keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hamina / Lions Club muistokivi

Elämänleppoistaminen on edennyt kevään aikana mukavasti. Nurkista on myyty turhaa tavaraa ja saatiin korvauksena siitä jopa rahaa. Tällä rahalla ostelin moottoripyörään uudet takaiskarit ja muuta tärkeää tavaraa. Sen ainakin opin tästä myyntirumbasta, että nurkkiin tuntuu kerääntyvän tavaraa, mikä on jostain syystä menettänyt tarkoituksensa ja jäänyt käyttämättä. Tästä lähtien aionkin keskittyä jo ostotilanteessa miettimään, tarvitsenko kyseistä tavaraa ihan oikeasti! Tästä eteenpäin aionkin keskittyä muutamaan isompaan säästökohteeseen....niistä myöhemmin.
Muistokivi ja kiven oikealla puolella Leijonapuu

Nyt kun rahaa on taskussa, niin voisin kaiketi siirtyä asiaankin, no tänään sitä on vähänlaisesti luvassa. Nimittäin aina välillä nämä esiinkaivamamme kohteet ovat melkoisen ristiriitaisia, että pitää välillä tosissaan miettiä julkaistakko niitä vai ei? Tätäkin kohdetta mietin pitkään, mutta lopulta päädyin siihen, että se täyttää kriteerit. Niinpä se esitellään samantien, ennen kuin perun puheeni. 

Haminan keskusta-alueelta löytyy paikallisen Lions Clubin istuttama puu, minkä viereen on myöhemmin tuota iso kivenlohkare, mihin on tyrkätty laatta kylkeen. Silloinhan sitä on jo muistomerkki muodostunut... no tässä tapauksessa paremminkin muistokivi, koska tämä on suunnattu niin pienen joukon omakustanteena, jotta siitä voisi käyttää nimitystä muistomerkki.
Muistokiven laatta

Kumpikin tapahtuma, puun istutus sekä muistokivi, liittyvät Haminassa pidettyihin Suomen Lions-liiton vuosikokouksiin. Puu istutettiin 9.6.1996 ja muistokivi asetettiin puun edustalle seuraavan Haminassa pidetyn kokouksen jälkeen 7.6.2009. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita