Lappeenrannan Willimieskolmikko

Tänään vuorossa Willimiehen jäljillä blogin kärsimysnäytelmä numero 100, joten julkaistaan vähän normaalia pitempi sepustus. Monta jorinaa on siis jo takana, mutta onhan noita ilmeisesti joku joskus lukenutkin? Hienoa, jos tietoa kauniista kotikaupungistani on levinnyt Lappeenrannan ulkopuolellekin. Vierailijoita ainakin on riittänyt Amerikasta, Egyptistä, Intiasta, Singaporesta ja Tampereelta saakka. En ihmettele, että tutustuvat näihin hienoihin paikkoihin! Olen nimittäin pari kertaa käynyt jopa Helsingissä asti, enkä nähnyt mitään komeampaa noilla retkillä.

Willimies on paljasjalkainen Villimiehenkaupungin asukki ja aikoo jäädä tänne, koska ei keksi yhtään syytä lähteä/muuttaa täältä minnekään. Poikkeuksena tietenkin ”toinen kotikaupunkini” Joensuu, mihin kotiuduin opiskeluvuosina. Joensuu on Lappeenrannan tavoin karjalaiskaupunki, mikä helpotti kotiutumista.

Willimiestä kunnioitetaan kukkaistutuksin Lappeenrannan linnoituksen valleilla

Kerrotaan vähän Willimies nimen alkuperästä. Kyseessä on Lappeenrannan vaakunassa esiintyvä Willimies nuija kourassa. Kyseisen vaakunan käyttöoikeudet ovat Lappeenrannan kaupungilla ja laiskuuttani en ole viitsinyt anoa lupaa vaakunan hyödyntämiseen. No, tuskin myöntäisivätkään oikeuksia tällaiseen tarkoitukseen. Pitänee joskus kuitenkin kettuillessa kysäistä lupaa!

Vanha ruosteinen Willimies sataman pyöreän kioskin katolla

Willimies teki ensiesiintymisen jo vuonna 1649, jolloin Lappeenranta sai kaupunkioikeudet Ruotsin kuningatar Kristiinalta. Ensimmäisenä oikeudet myönnettiin nimellä Lappvedhstrand, mutta pian ruotsinkieliseksi nimeksi vakiintui Villmanstrand (vai miten ne ruotsinkieliset sanat menivätkään). Sanakirjaa apuna käyttäen vapaa suomennos ruotsinkielestä on siis Willimiehenranta. Tästä historiallisesta tsydeemistä blogin nimi tulee, ei siinä sen kummempaa. Ongelmana täällä Lappeenrannassa on se, että meitä Willimiehiä löntystelee näillä nurkilla ihan hemmetisti. Kokeilepa googlata sana Willimies!!!!

Kaksi Willimiestä yhdessä kuvassa

Pitänee kertoa myös blogin tekijäkolmikosta. Omalla nimellä ollaan liikkeellä ja sen voi jokainen lukaista sieltä blogin reunasta. Muutamassa kuvassakin olen jo esiintynyt. Willimiehen pojat eivät halua naamojaan julkisuuteen, vaikka kuvausretkillä ovatkin useasti mukana. Eivät kaiketi halua paljastaa komeita muotojaan kaikelle kansalle. Annetaan heidän jatkaa vaikuttamista taustajoukoissa! Paljastetaan sen verran, että ovat 14- ja 12-vuotiaita!

Tähän kohtaan voisi laittaa vielä kiitokset blogin assistenteille(niille palkattomille), jotka valittamatta ovat aina valmiita kuvausretkille säästä riippumatta. Yleensä heitä on tarvittu sateisina päivinä, kun pojat ovat heittäytyneet hankaliksi ja kieltäytyneet lähtemästä retkelle! Kiitoksia assistentit ja pysytään kavereina, vaikka välillä hermo on kiristynyt puolin ja toisin. Ei tätä enää montaa vuotta kestä?

Pojat lahjoittivat Willimies kynätelineen kirjoittajalle!

Willimies on keski-ikäinen mies, joka on ollut monessa mukana. Elämäni on keskittynyt pääosaltaan Kaukaan kaupunginosaan. Nykyisin asustelen samassa talossa, johon minut tuotiin aikoinaan synnytyslaitokselta. Melko rajoittuneet kuviot! Lapsuus ja nuoruus kuluivat myös Kaukaalla ja blogissa aiemmin esittelemäni Kaukaan koulu oli ensimmäinen opinahjoni.

Täältä tieni vei Kimpisen yläkouluun ja lukioon, mistä valmistuin joskus kauan aikaa takaperin ylioppilaaksi. Silloinen historianopettajani kehoitti jatkamaan  historianopiskeluita, mutta valitsin toisen tien. Lähdin armeijaan(Lappeenrantaan tietenkin) ja sen jälkeen Kaukaan tehtaille miesten töihin. Tarkoitukseni oli olla töissä vähän aikaa ja lähteä opiskelemaan historiaa ensi tilassa. Laiskana miehenä historian opintojen aloittamiseen meni 17 vuotta!

Ensimmäinen työpaikkani sahan tukkiosasto, missä käärin useita vuosia tukkinippuja, ajoin tukkialtaassa venettä sekä toimin nosturinkuskina muiden pikkuhommeleiden lisäksi. Kerran sahavuosina törmäsin paikallisessa ”viihdeluolassa”(Ferrari Bar, kuka muistaa?) entiseen historianopettajaani, joka uteliaana kysyi mitä teen työkseni? Kerroin olevani sahalla töissä, mihin ex-ope tokaisi: Tiesin, ettei sinusta koskaan tule mitään! Sitten iski 1990-luvun lamavuodet ja jouduin pois tukkiosastolta, koska osasto purettiin ja niputusallas täytettiin maalla. Siinä meni erinomainen työpaikka, missä tykkäsin olla. Oli kyllä hienoa aikaa nuo vuodet 1986-1991.

Asfalttikentän kohdalla oli Willimiehen ensimmäinen "pitkäaikainen" työpaikka. Paikalla ei enää ole tukkiallasta, jossa suoritin uimamaisterin tutkinnon kumisaappaissa -37 asteen lämpötilassa

Lopputilihän sahalta lopulta tuli, mutta ennen irtisanomisajan päättymistä sain tarjouksen siirtyä tehdasalueella vaneritehtaalle. Mikäs siinä, lähdin kokeilemaan vuodeksi. Lopulta noita vuosia vaneritehtaalla tuli 19 kappaletta, joten kaipa tykkäsin olla sielläkin. Kaikenlaista hommaa sisältyi noihinkin vuosiin. Aluksi olin CNC-koneistajana, sitten lajittelupuolella, trukkikuskina(Idols-Hanna Pakarinenkin kurvaili siellä) ja lopuksi hiomalinjalla. Tämäkin tie päättyi aikanaan, koska tehdas lakkautettiin ja lopulta räjäytettiin maan tasalle. Lopputili tuli siis lopulta kesällä 2010 tästäkin paikasta, mutta siinä vaiheessa olin jo historianopettajana. Samalla tiellä olen vieläkin.

   Tässä tuhoutuu Willimiehen toinen "pitkäaikainen" työpaikka 

Pitää olla kiitollinen UPM-Kymmenen tarjoamasta mahdollisuudesta opiskella. Aluksi hommasin 2000-luvun alussa liiketalouden merkonomipaperit iltahommina ja siitä jäi kipinä lähteä opiskelemaan historiaa. Siellä meni sitten Joensuun kampusta kierrellessä viisi vuotta. Olin nämä talvet opintovapaalla ja kesät tehtaalla töitä paiskoen tai ainakin niitä teeskennellen! Leikki sikseen, mutta vähän pelottaa tämän nykyisen työpaikan puolesta, koska ilmeisesti levitän huonoa karmaa ympärilleni. Ensimmäinen paikka purettiin ja täytettiin maalla, toinen räjäytettiin maan tasalle. Ainakin eilen vielä nykyinen duunipaikka oli ehjänä…

Tällä hetkellä vaikutan historian opettajana paikallisessa yläkoulussa. Opettajan työ on mukavaa vaihtelua entisiin hommiini ja hitto soikoon…siistiä sisätyötä, eikä edes yövuoroja ole osunut vielä kohdalle!

Päivät täyttyvät myös aika kovalla prosentilla blogin tekemisestä, mutta on samalla mieluinen harrastus. Tarkoitus on jatkaa niin kauan, kuin esiteltäviä kohteita riittää. Nyt vaan tuntuu, ettei ne lopu ikinä! Siis onkin aika ottaa toinen paussi tähän kirjoitteluun. Huomisaamuna startataan kohti Joensuuta ja Ilosaari Rockia poikien kanssa. Samalla vieraillaan Iskä kokkaa bloggaajan tykönä syömässä majavaa ja liukkaita ankeriaita, joita viemme mennessämme. Noilla eväillä pitäisi pärjätä? Majoittuminen tapahtuu Iskän pihamaalla teltassa,  koska ostin tuliterän teltan! Blogin pariin palataan heti kun kotiudutaan takaisin reissusta.

PS. Lopuksi vähän vinoilua Lappeenrannan malliin! Koittakaahan immeiset ihan aikuisten oikeesti laittaa noita vihjeitä paikoista, joita haluaisitte nähdä blogissa. Ihan kaikkia muistolaattoja ja kohteita minäkään en tiedä tästä kaupungista, vaikka paljon onkin vielä reservissä. Myös kommentteja lisää eli aktivoitukaa siellä toisessakin päässä!!!!!!!!! Eikä se satu, vaikka tyrkkäisitte peukun pystyyn blogin facebook sivuilla!

Kaikesta huolimatta hauskaa loppuviikkoa ilman näitä turinoita…palataan ensi viikolla! Poikien toivomuksesta lopuksi vielä musiikkivideo. Tyrkätään siis kaikkien aikojen hittilistan numero ykkönen...Hurriganesin It ain`t what you do. Kuten huomaatte, niin musiikkimaku on ja pysyy...mitä sitä parasta vaihtamaan? Vaikka Willimies onkin enempi parkettien partavaahto kuin partaveitsi, niin tämä uppoaa aina!

    Hurriganes  It ain`t what you do