat lukittu, niin ilmeisesti kaupungin poliisiviranomaiset availivat ovia iltaisin, jotta kirkossa voitiin järjestää tanssiaisia. Remuamisen takia loput esineistä tuhoutuivat ja lopulta sitten kirkko suuressa isänmaallisuuden puuskassa päätettiin purkaa. Purkamisen jälkeen rakennusmateriaali myytiin huutokaupalla ja korkeimman tarjouksen teki kauppias Kinnunen. Ilmeisesti Kinnusen talon kaakeliuunit lämpenivät ”ryssänkirkon” laudoilla pitkään?

Kenties noloin tapaus näin jälkikäteen ajateltuna on erään ”hurskaan” luterilaisen suorittama kierrätysoperaatio. Hän nimittäin kuljetti yhden kirkon kupoleista omalle kesähuvilalleen ja asetti sen ulkokäymälän katon koristeeksi!!! Toivottavasti samankaltaiset ajat eivät koskaan palaa!

Lappeenranta / Ortodoksinen seurakunta

Eilisessä kohteessa oli historian lehtien havinaa kaiken maailman siniveristen poiketessa täällä Lappeenrannassa ortodoksisessa kirkossa vierailemassa. Ortodoksisuudesta emme luovu tänäänkään, vaan esittelyvuorossa tältä erää viimeiset kohteet Lappeenrannan linnoituksesta. Muutama kohde jää odottelemaan vielä esitysvuoroaan, mutta niistä pitää yrittää ensin kaivaa lisää tietoa esiin. Tähän mennessä ei vaan ole löytynyt. Mutta matka jatkuu linnoituksen esittelykierroksen jälkeenkin! Siispä nyt tyrkätään kaksi rakennusta samalla kertaa, että joudutaan kohti uusia haasteita.

Pappilan rakennus, nykyisin asuinkäytössä

Kirkon vieressä on vuonna 1900 valmistunut uusrenesanssia edustava rakennus, joka valmistui ortodoksisen seurakunnan pappilaksi. Tätä ennen seurakunnan pappi oli joutunut asumaan vuokralaisena yksityisasunnossa tai kasarmilla. Tämä aiheutti paljon ongelmia, joita venäläinen sotaväki aiheutti. Näitä värikkäitä tarinoita voit lukea Aimo Vuorisen Lappeenrannan kirkot teoksesta. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Pappilan naapurissa sijaitsee nykyisin seurakuntakotina ja kirkkoherranviraston tiloina 1910-luvulla valmistunut punainen tiilirakennus. Kyseessä on entinen miehistökasarmi ja huomiota kiinnittää rakennuksen koristeellisuus, vaikka kyseessä on sotaväelle tarkoitettu rakennus. Tällaisessa silmä lepää!

Seurakuntakotina oleva entinen kasarmirakennus

Kyltti seurakuntakodin seinässä

Kokonaisuutena ortodoksinen seurakunta muodostuu näistä kolmesta rakennuksesta, jotka kaikki ovat vähintään sata vuotta vanhoja. Kuinkahan moni seurakunta Suomessa pystyy samaan!

Lappeenranta / Ortodoksinen kirkko

Suomen vanhin ortodoksinen kirkko v. 1785 Lappeenrannan linnoituksessa

Lappeenrannan linnoituksen rakennuksista esittelemme tänään ortodoksisen kirkon, joka on maamme vanhin! Kirkon virallinen nimi on Neitsyt Marian suojeluksen kirkko (Pokrovan kirkko). Ortodoksisuus Lappeenrannassa on kovassa nosteessa tällä hetkellä Venäjältä maahan muuttaneiden ansiosta ja ortodoksinen seurakunta lienee ainut kirkkokunta, minkä jäsenmäärä kasvaa. Me suomalaisethan olemme melko maallista joukkoa ja moni on eronnut kirkon jäsenyydestä kirkollisveron takia. Toisaalta se on ymmärrettävää, mutta toisaalta melkoisen säälittävää!

Ortodoksisuus Lappeenrannassa on ollut kiinteä osa kaupunkikulttuuria 1740-luvulta lähtien, jolloin kaupunkimme liitettiin suureen Venäjänmaahan. Tämän takia välittömästi nousi esiin ajatus ortodoksisesta kirkosta. Ensimmäinen kirkko vihittiinkin käyttöön jo 6.8.1744. Kyseessä oli paremminkin puinen rukoushuone, jonka viipurilainen pappi Mokij Lavrentjev vihki käyttöön. Se sijaitsi nykyisen kirkon välittömässä läheisyydessä.

Ensimmäinen vakinainen ortodoksinen kirkko Lappeenrantaan tehtiin 1760-luvulla. Ensimmäinen virallinen maininta kyseisestä kirkosta on vuodelta 1765, jolloin linnoituksen komendantti Bardot de Marni vaati luterilaisten siviilivirkamiesten osallistuvan ortodoksisiin jumalanpalveluksiin. Tämä kirkko oli Karl Paulinin suunnittelema puukirkko, joka sijaitsi nykyisen kirkon paikalla. Siinä oli länsipäädyssä nelikulmainen yksinkertainen torni. Tornin ylin osa oli kellotorni, jonka päällä oli kevytrakenteinen katos. Ilmeisesti tälle ortodoksiselle kirkolle oli tilausta, koska venäläiset sotilaat toivat usein perheensä matkassaan. Lisäksi Venäjältä saapui yhä enemmän kauppiaita, jotka asettuivat Lappeenrantaan. Kansainvälisyys oli "teemana" täällä jo 1700-luvulla, mutta idästä saapuneita tulijoita yhdisti ortodoksisuus.

Taloudellinen toimeliaisuus lisääntyi ja uusia suunnitelmia linnoituksen alueelle laadittiin. Alueelle haluttiin järjestystä ja sen takia laadittiin uusi asemakaava, jonka seurauksena siviiliväestö joutui muuttamaan pois linnoituksen alueelta. Alueen linnoitustyöt alkoivat toden teolla 1770-luvulla ja vuonna 1780 Venäjän keisarinna vahvisti linnoituksen rakennusten järjestyssäännön. Suunnitelmissa oli myös uusi kivinen kirkko.

Alkuperäinen suunnitelma otti huomioon tulevaisuudenkin tarpeet, mutta rahoitusta ei löytynyt. Suunnitelmia oli siis karsittava. Tällöin laadittiin suunnitelma pienemmästä kirkosta ja sitä rakennettiin vuodet 1782-1785 edellisen kirkon paikalle. Venäjän valtion kustantaman kirkon kivijalka tehtiin lohkokivestä, joita tuotiin veneillä Saimaalta. Itse kirkkorakennus tehtiin tiilestä. Rakennus oli yksilaivainen ja pohjakuvioltaan suorakaiteen muotoinen. Länsipäädyssä oli kapeampi torniosa ja itäpäädyn alttari oli viisikulmainen muodoltaan.

Kirkko etelän suunnalta kuvattuna.

Uusi kirkko (Suomen vanhin ortodoksinen kirkko) vihittiin käyttöön 26.8.1785 ja sai vihkimyksessä entisen nimensä. Sen nimikkoikoni on noin vuodelta 1780 oleva Pokrovan ikoni, joka kuvaa Neitsyt Mariaa suojelemassa Konstantinopolia, mutta useat kirkon sakraaliesineet ovat tätäkin vanhempia. Ne ovat vuodelta 1757.

Kirkon valmistuessa seurakunnassa oli 368 henkeä, mutta 1800-luvun alussa jo peräti yli 2000 henkeä. Ilmeisesti kirkossa on riittänyt vilskettä. Tämän jälkeen seurakuntalaisten määrä väheni, koska linnoitus menetti sotilaallisen merkityksensä.

Mikään rakennus ei tietenkään kestä loputtomasti ajan kulutusta, joten kirkkoa kunnostettiin vuonna 1849. Tällöin lattiat uusittiin, uunit korvattiin uusilla ja kupolirakennelmia korjailtiin. Torni muutettiin myös kahdeksankulmaiseksi ja se sai valeikkunat. Näillä muutoksilla pärjättiin aina vuosisadan vaihteeseen asti, kunnes vuonna 1901 kirkko rakennettiin käytännöllisesti katsoen uudelleen.

Tämä muutos oli osittain ”Suomen vihatuimman miehen” kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin ansiota. Hänen vaikutuksestaan kirkon muutostyöt etenivät ripeästi, vaikka kyseessä oli periaatteessa kirkon uudelleen rakentaminen. Kirkon remontin rahoittamiseen osallistuivat huomattavilla summilla myös kaupungin venäläisperäiset kauppiassuvut, kuten Wolkoffit ja Tasihinit. Näistä esimerkiksi Wolkoffit kustansivat omasta pussistaan kirkon sähköistämisen. Alkuperäisestä kirkosta jäi jäljelle vain kellotorni ja alttaripääty. Kirkon uudeksi pohjaratkaisuksi tuli kolmilaivainen leveä pyhäkkö. Tämä laajennettu pyhäkkö otettiin käyttöön 28.10.1901 Nikolai Bobrikoffin ollessa läsnä kirkon vihkimistilaisuudessa.

Tämänkin jälkeen pyhäkköä on korjailtu moneen otteeseen, viimeksi vuonna 1984. Tällä hetkellä kirkko näyttää ulospäin olevan taas remontin tarpeessa, jotta se olisi valmis ottamaan vastaan arvovaltaisia vieraita entisen ajan malliin. Bobrikoffin lisäksi täällä ovat vierailleet keisari Aleksanteri I vuonna 1803 ja Aleksanteri III perheineen vuosina 1885 sekä 1891. Milloinhan seuraava siniverinen vierailee paikalla?

Lappeenranta / Ruutikellarit

Viime sunnuntai ehtoo oli yksi kesän miellyttävimpiä. Kiitokset tästä kuuluu Lappeenrannan Walliveljien vetäjälle Kalle Rapille. Kerrottakoon tietämättömille, että Walliveljet on Lappeenrannan kirkon takana sijaitsevassa ruutikellarissa toimiva poikapartiolippukunta. Kaikkien lukijoiden kannattaa ehdottomasti perehtyä lippukunnan nettisivuihin täältä ja miksei vaikkapa osallistua toimintaankin? Ikärajaahan partiotoiminnassa ei ole.

Ruutikellarin sisäämkäynti. Kuvan otti palkaton assistentti Ari Niemelä

Kalle otti yhteyttä jo jokin aika takaperin ja ehdotti, että Willimiehen kannattaisi piipahtaa ruutikellarissa. No totta hitossa sitä mennään, jos ovet aukeavat paikkoihin minne ei muuten olisi asiaa! Eikä tarvinnut pettyä! Lisäksi Kalle osoittautui juttumieheksi, jolta sain muutamia uusiakin vihjeitä tulevista kohteista. Nyt pitää vain yrittää kaivaa tietoja jostain esiin! Kiitoksia Kalle.

No joo, siirrytään asiaan. Lippukunnan käytössä oleva vanha 1780-luvun loppupuolella rakennettu ruutikellari on olennainen osa Lappeenrannan kirkon ympärillä olevia ns. Nikolain valleja. Niiden tarkoitus oli turvata Lappeenrannan linnoitusta mahdollisilta vihollisilta. Vallithan sijaitsevat yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista, aiemmin esittelemäni vanhan näkötornin vieressä.

Maan alla sijaitseva ruutikellari on noin 15 metriä pitkä ja noin 6 metriä korkea tila, johon on mahtunut ruutisäkki ja ammus poikineen. Ruutikellari on nykyisin katettu katoksella ulkopuolelta, mutta aiemmin se on ollut kokonaisuudessaan maan sisällä.

Ruutikellari

Meillä oli mielenkiintoiset keskustelut Kallen kanssa ja pääsin pätemään, kun kysyin että tiedätkös mistä löytyy toinen samanlainen ruutikellari. Ei Kallekaan osannut sanoa, mutta kyllä niitä toinenkin löytyy! Siitä ei valitettavasti turvallisuussyistä ole mitään näkyvissä. Se on täytetty hiekalla, mutta suunnitelmissa on kaivaa se esiin maan alta kenties turistinähtävyydeksi. Mitoiltaan se on hivenen suurempi kuin Kallen esittelemä ruutikellari, mutta uskoisin mallin olevan samankaltainen. Kunhan se kaivetaan esiin, niin sittenhän tuo selviää! Lisäksi tämä vielä maan alle piilotettu ruutikellari on hivenen vanhempi. Se on rakennettu jo 1770-luvulla.

Linnoituksen ruutikellari maan alla

PS. Tajusin vasta poislähdettyäni, että olisi ollut kiva tarinoida lisääkin vaikkapa kaffekupposen ääressä! Ensi kerralla kun törmätään, niin tarjoan pullakahveet. Se on varmaa!

Lappeenranta / Punaisten haudat

Itsenäisyyden alkuaika Lappeenrannassa alkoi väkivaltaisesti sisällissodan takia ja se on jättänyt jälkensä moneen paikkaan. Edellisessä postauksessa esittelemäni punavankien ja teloitettujen muistomerkki liittyy oleellisesti tämän päivän tarinaan. Joten heitetään tähän jatko-osa kyytipojaksi! Liitän tähän paikallisen rock-yhtyeen kappaleen, jonka aikana voit lukaista tarinan. Kannattaa ehkä kuunnella myös laulun sanoja, jotka eivät kerro vuoden 1918 tapahtumista, mutta voisivat kertoa(video poistettu)

Ennen vetäytymistään Lappeenrannan punaiset järjestivät sankarihautajaiset kapinassa kaatuneille punaisille. Suuri joukkohauta kaivettiin työväentalon edustalle ja punaiset ”sankarit” laskettiin haudan lepoon. Tällä hetkellä hautapaikka sijaitsee nykyisen kauppatorin paikalla. Torin alta ei kuitenkaan löydy enää ensimmäistäkään ruumista, koska valkoiset kaivoivat haudan auki lähes heti saatuaan Lappeenrannan hallintaansa. Haudoista nostetut ruumiit siirrettiin nykyiselle Vanhalle Hautausmaalle Kirkkokadun varteen.

Lappeenrannan kauppatori. Joukkohauta sijaitsi suunnilleen ruskean ja vihreän torikopin etupuolella 

Linnoituksessa teloitettujen kohtalo oli toisenlainen. Punavankien ja teloitettujen muistomerkin takana olevalla rinteellä oli joukkohauta, mihin teloitusten uhrit haudattiin. Uhrimäärästä ei ole tarkkaa tietoa, koska monet hakivat teloitetun sukulaisensa pois, etteivät he joutuisi joukkohautaan, vaan saisivat tulla haudatuksi kirkkomaahan. Kaikille tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan suotu. Niinpä nykyisen ravintola Vanhan makasiinin ja viereisen tiilivaraston väliin muodostui hautapaikka.

Linnoituksessa teloitettujen joukkohauta sijaitsi kuvan keskellä. Tämä voisi olla aiheellista varustaa muistopatsaalla?

Hauta oli punaisella aidalla ympäröity ja omaiset pyrkivät pitämään siitä huolta. Aikojen kuluessa satama-alueelle keskittynyt pienteollisuus tarvitsi tilaa. Joukkohaudan tyhjentäminen ja siirtäminen Vanhalle hautausmaalle tuli ajankohtaiseksi. Lopulta jatkosodan aikana vuonna 1942 joukkohauta tyhjennettiin. Haudan tyhjentämisen ja luiden keruun alueelta suorittivat neuvostoliittolaiset sotavangit. Nyt paikasta ei ole jäljellä mitään maan päälle näkyvää rinteiden ja alueella suoritettujen maansiirto-operaatioiden jäljiltä.

Sota-aikana kansallinen sovinto saatiin aikaiseksi sisällissodassa sotineiden osapuolten välille ja se mahdollisti hautamuistomerkin pystyttämisen punaisten uhreille Vanhalle hautausmaalle vuonna 1940. Varmuutta uhrien määrästä tällä pitkänomaisella haudalla ei ole, mutta varovaiset arviot liikkuvat noin 300 surmatun hujakoilla.

Vanha hautausmaa, minne punaiset siirrettiin 1918 ja 1942. Arviolta 300 uhria lepää täällä.

Lappeenranta / Punavankien ja teloitettujen muistomerkki

Historiaan keskittyvän blogin pitäminen on etupäässä mukavaa touhua. Joskus kuitenkin historiasta nousee esiin asioita, jotka eivät ole miellyttäviä. Tämänpäiväinen kohde sai ainakin minut miettimään moneen kertaan elämän raadollisuutta ja ihmisen kykyä olla julma toiselle ihmiselle. Historia on totta kai täynnä vastaavia tilanteita, joissa oman maan kansalaiset ovat nousseet toisiaan vastaan, mutta näin sadan vuoden jälkeenkin on melkoisen vaikea asettua aikalaisten housuihin. Mikä sai heidät käymään toistensa kimppuun, kuten Suomessa tapahtui vuonna 1918?

Vuoden 1918 tapahtumilla on ikävä jälkikaiku vielä tänä päivänäkin. Viime vuosina aiheesta on kuitenkin julkaistu lukuisia teoksia eri paikkakuntien osuudesta tapahtumiin, joten tutkimusaiheena se kiinnostaa historiantutkijoita. Lappeenrannassakin julkaistiin vuonna 1999 julkaistiin teos Koston kevät – 1918. Teoksen ovat kirjoittaneet Marko Tikka ja Antti.O.Arponen. Se kertoo tapahtumista Lappeenrannassa vuoden 1918 sisällissodan aikana.

Teos on herättänyt kritiikkiä, koska se sisältää lukuisia virheitä. Se antaa silti riittävän hyvän kokonaiskuvan Lappeenrannan tapahtumista keväällä 1918. Toisaalta muutakaan ei aiheesta ole kirjoitettu…ehkä seuraava sukupolvi kirjoittaa tämän historian osa-alueen uusiksi. Suosittelen teosta kaikille Lappeenrannan historiasta kiinnostuneille kaikesta huolimatta.

Aiheen kipeyttä ja kuinka aikalaiset kokivat vuoden 1918 punaisten ja valkoisten välisen sodan osoittaa esimerkiksi nykyisten opetuksessa käytettävien historiankirjojen sisältö. Eräässä kirjassa sodasta käytettyjä nimityksiä on kahdeksan kappaletta. Se osoittaa, että sodan eri osapuolet kokivat sodan erilaisena tapahtumana. Itse käytän yleensä termiä sisällissota.

Keväällä 1918 Suomen vasemmisto nousi kapinaan 28.1.1918 ja otti haltuunsa koko etelä-Suomen. Samalla alkoi myös Lappeenrannassa punaisten miehitysaika ja ensimmäiset tilanteen kärjistymiset. Sotaonnen kääntyessä keväällä valkoisten eduksi, pakenivat monet Lappeenrannan punaisista muiden kohtalontoveriensa kanssa kohti Viipuria toivoen pääsevänsä sieltä pakoon Venäjälle. Kaikki pakolaiset eivät päässeet luikahtamaan karkuun ja useat jäivät kotiinsa odottamaan mitä tapahtuisi?

Punavankien ja teloitettujen muistomerkki

Huhtikuun viimeisinä päivinä valkoiset joukot saapuivat Lappeenrantaan ja hävinneen osapuolen vangitsemiset ja surmaamiset alkoivat saman tien. Vankien kokoamispaikka Lappeenrannan linnoitus oli kiihkeiden tapahtumien keskuspaikka. Vangitut punaiset siirrettiin linnoitukseen ja täällä moni koki tiensä pään.

Etelä-Karjalan museon nurkalta löytyy muistomerkki, joka on pystytetty vuonna 1980 muistoksi vuoden 1918 tapahtumille. Muistomerkin ovat pystyttäneet Lappeenrannan sosialidemokraattien ja kansandemokraattien kunnallisjärjestöt sekä ammatillinen paikallisjärjestö. Muistomerkki on tehty punaisesta graniitista ja siinä olevat naarmut kuvaavat luotien iskemiä. Muistomerkkiin on kiinnitetty kuvanveistäjä Erkki Kannoston pienoisreliefi vuodelta 1977. Reliefin aihe on sama, kuin Lahdessa Fellmanin pellolla olevassa sodan muistomerkissä. Se kuvaa punaisten vankien vapauttamista.

Erkki Kannoston reliefi

Lähellä kyseistä muistomerkkiä tapahtuivat sodan veriset jälkiselvittelyt. Muistomerkin takana olevassa rinteessä tapahtuivat punaisten teloitukset, jotka siis alkoivat välittömästi. Teloitukset jakautuivat kahteen jaksoon. Ensimmäisen jakson 25-28.4.1918 välisenä aikana punaisiksi tiedettyjä henkilöitä etsittiin ja tuotiin teloitettavaksi. Seuraava jakso keskittyi 7.5.1918 öiseen aikaan, jolloin teloitettiin kerralla koko punaisten johto. Asian raakuutta kuvaa, että teloittajat suorittivat verityönsä yleensä juovuksissa. Ymmärrettäväksi asian  tekee, kun miettii teloitusten laajuutta.

Ensimmäisen kolmen viikon aikana teloitettiin yhteensä 437 punaista/punaiseksi epäiltyä. Myöhemmin kesällä teloitettiin vielä 130 punaista. Sodan raakuutta ja olojen surkeutta kuvaa tieto vankileirin kuolemantapauksista, joissa syyksi on merkitty kuoleminen tauteihin ja nälkään. Pahimpana aikana heinäkuun puolivälissä heitä kuoli keskimäärin 15 vankia joka päivä.

Ensimmäiset teloitukset tapahtuivat ilman virallista ”lupaa”, koska vasta 13.5.1918 Lappeenrannan vankileiri perustettiin virallisesti. Uhrien virallinen tilastointi alkoi sekin vasta 27.5.1918, joten surmattujen luvuissa on ymmärrettävästi epätarkkuuksia. Virallisesti menehtyneitä oli 27.5-15.9.1918 välisenä aikana 588 vankia. Lisäksi moni menehtyi vielä kotiin päästyäänkin sairauksien takia. Koston kevät kirjaan ja Lappeenrannan teloituksiin liittyvän videon Ylen elävästä arkistosta voit kurkata täältä.

Olkoon teloitettujen lukumäärä mitä tahansa, niin tällä paikalla on oma kolkko menneisyytensä. Silti tapahtuneelle emme voi mitään, mutta ainakin tässä olisi asia mistä menneisyyden virheistä voisi ottaa oppia, ettei näin käy enää koskaan!

Lappeenranta / Katariinantori

Katariinantori idän suunnalta kuvattuna

Keskeltä linnoitusaluetta löytyy Katariinantori, missä armeijan joukkojen katselmukset ja paraatit aikoinaan pidettiin. Tämän torin laidalla oli myös aiemmin esittelemäni vahtituvan kopio – pienempänä tosin. Alkuperäisenä tarkoituksena venäläisillä oli rakentaa alue kolmelta sivulta umpinaiseksi, jolloin ainoa kulkutie torille olisi ollut idänpuolelta. Nämä suunnitelmat eivät toteutuneet milloinkaan.

Nykyään toria ympäröi yhdeltä sivulta asuintaloksi muunnettu kivikasarmi, joka on esitelty taidemuseokertomuksen yhteydessä. Torin länsilaidan rajauksen muodostaa 1800-luvun loppupuolella rakennettu taidokas nikkarityylinen puurakenteinen miehistökasarmi. Vuoden 1876 kartoissa rakennus on hahmoteltuna, joten voisi olettaa rakentamisen alkaneen melko pian tämän jälkeen. Nykyisin tässä rakennuksessa toimii erilaisia taidepuoteja, jotka ovat tutustumisen arvoisia.

Entinen kasarmi, missä huomio kiinnittyy koristeellisiin räystäslautoihin

Muistokyltti kasarmin seinässä

Torin pohjoispuolelta löytyy nykyisin asuinrakennuksena oleva entinen upseeritalo, jossa toimi myös varuskunnan sairaala sekä apteekki. Rakennus on vuodelta 1854 ja sitä on laajennettu nykyiseen muotoon vuonna 1879.  Nämä rakennukset kertovat myös omalta osaltaan linnoituksen rakennuskannan muuttumista 1700-luvun ja vielä 1800-luvun alkupuolen kivisistä rakennuksista vaatimattomampaan suuntaan. Muutos tulee taas 1900-luvun alkupuolella, jolloin siirryttiin rakentamaan tiilestä.

Entinen sairaalarakennus

Muistokyltti entisen sairaalan seinässä

Lappeenranta / Komendantin talo

Tällä talolla on oikeastaan kaksi nimeä, joista se tunnetaan täällä Lappeenrannassa. Alun perin se on tehty 1770-luvulla komendantin virka-asunnoksi. Aiemmin linnoituksen mahtavin mies asui yksityistalossa tai postimestarin virkatalossa vuokralaisena, kunnes heille rakennettiin ensimmäinen oma komendantin rakennus. Ensimmäinen oli puinen talo ja sitä on kuvailtu vaatimattomaksi.

Asutuksen poistuttua linnoituksesta oli aika rakentaa oma kunnollinen kivestä tehty  virkatalo komendantille. Nykyinen väri on marjapuuronvärinen, mutta epäilen ettei se ole alkuperäinen. Täyttä varmuutta en löytänyt tähän mistään. Rakennuksen ulkomuotokaan ei ole alkuperäinen, vaan sitä on aikojen kuluessa muutettu. Siihen on kuulunut alunperin puinen taloussiipi, joka on ollut itä-länsisuuntainen.

Komendantin talo/Käräjätalo 1770-luvulta

Talossa oli aiemmin aumakatto, joka 1800-luvun aikana muutettiin nykyisen kaltaiseksi satulakatoksi. Tälle rakennukselle ei myöskään löydy suunnittelijaa, koska ajanhengen mukaisesti Pietarin sotakollegio toimitti mallipiirustukset, joihin on mahdollisesti tehty joitain paikallisia lisäyksiä.

Komendantintalon takapuoli

Rakennus on mahdollisesti ollut koristeellisempi aikoinaan. Siihen viittaisi talon keskiosassa näkyvät seinästä ulkonevat kaksoispilarit. Löysin myös maininnan, että rakennuksen julkisivua olisi koristanut Venäjän kaksoiskotka osoituksena omistajan virka-asemasta.

Venäjän kaksoiskotka on korvattu nykyisin muistolaatalla

Linnoitus oli sotilaiden valtakuntaa aina Suomen itsenäistymiseen asti ja komendantti hallitsi omaa virkataloaan venäläisten poistumiseen asti. Suomalaiset keksivät rakennukselle sen sijaan muuta käyttöä. Siitä tehtiin käräjätalo, missä Lappeenrannan kihlakunnanoikeus kokoontui. Tästä nimitys käräjätalo, jolla nimellä se nykyisin tunnetaan paremmin. Käräjätalona rakennus toimi aina 1920-luvulta 1990-luvulle. Tällöin tilat alkoivat käydä ahtaiksi ja muutto oli edessä. Nykyisin talossa toimii kaupungin opastuskeskus ja lisäksi sieltä löytyy linnoituksen historiaan keskittynyt kirjasto. Tämä toiminta alkoi vuonna 2003.

Muutostöiden yhteydessä rakennuksen suuri sali palautettiin 1920-luvun ulkoasuun, joilloin näkyviin tulivat tuomari Torsten Boismanin maalaamat seinät ja erilaiset kirjoitukset ovien yläpuolella.

Lappeenranta / Kolme asuintaloa

Lappeenrannan linnoituksen nuorinta rakennuskantaa edustaa tämän päivän kohde tai oikeammin niitä on kolme tällä kerralla. Linnoituksen itälaidalla sijaitsee kolme tiilistä rakennettua sotilaskäyttöön tarkoitettua asuinrakennusta. Niistä eteläisin oli tarkoitettu päällystölle ja loput kaksi miehistölle. Kaikissa näissä kolmessa koristeellisuus on tärkeässä roolissa, mutta päällystölle rakennettu asuinrakennus on mielestäni niistä kaikkein tyylikkäin.

Päällystön asuinrakennus etelästä kuvattuna

Asuinrakennuksessa on erittäin runsaasti tiiliornamentiikkaa kaikilla sivuilla. Jotenkin uskomatonta, että koristeellisuus sotilaskäyttöön tarkoitetuissa rakennuksissakin on ollut noin tärkeää. Olisipa vieläkin tärkeää edes julkisissa rakennuksissa!

Päällystörakennus. Ei paras mahdollinen kuva...talo ei ole vinossa!

Nämä rakennukset ovat valmistuneet 1910-luvulla, mutta todennäköisesti kuitenkin ennen ensimmäisen maailmansodan (1914-1918) alkamista. Tarkkaa tietoa rakentamisvuodesta en löytänyt millekään näistä rakennuksista. Tällä hetkellä talot ovat Lappeenrannan kaupungin vuokra-asuntoina ja näistä taloista Willimiehelläkin oli hetken varattuna asunto, kun muutto Joensuusta Lappeenrantaan oli ajankohtainen. Jäi kuitenkin muuttamatta, koska sain lopulta asunnon kotikonnuilta Kaukaalta.

Miehistön asuintalo. Tänne Willimies meinasi muuttaa vuonna 2008

Keskimmäisestä talosta minulla ei ole kuvaa. Siinä toimii Sonja Tammelan tanssiopisto, jossa on mahdollista saada balettiopetustakin. Ennen tanssiopistoa Willimies kävi tässä rakennuksessa yläasteen(1978-80) aikana suorittamassa kotitaloustunnit, koska Kimpisen koulussa ei ollut meille tiloja. Jos sinua kiinnostaa rakennuksen pohjapiirustus, niin näet sen täältä.

Lappeenranta / Majurskan talo

No niin, humputteluloma Joensuussa on takana. Ilosaarirock nähty ja uusia kokemuksia rikkaampana palattu tänne sateiseen Lappeenrantaan. Laiskana miehenä en jaksa kertoilla suurista kulinaristisista kokemuksista, mitä Joensuussa oli minulle ja pojille tarjolla, mutta käy itse kurkkaamassa Iskä kokkaa blogin päivitykset viime päivien (12-14.7) ajalta. Sieltä selviää meidän ruokalista! Kotona oli tänään tyytyminen nakkeihin ja ranskalaisiin. Ruuan taso tipahti hieman muutaman päivän takaisesta! Kannattaa muuten kurkata myös se kolme minuuttia pitkä videopostaus Lykynlammen portailta…haimme vähän esimakua tulevaan kilpailuumme. Vielä on aikaa treenata kolme viikkoa!!!

Ei kait tässä muuta jaariteltavaa ole, joten palataan takaisin Lappeenrannan linnoitukseen. Täältähän esittelin jo kohteita, mutta jätin homman kesken. Nyt käydään loput kohteet täältä lävitse, että voin palauttaa repullisen kirjoja takaisin kirjastoon. Joku toinenkin saattaa haluta lueskella niitä.

Saavuttaessa linnoitukseen Viipurinportista avautuu hulppea näkymä historialliseen miljööseen. Me kuitenkin keskitymme tänään heti pääportin jälkeen oikealla sijaitsevaan rakennukseen. Kyseessä oleva rakennus tunnetaan täällä Lappeenrannassa ns. majurskan talona, mikä on saanut nimensä rakennuksessa sijaitsevasta kahvilasta. Kahvilan Majurska nimellä taas on oma historiallinen taustansa.

Majurskan talo

Kyseessä on 1850-luvulla, joissain lähteissä rakentamisvuodeksi mainitaan 1855, rakennettu puurakennus. Se on alun perin rakennettu venäläisten upseerien asuintiloiksi. Sen alkuperäiset sisäänkäynnit ovat olleet sisäpihan puolella, joista on päässyt paikallismajurin asuintiloihin. Rakennuksessa on tiettävästi toiminut myös jossain vaiheessa upseerikerho. Vuonna 1901 rakennusta muutettiin vastaamaan paremmin pataljoonan komentajan asuntoa. Silloin rakennettiin useampi sali, kirjastohuone, vierashuone ja lasitettu veranta.

Majurskan talon takapihan kolme sisäänkäyntiä. Lienevät 1900-luvun alkuåpuolen muutoksia

Pataljoonan komentajan asuntona rakennus ei ilmeisesti toiminut kovin kauan, koska vuodelta 1906 löytyi maininta, jossa kerrottiin rakennuksen olevan kolmen naimattoman yliupseerin asuntona. Tässä käytössä rakennus oli Suomen itsenäistymiseen saakka. Itsenäisyyden ajalla rakennus toimi vuosina 1936-1939 kulkutautisairaalana ja 1950-luvulla sen tiloja hyödynsi paikallinen sateenvarjotehdas. Kahvilatoiminta alkoi vuonna 1986. Lisäksi rakennuksessa on tällä hetkellä käsityöläisten myynti- ja näyttelytiloja.

Talon seinästä löytyy muistolaatta

Nykyisin rakennuksessa siis toimii kahvila Majurska, jossa monet ”tärkeät” henkilöt ovat vierailullaan käyneet nauttimassa kuuluisia herkullisia leivoksia kaffen kera. Itselle putkahti mieleeni näistä ”tärkeistä” henkilöistä pääosan esittäjä tosi-TV sarjasta Kauneusklinikka Tiina Jylhä, joka asusteli vielä vähän aikaa takaperin täällä Lappeenrannassa lapsuuskaverini Valkosen Tapen kanssa. Tiina hoiti kaikki asiakastapaamiset kahvila Majurskassa ja kehui ohjelmassa paakkelsseja erinomaisiksi. Totuutta en tiedä, koska ei minun palkoilla ole varaa tuolla piipahtaa. Sinä voit sen sijaan käydä kurkkaamassa surkean videon Majurskan mansikkaleivostestistä Youtubesta. Itse olisin tehnyt paremman videon, jos minulla olisi varaa noin kalliiseen kahviin ja torttuun!

Majurskan taloon kuuluu vielä sen takana oleva hirsinen talousrakennus, missä on ollut ratsuhevosten talli, sauna, leipomo ja palvelusväen asuintilat.

Talousrakennus Majurskan takana

Lappeenrannan Willimieskolmikko

Tänään vuorossa Willimiehen jäljillä blogin kärsimysnäytelmä numero 100, joten julkaistaan vähän normaalia pitempi sepustus. Monta jorinaa on siis jo takana, mutta onhan noita ilmeisesti joku joskus lukenutkin? Hienoa, jos tietoa kauniista kotikaupungistani on levinnyt Lappeenrannan ulkopuolellekin. Vierailijoita ainakin on riittänyt Amerikasta, Egyptistä, Intiasta, Singaporesta ja Tampereelta saakka. En ihmettele, että tutustuvat näihin hienoihin paikkoihin! Olen nimittäin pari kertaa käynyt jopa Helsingissä asti, enkä nähnyt mitään komeampaa noilla retkillä.

Willimies on paljasjalkainen Villimiehenkaupungin asukki ja aikoo jäädä tänne, koska ei keksi yhtään syytä lähteä/muuttaa täältä minnekään. Poikkeuksena tietenkin ”toinen kotikaupunkini” Joensuu, mihin kotiuduin opiskeluvuosina. Joensuu on Lappeenrannan tavoin karjalaiskaupunki, mikä helpotti kotiutumista.

Willimiestä kunnioitetaan kukkaistutuksin Lappeenrannan linnoituksen valleilla

Kerrotaan vähän Willimies nimen alkuperästä. Kyseessä on Lappeenrannan vaakunassa esiintyvä Willimies nuija kourassa. Kyseisen vaakunan käyttöoikeudet ovat Lappeenrannan kaupungilla ja laiskuuttani en ole viitsinyt anoa lupaa vaakunan hyödyntämiseen. No, tuskin myöntäisivätkään oikeuksia tällaiseen tarkoitukseen. Pitänee joskus kuitenkin kettuillessa kysäistä lupaa!

Vanha ruosteinen Willimies sataman pyöreän kioskin katolla

Willimies teki ensiesiintymisen jo vuonna 1649, jolloin Lappeenranta sai kaupunkioikeudet Ruotsin kuningatar Kristiinalta. Ensimmäisenä oikeudet myönnettiin nimellä Lappvedhstrand, mutta pian ruotsinkieliseksi nimeksi vakiintui Villmanstrand (vai miten ne ruotsinkieliset sanat menivätkään). Sanakirjaa apuna käyttäen vapaa suomennos ruotsinkielestä on siis Willimiehenranta. Tästä historiallisesta tsydeemistä blogin nimi tulee, ei siinä sen kummempaa. Ongelmana täällä Lappeenrannassa on se, että meitä Willimiehiä löntystelee näillä nurkilla ihan hemmetisti. Kokeilepa googlata sana Willimies!!!!

Kaksi Willimiestä yhdessä kuvassa

Pitänee kertoa myös blogin tekijäkolmikosta. Omalla nimellä ollaan liikkeellä ja sen voi jokainen lukaista sieltä blogin reunasta. Muutamassa kuvassakin olen jo esiintynyt. Willimiehen pojat eivät halua naamojaan julkisuuteen, vaikka kuvausretkillä ovatkin useasti mukana. Eivät kaiketi halua paljastaa komeita muotojaan kaikelle kansalle. Annetaan heidän jatkaa vaikuttamista taustajoukoissa! Paljastetaan sen verran, että ovat 14- ja 12-vuotiaita!

Tähän kohtaan voisi laittaa vielä kiitokset blogin assistenteille(niille palkattomille), jotka valittamatta ovat aina valmiita kuvausretkille säästä riippumatta. Yleensä heitä on tarvittu sateisina päivinä, kun pojat ovat heittäytyneet hankaliksi ja kieltäytyneet lähtemästä retkelle! Kiitoksia assistentit ja pysytään kavereina, vaikka välillä hermo on kiristynyt puolin ja toisin. Ei tätä enää montaa vuotta kestä?

Pojat lahjoittivat Willimies kynätelineen kirjoittajalle!

Willimies on keski-ikäinen mies, joka on ollut monessa mukana. Elämäni on keskittynyt pääosaltaan Kaukaan kaupunginosaan. Nykyisin asustelen samassa talossa, johon minut tuotiin aikoinaan synnytyslaitokselta. Melko rajoittuneet kuviot! Lapsuus ja nuoruus kuluivat myös Kaukaalla ja blogissa aiemmin esittelemäni Kaukaan koulu oli ensimmäinen opinahjoni.

Täältä tieni vei Kimpisen yläkouluun ja lukioon, mistä valmistuin joskus kauan aikaa takaperin ylioppilaaksi. Silloinen historianopettajani kehoitti jatkamaan  historianopiskeluita, mutta valitsin toisen tien. Lähdin armeijaan(Lappeenrantaan tietenkin) ja sen jälkeen Kaukaan tehtaille miesten töihin. Tarkoitukseni oli olla töissä vähän aikaa ja lähteä opiskelemaan historiaa ensi tilassa. Laiskana miehenä historian opintojen aloittamiseen meni 17 vuotta!

Ensimmäinen työpaikkani sahan tukkiosasto, missä käärin useita vuosia tukkinippuja, ajoin tukkialtaassa venettä sekä toimin nosturinkuskina muiden pikkuhommeleiden lisäksi. Kerran sahavuosina törmäsin paikallisessa ”viihdeluolassa”(Ferrari Bar, kuka muistaa?) entiseen historianopettajaani, joka uteliaana kysyi mitä teen työkseni? Kerroin olevani sahalla töissä, mihin ex-ope tokaisi: Tiesin, ettei sinusta koskaan tule mitään! Sitten iski 1990-luvun lamavuodet ja jouduin pois tukkiosastolta, koska osasto purettiin ja niputusallas täytettiin maalla. Siinä meni erinomainen työpaikka, missä tykkäsin olla. Oli kyllä hienoa aikaa nuo vuodet 1986-1991.

Asfalttikentän kohdalla oli Willimiehen ensimmäinen "pitkäaikainen" työpaikka. Paikalla ei enää ole tukkiallasta, jossa suoritin uimamaisterin tutkinnon kumisaappaissa -37 asteen lämpötilassa

Lopputilihän sahalta lopulta tuli, mutta ennen irtisanomisajan päättymistä sain tarjouksen siirtyä tehdasalueella vaneritehtaalle. Mikäs siinä, lähdin kokeilemaan vuodeksi. Lopulta noita vuosia vaneritehtaalla tuli 19 kappaletta, joten kaipa tykkäsin olla sielläkin. Kaikenlaista hommaa sisältyi noihinkin vuosiin. Aluksi olin CNC-koneistajana, sitten lajittelupuolella, trukkikuskina(Idols-Hanna Pakarinenkin kurvaili siellä) ja lopuksi hiomalinjalla. Tämäkin tie päättyi aikanaan, koska tehdas lakkautettiin ja lopulta räjäytettiin maan tasalle. Lopputili tuli siis lopulta kesällä 2010 tästäkin paikasta, mutta siinä vaiheessa olin jo historianopettajana. Samalla tiellä olen vieläkin.

   Tässä tuhoutuu Willimiehen toinen "pitkäaikainen" työpaikka 

Pitää olla kiitollinen UPM-Kymmenen tarjoamasta mahdollisuudesta opiskella. Aluksi hommasin 2000-luvun alussa liiketalouden merkonomipaperit iltahommina ja siitä jäi kipinä lähteä opiskelemaan historiaa. Siellä meni sitten Joensuun kampusta kierrellessä viisi vuotta. Olin nämä talvet opintovapaalla ja kesät tehtaalla töitä paiskoen tai ainakin niitä teeskennellen! Leikki sikseen, mutta vähän pelottaa tämän nykyisen työpaikan puolesta, koska ilmeisesti levitän huonoa karmaa ympärilleni. Ensimmäinen paikka purettiin ja täytettiin maalla, toinen räjäytettiin maan tasalle. Ainakin eilen vielä nykyinen duunipaikka oli ehjänä…

Tällä hetkellä vaikutan historian opettajana paikallisessa yläkoulussa. Opettajan työ on mukavaa vaihtelua entisiin hommiini ja hitto soikoon…siistiä sisätyötä, eikä edes yövuoroja ole osunut vielä kohdalle!

Päivät täyttyvät myös aika kovalla prosentilla blogin tekemisestä, mutta on samalla mieluinen harrastus. Tarkoitus on jatkaa niin kauan, kuin esiteltäviä kohteita riittää. Nyt vaan tuntuu, ettei ne lopu ikinä! Siis onkin aika ottaa toinen paussi tähän kirjoitteluun. Huomisaamuna startataan kohti Joensuuta ja Ilosaari Rockia poikien kanssa. Samalla vieraillaan Iskä kokkaa bloggaajan tykönä syömässä majavaa ja liukkaita ankeriaita, joita viemme mennessämme. Noilla eväillä pitäisi pärjätä? Majoittuminen tapahtuu Iskän pihamaalla teltassa,  koska ostin tuliterän teltan! Blogin pariin palataan heti kun kotiudutaan takaisin reissusta.

PS. Lopuksi vähän vinoilua Lappeenrannan malliin! Koittakaahan immeiset ihan aikuisten oikeesti laittaa noita vihjeitä paikoista, joita haluaisitte nähdä blogissa. Ihan kaikkia muistolaattoja ja kohteita minäkään en tiedä tästä kaupungista, vaikka paljon onkin vielä reservissä. Myös kommentteja lisää eli aktivoitukaa siellä toisessakin päässä!!!!!!!!! Eikä se satu, vaikka tyrkkäisitte peukun pystyyn blogin facebook sivuilla!

Kaikesta huolimatta hauskaa loppuviikkoa ilman näitä turinoita…palataan ensi viikolla! Poikien toivomuksesta lopuksi vielä musiikkivideo. Tyrkätään siis kaikkien aikojen hittilistan numero ykkönen...Hurriganesin It ain`t what you do. Kuten huomaatte, niin musiikkimaku on ja pysyy...mitä sitä parasta vaihtamaan? Vaikka Willimies onkin enempi parkettien partavaahto kuin partaveitsi, niin tämä uppoaa aina!

    Hurriganes  It ain`t what you do

Lappeenranta / Pappilansalmen lossi

Pappilansalmen lossi. Luonnonvoimat valtaavat alueen

Tänään vuorossa kohde, mikä ei ole nähtävyys eikä myöskään historiallinen kohde. Silti sen vaikutus Willimiehen ja muidenkin lappeenrantalaisten elämään oli merkittävä. Nyt Pappilansalmen lossista ei ole jäljellä kuin ajan kultaamat muistot.

Kauan aikaa sitten 1970-luvulla, kun olin nuori pojankossi, tämä lossi kuljetti meitä päivittäin Kaukaalta Kotasaaren ja Hyötiön uimarannoille. Kyyti oli taattu mihin kellonaikaan tahansa ja usein lossikuski päästi meidät ohjaamoonkin tutustumaan lossin hallintalaitteisiin. Sainpa ainakin yhden kerran jopa ajaa lossia! On mahtanut olla naama näkkärillä…

Monta kertaa paluumatkalla matka-aika venyi pitkäksi, koska salmen läpi kuljetettiin tukkilauttoja vieressä sijaitsevalle Kaukaan tehtaille. Joskus tukkijatat olivat todella pitkiä ja lossille kerkesi muodostua tuntien mittainen jono autoille, mutta fillarilla oltiin aina ensimmäisessä lähtevässä lossissa. Jotain hyötyä fillaristakin.

Ensimmäiset muistoni Pappilansalmen lossista ovat kaiketi 1960-luvun lopusta, jolloin paikalla oli lossi mihin mahtui vain muutama auto. Minkäänlaisia porttejakaan ei ollut, vaan rautakettinki viritettiin poikittain lossin päihin. Tästä lossista voit katsoa kuvan täältä. Tämän jälkeen paikalle tuotiin uusi isompi lossi ja lopulta liikenteen kasvettua myös toinen ruuhkia purkamaan. Noina hyvinä aikoina 1970- ja 1980-luvuilla lossi oli Suomen vilkasliikenteisin lossi, kuinkas muuten!

20 vuotta ilman käyttöä...ja sen kyllä huomaa

Nyt lossit ovat vain muisto, koska ne korvattiin vuonna 1989 käyttöönotetulla Luukkaansalmen sillalla ja vanha lossipaikka on jätetty luonnon armoille. Patotie, jota pitkin lossille kuljettiin, on ajoittain kesällä vihreä vanhan asfaltin alta työntyvästä heinästä ja Saimaa syö patotien seiniä. Saa nähdä kauanko vanhasta lossipaikasta on mitään jäljellä? Tien kaiteet ovat jo kaatuneet ja aallot syöneet tietä kapeammaksi. En kyllä pahastuisi, vaikka tällä paikalla vielä joskus kulkisi lossi. No onneksi ainakaan muistoja ei kukaan voi viedä pois!

Lappeenranta / Valarikon viiva Vol.2

Tämä kohde on vähän toistoa, koska esittelin jo aiemmin 28.4.2012 Lappeenrannan satama-alueella sijaitsevan muistomerkin ”valarikon viiva”. Taustatiedot aiheeseen voit käydä kurkkaamassa sieltä, mutta valarikko oli aikalaisille melkoisen merkittävä tapahtuma. Siitä muistona nämä Saimaan kanavan suulla olevassa rantakalliossa sijaitseva merkintä vuodelta 1900.

Minulla on kuitenkin tämän kohteen julkaisuun erittäin hyvä syy! Olin eilispäivänä "Willimies" vaarin kanssa kuvausretkellä ja hän kysyi matkalla, että tiedänkö mistä tämä kaiverrus löytyy? Kerroin tietäväni ja ajattelin välittää tämän tiedon tätä kautta, niin minun ei tarvitse lähteä paikan päälle kallista kesäloma-aikaa haaskaamaan:)

Valarikon viiva löytyy kallion vasemmasta laidasta. Kesän 1900 vedenkorkeus erottuu vielä selvästi

Kerrottakoon nyt vielä teille lukijoillekin, että kysymys on siis ensimmäisen sortokauden ja samaan aikaan sattuneen Saimaan tulvimisen yhdistelmästä, missä ihmiset yhdistivät kyseiset kaksi elementtiä Venäjän keisarin vannoman valan rikkomiseen. Kivityökaluilla rantakallioon on siis koverrettu merkintä tulvaveden korkeimmasta kohdasta. Tätä korkeammalla Saimaan pinta on ollut viimeeksi kivikaudella.

Tässäpä lähikuva! Vuosiluku erottuu selvästi

Valitettavasti kuvastakin on melko hankala nähdä kaiverruksia, mutta siinä näkyy selvästi vuosiluku. Tarkkaavaisuutta!