sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kouvola / Huhdasjärven museoalue

Taas on viikko vierähtänyt ja onkin ollut ihan mielenkiintoinen viikko! Koulussa siirryttiin takaisin lähiopetukseen ja kaksi kuukautta kotoa keittiön pöydän äärestä toteuttamani etäopetusjakso on ohitse. Kokemukset etätyöstä olivat pelkästään positiiviset ja jotenkin en ymmärrä opetusministerimme perusteluita, miksi lopetimme tuon uuden aikakauden kokeilun... Ehkä pienimmille koululaisille siitä on hyötyä, mutta ainakin isommat pärjäsivät kokonaisuutena hyvin. No, päätös on päätetty, joten viimeiset pari viikkoa vielä istutaan koulun penkillä paikkaamassa syntyneitä aukkoja. 

Kesäloman ajalle ei sen kummempia suunnitelmia minulla ole, mutta moottoripyörällä aion tehdä yhden pidemmän reissun, jonka päämäärä on Raatteen tie alkuperäisen Nordkappin sijaan. Milloin tuolle matkalle pääsen onkin sitten ihan usvan peitossa. Tällä hetkellä tuo uskollinen Rosinanteni ei oikein suostu yhteistoimintaan kanssani vaan minun pitää irroittaa siitä kaasutin ja viedä se jonnekin puhdistettavaksi. Ilmeisesti vuosien paskat on kertyneet vääriin paikkoihin ja liikkuminen on liian hidasta minun makuuni. Joka tapauksessa reissun teen......

Lisäksi kesäaikaan pitäisi kaiketi tehdä vielä yksi kuvausreissu Kouvolan suuntaan, jotta saisin jotenkin nämä kohde-esittelyt riittämään bloginpäätösbileisiin saakka. Nehän on tarkoitus jo perinteiseen tapaan pitää 20.12.2020 kieppeillä. Viikonlopunhan tuo muisteluehtoo vaatii, jotta pystyy taas projektin vähäksi aikaa unohtamaan. 

Uusia kohteita ei nyt kummemmin ole listalleni ilmestynyt, mutta rajan takana Venäjällä olisi muutama uusi mielenkiintoinen kohde tulossa, mutta niiden kuvaaminen saa nyt jäädä ellen saa kuvia käyttööni noiden muistomerkkien puuhamiehiltä. Itseäni ei tällä hetkellä houkuttele ajatus Venäjällä liikkumisesta, koska viisuminikin meni toissapäivänä vanhaksi. No, se ei ole se suurin syy, kuten arvaatte! Muistomerkkien kuvaamista enemmän, minua korpeaa Venäjäasiassa se, etten pääse Viipuriin Kentucky Fried Chickeniin syömään maailman parasta kanaa. KFC, tulossa ollaan heti kun tilanne sen sallii ja aion ottaa suurimman annoksen mitä teiltä löytyy!

Vaan tällä kertaa pysytellään Suomessa ja esittelen museoalueen, mistä löytyi kuitenkin ihan oikea muistomerkki ja vieläpä komea sellainen. Tämä Huhdasjärven museoalue on Jaalan kotiseutuyhdistyksen päätoimipaikka. Tänne on kerätty pitkin vanhaa Jaalan pitäjää erilaisia vanhoja rakennuksia vuodesta 1983 saakka. Komea kokoelma niitä onkin paikan päälle kerätty...Kyllä täällä kelpaa erilaisia tapahtumia ja juhlia järjestellä, kuten Puu- ja pölkkypäiviä, mistä kertoo myös sisääntulon viereiseen kiveen kiinnitetty muistomerkki.
Huhdasjärven museoalueen muistomerkki

Juha Lapin toteuttama muistomerkin laatta

Muistomerkin on tehnyt Juha Lappi ja tämä vanhoja metsiä ja hongikoita kunnioittava muistomerkki on vuodelta 1992. Laattaan on kuvattu metsää ja mies kirves kädessä. Laatassa on teksti: "Ikimetsäin muistoksi, työn arvon kunniaksi, Puu- ja pölkkypäivät 1992. Mielestäni ihan hemmetin upea kirveenterän muotoinen muistomerkki kiveen kiinnitettynä. Vastaavankaltaista en muista nähneeni!

Alueelle on siis tuotu vanhoja rakennuksia, jotka esittelen valokuvin ja kuvatekstein. Jos vaikka sattuisit innostumaan käymään paikalla. Tosin paikka on niin syrjässä kulkureiteiltä, ettei tänne osu vahingossa, vaan tänne on mentävä tarkoituksella!
Kaksi luhtiaittaa yhdistettynä. Isompi vuodelta 1850 ja pienempi 1900-luvun alusta

Savusauna, minkä ikä on reilusti yli 130 vuotta

Tervatalo vuodelta 1910 

Nuorisoseurantalo

Laatta nuorisoseurantalon seinässä
Tästä nuorisoseurantalosta löysin vähän lisätietoa yhdistyksen omilta sivuilta, joten liitän sen suoraan kopioituna tähän: "Nuorisoseurantalon vanha osa. Tämä osa on Jaalan Metsäkylästä J. Arvion talo, joka ostettiin 2000 markalla. Talo siirrettiin Jaalan kirkonkylään nuorisoseurantaloksi vuonna 1908 vuokratontille Tobias Wittingin Korvenpään pellon koillisosaan. Talo päätettiin pystyttää nykyiseen kuntoon ilman lisärakennuksia, joten taloon tulee kuulumaan ainoastaan juhlasali, kamari ja kyökki. Taloa laajennettiin 1926, jolloin rakennettiin uusi juhlasali ja näyttämö. Kun Nuorisoseurantalo päätettiin purkaa vuonna 2004, sai Kotiseutuyhdistys talon vanhan osan lahjoituksena Nuorisoseuralta siirrettäväksi Museokankaalle Huhdasjärvelle. Purkutyön jälkeen päästiin vuonna 2007 aloittamaan talon uudelleenpystytys. Avustuksia rakennuksen pystytykseen saatiin Marjatta ja Eino Kollin säätiöltä sekä Suomen kotiseutuliitolta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita