Itsenäisyyden alkuaika Lappeenrannassa alkoi väkivaltaisesti
sisällissodan takia ja se on jättänyt jälkensä moneen paikkaan. Edellisessä
postauksessa esittelemäni punavankien ja teloitettujen muistomerkki liittyy
oleellisesti tämän päivän tarinaan. Joten heitetään tähän jatko-osa
kyytipojaksi! Liitän tähän paikallisen rock-yhtyeen kappaleen, jonka aikana
voit lukaista tarinan. Kannattaa ehkä kuunnella myös laulun sanoja, jotka eivät
kerro vuoden 1918 tapahtumista, mutta voisivat kertoa(video poistettu)
Ennen vetäytymistään Lappeenrannan punaiset järjestivät
sankarihautajaiset kapinassa kaatuneille punaisille. Suuri joukkohauta
kaivettiin työväentalon edustalle ja punaiset ”sankarit” laskettiin haudan
lepoon. Tällä hetkellä hautapaikka sijaitsee nykyisen kauppatorin paikalla.
Torin alta ei kuitenkaan löydy enää ensimmäistäkään ruumista, koska valkoiset
kaivoivat haudan auki lähes heti saatuaan Lappeenrannan hallintaansa. Haudoista
nostetut ruumiit siirrettiin nykyiselle Vanhalle Hautausmaalle Kirkkokadun
varteen.
Lappeenrannan kauppatori. Joukkohauta sijaitsi suunnilleen ruskean ja vihreän torikopin etupuolella |
Linnoituksessa teloitettujen kohtalo oli toisenlainen.
Punavankien ja teloitettujen muistomerkin takana olevalla rinteellä oli
joukkohauta, mihin teloitusten uhrit haudattiin. Uhrimäärästä ei ole tarkkaa
tietoa, koska monet hakivat teloitetun sukulaisensa pois, etteivät he joutuisi
joukkohautaan, vaan saisivat tulla haudatuksi kirkkomaahan. Kaikille tätä
mahdollisuutta ei kuitenkaan suotu. Niinpä nykyisen ravintola Vanhan makasiinin
ja viereisen tiilivaraston väliin muodostui hautapaikka.
Linnoituksessa teloitettujen joukkohauta sijaitsi kuvan keskellä. Tämä voisi olla aiheellista varustaa muistopatsaalla? |
Hauta oli punaisella aidalla ympäröity ja omaiset pyrkivät
pitämään siitä huolta. Aikojen kuluessa satama-alueelle keskittynyt
pienteollisuus tarvitsi tilaa. Joukkohaudan tyhjentäminen ja siirtäminen
Vanhalle hautausmaalle tuli ajankohtaiseksi. Lopulta jatkosodan aikana vuonna 1942
joukkohauta tyhjennettiin. Haudan tyhjentämisen ja luiden keruun alueelta
suorittivat neuvostoliittolaiset sotavangit. Nyt paikasta ei ole jäljellä
mitään maan päälle näkyvää rinteiden ja alueella suoritettujen
maansiirto-operaatioiden jäljiltä.
Sota-aikana kansallinen sovinto saatiin aikaiseksi
sisällissodassa sotineiden osapuolten välille ja se mahdollisti
hautamuistomerkin pystyttämisen punaisten uhreille Vanhalle hautausmaalle
vuonna 1940. Varmuutta uhrien määrästä tällä pitkänomaisella haudalla ei ole,
mutta varovaiset arviot liikkuvat noin 300 surmatun hujakoilla.
Vanha hautausmaa, minne punaiset siirrettiin 1918 ja 1942. Arviolta 300 uhria lepää täällä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita